voiko rakastumista odottaa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja epätietoinen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

epätietoinen

Vieras
Hei, tarvitisin viisaita ajatuksia omieni tueksi.

Olen tapaillut erästä miestä nyt vähän yli puoli vuotta. Keskinäistä vetovoimaa on, mies on minusta selvästi ihastunut, halua olla vain minun kanssani yms. mutta väittää ettei voi rakastua. Miehellä on rankasta avioerosta 2 vuotta (vaimo jätti) ja mietin että kannattaakohan minun odottaa hänen tunteitaan?

Pidän tästä miehestä kovasti ja oikeasti uskon että voisimme olla onnellisia, joten olen kyllä valmis tapailemaan vielä pitkäänkin ennen mitään yhteenmuuttoaikeita mutta pelottaa vain, että voikohan toinen koskaan rakastua?

Ollaan tietysti puhuttu tästä paljon ja mies sanoo, että vastaan hänen ihannenaistaan, että on ihastunut ja tykkää minusta kovasti, haluaisi että olen onnellinen yms. muttei voi luvata että koskaan rakastuisi minuun tai yhtään kehenkään.

Te, joilla on kokemusta avioerosta,miten kauan siitä toipuminen kestää? Tämä liitto oli kestänyt 6 vuotta ja sitä ennen seurustelua pari vuotta. Mies ei missään tapauksessa halua enää vaimoaan takaisin, siitä olen aivan varma.

Olemme 32- ja 34-vuotiaita, joten emme ihan nuoria enää.
 
Ihan turha jäädä tuollaiseen suhteeseen, jos haluat miehen rakastuvan. Tuollaista "mä en voi rakastua" bullshittiä ei ole olemassakaan, jos oikea ihminen kävelee vastaan. Se vain et ole sinä.

Tykkääminen ja ihastuminen kun nyt ei vain riitä.

Voit tietysti vapaasti kerjätä verta nenästäsi ja jatkaa, mutta ei teistä tuon kummallisempaa tule. Ellei mies sitten jossain vaiheessa vain päätä tyytyä sinuun "sopivana", mutta silloin elät jatkuvasti sen riskin kanssa, että mies törmää siihen naiseen, johon hän voi rakastua. Se on sitten sun menoasi.
 
Tuntuupa todella oudolta, ei vaikuta ihan kaikki olevan kotona miehellä. En tiedä johtuuko sitten minun ajattelukyvystäni, mutta en koskaan kieltäisi mahdollista rakkautta, vaikka en sitä juuri sillä hetkellä tuntisikaan. En ymmärrä, vaikuttaa ylimieliseltä; kulkee varmaan aina aurinkolasit silmillä tai vähintäinkin otsalla.
 
Joillekkin naisille: Et saa miestä ihastumaan itseesi, jos: Vähättelet jotakin toista naista, olet itse
vilpillinen ja teet vääryyttä muille ihmisille esim. työpaikalla, yrität olla viekas nainen poistamalla jonkun naisen pois kuvioista työpaikalla tai yrität jatkuvasti manipuloida muita ihmisiä. Sinä varmaan jumitut omaan limaiseen liemeesi, sillä paha saa aina palkkansa.
Toista ihmistä ei saa rakastumaan itseensä kieroudella, vaan aidolla sydämmellä.
 
Joillekkin naisille: Et saa miestä ihastumaan itseesi, jos: Vähättelet jotakin toista naista, olet itse
vilpillinen ja teet vääryyttä muille ihmisille esim. työpaikalla, yrität olla viekas nainen poistamalla jonkun naisen pois kuvioista työpaikalla tai yrität jatkuvasti manipuloida muita ihmisiä. Sinä varmaan jumitut omaan limaiseen liemeesi, sillä paha saa aina palkkansa.

yhteen sydämeen ei mahdu kahta ämmää
 
Viimeksi muokattu:
Alkuperäinen kirjoittaja epätietoinen;10612512:
Hei, tarvitisin viisaita ajatuksia omieni tueksi.

Olen tapaillut erästä miestä nyt vähän yli puoli vuotta. Keskinäistä vetovoimaa on, mies on minusta selvästi ihastunut, halua olla vain minun kanssani yms. mutta väittää ettei voi rakastua. Miehellä on rankasta avioerosta 2 vuotta (vaimo jätti) ja mietin että kannattaakohan minun odottaa hänen tunteitaan?


Te, joilla on kokemusta avioerosta,miten kauan siitä toipuminen kestää? Tämä liitto oli kestänyt 6 vuotta ja sitä ennen seurustelua pari vuotta. Mies ei missään tapauksessa halua enää vaimoaan takaisin, siitä olen aivan varma.

Olemme 32- ja 34-vuotiaita, joten emme ihan nuoria enää.

Jaa-a. Tavallaan ymmärrän tuota miestä. Mulla erosta on vuoden verran (mies jätti) ja nyt olen puolisen vuotta seurustellut. Olemme teitä kymmenkunta vuotta vanhempia.

Olen monta moninaista kertaa miettinyt, mistä tiedän, rakastanko tätä nykyistä, vai rakastanko vain sitä, että hän "vetää" minua uuteen elämään, on tavallaan konkreettinen todiste siitä, että elämä jatkuu eron jälkeen. En missään nimessä haluaisi käyttää häntä minään laastarina omiin haavoihini, mutta mistä minä tiedän varmasti, mitkä omat motiivini ovat? En ole yhtä huumaavan rakastunut, kuin olin ex-mieheen silloin suhteen alussa. Toisaalta en myöskään ole yhtä nuori ja naiivi kuin silloin olin - kuvittelin, ettemme (avio)eroaisi, vaan lähinnä kuolema tulisi väliin. Tuskinpa kykenisinkään samaan huumaavaan rakastumiseen kuin ex-miehen tapauksessa. Ihminenkin on erilainen.

