Voisitteko te ihan oikeasti suositella adoptioon antamista nuorelle naiselle abortin sijasta?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ap
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja hippulauta:
No en suosittelisi, en ehdottaisi mitään oikeastaan. Kyseessä on niin suuri päätös, että päätös tulee tehdä itsenäisesti.

Mitä tuohon ikä-asiaan tulee, viittaan siis tuohon 25v ikään, niin mielestäni tuossa iässä kyllä alkaa olla jo varsin kypsä aikuisena, joskin toki poikkeuksia löytyy.
Itse olen 24v ja kaksi lasta jo saanut ja mielestäni olen varsin kypsä ollut jo esikoisen saatuani muutama vuosi sitten.
En kiellä, ettäkö olisin ollut kaikkien silmissä kypsä, ennakkoluulot kyllä pyöri ympärillä vaikka 21v olinkin.
Ja olen sitä mieltä, että oli ikä mikä tahansa, kun äidiksi tulee, on kaikki joka tapauksessa opittava kantapään kautta, oli siis sitten 17v tai se tilastojen keskiverto ensisynnyttäjän iän omaava, koulut käynyt ja työelämänsä aloittanut nainen.

Niin, sinä olit kypsä. Kaikki eivät. Kyllähän tuossa iässä ollaan jo jollain tasolla melko kypsiä, mutta mitataanko sitä kypsyyttä todella muka sillä, että missä iässä on valmis ottamaan vastuun lapsesta?

Mä olin kyllä tuossa iässä kypsä monellakin tavalla, mutta en mä lapseen ollut valmis. Eivätkä kyllä olisi olleet suurin osa mun kaveripiiristäni. Meillä oli tuossa vaiheessa vielä ihan omat kuviot. Eri asia ehkä aina äidiksi halunneella, lyhyen koulutuksen käyneellä, pitkään seurustelleella.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Huumekoira:
Joo, onhan se henkisesti raskasta, mutta tuon ikäinen, ihan aikuinen ihminen on vastuussa tekemisistään. Onhan se tietysti ihan kamalaa, jos joltain naiselta menee maine, sehän on kauhia kauhia juttu siihen verrattuna, että se lapsi ei saa elää lainkaan.

Ostakaa semmonen iso Molok-patsas, jonka suuhun voitte tunkea vauvoja. Ihan sama asia.

Hämärää logiikkaa. Mut uskovaiselta sen ymmärtää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ei oo:
Alkuperäinen kirjoittaja just:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja höh:
Tosin itse ihmettelen miten 25 vuotias aikuinen nainen ylipäätään päätyy abortiin tai adoptioon, eikö tuossa iässä luonnollisin vaihtoehto ole jo synnyttää lapsi ja pitää hänet?

Ai miten?:o No aika moni ei kuule tuossa iässä ole vielä valmis äidiksi, opinnotkin saattavat olla vielä kesken, samoin kuin oma aikuistuminen ja muu elämä. Itse tein abortin 25-vuotiaana juurikin noista syistä. Harvempi 25-vuotias taitaa olla valmis lapseen, ainakin kun katsoo ensisynnyttäjän ikiä tilastoista.

Tuossa iässä on ihan tarpeeksi valmis kantamaan vastuun lapsesta, jos kerran on valmis harrastamaan seksiä. Eri asia teiniraskaudet, mutta 25 vuotias on jo ihan aikuinen ihminen ja kykenevä paitsi huolehtimaan lapsesta myös järjestämään elämänsä siihen malliin, että labortti ei ole ainoa vaihtoehto.

Kyllä korvien välissä on pahasti jotain vialla, jos 25 vuotias kokee että aikuistuminen on vielä kesken, mihin ihmeeseen ne seitsemän vuotta on tullut hukattua ellei ole? Opiskella voi lapsenkin synnyttyä.

