Voiko tällainen kipu rinnassa johtua sydämestä?? Apua..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja huolestunut
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

huolestunut

Vieras
Minulla siis vasemmalta puolelta rinnasta vihlaisee/pistää usein, eniten juuri sydämen kohdalta, rintojen välistä vasemmalta. Joskus tosin myös vasemman rinnan yläosasta ja kainalon puolelta. Tätä on jo monta kuukautta jatkunut lievänä silloin tällöin, mutta nyt pari päivää on ollut tosi usein. Ja etenkin jos kumarrun alaspäin ja sitten taas nousen niin vihlaisee. Minulla on myös vasemman lapaluun kohdalla melko paha kipupiste ollut jo monta kuukautta, suunnilleen samalla korkeudella kuin tuo rintakipukin.

Huolestuttaa vaan, että ei kai tällainen voi olla mitään sydänperäistä? Voikohan rintalihaksessa olla myös jokin jumi tms mikä aiheuttaa tuollaista kipuilua? On vaan tosi inhottavassa kohdassa, juuri sydämen kohdalla.
 
Mulle sanoi kerran yksi ensihoitaja että jos sä pystyt sormella näyttämään että tohon sattuu, ei ole kyseessä sydänjuttu. Sydänjutun kipu on sellaista epämääräistä, ihmiset näyttää sen usein niin että käsi on nyrkissä ja ne ikäänkuin hieroo sillä rintakehää, osaamatta sanoe mihin sattuu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja niin:
Sydänkipu ei ikinä tunnu liikkeessä..eli jos liikkeestä tulee kipua niin kyseessä on jonkun toise lihaksen kipeytyminen.

no sitä ajattelinkin ja koitin rauhoitella itseäni. siinä kohtaa kyllä on rintalihas, siis se tuntuu kun jännittää lihasta, ja kipu tuntuu melko pinnassa, eli voi hyvin varmaan ollakin jokin lihaskipu.
 
Mulla tekee ihan samaa.. Ja oon tullut siihen tulokseen että se kaikki tulee selästä. Vasemman lapaluun vierestä kun on jotenkin "jumissa" niin tuntuu vähän niin kun ottais sydämestä, vaikka sitä se ei ole. Sit kun pyytää jotain hieroon tai muuten jumppaa selkänsä kuntoon niin sitä ei enää tuu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja niin:
Sydänkipu ei ikinä tunnu liikkeessä..eli jos liikkeestä tulee kipua niin kyseessä on jonkun toise lihaksen kipeytyminen.

Mites angina pectoris, rasitusrintakipu, joka tulee nimenomaa liikkeessä
? Päivitäpä tietosi. Ap:n tapauksessa kyse ei kuitenkaan ole tästä.
 
Mulla oli ihan sama oire silloin joitain vuosia sitten: kun kumarruin niin vihlaisi rinnasta juuri vasemmalta puolelta. Luulin myös, että olisi sydän, mutta keuhkoröntgen osoitte suurentuneet hilukset ja jouduin jatkotutkimuksiin keuhkopollille, jossa diagnoosiksi varmistui sarkoidoosi. Se on vähän outo sairaus, toistaiseksi se ei ole vaikuttanut mun elämään mitenkään. Mutta välillä aina edelleen vilhloo, joten mietin, onko se sittenkin taas aktivoitunut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja niin:
Sydänkipu ei ikinä tunnu liikkeessä..eli jos liikkeestä tulee kipua niin kyseessä on jonkun toise lihaksen kipeytyminen.

Mites angina pectoris, rasitusrintakipu, joka tulee nimenomaa liikkeessä
? Päivitäpä tietosi. Ap:n tapauksessa kyse ei kuitenkaan ole tästä.

Joo mut se ei tunnu liikken ansioista vaan rasituksesta,joten kannattaisi itse tsekata fakatat. Eli rasitus aiheuttaa sepelvaltimokohtauksen josta aiheutuu kipua joka säteilee käsivarteen.Ei sillai että jos taivutat kättä ylöspäin niin siitä tulee sydänkipuja :laugh: Joku lähihoitaja taas neuvomassa..
 