Ero oli valtavan iso pettymys, ja ensimmäiseksi siinä jouduin kyseenalaistamaan koko rakkauden. Enkö ollut kyennyt rakastamaan, kun toinen noin vaan lähti pois (jätti toisen takia)? Mitä rakastaminen oikein on? Miksen ollut tajunnut, ettei ex-mies rakastanut (ei ainakaan samalla tavalla kuin minä)? Olinko elänyt harhassa koko sen menneen suhteen? Voisinko joskus vielä rakastua ja rakastaa - ne vaativat avoimuutta, enkä pysty olemaan avoin, jos pelkään tulevani satutetuksi/petetyksi/jätetyksi. (Tätä viimeistä, avoimuutta ja omaa pelkoani uudesta loukatuksi tulemisesta, olen joutunut tökkimään paljon... Olen puhunut ääneen siitä, että pelkään tämän meidänkin suhteen päättyvän eroon ja siksi olen varovainen. Ääneen puhuminen on helpottanut minua - en tiedä, ajallaan kai selviää, olenko kaikella pähkimiselläni tehnyt hallaa suhteelle.)

Olen kyllä siinä mielessä eri tilanteessa, että olen sanonut rakastavani tässä uudessakin suhteessa... Vaikka välillä epäilen rakkautta ja kykyäni rakastaa, niin tämä on nyt sitä tunnetta, johon pystyn tällä hetkellä. Vaikka se ei kestäisi kuolemaan asti... Vaikka se ei tunnu samalta kuin aiemmassa suhteessa (noh, se aiempihan loppui, kun tulin jätetyksi... taitaa olla hyvä merkki, ettei nyt tunnukaan samalta :-) Nyt tuntuu kuin olisin tuntenut miehen jo vuosikausia, hänessä on jotakin kovin samaa kuin itsessäni - ex-miehessä taas viehätyin erilaisuuteen...)

En voi toisen päästä tietää, mutta ehkä "en voi rakastua" on yksi johdannainen noista samoista kysymyksistä, joita omassa päässäni on pyörinyt. Miehellä on kertomasi mukaan jo kaksi vuotta erosta, mutta tämä voi olla ensimmäinen kerta eron jälkeen, kun hän joutuu käytännössä miettimään sitä, mitä rakastaminen hänelle oikein tarkoittaa.

Ei välttämättä ole sinulle hyväksi jäädä odottelemaan sitä, että toinen voisi tunnustaa rakkautensa. Vaikka paljoltihan se rakastaminen näkyy teoissa ja käyttäytymisessä - se voi näkyä, vaikka sana olisi liian raskas sanottavaksi.
 
Kiitos vastauksista.
Samanlaisia olen minäkin miettinyt. En ole miehelle ihan ensimmäinen eron jälkeen, hän tapaili erästä toista kevyellä otteella aiemmin.

Toivoisin, että kyse olisi siitä, että rakkaus sana voi olla liian raskas sanottavaksi. Varsinkin kun hän meni naimisiin ensirakkautensa kanssa.
En ole huolissani siitä, jos ei puolen vuoden jälkeen vielä tiedä rakastavansa mutta meidän täytyy tosiaan puhua vielä lisää siitä, mitä tarkoittaa se jos ei tiedä uskaltaako rakastua. Mies on luonteeltaan erittäin harkitsevainen ja uskon, että hän haluaa olla enemmän kuin 100% varma, ennen kuin rakastuu kehenkään tai sanoo siitä mitään.

Tiedän, että mies pelkää minun jättävän hänet jossain vaiheessa niin kuin ex-vaimokin jätti ja hän on kyllä vilpittömän ihastunut minuun. Olen jo pari kertaa yrittänyt lopettaa tapailun mutta mies ei ole sitä halunnut eikä ole päästänyt minua lähtemään.

Täytynee vielä katsoa ja keskustella ja miettiä. Toisaalta en ole ollenkaan sitä typpiä, joka laittaa toisen seinää vasten mutta jossain vaiheessa kai joku päätös on tehtävä.

Tavallaan nuo kysymykset ovat minullekin tuttuja.
Avoerosin pitkästä suhteesta myskin 2 vuotta sitten ja luulin, etten voisi enää koskaan rakastua minäkään ja varmaan ilman tätä kokemusta olisin lyhytjännitteisempi tässä suhteessa. Kuitenkin tuo on myös luonnekysymys, itse olen niin elämäniloinen ja lämmin, että loppujen lopuksi sellainen rakastumattomuusajatus ei sovi minulle mutta ehkä miehelle, varsinkin sellaiselle vähän sulkeutuneelle ero on paljon kovempi paikka erityisesti jos vaimo jättää.




Jaa-a. Tavallaan ymmärrän tuota miestä. Mulla erosta on vuoden verran (mies jätti) ja nyt olen puolisen vuotta seurustellut. Olemme teitä kymmenkunta vuotta vanhempia.