Niin, mutta jos ei halua lasta. Ja ei sen lapsen kanssa voi kuule ihan samalla tavalla olla ja elää kuin yksin. Ihan turha väittääkään. Ja elämässä voi olla muutakin kuin opiskelu, joten se tuskin on yksin siitä kiinni.

Ja ei välttämättä ole tuossa iässä valmis kantamaan vastuuta lapsesta. Se riippuu niin henkilöstä. Kyllä mua ei olisi saanut pitämään lasta tuossa iäsää mikään. Ei ollut rahaa, halua tai jaksamista. Ja kyllä, mulla oli aikuistuminen todellakin kesken. Kyllä on korvien välissä jotain vikaa pahasti, jos väittää, että kaikki kehittyisivät samaan tahtiin tai haluaisivat/pystyisivät samoihin asioihin.

Seksin harrastaminen ja lapsen kasvattaminen ovatkin sama asia.[/quote]

Lapsen tappaminen oli sitten oikea ratkaisu?

Ei se, että olisi antanut itselleen mahdollisuuden kehittyä ja kasvaa sekä ihmisenä että lapsensa vanhempana tulevat yhdenksän odotuskuukaautta ja lapsen synnyttyä omassa tahdissaan hänen kanssaan?

Ei raskaus ole kaikille muillekaan omavalinta ja harva oikeasti on valmis vanhemmaksi, vanhemuuteen kasvetaan raskausaikana ja lapsen synnyttyä.

Itse en tunne ketään sellaista, jolla olisi ollut 25 vuotiaana aikuistuminen kesken. Opinnot toki monella, mutta aikustuminen ei onneksi vaadi yliopistotutkintoa vaan vastuunottoa omasta elämästä ja omista valinnoista, joihin kuluu olennaisena osana myös ehkäisystä huolehtiminen mikäki harrastaa seksiä sekä vastuunotto syntyvästä lapsesta, mikäli raskaus alkaa ehkäisystä huolimatta.

Enkä kyllä voisi katsoa itseäni peilistä, jos olisin noin hepposin syin päätynyt aikuisiällä aborttiin. Saatikka hankkia lapsia enää myöhemmin...

Alkuperäinen kirjoittaja Huumekoira:
Joo, onhan se henkisesti raskasta, mutta tuon ikäinen, ihan aikuinen ihminen on vastuussa tekemisistään. Onhan se tietysti ihan kamalaa, jos joltain naiselta menee maine, sehän on kauhia kauhia juttu siihen verrattuna, että se lapsi ei saa elää lainkaan.

Ostakaa semmonen iso Molok-patsas, jonka suuhun voitte tunkea vauvoja. Ihan sama asia.

Jaa, että raiskauksestakin on ihan itse vastuussa? Roger that. Ja vaikka olisikin ihan vapaaehtoisesti seksiä harrastettu, niin ei se kuule, huumis hyvä, ihan noin suoraviivaista ole silloinkaan. Kyllä siinä pitää ihan oikeasti sitä naisenkin elämää ajatella.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mikä logiikka:
Mutta miski tehdä elämästään/sen lapsen elämästä tahallaan vaikeaa, jos abortti olisi paras kaikkien kannalta.

Kenen kaikkien kannalta parasta? Onko lapselle todella parempi vaihtoehto kuolla kuin että hänen vanhempansa kasvavat täyspainoiseen vanhemmuuteen ja suovat hänelle elämän?

Alkuperäinen kirjoittaja voi ei:

Miksi te otatte tässä vaiheessa esiin jonkun raiskauksen, kun raiskauksen takia tehtävät abortit ovat TÄYSIN marginaalinen asia?
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Kenen kaikkien kannalta parasta? Onko lapselle todella parempi vaihtoehto kuolla kuin että hänen vanhempansa kasvavat täyspainoiseen vanhemmuuteen ja suovat hänelle elämän?

Hmm.. ei abortti ole lapsen kuolemaa/murhaamista! Kyllä minusta jokainen lapsi ansaitsee syntyä kotiin jossa sitä lasta aidosti rakastetaan. Kaikista ihmisistä ei ole lapsen vanhemmiksi, lapsi siitä kärsii, eikä se ole oikein.
 
