bc
Ymmärrän pointtisi.Okei. Ajatellaan, että teet syntiä. Olkoon se joku ajatusrikos. Tai sanotaan, että pidät pornon katsomista syntinä, mutta katsot kuitenkin. Mitäs sitten? Jälkeenpäin kadut ja ajattelet, että saat anteeksi. Mutta sitten tulee epäilys. Hetkinen. Kun minä aloin katsoa, ajattelinko jo silloin, että saisin tämän anteeksi. Olenko syyllistynyt "kyllähän Jumala antaa anteeksi" -nimiseen syntiin? Saanko sittenkään anteeksi? Tai mitäs jos lankean uudestaan?
Viitaat kai alitajuntaan? Että ihminen syntiin ryhtyessään tiedostamattaan ajattelee saavansa kyllä sitten anteeksi? Väittäisin, että ihminen kyllä lopulta tietää syyllistyikö hän nyt tähän "Jumalan armon hyväksikäyttämiseen". Jos hän tunnistaa tämän itsessään hän voi tehdä parannusta. Jos ihmisellä jatkuvasti on epävarmuutta niin sanoisin, että hänen uskonsa ei ole ihan kodiksessa.
Itse olen tunnistanut joskus jälkeenpäin ryhtyneeni syntiin ajatukella "voinhan katua". Tämän tajuttuani olen katunut sitä asennetta jolla syntiin ryhdyin ja ollut varma, että olen saanut anteeksi. Toimiensa kyseenalaistaminen on ok, mutta jatkuva epävarmuus kertoo muista ongelmista.