Olen monta moninaista kertaa miettinyt, mistä tiedän, rakastanko tätä nykyistä, vai rakastanko vain sitä, että hän "vetää" minua uuteen elämään, on tavallaan konkreettinen todiste siitä, että elämä jatkuu eron jälkeen. En missään nimessä haluaisi käyttää häntä minään laastarina omiin haavoihini, mutta mistä minä tiedän varmasti, mitkä omat motiivini ovat? En ole yhtä huumaavan rakastunut, kuin olin ex-mieheen silloin suhteen alussa. Toisaalta en myöskään ole yhtä nuori ja naiivi kuin silloin olin - kuvittelin, ettemme (avio)eroaisi, vaan lähinnä kuolema tulisi väliin. Tuskinpa kykenisinkään samaan huumaavaan rakastumiseen kuin ex-miehen tapauksessa. Ihminenkin on erilainen.

Ero oli valtavan iso pettymys, ja ensimmäiseksi siinä jouduin kyseenalaistamaan koko rakkauden. Enkö ollut kyennyt rakastamaan, kun toinen noin vaan lähti pois (jätti toisen takia)? Mitä rakastaminen oikein on? Miksen ollut tajunnut, ettei ex-mies rakastanut (ei ainakaan samalla tavalla kuin minä)? Olinko elänyt harhassa koko sen menneen suhteen? Voisinko joskus vielä rakastua ja rakastaa - ne vaativat avoimuutta, enkä pysty olemaan avoin, jos pelkään tulevani satutetuksi/petetyksi/jätetyksi. (Tätä viimeistä, avoimuutta ja omaa pelkoani uudesta loukatuksi tulemisesta, olen joutunut tökkimään paljon... Olen puhunut ääneen siitä, että pelkään tämän meidänkin suhteen päättyvän eroon ja siksi olen varovainen. Ääneen puhuminen on helpottanut minua - en tiedä, ajallaan kai selviää, olenko kaikella pähkimiselläni tehnyt hallaa suhteelle.)

Olen kyllä siinä mielessä eri tilanteessa, että olen sanonut rakastavani tässä uudessakin suhteessa... Vaikka välillä epäilen rakkautta ja kykyäni rakastaa, niin tämä on nyt sitä tunnetta, johon pystyn tällä hetkellä. Vaikka se ei kestäisi kuolemaan asti... Vaikka se ei tunnu samalta kuin aiemmassa suhteessa (noh, se aiempihan loppui, kun tulin jätetyksi... taitaa olla hyvä merkki, ettei nyt tunnukaan samalta :-) Nyt tuntuu kuin olisin tuntenut miehen jo vuosikausia, hänessä on jotakin kovin samaa kuin itsessäni - ex-miehessä taas viehätyin erilaisuuteen...)

En voi toisen päästä tietää, mutta ehkä "en voi rakastua" on yksi johdannainen noista samoista kysymyksistä, joita omassa päässäni on pyörinyt. Miehellä on kertomasi mukaan jo kaksi vuotta erosta, mutta tämä voi olla ensimmäinen kerta eron jälkeen, kun hän joutuu käytännössä miettimään sitä, mitä rakastaminen hänelle oikein tarkoittaa.

Ei välttämättä ole sinulle hyväksi jäädä odottelemaan sitä, että toinen voisi tunnustaa rakkautensa. Vaikka paljoltihan se rakastaminen näkyy teoissa ja käyttäytymisessä - se voi näkyä, vaikka sana olisi liian raskas sanottavaksi.
 
Viimeksi muokattu:
Yksi lause voi muuttaa koko asian päälaelleen. Miten voit vaatia rakastamista, jos olet yrittänyt kaksi kertaa lopettaa tapailun? Minä kuulun myös siihen koulukuntaan, jossa rakkautta ei voi raiskata. Ymmärrän kuitenkin epävarmuuden ja sen, miten vaikeaa on luottaa.
 
Yksi lause voi muuttaa koko asian päälaelleen. Miten voit vaatia rakastamista, jos olet yrittänyt kaksi kertaa lopettaa tapailun? Minä kuulun myös siihen koulukuntaan, jossa rakkautta ei voi raiskata. Ymmärrän kuitenkin epävarmuuden ja sen, miten vaikeaa on luottaa.

Toivoton rakkaus on kahle, josta kyllä haluaisi päästä. Toivoo tietenkin tilanteen muuttuvan toivotuksi, toisen ilmaisemaksi "selväksi rakkaudeksi". Se, minkä kokee rakkaudeksi toisen taholta voi olla lause, sana, todellinen tunne tai teko. Ellei mitään rakkaudesta kertovaa voi suhteesta löytää, voi juttu mennä siihen, että haluaa siitä pois (vaikkei oikeasti haluakaan). Yritykset lopettaa suhde voivat olla juuri tuota testaamista, jonka epävarmuus ja toivottomuus aiheuttaa. Aloittajakin on hakenut varmennusta toisen tunteista yrittämällä lopettaa suhteen. Kun mies ei ole sitä kuitenkaan halunnut, on aloittajan epävarmuus sillä erää hieman vähentynyt.

Suhteessa on kuitenkin jotain sellaista, joka jatkuvasti tuottaa epävarmuutta ja toivottomuutta tunnetasolla. Ei ehkä ole kyse vain yhdestä rakkauden tunnustuksesta vaan tunteista. Miehen tunteet eivät ole rakkaudelle täysin avoimet - syystä tai toisesta. Taustalla voi tietenkin olla aiempi pettynyt, itsetunnon menetys, masennus tai muu henkinen kahle, joka on esteenä tunneilmaisulle tai "aidolle" tunteiden kokemiselle.
 