Alkuperäinen kirjoittaja just:
Alkuperäinen kirjoittaja hippulauta:
No en suosittelisi, en ehdottaisi mitään oikeastaan. Kyseessä on niin suuri päätös, että päätös tulee tehdä itsenäisesti.

Mitä tuohon ikä-asiaan tulee, viittaan siis tuohon 25v ikään, niin mielestäni tuossa iässä kyllä alkaa olla jo varsin kypsä aikuisena, joskin toki poikkeuksia löytyy.
Itse olen 24v ja kaksi lasta jo saanut ja mielestäni olen varsin kypsä ollut jo esikoisen saatuani muutama vuosi sitten.
En kiellä, ettäkö olisin ollut kaikkien silmissä kypsä, ennakkoluulot kyllä pyöri ympärillä vaikka 21v olinkin.
Ja olen sitä mieltä, että oli ikä mikä tahansa, kun äidiksi tulee, on kaikki joka tapauksessa opittava kantapään kautta, oli siis sitten 17v tai se tilastojen keskiverto ensisynnyttäjän iän omaava, koulut käynyt ja työelämänsä aloittanut nainen.

Niin, sinä olit kypsä. Kaikki eivät. Kyllähän tuossa iässä ollaan jo jollain tasolla melko kypsiä, mutta mitataanko sitä kypsyyttä todella muka sillä, että missä iässä on valmis ottamaan vastuun lapsesta?

Mä olin kyllä tuossa iässä kypsä monellakin tavalla, mutta en mä lapseen ollut valmis. Eivätkä kyllä olisi olleet suurin osa mun kaveripiiristäni. Meillä oli tuossa vaiheessa vielä ihan omat kuviot. Eri asia ehkä aina äidiksi halunneella, lyhyen koulutuksen käyneellä, pitkään seurustelleella.

Pakko kysyä, mutta miten tuo lyhyt koulutus mahtaa olla kytköksissä puhumaasi asiaan?
Voisihan olla, että edeltävä kahden lapsen äiti olisi jo käynyt esim. kaksoistutkinnon ja olisi ollut jo yliopistossa tai ammattikorkeassa sekä työelämässä elannon vuoksi, kun esikoistaan odotti..
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja ei oo:
Alkuperäinen kirjoittaja just:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja höh:
Tosin itse ihmettelen miten 25 vuotias aikuinen nainen ylipäätään päätyy abortiin tai adoptioon, eikö tuossa iässä luonnollisin vaihtoehto ole jo synnyttää lapsi ja pitää hänet?

Ai miten?:o No aika moni ei kuule tuossa iässä ole vielä valmis äidiksi, opinnotkin saattavat olla vielä kesken, samoin kuin oma aikuistuminen ja muu elämä. Itse tein abortin 25-vuotiaana juurikin noista syistä. Harvempi 25-vuotias taitaa olla valmis lapseen, ainakin kun katsoo ensisynnyttäjän ikiä tilastoista.

Tuossa iässä on ihan tarpeeksi valmis kantamaan vastuun lapsesta, jos kerran on valmis harrastamaan seksiä. Eri asia teiniraskaudet, mutta 25 vuotias on jo ihan aikuinen ihminen ja kykenevä paitsi huolehtimaan lapsesta myös järjestämään elämänsä siihen malliin, että labortti ei ole ainoa vaihtoehto.

Kyllä korvien välissä on pahasti jotain vialla, jos 25 vuotias kokee että aikuistuminen on vielä kesken, mihin ihmeeseen ne seitsemän vuotta on tullut hukattua ellei ole? Opiskella voi lapsenkin synnyttyä.

Niin, mutta jos ei halua lasta. Ja ei sen lapsen kanssa voi kuule ihan samalla tavalla olla ja elää kuin yksin. Ihan turha väittääkään. Ja elämässä voi olla muutakin kuin opiskelu, joten se tuskin on yksin siitä kiinni.

