Mies paljon poissa..

Hei! Olen tässä ihmetellyt, että mistä tulevat miehet, jotka haluavat ensin lapsia väen vängällä mutta sitten kun tämä lapsi saadaan, ei kuitenkaan luovuta omista menoista ja harrastuksista...olen korviani myöten täynnä miehen kavereita ja harrastuksia. Hän haluaa elää perheellisen poikamiehen elämää ja kun mun mielestä se ei ihan ole mahdollista!?Meillä on 3kk vauva ja itse ollaan kohta 4-kymppisiä, että elää on ehditty ja saatu. Mutta mies jatkaa hirmuisen työnteon lisäksi juoksua metsällä ja kalalla ja mökillä ja ties missä talkoissa. Kun pinna sitten palaa, olen kuulemma hirvein nainen sen elämässä ja kun mulla kerta on niin vaikeata olla kotona, niin hänen pitää jäädä pojan kanssa kotiin, mä voin mennä töihin.Että silleen..en mä siitä työstä, vaan niistä harrastuksista :/ Tuntuu että puhutaan nykyisin eri kieltä, mikään ei mene perille eikä ymmärretä toisiamme.Kai se ei tuosta muutu, mutta mun pitäisi oppia hyväksymään se sellaisenaan...Miten tästä piristyisi??Onneksi vauva kasvaa ja siitä alkaa olla seuraa, mutta silti yksinhuoltajanakin tuntuisi olevan joskus helpompaa. Kertokaa fiiliksiä jos on ollut samanlaista?Kun ei erokaan ole mikään ratkaisu...

 

suu on puhumista varten...keskustele näistä asioista miehesi kanssa.
Tulosta kaikki nämä vastaukset ja näytä miehellesi. Selitä ettet jaksa yksin, tarviihan ihminen kanssaihmisen.
Ettehän sinä ja lapsi ole häntä varten luotu, olette ihania yksilöitä. Kyllä miehesi sen ymmärtää kuin vain" kolhautat halola päähän" niin sanotusti.....

 

en ymmärrä kanssa sitä miesten menohalua! "tarviin omaa aikaa" ja lässyn lässyn...jokainen tarvitsee omaa aikaa, mutta jos sitä on suhteessa vaan toisella, niin ei hyvin mene! Olen miettinyt, että viimeistään silloin ne tajuaa, kun todella on menettämässä kaiken tutun ja turvallisen. Oma isäni aikoinaan sanoi minulle itku kurkussa, että katuu niin paljon sitä, kuinka oli aina töissä tai menossa, liian vähän kotona. Antaisi mitä vain jos saisi ne vuodet takaisin kun olin pieni. Paha on jälkeenpäin mennä mitään korjaamaan, voi kumpa jokainen isä tajuaisi sen!

 

Tuo melkeen kuvaa mun ex ukkoa. Mä oon ollu 18v asti vauvakuumeessa. Hän ei puhunu yhtää, et haluaako lasta vai ei.
Sitte ku tulin raskaaksi, hänen menot vain yltyi. Ja musta tuli pelkkä piika joka siivoaa, kokkailee ja hoitaa lasta. Sitteriä ei ollu ollenkaa ja ku mulla on vain 2 liikkuvaa nikamaa, risti selkä tuli hyvin nopiaa kipeeksi. Se oli kauhiaa aikaa mulle!! Hän eleili edelleen jotain poikamiestä vaikka nainen oli talossa... \|O

 

En kyllä tajua mikä niitä toisia miehiä riivaa kun pitää lapsen synnyttyä olla jatkuvasti menossa.Sehän pitäisi olla ihaninta aikaa ja vauva vaihe menee niin äkkiä ohi.Kyllä kerran rupesi ottamaan pattii kun tanssipaikassa oltiin viettämässä tyttöjeniltaa niin siellä eräs tuore isä teki suoranaisia ehdotuksia.Meinasin vetää kuonoon mutta sitten haukuin pystyyn ja onneks tais mennä osa jutuista kaaliin. Onneks oma mies on ollut aivan mahtava isä tämän ensimm.vuoden lapselle,hoitaa niin näpsäkästi lasta. \|O

 

\

En kyllä tajua mikä niitä toisia miehiä riivaa kun pitää lapsen synnyttyä olla jatkuvasti menossa.Sehän pitäisi olla ihaninta aikaa ja vauva vaihe menee niin äkkiä ohi. Onneks oma mies on ollut aivan mahtava isä tämän ensimm.vuoden lapselle,hoitaa niin näpsäkästi lasta. \|O