Viimeksi muokattu:
Alkuperäinen kirjoittaja Hyvä kysymys;10613174:
Toivoton rakkaus on kahle, josta kyllä haluaisi päästä. Toivoo tietenkin tilanteen muuttuvan toivotuksi, toisen ilmaisemaksi "selväksi rakkaudeksi". Se, minkä kokee rakkaudeksi toisen taholta voi olla lause, sana, todellinen tunne tai teko. Ellei mitään rakkaudesta kertovaa voi suhteesta löytää, voi juttu mennä siihen, että haluaa siitä pois (vaikkei oikeasti haluakaan). Yritykset lopettaa suhde voivat olla juuri tuota testaamista, jonka epävarmuus ja toivottomuus aiheuttaa. Aloittajakin on hakenut varmennusta toisen tunteista yrittämällä lopettaa suhteen. Kun mies ei ole sitä kuitenkaan halunnut, on aloittajan epävarmuus sillä erää hieman vähentynyt.

Suhteessa on kuitenkin jotain sellaista, joka jatkuvasti tuottaa epävarmuutta ja toivottomuutta tunnetasolla. Ei ehkä ole kyse vain yhdestä rakkauden tunnustuksesta vaan tunteista. Miehen tunteet eivät ole rakkaudelle täysin avoimet - syystä tai toisesta. Taustalla voi tietenkin olla aiempi pettynyt, itsetunnon menetys, masennus tai muu henkinen kahle, joka on esteenä tunneilmaisulle tai "aidolle" tunteiden kokemiselle.

Kiitos muuten tuosta vastauksesta; se antoi vastauksia minulle ja varmaan muillekin.
 
Samoin. Juuri tästä on kyse. Sitä haluaa suojella itseään toivottomalta rakkaudelta ja sitten kuitenkin antaa taas periksi, kun se toinen välittää sen verran, että haluaakin jatkaa.
Jossain vaiheessa toki käy niin, että joko päätös lähteä tulee tarpeeksi vahvaksi tai sitten se toinen väsyy kumppanin jatkuviin irtiottoihin.

Omassa tilanteessani en halua enää kertaakaan joutua tähän, koska olen vilpittömästi yrittänyt lopettaa suhdetta molemmilla kerroilla sen vuoksi, että olen kokenut suhteen niin kuluttavaksi.

Lähteminen vain siksi, että haluaa toisen sanovan "jää vielä" on vaarallinen tapa eikä pitkän päälle lisää kiintymystä kummankaan taholta.

Kiitos muuten tuosta vastauksesta; se antoi vastauksia minulle ja varmaan muillekin.
 
Viimeksi muokattu:
Alkuperäinen kirjoittaja epätietoinen;10612512:
Pidän tästä miehestä kovasti ja oikeasti uskon että voisimme olla onnellisia, joten olen kyllä valmis tapailemaan vielä pitkäänkin ennen mitään yhteenmuuttoaikeita mutta pelottaa vain, että voikohan toinen koskaan rakastua?
Alberonin mukaan kukaan ei rakastu, jos hän on jotenkuten tyytyväinen siihen mitä hänellä on ja mikä hän on. Rakastuminen kumpuaa depressiivisestä ylikuormituksesta, toisin sanoen siitä että on mahdotonta löytää arkipäivästä mitään arvokasta. Rakastumiseen valmiuden merkki ei ole tietoinen rakastumisen halu, intensiivinen pyrkimys olemassaolon rikastuttamiseen, vaan syvä tunne siitä että ei ole eikä omista mitään millä olisi arvoa ja häpeä siitä että näin on. Tämä on ensimmäinen merkki rakastumiseen valmistautumisesta: mitättömyyden tunne ja siitä johtuva häpeä. Varmuus siitä ettei ole mitään menetettävää. (Alberoni 1984)
 
Alberonin mukaan kukaan ei rakastu, jos hän on jotenkuten tyytyväinen siihen mitä hänellä on ja mikä hän on. Rakastuminen kumpuaa depressiivisestä ylikuormituksesta, toisin sanoen siitä että on mahdotonta löytää arkipäivästä mitään arvokasta. Rakastumiseen valmiuden merkki ei ole tietoinen rakastumisen halu, intensiivinen pyrkimys olemassaolon rikastuttamiseen, vaan syvä tunne siitä että ei ole eikä omista mitään millä olisi arvoa ja häpeä siitä että näin on. Tämä on ensimmäinen merkki rakastumiseen valmistautumisesta: mitättömyyden tunne ja siitä johtuva häpeä. Varmuus siitä ettei ole mitään menetettävää. (Alberoni 1984)

Alberonin ajatuksessa on viisautta, vaikka se ei ehkä olekaan yleisen käsityksen ja rakkauden ihanteellisuuden mukaista. Toisaalta hyvin nuorten ihmisten rakastuminen varmaan kumpuaa enemmän jostain muusta tai sitten pariutumisen tarve on selvemmin seksuaalisesta, ei henkistä. Alberonin ajatus sopii ehkä paremmin aikuisuuteen, olemassa olevan parisuhteen tai vakiintuneen olotilan jo vallitessa.

Jos pitää itsenäisyyttä ja omaa vapautta suuressa arvossa, saattaa siis se jo ehkäistä rakastumista. Joillekin eronneille oma elämä, vapaus ja sitoutumattomuus voi olla ainakin alussa mittaamattomassa arvossa. Joten tämän "teorian" mukaan voi olla vaikea rakastua, vaikka (läheiset) ihmissuhteet, tuttavuus ja seksuaalisuuden toteuttaminen olisikin tärkeää ja arvokasta. Mutta kyse ei kuitenkaan olisi rakastumisesta?