Ja ei välttämättä ole tuossa iässä valmis kantamaan vastuuta lapsesta. Se riippuu niin henkilöstä. Kyllä mua ei olisi saanut pitämään lasta tuossa iäsää mikään. Ei ollut rahaa, halua tai jaksamista. Ja kyllä, mulla oli aikuistuminen todellakin kesken. Kyllä on korvien välissä jotain vikaa pahasti, jos väittää, että kaikki kehittyisivät samaan tahtiin tai haluaisivat/pystyisivät samoihin asioihin.

Seksin harrastaminen ja lapsen kasvattaminen ovatkin sama asia.

Lapsen tappaminen oli sitten oikea ratkaisu?

Ei se, että olisi antanut itselleen mahdollisuuden kehittyä ja kasvaa sekä ihmisenä että lapsensa vanhempana tulevat yhdenksän odotuskuukaautta ja lapsen synnyttyä omassa tahdissaan hänen kanssaan?

Ei raskaus ole kaikille muillekaan omavalinta ja harva oikeasti on valmis vanhemmaksi, vanhemuuteen kasvetaan raskausaikana ja lapsen synnyttyä.

Itse en tunne ketään sellaista, jolla olisi ollut 25 vuotiaana aikuistuminen kesken. Opinnot toki monella, mutta aikustuminen ei onneksi vaadi yliopistotutkintoa vaan vastuunottoa omasta elämästä ja omista valinnoista, joihin kuluu olennaisena osana myös ehkäisystä huolehtiminen mikäki harrastaa seksiä sekä vastuunotto syntyvästä lapsesta, mikäli raskaus alkaa ehkäisystä huolimatta.

Enkä kyllä voisi katsoa itseäni peilistä, jos olisin noin hepposin syin päätynyt aikuisiällä aborttiin. Saatikka hankkia lapsia enää myöhemmin...

[/quote]

No, mutta jos tietää, että ei halua lasta, ei silloin ole vaihtoehto katsoa ja antaa asioden mennä omalla painollaan. Jokaisella on oikeus tehdä elämästään hyvää. Vahinkoja sattuu, siksi se aborttikin on sallittu sosiaalisista syistä. Minusta esim. omat syyni eivät olleet hepposisia syitä, vaan täsyin perusteltuja ja hyvä ratkaisu.

Mikään ehkäisy ei ole satavarma eikä sen takia voi olettaa, että ei harrasta seksiä ollenkaan. Paitsi ehkä sinä mustavalkoisella logiikallasi. Ja jos sinä et tiedä yhtään 25-vuotiasta, jolla on aikuistuminen kesken, niin sehän on vain sinun otantasi. Lopullinen totuus voi olla toinen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja mikä logiikka:
Mutta miski tehdä elämästään/sen lapsen elämästä tahallaan vaikeaa, jos abortti olisi paras kaikkien kannalta.

Kenen kaikkien kannalta parasta? Onko lapselle todella parempi vaihtoehto kuolla kuin että hänen vanhempansa kasvavat täyspainoiseen vanhemmuuteen ja suovat hänelle elämän?

Hyvin paljon myös mahdollista, että ne vanhemmat eivät kasva siihen täyspainoiseen vanhemmuuteen. Ketään ei voi pakottaa vanhemmaksi ja kaikki eivät halua missään tapauksessa sitä. Öapsen kannalata ehkä ei, mutta siinä vaiheessa alkio ei ole olennainen, vaan päätös tehdään naisen mukaan. Niin se vain menee ja tulee menemään ja olkoon niin, muu olisi ihmnisoikeuksien riistoa.

Alkuperäinen kirjoittaja hoya bella:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Kenen kaikkien kannalta parasta? Onko lapselle todella parempi vaihtoehto kuolla kuin että hänen vanhempansa kasvavat täyspainoiseen vanhemmuuteen ja suovat hänelle elämän?