Ei kaikki miehet oikeasti vaan osaa eikä jaksa kiinnostua vauvan kanssa olemisesta. Oma mieheni piti kyllä vauvaa "ihan söpönä" mutta kun se oli niin tavattoman tylsä!! Söi vaan ja nukkui. Mitä isommaksi neiti on kasvanut sitä enemmän isukki viettää tytön kanssa aikaa, käy puistoissa, pelaa palloa, tekee legotornia. Ei se mielestäni tee isästä huonoa jos ei vauvan kanssa niin jaksa ollakaan. =)

 

Kuulostipa kovin tutulta! Ilmeisesti on siis muitakin miehiä, joiden tajuntaan ei mahdu, että kaikkea "herkkua" ei voi saada samanaikaisesti... Olla sekä sinkku että perheellinen on tavattoman haastava, jollei sitten mahdoton tehtävä...
Me olemme ollet yhdessä n. 10 vuotta ja olemme molemmat kolmekymppisiä. Koko yhdessäoloajan olemme molemmat menneet paljon ja saanneet nauttia vapaudestamme mennä ja olla niin kuin itse olemme parhaaksi nähneet. Puoli vuotta sitten menimme vihdoin naimisiin ja tulin saman tien raskaaksi. Automaattisesti itse ajattelin, että tästä alkaa sitten ihana, seesteinen perhe-elämämme, jossa kumpikin vaalimme perhettämme ja suhdettamme kaikin tavoin. Ja katinkontit!
Naimisiinmenomme jälkeen mieheni on ollut kotona tasan kolme viikonloppua, muut viikonloput ovat mukavasti kuluneet kavereiden kanssa mökkireissuilla, baarikeikoilla, jne... Alan jo pelkäämään viikonloppuja, kun tiedän taas jääväni yksin. Asumme mieheni kotikaupungissa, joka minulle on vielä melko vieras ja kaveripiiriä ei ole vielä oikein syntynyt. Olen siis lauantai-illat ison mahani kanssa yksin ja odottelen, josko mies edes tämän kerran tulisi ajoissa kotiin.
Olen yrittänyt keskustella asiasta mieheni kanssa, mutta hän kokee ulkonakäymisensä aivan normaaliksi toiminnaksi eikä näe siinä mitään ongelmaa. Keskustelut loppuvat aina siihen että minä itken ja hän valittaa, kuinka kamala, nalkuttava akka olenkaan. Eli ymmärrän kyllä tunteesi siitä, että puhutaan vallan eri kielellä... Kuitenkaan periaatteessa en ole ulkona käymistä ja kavereiden näkemistä millään tavalla vastaan, mutta mielestäni sen ei kuitenkaan tulisi syrjäyttää perheen (ja vaimon) tarpeita. Jos vaikka baarissa roikkuisi edes joka toinen viikonloppu, olisin siihenkin hyvin tyytyväinen. Mutta joka viikonloppuista menemistä en voi ymmärtää. En usko, että kyseessä olisi mitään toista naista tai muuta sellaista. Loukkaa vaan niin kovin, kun toinen haluaa olla muualla kuin kotona joka ikinen viikonloppu.
Siis täysi umpikuja. Kauhulla vain ajattelen sitä, kun vauva on syntynyt. Kuinka yksin silloin olenkaan!!!
Jotenkin on vaikea ajatella, että tilanteeseen pitäisi vain sopeutua. En halua sopeutua, haluan miehen, jolle perhe, vaimo ja lapset ovat elämän ykkösasia!! (Tai ainakin lähellä ykkössijaa!) Mutta kuten sinäkin toteat, en usko että ero on mikään vaihtoehto, jos rakkautta muuten riittää. Auttaneeko vain odotella miehen kypsymistä vastuuseen ja vanhemmuuteen...
Sitä skeptisenä odotellessa... Oikein mukavaa kesää sinulle ja perheellesi! Toivottavasti asianne asettuvat järjestykseen!

 

Ap tuli mieleen tuosta "eri kieltä puhumisesta", olisiko mahdollista että kävisitte juttelemassa jonkun ulkopuolisen, ammattilaisen luona? Meillä tuo eri kieli on muuttunut pikkuhiljaa samaksi, perhenauvolassa käynnin tuloksena. Minun äiti antoi joskus oivan neuvon, ei kannata olla heti eroamassa kun vauva on pieni, ensimmäiset pari vuotta lapsen elämästä on yhtä hullunmyllyä jokatapauksessa perheessä. Ja todella uskon itsekin näin.