Toisaalta voi eronneenakin kokea menettäneen paljon, koska ei ole läheistä suhdetta tai seksiä. Monille tämä seikka on varsin hävettävä. Saatetaan pitää epänormaalina tai kokee itsensä vajavaiseksi. Siitä kaiketi johtuukin, että seurustelu on ikään kuin must. Ei osata tai uskalleta olla reilusti sinkku. Hävettää jostain syystä parisuhteen menetys ja "ettei kelpaa". Otollinen tilanne rakastumisille.

Entä kun kumppani on löytänyt uuden ja rakastuneena hakee eroa. Tarkoittaahan se, ettei hän ole nähnyt puolisossa ja yhteisessä elämässä mitään arvokasta. Puoliso ja perhe hävettää! Mutta näinhän ne jutut tavallaan meneväkin. Eroon liittyy aina jotain entisen halveksuntaa, kun on toisaalla rakastunut. vaikka rakastuneen ajattelulla ei olisikaan realistista pohjaa.

Ehkäpä tätä teoriaa tukee myös ihmisten käyttäytyminen ihanteellisen rakastumisen huuman jälkeen muutamien vuosien kuluessa. Monilla on pakkomielle rakentaa uutta ja loistokasta, olla esillä ja näyttää, miten elämän arvot (nykyarvojen mukaan materialismi) on hallinnassa ja sillä jopa haetaan toisten ihailua. Uusparit touhuavat monesti aivan hirveästi saadakseen jotain "arvokasta", arvostettua ilmeisesti voittaakseen taustalla vaanivan häpeän. Mutta siinä vaiheessahan ei enää ole rakastumista?
 
Viimeksi muokattu:
Sanoisin sen verran, että et voi muuttaa toista. Jos mielessäsi ajattelet, että mies olisi täydellinen, jos hän tekisi näin tai noin, olet väärillä linjoilla. Olen itse kokenut sen nyt jo kahdessa suhteessa ja tajuan nyt täysin, että en voi muuttaa toista ihmistä, koska hän on sellainen kuin on. Kokonaan toinen juttu on sitten se, että saako esim. yhteiset keskustelunne sen aikaiseksi, että mies oppii muuttamaan ajattelutapaansa toisenlaiseksi. Minä itsekin pelkäsin jossain vaiheessa, että kukaan ei rakastu minuun, mutta luin paljon parisuhdekirjoja ja tajusin, että olen arvokas itsessäni eikä sinkkuus ole vain jokin epämiellyttävä välivaihe parisuhteiden välillä.

Anna miehelle aikaa ja katso esim. neljännesvuosittain, että onko suhteenne kehittynyt siihen suuntaan kuin haluaisit. Jos sinulle on äärimmäisen tärkeää naimisiinmeno, hellyys ja rakkaudentunnustukset, niin tulet kärsimään ihan liikaa, jos miehesi ei koskaan kykene niitä sinulle antamaan. On myös mahdollista, että olet miehesi laastari, vaikkei hän ehkä sitä tajuakaan. Miehellesi tekisi hyvää olla sinkkuna, jotta hän todella tajuaa, mitä parisuhde on, mutta ehkäpä hänen on helppo saada naisia, jolloin hän ei joudu koskaan siihen tilanteeseen, että todella pitäisi panostaa parisuhteeseen.

Jos joutuu jätetyksi, niin olisi aina mielenkiintoista tietää jättäjän syyt. Onko syinä ollut esim. se, että puoliso ei ole keskittynyt parisuhteen hoitoon, seksi on itsekästä, pitää toista itsestäänselvyytenä, ei jaksa puhua asioista jne. Aika usein pätkäsuhteissa oleva ihminen ei välttämättä edes itse tajua, että hän tekee samoja virheitä suhteesta toiseen ja siksi puolisot ovat onnettomia. Harvoinhan asiat ovat mustavalkoisia, mutta esimerkiksi laiskuus hoitaa parisuhdetta on usein aika iso miinus.
 
Alberonin ajatuksessa on viisautta, vaikka se ei ehkä olekaan yleisen käsityksen ja rakkauden ihanteellisuuden mukaista.
Ajattelu on tietoista tajuamista, mistä seuraa että voidaan saada käsityksiä eri asioista ja ymmärtää niiden tärkeyttä (arvoja). Lisäksi ajattelu on johdonmukaista, loogista, kielellisesti järkevää ja järjestelmällistä päättelyä. Tulos voi olla edelleen arvosteltu hyväksi ja korkea-arvoiseksi, tavoiteltavaksi hyveeksi, ihanteeksi.

Rakastaminen voi olla tietoista tahtomista, mutta rakastuminen ei sitä voi olla, vaikka kumpikin rakkauden muoto (syvä kiintymys) saa alkunsa ajattelusta.

Joillekin eronneille oma elämä, vapaus ja sitoutumattomuus voi olla ainakin alussa mittaamattomassa arvossa. Joten tämän "teorian" mukaan voi olla vaikea rakastua, vaikka (läheiset) ihmissuhteet, tuttavuus ja seksuaalisuuden toteuttaminen olisikin tärkeää ja arvokasta. Mutta kyse ei kuitenkaan olisi rakastumisesta?
Ei olisi, eikä olisi vaikeaa vaan mahdotonta rakastua. Merkittävää tässä on se että muuten kysymyksessä ovat vietit (tuntuu tarpeelta), paitsi siltä suurelta osin kuin rakastuminen on vaisto (tuntuu pakolta).

Monien nisäkkäiden, kuten ihmisenkin seksuaalisuuden toteuttaminen on opittua käyttäytymistä, eikä siis vaistonvaraista. Seksiä ei osata ellei sitä opetella. Siksi mielestäni on virheellistä liittää niin suosittua erotiikkaa rakastumiseen, vaikka siihen on kai miellyttävänä ajatuksena halukkaasti saatettu tottuakin.