Hmm.. ei abortti ole lapsen kuolemaa/murhaamista! Kyllä minusta jokainen lapsi ansaitsee syntyä kotiin jossa sitä lasta aidosti rakastetaan. Kaikista ihmisistä ei ole lapsen vanhemmiksi, lapsi siitä kärsii, eikä se ole oikein.

Totta! Niin kauheaa elämää ja kohtaloa en halua kenellekään kuvitella. :'( Parempi vain ettei ole sitä elämää ensinnäkään niin voi kärsiä.
 
Mä en ymmärrä, kun näissä keskusteluissa on aina se oletus, että totta kai jokainen kasvaa siihen vanhemmuuteen ja haluaa lopulta sen lapsen, kun se on ihan paskapuhetta. Mä en ymmärrä, miksi pitäisi pakottaa ketään ns. "kantamaan vastuunsa" pakotettuna, kun aborttikin on vaihtoehto ja vastuun kantamista.

Väkisin synnyttäminen ei ole vaihtoehto ja moraalinen painostus ja syyllistäminen kertoo vain syyllistäjän kapeasta maailmankuvasta ja kehittymättömyydestä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Huumekoira:
Joo, onhan se henkisesti raskasta, mutta tuon ikäinen, ihan aikuinen ihminen on vastuussa tekemisistään. Onhan se tietysti ihan kamalaa, jos joltain naiselta menee maine, sehän on kauhia kauhia juttu siihen verrattuna, että se lapsi ei saa elää lainkaan.

Ostakaa semmonen iso Molok-patsas, jonka suuhun voitte tunkea vauvoja. Ihan sama asia.

Kuulostat idiootilta! En suosittele adoptioon antamista, se olisi todella kipeä asia lopun ikää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Joo:

Niin, mutta vähemmän kipeää on tappaa syntymätön lapsi?
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja ei oo:
Alkuperäinen kirjoittaja just:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja höh:
Tosin itse ihmettelen miten 25 vuotias aikuinen nainen ylipäätään päätyy abortiin tai adoptioon, eikö tuossa iässä luonnollisin vaihtoehto ole jo synnyttää lapsi ja pitää hänet?

Ai miten?:o No aika moni ei kuule tuossa iässä ole vielä valmis äidiksi, opinnotkin saattavat olla vielä kesken, samoin kuin oma aikuistuminen ja muu elämä. Itse tein abortin 25-vuotiaana juurikin noista syistä. Harvempi 25-vuotias taitaa olla valmis lapseen, ainakin kun katsoo ensisynnyttäjän ikiä tilastoista.

Tuossa iässä on ihan tarpeeksi valmis kantamaan vastuun lapsesta, jos kerran on valmis harrastamaan seksiä. Eri asia teiniraskaudet, mutta 25 vuotias on jo ihan aikuinen ihminen ja kykenevä paitsi huolehtimaan lapsesta myös järjestämään elämänsä siihen malliin, että labortti ei ole ainoa vaihtoehto.

Kyllä korvien välissä on pahasti jotain vialla, jos 25 vuotias kokee että aikuistuminen on vielä kesken, mihin ihmeeseen ne seitsemän vuotta on tullut hukattua ellei ole? Opiskella voi lapsenkin synnyttyä.

Niin, mutta jos ei halua lasta. Ja ei sen lapsen kanssa voi kuule ihan samalla tavalla olla ja elää kuin yksin. Ihan turha väittääkään. Ja elämässä voi olla muutakin kuin opiskelu, joten se tuskin on yksin siitä kiinni.

Ja ei välttämättä ole tuossa iässä valmis kantamaan vastuuta lapsesta. Se riippuu niin henkilöstä. Kyllä mua ei olisi saanut pitämään lasta tuossa iäsää mikään. Ei ollut rahaa, halua tai jaksamista. Ja kyllä, mulla oli aikuistuminen todellakin kesken. Kyllä on korvien välissä jotain vikaa pahasti, jos väittää, että kaikki kehittyisivät samaan tahtiin tai haluaisivat/pystyisivät samoihin asioihin.

