voi tätä onnea...

[tuleva yh]

Pakko kirjottaa tänne,että saa vähän tuuletella fiiliksiä...

Musta tulee kohta "virallisesti" yksinhuoltaja!!
Saan muuttaa kahden ihanan lapseni kanssa asumaan omaan kotiin,pois täältä mieheni luota!!
Vaikka meillä on jo siunaantunut kaksi lasta,ei mieheni ole vieläkään ymmärtänyt tätä vanhemana oloa ja perhe-elämää.
Mies ei käy töissä,mutta muuten kyllä juoksentelee päivät ties missä,polttelee kannabista ym... näistä asioista olen sanonut sille tuhansia ja tuhansia kertoja,ilman tulosta
En voi todellakaan elää näin,lapsemme ei voi elää näin...mies ei osallistu siivouksii eikä muuhunkaa,vaikka aikaa piisaa

Onneksi tähän kaikkeen tulee nyt muutos,pari päivää vielä kestettävä,ja saamme lasten kanssa muuttaa uuteen kotiin -ilman miestä.
Mies saa toki tavata lapsia,ehtona tietty että on selvinpäin!!!!!
Itse odotan että voin tän nuoremmankin laittaa päiväkotiin (esikoisemme on ekalla luokalla) ja kun nuorenpi pääsee päiväkotiin,itse aloitan taas työt ja elämme tavallista mukavaa perhe-elämää,ilman että isä hörhöilee vieressä!

kiitos ja kumarrus että sain purata fiiliksiä tänne ja jos joku jaksoi lukea..

:flower:

 

[Sitku-ihminen]

Voi, kunpa tuo olisi ollut minun kirjoittamaa tekstiä... Onnittelut sulle, että toteutit mun fantasian!
Suunnittelen joka päivä, että nostan kytkintä tästä huushollista tai vaihtoehtoisesti toivon, että mies tajuaisi itse lähteä ulos elämästämme. Viisi vuotta meillä mennyt päin peetä, mies valehtelee ja pettää lupauksiaan, käy vieraissa eikä osallistu mihinkään perheen yhteisiin juttuihin. Arjen pyörittäminen ja lapsen hoito on kokonaan minun vastuullani.
Mistähän saisi voimia ruveta järjestämään näitä omaisuus-, talous- ym. asioita. Minulla on kuitenkin hirveä muutoksen pelko.

 

[tuleva yh]

\

Voi, kunpa tuo olisi ollut minun kirjoittamaa tekstiä... Onnittelut sulle, että toteutit mun fantasian!
Suunnittelen joka päivä, että nostan kytkintä tästä huushollista tai vaihtoehtoisesti toivon, että mies tajuaisi itse lähteä ulos elämästämme. Viisi vuotta meillä mennyt päin peetä, mies valehtelee ja pettää lupauksiaan, käy vieraissa eikä osallistu mihinkään perheen yhteisiin juttuihin. Arjen pyörittäminen ja lapsen hoito on kokonaan minun vastuullani.
Mistähän saisi voimia ruveta järjestämään näitä omaisuus-, talous- ym. asioita. Minulla on kuitenkin hirveä muutoksen pelko.

Mulla kans pyöri mielessä noi jutut..omaisuuden jakaminen ym,ym..tosin meilläpä sitä omaisuuttakaan ei niin ole..
Sitten vaan ajattelin että nyt tää p,aska saa loppua!!!
Laitoin kaupungile hakemuksen vuokra-asunnosta,ja kämppä tulikin yllättävän nopeasti (pelkäsin että kestää ja kestää..)
Senpä takia just ajattelin itse lähteä täältä,koska miehen ois voinut olla vaikeempi saada yksin asuntoa,tai ainakin ois kestänyt..luultavasti..
Tosin kotimme tulee alkuaikoina olemaan aika tyhjillään,tärkeimmät tavarat kyllä on,mutta muita huonekaluja joudun sitten ostella pikkuhiljaa rahatilanteen mukaan,mutta se ei todellakaan haittaa enää tässä tilanteessa,pääasia että tästä "loukusta" pääsen!