Alias Teodor Anttila
 
Viimeksi muokattu:
En oikeastaan halua muuttaa miestä tai ainakin toivon niin. En myöskään halua välttämättä suhdetta vaan oikeastaan haluaisin olla juuri tämän ihmisen kanssa - sehän se tässä kurjaa onkin. Minun ei ole koskaan ollut vaikeata löytää poikaystävää, olen aika ulospäinsuuntaunut, ulkoisesti viehättävä ja minuun ihastutaan usein.

Tilanteen tarkastelu neljännesvuosittain on hyvä neuvo. Aloinkin heti miettiä mitä tässä on viimeisen vuoden aikana tapahtunut: ihastuminen, jota kumpikaan ei aluksi halunnut myöntää, molempien irtisanoutuminen aiemmista vähän kevyemmistä suhteista, tapailua, minun kyllästymiseni hitaaseen etenemiseen, uusi aloitus, tapailua lähes päivittäin, yhteinen loma ja lopulta sitten noin 4kk sitten päätös siitä, ettemme tapaile ketään muita kuin toisiamme. Nyt mies on työn vuoksi melkein kuukauden poissa, joten meillä on ihan luonnollinen tauko ( sisi ei suhdemielessä mutta tapaamisissa) ja siitä nämä epävarmuuden ajatukset varmaan kumpuavatkin.

Suhde on siis edennyt ja siksi minua erityisesti kummastuttaa tuo rakastumisen puuttuminen.
Ehkä mies on vain huomannut, etten olekaan hänelle oikea ja haluaa näillä puheilla estää minu satuttamasta itseäni liian pahasti.

Mies arvostaa parisuhdetta, hän ei ole sillä tavalla sitoutumiskammoinen, että haluaisi tapailla muita naisia tai kokea vapautta juuri nyt. Hän periaatteessa haluaisi jakaa elämänsä jonkun kanssa vaikka viihtyy hyvin yksinkin (tai ainakin sanoo näin minulle...)
Jos kehtaisin, kysyisin todella mielelläni ex-vaimolta mikä meni vikaan mutta jotenkin se tuntuu toisen yksityisalueelle tunkeutumiselta, joten tyydyn vain arvailuihuin.






Sanoisin sen verran, että et voi muuttaa toista. Jos mielessäsi ajattelet, että mies olisi täydellinen, jos hän tekisi näin tai noin, olet väärillä linjoilla. Olen itse kokenut sen nyt jo kahdessa suhteessa ja tajuan nyt täysin, että en voi muuttaa toista ihmistä, koska hän on sellainen kuin on. Kokonaan toinen juttu on sitten se, että saako esim. yhteiset keskustelunne sen aikaiseksi, että mies oppii muuttamaan ajattelutapaansa toisenlaiseksi. Minä itsekin pelkäsin jossain vaiheessa, että kukaan ei rakastu minuun, mutta luin paljon parisuhdekirjoja ja tajusin, että olen arvokas itsessäni eikä sinkkuus ole vain jokin epämiellyttävä välivaihe parisuhteiden välillä.

Anna miehelle aikaa ja katso esim. neljännesvuosittain, että onko suhteenne kehittynyt siihen suuntaan kuin haluaisit. Jos sinulle on äärimmäisen tärkeää naimisiinmeno, hellyys ja rakkaudentunnustukset, niin tulet kärsimään ihan liikaa, jos miehesi ei koskaan kykene niitä sinulle antamaan. On myös mahdollista, että olet miehesi laastari, vaikkei hän ehkä sitä tajuakaan. Miehellesi tekisi hyvää olla sinkkuna, jotta hän todella tajuaa, mitä parisuhde on, mutta ehkäpä hänen on helppo saada naisia, jolloin hän ei joudu koskaan siihen tilanteeseen, että todella pitäisi panostaa parisuhteeseen.

Jos joutuu jätetyksi, niin olisi aina mielenkiintoista tietää jättäjän syyt. Onko syinä ollut esim. se, että puoliso ei ole keskittynyt parisuhteen hoitoon, seksi on itsekästä, pitää toista itsestäänselvyytenä, ei jaksa puhua asioista jne. Aika usein pätkäsuhteissa oleva ihminen ei välttämättä edes itse tajua, että hän tekee samoja virheitä suhteesta toiseen ja siksi puolisot ovat onnettomia. Harvoinhan asiat ovat mustavalkoisia, mutta esimerkiksi laiskuus hoitaa parisuhdetta on usein aika iso miinus.
 
Viimeksi muokattu:
Alkuperäinen kirjoittaja alkuperäinen;10614390:
Suhde on siis edennyt ja siksi minua erityisesti kummastuttaa tuo rakastumisen puuttuminen.
Minua kummastuttaa tuo puuttumisen idea, kun ei näytä erityisesti siltä. Enemmän kumpikin rakastuneelta vaikuttaa, mutta uskonpuute, epävarmuus, malttamattomuus ja kauhun tasapaino hötkyttää, kuten vahvasti asiaan kuuluukin. Prosessi on tyypillisesti kuluttava, eikä kumppania ole mahdollista vaihtaa tai korvata mitenkään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja alkuperäinen;10614390:
En oikeastaan halua muuttaa miestä tai ainakin toivon niin. En myöskään halua välttämättä suhdetta vaan oikeastaan haluaisin olla juuri tämän ihmisen kanssa - sehän se tässä kurjaa onkin. Minun ei ole koskaan ollut vaikeata löytää poikaystävää, olen aika ulospäinsuuntaunut, ulkoisesti viehättävä ja minuun ihastutaan usein.