Seksin harrastaminen ja lapsen kasvattaminen ovatkin sama asia.

Lapsen tappaminen oli sitten oikea ratkaisu?

Ei se, että olisi antanut itselleen mahdollisuuden kehittyä ja kasvaa sekä ihmisenä että lapsensa vanhempana tulevat yhdenksän odotuskuukaautta ja lapsen synnyttyä omassa tahdissaan hänen kanssaan?

Ei raskaus ole kaikille muillekaan omavalinta ja harva oikeasti on valmis vanhemmaksi, vanhemuuteen kasvetaan raskausaikana ja lapsen synnyttyä.

Itse en tunne ketään sellaista, jolla olisi ollut 25 vuotiaana aikuistuminen kesken. Opinnot toki monella, mutta aikustuminen ei onneksi vaadi yliopistotutkintoa vaan vastuunottoa omasta elämästä ja omista valinnoista, joihin kuluu olennaisena osana myös ehkäisystä huolehtiminen mikäki harrastaa seksiä sekä vastuunotto syntyvästä lapsesta, mikäli raskaus alkaa ehkäisystä huolimatta.

Enkä kyllä voisi katsoa itseäni peilistä, jos olisin noin hepposin syin päätynyt aikuisiällä aborttiin. Saatikka hankkia lapsia enää myöhemmin...

[/quote]

Ei se alkio ole mikään lapsi! Ja vahinkoja sattuu vaikka käyttäisi ehkäisyäkin. Nainen on vaikean ratkaisun edessä ollessaan ei toivotusti raskaana. Sellaisen on helppo moralisoida joka ei ole itse sitä kokenut! Mielestäni vain tuossa tilanteessa olleilla on todellista näkemystä puhua asiasta. Itse olen kokenut abortin ja tiedän kuinka kipeä asia ja vaikea tilanne se on.
Kuulostat infantiililta, tuomitsevalta ja puhut suuremmalla suulla kuin mihin sinulla on edellytyksiä!
 
Mikä minä olisin suosittlemaan yhtään mitää? Ei ole omakohtaista kokemusta sen enempää ei-toivotuista raskauksista kuin abortistakaan. Sitäpaitsi 25v on aikuinen nainen ja osaa varmasti tehdä omat päätöksensä. Jos hän itse olisi adoption kannalla niin toki häntä tukisin -ihan kuin siinä abortissakin- mutta mielessäni varmaan veikkaisin jutun päätyvän siihen että hän kuitenkin pitää itse lapsen.

Jos itse olisi pakko valita abortin tai adoption välillä, valitsisin abortin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Huumekoira:
Alkuperäinen kirjoittaja Joo:
Alkuperäinen kirjoittaja Huumekoira:
Joo, onhan se henkisesti raskasta, mutta tuon ikäinen, ihan aikuinen ihminen on vastuussa tekemisistään. Onhan se tietysti ihan kamalaa, jos joltain naiselta menee maine, sehän on kauhia kauhia juttu siihen verrattuna, että se lapsi ei saa elää lainkaan.

Ostakaa semmonen iso Molok-patsas, jonka suuhun voitte tunkea vauvoja. Ihan sama asia.

Kuulostat idiootilta! En suosittele adoptioon antamista, se olisi todella kipeä asia lopun ikää.

Niin, mutta vähemmän kipeää on tappaa syntymätön lapsi?

Itse asiassa, juuri näin. Se abortti on helpompi ratkaisu silloin, kun on hankalat edellytykset/ei halua/ei mahdollisuutta pitää sitä lasta itse.