 

Ymmärrän sinua täysin. Meillä oli samanlainen tilanne kutakuinkin, kun esikko syntyi. Mies huiteli viikonloput/illat sinkku kavereiden seurana millon missäkin ja minä itkua väänsin kotona. Ikää miehellänikin reippasti yli 30vee eli mennä on saanut ennen lasta. En jaksanut ns.nalkuttaa vaan "kärsin". Kun lapsi alkoi liikkumaan, kasvamaan niin jotenkin mieskin havahtui ja alkoi olemaan enemmin ja enemmin kotona. Kun imetys päättyi, minäkin aloin käymään kerran viikossa omilla menoillani ja uskon, että mieheni sitä kautta löysi isän roolin. Pitäisiköhän sinunkin keksiä itsellesi jokin ns.oma meno? Eihän sen tarvitsisi kestää kuin kaksi tuntia? Tuo alku taival vauvan kanssa on raskasta etenkin äidille, kun kaikki on uutta ja ihmeellistä. Nyt meidän perheeseen kuuluu toinenkin lapsi ja mieheni on jäämässä koti-isäksi Joskus asiat kääntyvät näinkin päin. Pidä vaan lippu korkealla ja nauti vauvasta. Kyllä se mies jossain vaiheessa tajuaa, ellei ole jo liian myöhäistä :ashamed:

 

Ei se mielestäni tee isästä huonoa jos ei vauvan kanssa niin jaksa ollakaan. =)


En tarkoittanutkaan että tekee isästä huonoa jos ei viihdy lapsen kanssa,ihmettelin vain miksi pitää olla menossa niin paljon kuten ensimm.kirjoittaja valitteli asiaa.

 

\

En kyllä tajua mikä niitä toisia miehiä riivaa kun pitää lapsen synnyttyä olla jatkuvasti menossa.Sehän pitäisi olla ihaninta aikaa ja vauva vaihe menee niin äkkiä ohi.Kyllä kerran rupesi ottamaan pattii kun tanssipaikassa oltiin viettämässä tyttöjeniltaa niin siellä eräs tuore isä teki suoranaisia ehdotuksia.Meinasin vetää kuonoon mutta sitten haukuin pystyyn ja onneks tais mennä osa jutuista kaaliin. Onneks oma mies on ollut aivan mahtava isä tämän ensimm.vuoden lapselle,hoitaa niin näpsäkästi lasta. \|O

Joo..minäkin törmäsin tuola kaupungilla tyttöjen kanssa sellaiseen kolmen lapsen isään, jolla nuorin lapsista oli 4 kuukautta!!!!!!!!
Ja suoraa ehdotteli vaikka mitä.....kyselin hänen vaimostaan ja vastaus oli: Hän on lasten kanssa matkoilla, omien vanhempien luona. Että tällaista. Heti siis vaan mies liikenteeseen......tais olla puutteessa tuokin mies...ja pahassa sellaisessa... Kuunteli kyllä sujuvasti, kun sitä "haukuin", mutta en tiiä sitte menikö mitään kaaliin....lähti vissii saalistaa seuraavaa....

 

'Paras' kuulemani tapaus oli se, kun eräs tuttuni oli napannut baarista jonkun ukon ja vienyt kotiinsa. He viettivät yhdessä villin yön. Aamulla ukko heräsi ja hätääntyi, kun ei yhtään tiennyt missä oli ja vaimo piti hakea laitokselta!!! Oli varpajaiset mennä vähän pitkäksi...

Ja alkuperäiseen aiheeseen. Mun ukko käy tosi harvoin baarissa, niin harvoin että voisi käydä useamminkin. Itse en kyllä sitä hyväksyisikään, että kävisi edes joka toinen viikonloppu. Emme ole kyllä aiemminkaan kovin usein baareissa käyneet, ehkä kerran kuukaudessa.
Nyt kun olen raskaana, mieheni ei halua käydä ollenkaan ulkona, edes kavereidensa kanssa, koska ei halua jättää mua yksin kotiin. Että tuntuu olevan toisen ääripään miehiä. Kaverit on sitten käyneet meillä saunomassa ja vähän ryypiskelemässä.

