Voiko minusta sittenkään tulla sh?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja sh-opiskelija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
[QUOTE="alkup";27365920]Toimistotöitä tähän asti tehneenä... En siis ole enää ihan nuori, vaikka päiväpuolella opiskelenkin. Neljäkymmentä tulee pian mittariin. Jos voisin vaihtaa harjoittelupaikkaa, niin mikä osasto olisi minunlaiselleni nynnylle paras?

Minä näen itseni kyllä töissä ja alalla, mutta vanhustyö ei missään olosuhteissa ole omaa juttuani. En kammoa verta, en suolenpätkiä, en kuolemaa, enkä mt-asiakkaita, mutta vanhuksia pelkään. Syytä en ymmärrä.[/QUOTE]

Jos leikkuriin aiot tähdätä, muista, että siellä on myöskin dementiapotilaita ja paljon vanhuksia. Joudut myös vielä moneen harjoitteluun esim. keskussairaalan vuodeosastolla, joissa on myöskin muistisairaita ihmisiä. Olen itse kirran vuodeosastolla, ja kyllä siellä aina muutama muistisairas on, ja miten milloinkin ne sitten osuvat omaan vuoroon omaan kohdalle. En itse uskoisi jaksavani olla esim. dementiaosastolla töissä, mutta muutama päivä muistisairasta hoitaessa menee aina jotenkuten tuolla omalla työpaikallani..se vain kuuluu tähän työhön. Sairaanhoitajan työssä varmaan aika harvoissa paikoissa heiltä voi kokonaan välttyä.

Menet sinne harjoitteluun, jos nyt ihan ylivoimaiseksi menee, niin sitten ei varmaan kauheasti ole vaihtoehtoja. Kyllä mäkin alkuun vähän jännitin, ja joitakin haastavia potilaita jopa pelkäsin (esim. potkivat, lyövät), mutta siinä ne harjoittelut menivät kun oikean asenteen otti.
 
Aloitin syksyllä amk:n sosiaali- ja terveysalan sairaanhoitaja-opinnot. Alunperin ajattelin, että ala saattaisi sopia minulle, sillä olen vuosia toiminut asiakaspalvelutehtävissä ja tulen erinomaisesti toimeen ihmisten kanssa.

Meillä alkaa pian ensimmäinen harjoittelu vanhusten parissa ja minä en pysty siihen. Kävin tutustumassa paikkaan (dementiaosasto) ja en minä pysty menemään sinne. En mitenkään. Minä pelkään niitä potilaita. Minä en taho koskea heihin ja minua kammottaa, että he koskevat minuun. Minua kammottaa se niiden silmien tyhjä katse, ne ovat kuin zombeja.

Minua hävettää. Minä tiedän, että tunteeni ovat väärin ja ne harvat, joille olen uskaltanut pelostani mainita, ovat täysin tyystin lytänneet nämä asiat. Pelkään, ettei mielenterveyteni kestä sitä, niin paljon minä pelkään ja kammoan. Kenelle minä uskallan puhua tästä ja onko joku ehkä kokenut samaa?

Minä tahtoisin töihin leikkaussaliin, sitten kun valmistun. Siihen olen pyrkinyt ja sitä varten kouluun tahdoin. Nyt tuntuu, että se on niin kaukana. Mitä minä teen?

Leikkaussaliharjoitteluun pääset vasta viimeisessä tai toiseksi viimeisessä harjoittelussa. Eli viimeisellä vuodella. Sitä ennen terveyskeskuskessa ja muissa sairaalan erilaisilla osastoilla, joilla tapaat paljon erilaisia ja eri-ikäisiä potilaita. Ja mistä tiedät, että tykkäät juuri leikkaussalityöstä?

Harjoitteluista voit löytää jonkun muunkin itseäsi kiinostavan jutun. Avoimella asenteella vaan liikkeelle. Ne dementikotkin ovat joskus oikein hauskojakin =). Rankkaahan dementtiapotilaiden kanssa työ on, enkä itse sitä jatkuvasti haluaisi tehdä. Dementtiaa ja alzheimeria sairastavia on paljon ja myös leikkaussalissa tulet heihin törmäämään. Myös sen vuoksi olis hyvä tietää millaisia potilaita nämä ovat, jotta leikkaussalissa pystyt heitä tarvittaessa rauhoittamaan jne.

Nyt siis tosiaan avoimella ja mielenkiintoisella aseenteella harjoitteluun ja jos toteat kesken harjoittelun, että on aivan kamalaa, niin sitten vaan jätät koulun kesken. Kyllä perushoito tulee hallita. Tsemppiä!! Kivaa se on.
 
  • Tykkää
Reactions: riiviöiden äiti
Ajattelit pärjääväsi harjoittelussa vaikkei sulla ollut kokemusta ko. paikasta.
Et pärjännytkään tai et luultavasti tule pärjäämään.

Ajattelet pärjääväsi leikkaussalityössä vaikkei sulla ole kokemusta ko. työstä.
Noh.... miten mahtaa käydä?
 
