Mä sanoisin, että jos kyse olis pienestä firmasta, yksityisestä työnantajasta ja ei niin pitkäaikaisesta työpaikasta, niin voisin uskoa että ei tuu päivärahoja tai kilometrikorvauksia sun muita. Mun oma puolisokin oli sellaisessa työpaikassa, ettei saanut ateriakorvauksia, ei saanut ylityökorvauksia, ei päivärahoja ja matkakulujakin tuli vaan 10 senttiä kilometriltä, palkka oli alle 2000 bruttonakin. (Ja joo, aika pian vaihtui kyllä työpaikka, että ei se siellä sentään 12 vuotta niillä ehdoilla olisi ollutkaan)Alkuperäinen kirjoittaja Ota nyt herranjestas selvää:Jos ei saa kilometrikorvauksia ,päivärahaa,ateriakorvauksia ,vapaapäiviäym.ja tuo hänen palkkansa ei ole mikään suuri kun ottaa huomioon että tekee töitä joka toinen v.loppu.
Siellämitään firman toimistoa ole (tai voi olla ,muttei miehesi siellä käy)VAAN JOTAIN AIVAN MUUTA!
Soitellaan me, ja alkuaikoina paljonkin. Töihin en soitellu, mutta lauantai-illalla yhdeksän jälkeen soittelin. Tosin silloin alkuaikoina ei ollu meillä vielä kännykkää, niin mies soitti puhelinkioskista. 2000-luvulla on ollut jo molemmilla.Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Soitteletteko paljon ko vkonloppuina?
Onko puhelimitse tavoiteltavissa normaalisti?
No, siis automyyjä on. Tai myyntipäällikkö on titteli.Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Mitä hommia tarkkaalleen tekee? Onko se firma omassa kotikaupungissasi auki lauantaisin? Tampere on kuitenki aika paljon isompi paikka ku Kuopio, joten luulis sielläkin olevan auki sitten lauantaisin.
Voihan sillä olla lapsi jossain muualla ku Kuopiossa, jos on vaan sanonut et menee sinne, koska siellä on niiden firma.
ei kun se on vaan sen lauantain töissä siellä kuopiossa, mutta matka on niin pitkä ja siksi lähtee jo perjantaina.Alkuperäinen kirjoittaja vieras:miehes on oikeesti tehnyt töitä 12 vuotta n.26vrk kuukaudessa, eikä sua oo yhtään epäilyttäny ennen...?
Luulis että sais sitten käyttää firman autoa työmatkoilla..Alkuperäinen kirjoittaja ap:No, siis automyyjä on. Tai myyntipäällikkö on titteli.Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Mitä hommia tarkkaalleen tekee? Onko se firma omassa kotikaupungissasi auki lauantaisin? Tampere on kuitenki aika paljon isompi paikka ku Kuopio, joten luulis sielläkin olevan auki sitten lauantaisin.
Voihan sillä olla lapsi jossain muualla ku Kuopiossa, jos on vaan sanonut et menee sinne, koska siellä on niiden firma.
No ens lauantaina ei varmaan ole töitä, kun on pyhäpäivä?Alkuperäinen kirjoittaja ap:ei kun se on vaan sen lauantain töissä siellä kuopiossa, mutta matka on niin pitkä ja siksi lähtee jo perjantaina.Alkuperäinen kirjoittaja vieras:miehes on oikeesti tehnyt töitä 12 vuotta n.26vrk kuukaudessa, eikä sua oo yhtään epäilyttäny ennen...?
On meillä firman auto.Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Luulis että sais sitten käyttää firman autoa työmatkoilla..Alkuperäinen kirjoittaja ap:No, siis automyyjä on. Tai myyntipäällikkö on titteli.Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Mitä hommia tarkkaalleen tekee? Onko se firma omassa kotikaupungissasi auki lauantaisin? Tampere on kuitenki aika paljon isompi paikka ku Kuopio, joten luulis sielläkin olevan auki sitten lauantaisin.
Voihan sillä olla lapsi jossain muualla ku Kuopiossa, jos on vaan sanonut et menee sinne, koska siellä on niiden firma.
niin juu, eli vaan tavallaan kaks ylimääräistä lauantaita kuukaudessa menee töissä? hmm, kyl mulla nyt vähän hälytyskellot sois.. miten loma-ajat? onko silloin ollut kotona koko ajan?Alkuperäinen kirjoittaja ap:ei kun se on vaan sen lauantain töissä siellä kuopiossa, mutta matka on niin pitkä ja siksi lähtee jo perjantaina.Alkuperäinen kirjoittaja vieras:miehes on oikeesti tehnyt töitä 12 vuotta n.26vrk kuukaudessa, eikä sua oo yhtään epäilyttäny ennen...?