Toivon sullekkin kaikkea hyvää ja toivottavasti saa asiasi järjestymään!!! =)

:flower:

 

[äiti66]

niin, voi tätä onnea tosiaan..olen ollut nyt "yksinhuoltaja" pari kuukautta, ja olen todella tyytyväinen & onnellinen nykyiseen olotilaani. Lähdin mieheni luota tytön kanssa todella vaikean vuoden jälkeen, enkä ole päätöstäni katunut. Tyttökin vaikuttaa kovin tyytyväiseltä ja iloitsee uudesta kodistamme, parivuotiaan tyyneydellä toteaa vain että nyt hänellä on kaksi kotia; on äidin koti, ja isin koti.
Kaiken uhkailun ja kiristyksen jälkeen entinen miehenikin on "rauhoittunut" ja toistaiseksi olemme saaneet todella hienosti sovittua tapaamiset, tai pikemminkin isällä oloajat. isällä on erittäin epäsäännölliset työajat, joten olen omalta puoleltani joustanut mahdollisimman paljon, ja tulen joustamaan vastaisuudessakin. isä jäi myös entiseen kotiimme asumaan, joten tytölle ei periaatteessa tullut kuin yksi uusi koti. "Vanha koti " kaikkine tavaroineen ja huonekaluineen jäi ennalleen, ja nyt sitten "uusi koti" on tuttuja leluja ja tavaroita lukuunottamatta todellakin uusi.
Summa summarum, voimia teille kaikille yh-kanssasisarille, sekä teille jotka riitaisessa kodissa miettitte tätä ratkaisua; joskus ero on kuitenkin kaikille osapuolille rauhottavin ratkaisu. Lapsen ei silti tarvitse tuntea menettävänsä kumpaakaan vanhempaansa; sehän on aivan meistä aikuisista ja meidän käyttäytymisestä kiinni. Loppujen lopuksi laiha sopukin on parempi kuin lihava riita.

 

[Mamuli]

:flower: :flower: :flower:
Onnea ! Tiedän tunteen. Tein saman tempauksen 3 kk sitten ja en ole katunut minuuttiakaan.
Elämä taloudellisesti niukempaa ( ostin tosin meille asunnon =) ) mutta elämänlaatu nousi tuhat prosenttia.
Enää en pelkää, jes !!
Kaikkea hyvää Sinulle. Oikein teit :heart:

 

[rohkeasti vain]

\

\

Voi, kunpa tuo olisi ollut minun kirjoittamaa tekstiä... Onnittelut sulle, että toteutit mun fantasian!
Suunnittelen joka päivä, että nostan kytkintä tästä huushollista tai vaihtoehtoisesti toivon, että mies tajuaisi itse lähteä ulos elämästämme. Viisi vuotta meillä mennyt päin peetä, mies valehtelee ja pettää lupauksiaan, käy vieraissa eikä osallistu mihinkään perheen yhteisiin juttuihin. Arjen pyörittäminen ja lapsen hoito on kokonaan minun vastuullani.
Mistähän saisi voimia ruveta järjestämään näitä omaisuus-, talous- ym. asioita. Minulla on kuitenkin hirveä muutoksen pelko.

Mulla kans pyöri mielessä noi jutut..omaisuuden jakaminen ym,ym..tosin meilläpä sitä omaisuuttakaan ei niin ole..
Sitten vaan ajattelin että nyt tää p,aska saa loppua!!!
Laitoin kaupungile hakemuksen vuokra-asunnosta,ja kämppä tulikin yllättävän nopeasti (pelkäsin että kestää ja kestää..)
Senpä takia just ajattelin itse lähteä täältä,koska miehen ois voinut olla vaikeempi saada yksin asuntoa,tai ainakin ois kestänyt..luultavasti..
Tosin kotimme tulee alkuaikoina olemaan aika tyhjillään,tärkeimmät tavarat kyllä on,mutta muita huonekaluja joudun sitten ostella pikkuhiljaa rahatilanteen mukaan,mutta se ei todellakaan haittaa enää tässä tilanteessa,pääasia että tästä "loukusta" pääsen!

Toivon sullekkin kaikkea hyvää ja toivottavasti saa asiasi järjestymään!!! =)

:flower:

Rohkeutta se tietysti vaatii, että repäsee itsensä irti ja ottaa sen ensimmäisen askeleen.
Ehkä kannattaisi ensin etsiä vuokra-asunto ja kun on päässyt siihen, alkaa sopia ja suunnitella ja selvitellä kaikki omaisuuden jakamiseen liittyvät tai yhteisen asunnon myyntiin liittyvät asiat.
Ihan varmasti jostain löytyy se taho, joka auttaa ja neuvoo miten ja mitä seuraavaksi. Siis kunnan lakimies tai joku sosiaalialan ihminen tai joku, joka tietää.. jos suvussa tai ystäväpiirissä ei semmoista ole.

Yleensä asiat kuitenkin alkaa rullaamaan hyvin ja parempaan suuntaan, kun on sen ensimmäisen ja isoimman askeleen tehnyt eli lähtenyt pois suhteesta, jossa kärsii itse ja ennenkaikkea lapsi.