Miksi ihmeessä sä opiskelet sairaanhoitajaksi, jos et omien sanojesi mukaan halua olla "viimeisen päälle hoitotyössä"? Ihmisten kanssa saa olla tekemisissä monessa muussakin ammatissa.
 
Minä olen ollut leikkaussalissa töissä, mutta en ihmisten sellaisessa. Siksi luulen, että siitä selviäisin. Jos tahtoisin työkseni vaihtaa vaippoja ja hoivata ihmisiä, olisin takuulla hakeutunut lähihoitajaksi. Koulu olisi helpomoi ja lyhyempi. Mutta kun en tahdo. Myös hallinto kiinnostaa minua ja sairaalan byrokratia. Psykiatriakin tiettyyn pisteeseen saakka. Onhan niitä vaihtoehtoja. Ja toisaalta voisin hakeutua terkkariksi, jos siltä alkaa tuntumaan...

Minä en osannut kuvitella tätä reaktiota omallee kohdalleni. Pelottaa sekin.
 
[QUOTE="alkup";27366271]Minä olen ollut leikkaussalissa töissä, mutta en ihmisten sellaisessa. Siksi luulen, että siitä selviäisin. Jos tahtoisin työkseni vaihtaa vaippoja ja hoivata ihmisiä, olisin takuulla hakeutunut lähihoitajaksi. Koulu olisi helpomoi ja lyhyempi. Mutta kun en tahdo. Myös hallinto kiinnostaa minua ja sairaalan byrokratia. Psykiatriakin tiettyyn pisteeseen saakka. Onhan niitä vaihtoehtoja. Ja toisaalta voisin hakeutua terkkariksi, jos siltä alkaa tuntumaan...

Minä en osannut kuvitella tätä reaktiota omallee kohdalleni. Pelottaa sekin.[/QUOTE]

Jos hallintoon tahdot, niin eka se sh tutkinto ja sitten hoitotiedettä lukemaan...

Yrität nyt jotenki tsemppaa sen harjottelun, vaik se kamalalta tuntuu.
 
[QUOTE="alkup";27366284]Ja siksi tämä ala, että aina jostain löytyy töitä. Raha on motivaattori.[/QUOTE]

"kutsumusammattihan" tämä on! Ei tätä rahasta tehdä, kun palkka on niin paska.
 
Totta kai jännittäminen ja pelkääminen uuteen paikkaan mentäessä on ihan normaalia. Se on sulle ihan uus paikka ja uus ala. Et ole vielä päivääkään ollut siellä harjoittelussa,joten älä vielä luovuta!
Kyllä oli minunki opiskeluaikana sellaisia opiskelijoita että pisti miettimään miten he ovat edes sellaista alaa lähteneet opiskeleen ja ylipäätään pärjäävät alalla,vaan kyllä ovat pärjänneet. Jokaisella on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Sinne vaan rohkeasti kokeilemaan, luulen että löydät sen ns. työminän siellä vanhustenhoidossa pian etkä enää ajattele ettei sinusta ole siihen. Kokeile ainakin.
Tsemppiä!
 
Miäkin luulin olevani leikkasusalihoitaja... Siksi nuo harkat on älyttömän hyviä kun mullakin on silmät auennu asiositten suhteen!! Ihan sama ennakkoluulo oli vanhuksista kun sulla mutta se karisi pian :)

Mä opiskelen lähihoitajaksi, että ei ihan sama asia, mutta vanhuksia en oo kammonnu. Lapset on se joiden paris en halua tehdä töitä ja tuo mielipide viä vahvistu ekas harjoottelus jonka tein lasten paris.

Pelkoa ja jännitystä mulla oli keväällä ku menin sijaaseksi kehitysvammaasten pariin, mutta totesin aika nopiasti että siinä on kans paikka missä haluan tehdä töitä.
 
Mä opiskelen lähihoitajaksi, että ei ihan sama asia, mutta vanhuksia en oo kammonnu. Lapset on se joiden paris en halua tehdä töitä ja tuo mielipide viä vahvistu ekas harjoottelus jonka tein lasten paris.

Pelkoa ja jännitystä mulla oli keväällä ku menin sijaaseksi kehitysvammaasten pariin, mutta totesin aika nopiasti että siinä on kans paikka missä haluan tehdä töitä.

Miä aluski aattelin että lasten pariin joo, nyt kun on harkoissa olllut niin ei kiitos! Sairaat lapset on mulle liian raadollista.
 
Lohduttavaa lukea muiden kokemuksia tästä ketjusta, että ne harjoittelut jännittävät. Mä aloitin opiskelemaan terveydenhoitajaksi, mutta tähän koulutukseenhan kuuluu myös sairaanhoitajan tutkinto ja alussa on samat harjoittelut ja opinnot. Mulla ei ole lähihoitajataustaa, en ole ikinä vaihtanut kakkavaippoja tai suorittanut muutakaan perushoitoa. Eka harjoittelu, joka mulla on siis samanlainen kuin ap:lla, jännittää melko tavalla. Mullakin on pieni pelko siitä, että mitä jos havaitsenkin että ala on mulle väärä. Luulen kuitenkin, että sen huomaa vasta muutaman harjoittelun jälkeen, että onko ala tosiaankaan oma juttu.