Autoliikkeet on auki tyyliin 9-14 lauantaisin. Miksi hän ei ajaisi iltapäivällä kotiin?Alkuperäinen kirjoittaja ap:No, siis automyyjä on. Tai myyntipäällikkö on titteli.Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Mitä hommia tarkkaalleen tekee? Onko se firma omassa kotikaupungissasi auki lauantaisin? Tampere on kuitenki aika paljon isompi paikka ku Kuopio, joten luulis sielläkin olevan auki sitten lauantaisin.
Voihan sillä olla lapsi jossain muualla ku Kuopiossa, jos on vaan sanonut et menee sinne, koska siellä on niiden firma.
On ollut kotona, mutta kesällä hänellä ollut pitempiä työkeikkoja Kuopion päässä, kun joutunut tuuraamaan kesälomalaisia.Alkuperäinen kirjoittaja viera:niin juu, eli vaan tavallaan kaks ylimääräistä lauantaita kuukaudessa menee töissä? hmm, kyl mulla nyt vähän hälytyskellot sois.. miten loma-ajat? onko silloin ollut kotona koko ajan?Alkuperäinen kirjoittaja ap:ei kun se on vaan sen lauantain töissä siellä kuopiossa, mutta matka on niin pitkä ja siksi lähtee jo perjantaina.Alkuperäinen kirjoittaja vieras:miehes on oikeesti tehnyt töitä 12 vuotta n.26vrk kuukaudessa, eikä sua oo yhtään epäilyttäny ennen...?
Yleisesti autoliikkeet on lauantaisin auki 10-14, joten kumma jos ei jo lauantaina tulis takasin. En tosin tiiä miten kauan 14 jälkeen olis vielä hommia, mun kaveri on autoliikkeessä töissä ja se aina lähtee kyllä 14 maissa lauantaisin pois. Lisäksi neljän tunnin takia typerää lähtee ajamaan 600 kilometriä.Alkuperäinen kirjoittaja ap:ei kun se on vaan sen lauantain töissä siellä kuopiossa, mutta matka on niin pitkä ja siksi lähtee jo perjantaina.Alkuperäinen kirjoittaja vieras:miehes on oikeesti tehnyt töitä 12 vuotta n.26vrk kuukaudessa, eikä sua oo yhtään epäilyttäny ennen...?
Hyvä, kun sanoit. Kun mies tulee, mä sanon sille, että ethän sä nyt sitten menekään tänä viikonloppuna töihin. Katsotaan, mitä äijä sanoo!Alkuperäinen kirjoittaja Candide:No ens lauantaina ei varmaan ole töitä, kun on pyhäpäivä?Alkuperäinen kirjoittaja ap:ei kun se on vaan sen lauantain töissä siellä kuopiossa, mutta matka on niin pitkä ja siksi lähtee jo perjantaina.Alkuperäinen kirjoittaja vieras:miehes on oikeesti tehnyt töitä 12 vuotta n.26vrk kuukaudessa, eikä sua oo yhtään epäilyttäny ennen...?
Pääseeks monelta? Tuu sit kertoo. Tai kysy eka, et oliks sulla muka vkoloppuna töitä? Sit jos sanoo et joo, ni ilmota sit vasta et lauantaina on pyhä ni ei sillo voi olla. Jos sanoo siitä huolimatta et on töitä. Niin voit sanoo sit et sit se näkyy mukavasti palkassa =)Alkuperäinen kirjoittaja ap:Hyvä, kun sanoit. Kun mies tulee, mä sanon sille, että ethän sä nyt sitten menekään tänä viikonloppuna töihin. Katsotaan, mitä äijä sanoo!Alkuperäinen kirjoittaja Candide:No ens lauantaina ei varmaan ole töitä, kun on pyhäpäivä?Alkuperäinen kirjoittaja ap:ei kun se on vaan sen lauantain töissä siellä kuopiossa, mutta matka on niin pitkä ja siksi lähtee jo perjantaina.Alkuperäinen kirjoittaja vieras:miehes on oikeesti tehnyt töitä 12 vuotta n.26vrk kuukaudessa, eikä sua oo yhtään epäilyttäny ennen...?
Mutta se on siis myyntipäällikkö eikä tavallinen myyjä.Alkuperäinen kirjoittaja heh hee:Naurettavaa!Miehesi ajaa jonkun lauantai-aukiolon takia 300 km töihin???!!!!haloo!!!