Jos miehelläni olisi noin paljon parempaa tekemistä kodin ulkopuolella kuin sinun miehelläsi kuuluu olevan, lähtisin kävelemään. Olemme kylläkin alusta asti viihtyneet hyvin yhdessä ja mielummin kotona kavereiden kanssa kuin baareissa.

Usein pariskunnilla menee sukset ristiin siinä vaiheessa, kun lapsi tulee kuvioihin. Jos on menty paljon sitä ennen yhdessä ja erikseen, uusi elämäntyyli on vaikea omaksua. Jos mies ei ole aikuistunut 30-40 v. mennessä, tuskin hän aikuistuukaan, valitettavasti. Sama on silti naistenkin kohdalla.
Musta tuntuu kummalliselta, kun olen kuullut että ihmiset laskee lapsenhoitotunteja tyyliin: mä olin eilen lapsen kanssa kolme tuntia illalla, nyt on sun vuoros. Tai mä meen tyttöjen kanssa tänä viikonloppuna ulos, kun sä olit viikko sitten!!! Perhe ja lapsi ovat yhteinen hanke ja jos vanhemmat ei sitä ymmärrä niin ei voi mitään... paitsi häipyä vähin äänin ja elää yksin lapsen kanssa ilman ainaista vitutusta.

 

\

Automaattisesti itse ajattelin, että tästä alkaa sitten ihana, seesteinen perhe-elämämme, jossa kumpikin vaalimme perhettämme ja suhdettamme kaikin tavoin. Ja katinkontit!
Naimisiinmenomme jälkeen mieheni on ollut kotona tasan kolme viikonloppua, muut viikonloput ovat mukavasti kuluneet kavereiden kanssa mökkireissuilla, baarikeikoilla, jne... Alan jo pelkäämään viikonloppuja, kun tiedän taas jääväni yksin. Asumme mieheni kotikaupungissa, joka minulle on vielä melko vieras ja kaveripiiriä ei ole vielä oikein syntynyt. Olen siis lauantai-illat ison mahani kanssa yksin ja odottelen, josko mies edes tämän kerran tulisi ajoissa kotiin.

Meillä ei mies roiku baarissa,olisiko käynyt kerran parin vuoden aikana, mutta muut harrastukset on ne jotka rassaa.Mies tosi riistaviettinen (koiratermiä lainatakseni) ja kulkee metsällä sekä kotimaassa että ulkomailla.Jotenkin hyväksyttävämpää kuin juominen, kai.No, onhan se.
Mut talvella kun olin viimeisilläni ja jahtikausi päällä, anoppi huolehti että pitäisi miehen ruveta viihtymään kotona..minä siihen, että kyllä se sitten kun vauva syntyy..no ei ihan.On kai ne menot vähentyneet hieman, mutta kun itse on aina kotona, on aikaa laskea että miten paljon on yksin. Mutta sitten kun on kotona, se kyllä on vauvan kanssa ja hoitaa.Usein vaan tulee niin myöhään, että nukkumaanmeno jo käsillä.Mut olen saanut käydä aina jossain,nyt pari viikkoa sitten aloitin painonvartijat ja esim. käyn siellä ryhmässä viikoittain.Narisenkohan tyhjästä?
Kyllä se niin on, että vaikka mun on myös vaikea "vain hyväksyä" asioita, niin on opittava tekemään.Ei toista voi muuttaa.Ja luulen, että meillä käy myös niin, että kun lapsi kasvaa, alkaa isäkin enemmän touhuamaan pojan kanssa.Pääsee mukaan metsälle ja kalalle ja sellaista.Mulla vain nyt ajantaju kateissa, joskus tuntuu yksi ilta toooosi pitkältä, kun vauvalla kitinä-viikko menossa.
No, eilen saatiin kunnon riita aikiaseksi ja se puhdisti ilmaa.Välilläpitää tuulettaa..suureksi avuksi oli nämä vastaukset tänne, kiitos kaikille!!
Ja sinä "Kettu" jos haluat jutella asiasta enemmän, laita sähköpostia laatikkoon.Joskus helpottaa, kun tietää että jossain on joku toinen...
Jatketaan juttua!!