Alkuperäinen kirjoittaja osuit asian ytimeen:

Mutta se tarkoittaa sitä, että syntymättömällä lapsella ei ole oikeuksia, eikä arvoa. Tiedän, että suurin osa ihmisistä ajattelee niin. Musta se on väärin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Madicken04:

Niin, 25-vuotias on aikuinen nainen, joten eikö sen aikuisen naisen tulisi osata kantaa vastuunsa ja synnyttää se lapsi ja tulla hänelle äidiksi? Mä en ymmärrä, miten noin vanha nainen voi muka sanoa "en ole valmis äidiksi, elämä kesken" tai "en halua lasta". Tuon ikäinen on tasan valmis halutessaan, muut ovat tekosyitä tappamiselle ja mukavuuden halulle.

Ja mitä tuohon ikään tulee, 25v:lla nuoruus ei ole se abortin syy sen enempää kuin nelikymppiselläkään. Kyse on vain siitä ettei kyseinen ihminen halua lasta sillä hetkellä (tai ehkä koskaan). Mihin hänellä on toki oikeus.
 
Alkuperäinen kirjoittaja pah ja pöh:
Alkuperäinen kirjoittaja Madicken04:
Mikä minä olisin suosittlemaan yhtään mitää? Ei ole omakohtaista kokemusta sen enempää ei-toivotuista raskauksista kuin abortistakaan. Sitäpaitsi 25v on aikuinen nainen ja osaa varmasti tehdä omat päätöksensä. Jos hän itse olisi adoption kannalla niin toki häntä tukisin -ihan kuin siinä abortissakin- mutta mielessäni varmaan veikkaisin jutun päätyvän siihen että hän kuitenkin pitää itse lapsen.

Jos itse olisi pakko valita abortin tai adoption välillä, valitsisin abortin.

Niin, 25-vuotias on aikuinen nainen, joten eikö sen aikuisen naisen tulisi osata kantaa vastuunsa ja synnyttää se lapsi ja tulla hänelle äidiksi? Mä en ymmärrä, miten noin vanha nainen voi muka sanoa "en ole valmis äidiksi, elämä kesken" tai "en halua lasta". Tuon ikäinen on tasan valmis halutessaan, muut ovat tekosyitä tappamiselle ja mukavuuden halulle.

Niin, jos on kerran niin epäkypsä, niin siveyslukko housuihin. Jos kerran ei ole homma hanskassa. Jos taas joku väkisin laittaa raskaaksi, niin sehän on jo aivan eri asia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Huumekoira:
Alkuperäinen kirjoittaja osuit asian ytimeen:
Alkuperäinen kirjoittaja Huumekoira:
Alkuperäinen kirjoittaja Joo:
Alkuperäinen kirjoittaja Huumekoira:
Joo, onhan se henkisesti raskasta, mutta tuon ikäinen, ihan aikuinen ihminen on vastuussa tekemisistään. Onhan se tietysti ihan kamalaa, jos joltain naiselta menee maine, sehän on kauhia kauhia juttu siihen verrattuna, että se lapsi ei saa elää lainkaan.

Ostakaa semmonen iso Molok-patsas, jonka suuhun voitte tunkea vauvoja. Ihan sama asia.

Kuulostat idiootilta! En suosittele adoptioon antamista, se olisi todella kipeä asia lopun ikää.

Niin, mutta vähemmän kipeää on tappaa syntymätön lapsi?

Itse asiassa, juuri näin. Se abortti on helpompi ratkaisu silloin, kun on hankalat edellytykset/ei halua/ei mahdollisuutta pitää sitä lasta itse.

Mutta se tarkoittaa sitä, että syntymättömällä lapsella ei ole oikeuksia, eikä arvoa. Tiedän, että suurin osa ihmisistä ajattelee niin. Musta se on väärin.

Ei sillä siinä vaiheessa olekaan arvoa ja parempi niin. Osaatko kuvitella, millaista olisi jos sille syntymättömälle alkiolle annettaisiin suurempi arvo kuin olemassa olevan naisen itsemääräämisoikeudelle?
 
Yhteistyössä