Huomenta! Minulla oli samanlaista kipua viikko sitten rinnassa ja olin jo varma että olin saanut sydänkohtauksen. Kipu oli siis todella kova ja heräsin siihen aamulla. Menin lääkäriin ja rintarangan vasen reuna tulehtunut. Menee ohi tulehduskipulääkkeillä. Nyt minulla on sitten alkanut todella kova kipu vasemman lapaluun välissä ja en pysty kivulta nukkumaan. Lääkkeet ei auta, vaikka olen ottanut jo kolmea vahvaa kipulääkettä. Minulla oli myös 5 v. sitten vakava keuhkoveritulppa joka alkoi myös selkäkipuna joka vain paheni koko ajan. Lopulta hengittäminen oli niin vaikeaa, että menin lääkäriin. Sain sen e-pillereistä joita ehdin syödä 3 kk. Siis aina kun epäilyttää kannattaa mennä heti lääkäriin.
 
Mulla olut vihlontaa ja pistoja kuten ap:llä ja samatenm selässä lapaluun vieressä ihan kauhee kipee patti joka oireilee...eli lihakset törky jumissa ja sitten alkaa heijastaa nää jutut silleen että tuntus ku sydäri tulee..
 
Mulla samanlaisia oireita, varsinkin kipu tuntuu usein silloin kun alas mentyään nousee ylös. Minulla 5kk ikäinen vauveli ja tulee tosi pelottava olo kun vauvaa esim lattilta nostaessan alkaa pistää/kouritaa rintaan. Olen koittanut täsmätä oireita sydänperäisiin tauteihin, mutta tämän sivuston oireet tuntuvat täsmäävän parhaiten, vaikka vain keskustelupalsta onkin. Ja tämän 5kk ikäisen vauvan kantelu voi hyvinkin olla aika todennäköinen syy lihasoireiluun. Onko muilla vauvojen/taaperoiden äideillä ollut vastaavia oireita?Ja onko joku huomannut imettämisen aiheuttavan tälläistä?
 
Minä synnyin sydänvikaisena. Se selvisi vasta ollessani viisivuotias. Puhdas ja likainen veri sekoittuivat, koska
kammioiden välistä seinä puuttui. Leikkaukseen pääsin vasta ollessani kymmenen, koska jonot olivat pitkät enkä
ollut sininen lapsi. Kaikissa juoksu- ja hyppynaruleikeissä minua alkoi hirveästi pistää rintaan, hieman rintalastasta
vasemmalle. Kun operaatio oli tehty, pistäminen loppui.
 
Mulla kans pistävää rintakipua ja olen 2kk:n vauvelin äiskä. Lakastessa lattiaa alko samanlainen kipu ja jatkuu vieläkin..kun esimerkiksi taivuttaa olkapäitä taaksepäin tai nostaa vauvaa. onkohan vakavaa? inhottavalle ainaki tuntuu ja huolettaa :(
 
Tietzen oireyhtymässä rintarangan rustot ovat jatkuvasti pienimuotoisessa tulehdustilassa, välillä paikkaa vaihdellen. Tupakoitsijoilla voi olla rintalasta herkkänä noin muuten vaan. Paniikkihäiriössä esim. pieniin lisälyönteihin saattaa reagoida hengenahdistuksena ja pyörrytyksellä. Sinällään kaikki noista matkii vähän sydäninfarktin oireita, mut ei ole vakavaa millään tavalla. Aina jos tuntuu et asiat on vinossa niin lääkärikäynti ei ole hankala vaihtoehto. Sydänoireita on ne sata ja tuhat, joten kannattaa tutkia. Sydänperäisiin oireisiin ei kuulu mm. rintalastan tuntoherkkyys mistään kohtaa, viiltävä kipu tai pistävä kipu vasemmalta puolelta rintaa. Syytä huoleen on jos kipu on puristavaa keskeltä rintaa, tai jos tuntee vasemmassa kädessä tai olkapäällä kipua rytmihäiriöiden yhteydessä. Niitäkin voi tulla ihan perusterveille mut jatkuessaan pidempään voi olla vakavasta paikasta kyse.
 
Minulla on ollut näitä täysin samoja oireita ! Vasemman lapaluun alla tuntuu outo lihasjumi ja rintaa pistää tuosta vasemmalta puolelta. Mitä minun nyt kuuluu tehdä ?
 
Mulla on oikeenpuolen rinta kipeä. Esim. Kun nousen sängylle istumaan ja sit haluan laittaa pään tyynyyn, se kipu joka tulee kun nojaan taaksepäin.. Aivan kauhea.. Mut en usko et mikään vakava kun sydän on vasemmalla puolella?
 
siis mulla on jatku tää jo kolme tuntia ja sen lisäksi sattuu vasemmalle puolelle niskaa ja ei pysty todellakaan maata vasemmalla kyljellä. oon siis 14.v että onko se näin nuorelle vaarallista vai mikä mättää? :(((
 

Yhteistyössä