Pauliina

 

Joo, tutulta kuulostaa. Meilläkin mies on koko ajan pois, enste töissä ja sit harrastuksis tai remppaa jotain härveleitä, kotiutuu iltakymmenen ja puolenyön aikoihin, kyllä ärsyttää. Mennäkin on saanut aikoinaan, mutta on se kyllä kumma kun ei kiinnosta oman lapsensa kanssa olla hetkeekään. Sen kerran kun minä pääsen yksin kauppaan ja tuun takas alkaa hirvee rutina ettei oo saanu taas mitään aikasex kun on pitäny vahtii tyttöö. Ei tämmöstä ennen ollu, vasta raskaaksi tulon jälkeen alkoi menokenkä vipottaa, melkein välillä tuntuu, että yh:nakin olis parempi olla.

 

Pistäpä ukko koulutukseen...eli lopetat kaikenmoisen "palvelun" kotona...ei löydy ruokaa, ei puhtaita vaatteita ym ym juttuja mitä vaimot yleensä tekee,,,,tää tepsi ainakin mun mieheen että kun ei "palvelu" pelannut pariinviikkoon niin jopa rupesi löytymään miehestä avuliaisuutta ja teki kodin askareita, oli lasten kanssa eikä pitänyt mitään enää itsestään selvyytenä.

 

Musta tuntuu että nää on niitä miehiä, jotka ei koskaan kasva aikuisiksi.Uhmaikä aina päällä(=elävät ainoastaan itselleen) :/

 

On kulunut reilu 2kk siitä kun kirjoitin tuon alkuperäisen viestin... Mulla on alkanut elämä maistua taas,kiva huomata se nyt itsekin. Mies edelleen paljon pois kotoa, tekee töitä yötä päivää, mutta vauva on kasvanut ja tosi reipas poika. Leikkii ja on seurallinen..kiva tyyppi!!
Olen itse varmaan muuttanut asennettani, kun tuntuu paljon paremmalta!? Käytiin pojan ja parin sukulaisen kanssa viikon ulkomaanmatka,teki todella hyvää! Sekä minulle että varmaan isällekin. Minä huomasin, että muksun kanssa voi elää erittäin täysipainoista elämää, reissata sun muuta, vain pikkuisen suunnitelmallisempi täytyy olla. Ja lapsen kautta kokee vanhat ja tutut asiat ihan uudella tavalla..usi maailma! Ja miehellä ilmeisesti kova ikävä, kun oli viikon erossa perheestä, yksin kotona (oli käynyt äidillä hoidossa kylläkin... sellainen se on)
Mulla varmasti oli keväällä jonkinasteinen baby blues,nyt tuntuu ihan käsittämättömältä että olen maininnut jopa eroamisen yhtenä vaihtoehtona!? Mutta silloin kun on siinä vit...uksen suossa, asiat tuntuu ihan toivottomilta.
Minä heräsin varmasti neuvolassa...terv.hoit. tuntee mun miehen lapsesta saakka ja totesi, että ei taida olla sullakaan helppoa,kun se on sellainen työ- ja erähullu..sanoi sitten, että tällä iällä kuin me (4-kymppisiä) et voi enää toista muuttaa, ainoastaan omia asenteitasi ja hyväksyä tietyt tosiasiat. Oikeassa oli. Ja siinä sivussa huomaamatta muuttuu mieskin, huomaa sioita. Pari kertaa olen kyllä vetänyt "nyrkin pöytään" että prkl.. sekin tehoaa kun sitä käyttää säästeliäästi B)
Toivon kaikille kanssasisarille jaksamista ja tsemiä..huumorilla pärjää pitkälle ja kun se loppuu niin katsotaan välillä sormien välistä (ei jaksa aina nipottaakaan..) ja antaa ajan kulua. Joku 3-4 kk on tosi lyhyt aika ihmisen elämässä, vaikka joskus se yksi ilta kitisevän lapsen kanssa tuntuu ikuisuudelta, tiedän. Jos rahatilanne ja muut lapset (minulla ainoa, siitä helppoa..) sen sallivat, niin muksu kainaloon ja pieni reissu tekee ihmeitä, pois kotoa, aikaa ajatella eikä ne seinät kaadu päälle. Välimatka kutistaa ihmeesti niitä ongelmia!?
Mmm, kyllä kai sitä mörökölliä on rakastettava ylä- ja alamäessä, kun niin on tullut luvattua...kuka sen on luvannutkaan olevan helppoa, hih!!?
Aurinkoista kesää kaikille..jatketaan juttua! Ja kiitos kaikille!!

 

http://groups.msn.com/Merimiesperheet B) .....täällä on paljon sellasia ketkä on yksin kun mies paljon pois