uttuja tunteita, tuttu kohtelu mieheltä..
Mikä siinä onkin, että kaikki pitää saada itse selville, ennenkuin suostuu myöntämään-jos silloinkaan..
Minä tein salapoliisityötä kaikessa hiljaisuudessa yli puoli vuotta. Muutaman kerran kysyin mieheltä, pettääkö, onko hänellä toinen. Vastauksena vain loukkaantunutta raivoa, ja minä olin hullu ja vainoharhainen jne..
Taskujen ratsaamista, kännyn kyttäämistä.. Opin muistamaan kaikki jutut jotka hän kertoi poissaoloistaan, ja sitten joskus kysyin asioista ohimennen sopivan tilaisuuden tullen uudestaan, ja mies kertoikin eri tarinan itse jo unohdettuaan edellisen kertomuksen.
Jossain vaiheessa tiesin jo täysin hänen valehtelevan ihan kaiken, mutta odotin, tutkin.. Kunnes hän kävi huolimattomaksi ja sain todisteeni. Niin kännykästä, puheluerittelystä, tietokoneelta, ja hänen ristiin puhumisistaan, räjäytin kaikki kerralla. Hiljainen oli mies, ei syyttänyt hulluksi jne. Pyysi minua jäämään, minä lähdin. Se valehtelu oli jo mennyt sille tasolle, ettei mikään ollut totta, olin elänyt valheessa lähes vuoden, ei sitä olisi mikään enää korjannut.
Nyt exällä jo kolmas nainen menossa tuon jälkeen, mikään ei ole ollut pysyvää, tuskin tulee sitä olemaankaan. Voin väittää, että jos olisimme jatkaneet, hän olisi pettänyt yhä uudelleen.
Varsinainen paskiainen kuoriutui siitä unelmieni miehestä..