 

[alannah]

En sikäli kuulu tähän kaartiin... Erosin entisestä ukosta reilut 5 vuotta sitten marraskuun alussa vuonna 2000. Ero oli sinänsä hankala ku äitini hankaloitti eroamistani. Raskauden aikaan yritin monta kertaa erota mutta äitini esti sen. Sit isäni kans tuli juteltua mun ja esikon isästä ja isäni oli heti sitä mieltä, et oon tervetullu takas. Sanoin isälleni, et kerro sä äitille ku en uskalla ite kertoo. Seuraavana päivänä äitini oli puhumatta mulle koska en hänelle ekana kertonu erosta. Esikon isän sisko toi mun kamppeet. Enkä oo katunu ollenkaa eroa! Vaikka meillä on yhteishuoltajuus, mä hoidan enimmäkseen kaikki asiat esikoiseen koskevat. Ja nykyään nyt myös aviomieheni hoitaa esikoista.

Onnea sulle ap! :flower:

 

[wera]

itse olen myös kohta kk:den ollut yksinhuoltaja. kyllä se minullakin oli oikea päätös sillä meillä ei mies myöskään osallistunut kodin ja lasten hoitoon. joi ja valehteli ja se oli sellaista "hotelliasumista".suhde oli kuollut (ei romaantikkaa, läheisyyttä). nyt lapsia katsoo jos minulla on jumppa tai esim. ham.lääkärissä käynti mutta toivoisin ja yritän että hän kerran viikossa ottaisi muksut puoleksi päiväksi luokseen jotta saan hengähtää. kaiken puolin tyytyväinen olen ettei tarvi enää riidellä.

 

[mirelli]

Erosin, jätin mieheni, kahden lapseni isän pari vuotta sitten. Paljon on hän surua aiheuttanut lapsilleni yms. Vaikeuksien kautta yritämme edelleen jatkaa tätä onnea ilman sitä ihmistä...
Jos joku haluaa kirjotella ja jakaa ajatuksiaan, kirjoitelkaa ihmeessä.

 

[minä]

ero tuli vuosi sitten, ei omasta aloitteestani
nyt elän onnellisemmin kuin koskaan...
taloudellisesti pärjään paremmin vaikka rahaa jääkin vähemmän käteen kuin silloin
kotityöt teen kuin ennekin, siivoon, tiskaan, pesen pyykit, laitain ruuat, hoidan lapset, sillä erolla tietty että yksi huollettava vähemmän.
kotikin pysyy siistimpänä, vaikkei nyt aina tiptop ookkaan

ainoa kaipuu mitä on, on aikuisen naisen läheisyys, ehkä joskus sitten :heart:

YH-ISKÄ

 

[jossu]

\

ero tuli vuosi sitten, ei omasta aloitteestani
nyt elän onnellisemmin kuin koskaan...
taloudellisesti pärjään paremmin vaikka rahaa jääkin vähemmän käteen kuin silloin
kotityöt teen kuin ennekin, siivoon, tiskaan, pesen pyykit, laitain ruuat, hoidan lapset, sillä erolla tietty että yksi huollettava vähemmän.
kotikin pysyy siistimpänä, vaikkei nyt aina tiptop ookkaan

ainoa kaipuu mitä on, on aikuisen naisen läheisyys, ehkä joskus sitten :heart:

YH-ISKÄ

Hei Sinä Yh-Iskä!

Ihan vain uteliaisuuttani ja mielenkiinnosta kysyn että minkäslainen nainen tämä sinun ex ja lastesi äiti oikein on/oli? Asia ei tietenkään mitenkään minulle kuulu... Mietityttää vaan että miksi teillä oli noin, siis sinä teit kaikki koti-hommat ja sain sen kuvan että exäsi ei mitään, oli sinulle "yksi lapsi lisää huollettavana"?

Oliko hän kenties "uranainen" jota perhe-elämä ei kiinnostanutkaan vaan työ oli tärkeämpi. Vai sitten toisesta ääripäästä huumeiden käyttäjä, alkoholisti tai muuta vastaavaa? Vai oliko kolmas osapuoli syynä eroon?

Odotan vastaustasi! :wave:

 

[YH-ISKÄ]

edelliselle vastausta...
mitä exä oli..
siis no ei ollut uranainenkaan eikä rappiolla...
ei vain kiinnostanut kotityöt ym koti... en voi sanoa etteikö tehnyt yhtään mitään mutta todella vähäisessä määrin, suurin osa arjen pyörittämisestä jäi mun harteille
juuri sellainen nainen kuin monet naiset valittavat miehestään

olihan eroonkin syynä myös toinen mies.. en kai muuten järkiini olisi tullutkaan, sitä vaan roikkuu jossain toivottomassa tajuamatta että parempaakin on olemassa..

en ole erosta katkera vaikka aluks kova paikka olikin... nyt jälkeenpäin ollaan exän kanssa ystäviä ja tullaan toimeen pieniä erimielisyyksiä lukuunottamatta, näin hyvä...