Tilanteen tarkastelu neljännesvuosittain on hyvä neuvo. Aloinkin heti miettiä mitä tässä on viimeisen vuoden aikana tapahtunut: ihastuminen, jota kumpikaan ei aluksi halunnut myöntää, molempien irtisanoutuminen aiemmista vähän kevyemmistä suhteista, tapailua, minun kyllästymiseni hitaaseen etenemiseen, uusi aloitus, tapailua lähes päivittäin, yhteinen loma ja lopulta sitten noin 4kk sitten päätös siitä, ettemme tapaile ketään muita kuin toisiamme. Nyt mies on työn vuoksi melkein kuukauden poissa, joten meillä on ihan luonnollinen tauko ( sisi ei suhdemielessä mutta tapaamisissa) ja siitä nämä epävarmuuden ajatukset varmaan kumpuavatkin.

Suhde on siis edennyt ja siksi minua erityisesti kummastuttaa tuo rakastumisen puuttuminen.
Ehkä mies on vain huomannut, etten olekaan hänelle oikea ja haluaa näillä puheilla estää minu satuttamasta itseäni liian pahasti.

Mies arvostaa parisuhdetta, hän ei ole sillä tavalla sitoutumiskammoinen, että haluaisi tapailla muita naisia tai kokea vapautta juuri nyt. Hän periaatteessa haluaisi jakaa elämänsä jonkun kanssa vaikka viihtyy hyvin yksinkin (tai ainakin sanoo näin minulle...)
Jos kehtaisin, kysyisin todella mielelläni ex-vaimolta mikä meni vikaan mutta jotenkin se tuntuu toisen yksityisalueelle tunkeutumiselta, joten tyydyn vain arvailuihuin.

Ajatteleminen on vilkasta, mutta jos ajattelee kuitenkin toisen ajatuksia, niin aika turhaa se on.
 
Tätä viimeistä en ymmärtänyt mutta kiitos kaikille ajatuksia herättäneistä kommenteista. Mies nyt kutsui kovasti luokseen viikonlopuksi ja päätin mennä. Kai tässä nyt on vain syytä miettiä, tuskin pyytelisi käymään, jos ei oikeasti haluaisi tavata.

Taidan odottaa ja katsella vielä jouluun ja ottaa sitten asian puheeksi vakavasti jos olen vielä epävarma miehen tunteista ja on pahaolo.

Tuntuu vain niin pelottavalta lukea ja kuulla muiden naisten huonoista kokemuksista juuri tällaisissä jutuissa.










Ajatteleminen on vilkasta, mutta jos ajattelee kuitenkin toisen ajatuksia, niin aika turhaa se on.
 
Viimeksi muokattu:
Alkuperäinen kirjoittaja alkuperäinen;10615328:
Tätä viimeistä en ymmärtänyt mutta kiitos kaikille ajatuksia herättäneistä kommenteista. Mies nyt kutsui kovasti luokseen viikonlopuksi ja päätin mennä. Kai tässä nyt on vain syytä miettiä, tuskin pyytelisi käymään, jos ei oikeasti haluaisi tavata.

Taidan odottaa ja katsella vielä jouluun ja ottaa sitten asian puheeksi vakavasti jos olen vielä epävarma miehen tunteista ja on pahaolo.

Tuntuu vain niin pelottavalta lukea ja kuulla muiden naisten huonoista kokemuksista juuri tällaisissä jutuissa.

Tarkoitan sitä , että ei rakkaus ole shakki, jossa mietitään toisen siirtoja pitkälle eteenpäin. Vaan eletään hetkessä ja katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
 
Rakastumisen seurannaisilmiöitä ovat depressio, epävarmuus ja sosiaalisten suhteiden vaikeutuminen. Rakastuneet käyttävät olotilaansa kuvatessaan useammin sanaa depressio kuin rakastuminen. Tunteet ovat liian ristiriitaisia. (Tennov)
Alkuperäinen kirjoittaja alkuperäinen;10615328:
Taidan odottaa ja katsella vielä jouluun ja ottaa sitten asian puheeksi vakavasti jos olen vielä epävarma miehen tunteista ja on pahaolo.
Ilmapiiriennuste - odotettavissa jouluun asti:
"Hänen tunteensa ovat labiileja. Ne vaihtelevat ilman havaittavaa syytä kaikenvoittavasta onnentunteesta kurjimpaan epätoivoon." - (Tennov)

Rakastumisen tuntomerkkejä ovat:
- mielialan riippuvuus rakastumisen kohteen toimista, ennen kaikkea siitä, miten rakastumisen kohteen koetaan vastaavan rakastuneen toiveisiin, tunteiden kiihtyminen, jos suhde rakastumisen kohteeseen on uhattu ja tunteiden latistuminen, mikäli rakastuneen ajatusten toteutuminen mahdollistuu.
– fyysiset ahdistuksen oireet, mm. hermostuneisuus ja ujous rakastumisen kohteen seurassa.
– vaatimus yksinoikeuteen rakastumisen kohteen suhteen, erityisesti halu täyttää rakastumisen kohteen ajatusmaailma. (Tennov)

Tuntuu vain niin pelottavalta lukea ja kuulla muiden naisten huonoista kokemuksista juuri tällaisissä jutuissa.
Kirjanpitäminen siitä kuinka intensiivisesti rakastumisen ajatukset työntyvät mieleen havainnollistaa rakastuneellekin vähitellen tilansa mielettömyyden. (Tennov)
 
Hei

Tähän juttuun tuli nyt puolipiste. Mies palasi työmatkaltaan ja nyt pyysi muuttamaan luokseen, haluaa kuulema jakaa elämansä kanssani ja perustaa perheen. Nyt ollaan sitten etsimässä yhteistä asuntoa, tosin minun toiveestani näin aluksi vain vuokrakotia.