Kannattaa mennä niihin harjoitteluihin avoimin mielin ja ajatella, että vaikka joutuisi kohtaamaan itselle inhottavia asioita, niin eiköhän niihinkin voi tottua. Mua kauhistuttaa aikuisten ihmisten kakkavaippojen vaihdot ja alapesut, mutta ajattelen, että se on vain yksi osa hoitoalan työtä, joka on tarpeellista ja hyvä osata. Sitten kun opinnot on edenneet riittävän pitkälle ja sitten kun valmistuu, pääsee paremmin tekemään sen osa-alueen hommia, jotka itseä eniemmän kiinnostavat.
 
Miä aluski aattelin että lasten pariin joo, nyt kun on harkoissa olllut niin ei kiitos! Sairaat lapset on mulle liian raadollista.

No lähihoitajaopinnoos lasten paris ollaan lähinnä eskaris yms. eli lapset on terveitä. Mä en vain osaa olla lasten kans. Siis totta kai osaan olla oman ja kaverien lasten kans, mutta tuntemattomat lapset. Ei.

Mutta en mä varmaan kestääsi sitäkään, että pitääs tehdä töitä sairaitten lasten kans. Sitä haluaa kaikkien lasten olevan terveitä, mutta ei sitä kestääsi kattoa ku pienet kärsii.
 
[QUOTE="alkup";27366284]Ja siksi tämä ala, että aina jostain löytyy töitä. Raha on motivaattori.[/QUOTE]

8) ookke. mä ainakin koen olevani alipalkattu, jonain päivinä ihan liikaakin :D
 
Niin. Just sen takia en minä tahdo tavallaan ylittää itseäni. Ei siitä kuitenkaan makseta tarpeeksi. Ne tehköön vanhustyöt, joille ala on kutsumus. Minä teen mistä eniten tykkään ja missä vähiten itseäni kiusaan. Kyllä sh:n palkalla täällä maalla elää ihan ok. Mutta en mä sillä kyllä mitään ekstraa tee.
 
onko pakko mennä sinne niiden kanssa? ymmärrän täysin. helpointa ja siisteintä olisi juuri jossain leikkaussalissa, jossa se potilas todennäköisesti pitää turpansa kiinni ja kunnioittaa sitä hommaa, koska kirurgia on kallista lystiä.

pystyisin katsella niitä zombeja ja hoitaakin, mutta ne paskajutut, siis vaipat ja muut? nou. thanks.

sama juttu lasten paska, ei pysty vieraiden ihmisten paskaa pestä.
 
[QUOTE="sipe";27365348]aluksi voivat tuntua friikeiltä, mutta kyllä heihin varmasti kiintyy jos ihmisistä tosiaan pidät.[/QUOTE]

siis kiintyy? vieraisiin ihmisiin jotka eivät muista, ovat väkivaltaisia ja katkeria ja monet vielä perhanan voimakkaita.
 
[QUOTE="alkup";27366659]Niin. Just sen takia en minä tahdo tavallaan ylittää itseäni. Ei siitä kuitenkaan makseta tarpeeksi. Ne tehköön vanhustyöt, joille ala on kutsumus. Minä teen mistä eniten tykkään ja missä vähiten itseäni kiusaan. Kyllä sh:n palkalla täällä maalla elää ihan ok. Mutta en mä sillä kyllä mitään ekstraa tee.[/QUOTE]

Valitettavasti siitä koulutuksesta ei voi ottaa rusinoita pullasta. Jos haluat leikkaussaliin hoitajaksi niin sitten on vaan pakko vaihtaa niitä paskavaippoja.
 
Niin, siis olisko vinkkiä, mihin mun kannattais yrittää harjoitteluun, jotta pääsisin henkisesti mahdollsiimman vähällä. Kyllä mä periaatteessa sitä paskaakin sitten pesen, mutta en hitto sentään juokse sen paskan perässä ja tappele, että saanko pestä sen vai en!
 
Vedäpä syvään henkeä ja ajattele uudelleen.
Et ole vielä ollut, et voi tietää- sanoisin että 'vaan' jännität.

Toisekseen, niin ärsyttävää kuin se onkin, etä ehkä sittenkään saa/pääse töihin leikkuriin, mitäs siinä tapauksessa?

Mulla oli tässä taannoin vähän vastaavat fiilikset, mutta olinkin ajanut itseni ihan piippuun opintojen kanssa ja harjoittelussa sainkin todeta, että mitähän minäkin tässä muka pelkäsin ja jännitin?
Ihminen on ihminen- myös se vuodepotilaana hodettava dementikko.
 
[QUOTE="alkup";27368240]Niin, siis olisko vinkkiä, mihin mun kannattais yrittää harjoitteluun, jotta pääsisin henkisesti mahdollsiimman vähällä. Kyllä mä periaatteessa sitä paskaakin sitten pesen, mutta en hitto sentään juokse sen paskan perässä ja tappele, että saanko pestä sen vai en![/QUOTE]

Onko tuo nyt hyvä asenne, että pitäisi päästä mahdollisimman vähällä? Miksi sinun pitäisi päästä mahdollisimman vähällä?
 

Yhteistyössä