Täytyy toivoa, että rakkaus kasvaa ajan kanssa eikä erota sitten joskus 10 vuoden kuluttua sen vuoksi, että toinen "löytää rakkauden". Hyvää syksyn jatko kaikilel ketjuun vastanneille.
 
Mies palasi työmatkaltaan ja nyt pyysi muuttamaan luokseen, haluaa kuulema jakaa elämansä kanssani ja perustaa perheen.
RAKASTAMINEN on positiivinen elämys, jossa rakkauden kohteesta vallitsee suhteellinen riippumattomuus. Se on kiintymystä, huolenpitoa, kunnioitusta. Rakastamisen syyt ovat tunnistettavissa ja seuraukset niveltyvät yhteiskunnassa periintyneisiin arvoihin: rakastan tätä henkilöä, koska pidän hänen elämäntavastaan ja kunnioitan hänen ominaisuuksiaan. Hänen kanssaan voin toteuttaa asettamiani päämääriä. Luonnollinen seuraus on perheenperustaminen. (Tennov)

RAKASTUMISEN päämääränä ei ole molemminpuolista kehittymistä kannustava yhteiselämä, perheenperustaminen, ei välttämättä sukupuoliyhteys, vaan jotain, jota on niin vaikea määritellä, että se tuntuu "henkiseltä'. Kaipuu kohdistuu selittämättömään yhtenäisyyden tunteeseen, sulautumiseen, onnelliseen huumaan ja vastauksen saamiseen omille tunteille, yksinoikeuteen erityisesti rakastumisen kohteen tunne-elämän suhteen. Rakastuminen on siis toiminta, jonka ihminen voi järjellään selittää ja hyväksyä, rakastuminen on tahdosta riippumaton olotila.
(Tennov)

Nyt ollaan sitten etsimässä yhteistä asuntoa, tosin minun toiveestani näin aluksi vain vuokrakotia.
Kun henkilö joutuu rakastumisen tilaan, saattaa hän uskoa löytäneensä rakastumisen kohteessa merkityksen olemassaololleen. Siksi hän on valmis tekemään radikaaleja päätöksiä ja suunnittelemaan tulevaisuutta rakastumisen pohjalla.
Dorothy Tennov on myös todistanut mielettömän rakastumisen alituisesti muuttuvaksi olotilaksi, mikä harvoin kestää kahta vuotta kauempaa. Rakastumisen pohjalle ei täten tulisi rakentaa mitään, minkä vaikutukset ulottuvat muutamia vuosia pitemmälle.

Kun rakastuneen toiveet ovat täyttyneet, muuttuu ekstaasi joko "todelliseksi rakkaudeksi" tai sen korvaavat vähemmän positiiviset tunteet. (Tennov)

Täytyy toivoa, että rakkaus kasvaa ajan kanssa eikä erota sitten joskus 10 vuoden kuluttua sen vuoksi, että toinen "löytää rakkauden".
Rakastuminen löytää kohteita kaikkialta. Tosin sillä edellytyksellä, että olemme valmiita rakastumaan. Jos olosuhteet ovat rakastumisen suhteen suotuisat voimme rakastua ihan keneen tahansa. (Alberoni: Ystävyys)

Rakastunut henkilö sekä ajattelee että käyttäytyy epärationaalisesti, jopa vastoin tiedostettuja omia etujaan. Hänen ajatuksensa palaavat, rakastumisen kohteeseen kontrolloimattomasti, alituisesti, häiritsevästi. (Tennov)

Rakastuminen kumpuaa depressiivisestä ylikuormituksesta, toisin sanoen siitä että on mahdotonta löytää arkipäivästä mitään arvokasta. (Alberoni: Rakastuminen)

Alberonin mukaan kukaan ei rakastu, jos hän on jotenkuten tyytyväinen siihen mitä hänellä on ja mikä hän on.
 
Viimeksi muokattu:
Alkuperäinen kirjoittaja ei kannata jäädä;10612521:
Ihan turha jäädä tuollaiseen suhteeseen, jos haluat miehen rakastuvan. Tuollaista "mä en voi rakastua" bullshittiä ei ole olemassakaan, jos oikea ihminen kävelee vastaan. Se vain et ole sinä.

Tykkääminen ja ihastuminen kun nyt ei vain riitä.

Voit tietysti vapaasti kerjätä verta nenästäsi ja jatkaa, mutta ei teistä tuon kummallisempaa tule. Ellei mies sitten jossain vaiheessa vain päätä tyytyä sinuun "sopivana", mutta silloin elät jatkuvasti sen riskin kanssa, että mies törmää siihen naiseen, johon hän voi rakastua. Se on sitten sun menoasi.


Mietin yhden tuollaisen "rakkauden" jälkeen, että aih kuinka kivaa, ranskalainen mies osaa käsitellä minua. Seksi ja yhdessäolo loistavaa, mutta hän oli tuoreen eronsa jälkeen liian häilyväinen. Ei kiitos, ei enää. Mukavia muistoja jäi. Suomalaiselta mieheltä olen saanut harvoin sellaista huomioimista eri asioissa kuin häneltä sain. Kiitos muistoista. Mutta taas yksinl
 

Uusimmat

Yhteistyössä