Voi miksimiksimiksimiksimiksi????

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Miksi ihmeessä mun piti alkaa kyttäämään vauvan reisipoimuja nyt, kun en ole tehnyt sitä enää moneen kuukauteen? Vauva 5,5kk ja lonkat olleet ihan kunnossa, mutta nyt pari viikkoa sitten aloin kuitenkin uudelleen kytätä niitä ja hermoilla asiaa.

Johtuu ehkä siitä, että keskimmäinen oli 6kk kun hänellä etsimällä etsittiin lonkkaluksaatio ja hoidettiin lastalla 12 viikkoa. Asiaa alettiin siis tonkia 4kk iässä ja 2kk meni, että löysivät sen. Sitten todettiin, että ei varmaan tarvisi hoitoa, mutta kun se kerran löytyi niin hoidetaan. Ja ihan turhaan. Se lonkkamalja ei kuitenkaan tullut täydelliseksi ja tyttö on pian 3,5v eikä kävelyssä mitään vikaa.

Alkuun hermoilin tuon kolmosen kanssa asiaa paljon, mutta lonkat on jo moneen otteeseen todettu hyviksi ja silti mitä aloin hermoilla asiaa vielä. Vaikka vauva melkein konttaa ja näen hyvin, että hän käyttää jalkojaan ihan normaalisti ja samalla tavalla molempia. Ja lastenkirurgi sanoi, että mitään poimuja on turha kytätä, koska vauvan makkarajaloissa ne tulee miten tulee. Ja silti minä kyttään niitä hermostuneena ja panen merkille kaikki jutut.

Voi miksi mun pää tekee tän. :(
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rötväles:
Meillä on toisessa jalassa yks läskipoimu enemmän kuin toisessa eikä tuolla kai mitään lonkka vikaa ole.

Onko se edessä vai takana? Onko siitä sanottu jotain?

Olen huomannut, että aika monilla vauvoilla on ja meidän esikoisellakin oli eikä siitä sanottu mitään. Mutta tuo meidän ärsyttävä th kyttää niitä poimuja ja sen takia minä hermoon aina jos vähänkin poimuissa jotain eroa. Neuvolalääkäri ei niitä katso.
 
itse olen terkkari, eikä niitä reisipoimuja enää nykyään tarvitse kytätä. Monellakin lapsella on toisessa reidessä yksi poimu enemmän, eikä se välttämättä tarkota mitään lonkkaluksaatiota.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:

Sanoisin että enemmän takana mutta ei siitä kukaan mitään ole sanonut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja terkkari:
itse olen terkkari, eikä niitä reisipoimuja enää nykyään tarvitse kytätä. Monellakin lapsella on toisessa reidessä yksi poimu enemmän, eikä se välttämättä tarkota mitään lonkkaluksaatiota.

Mutta minua häiritsee, että tuo meidän "minä en tiedä mistään mitään" -terkkari kyttää niitä. Voinko sanoa hänelle, että ne lonkat on tutkittu ja ne on kunnossa enkä tahdo, että hän nostaa mitään haloota mahdollisista poimuista enää 6kk ikäisellä. En toki tiedä aikooko edes tehdä niin, mutta jos aikoisi.

Miksi toiset terkkarit kyttää niitä? Minulle tosiaan lastenkirurgi sanoi, että ne ei merkitse mitään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rötväles:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Rötväles:
Meillä on toisessa jalassa yks läskipoimu enemmän kuin toisessa eikä tuolla kai mitään lonkka vikaa ole.

Onko se edessä vai takana? Onko siitä sanottu jotain?

Olen huomannut, että aika monilla vauvoilla on ja meidän esikoisellakin oli eikä siitä sanottu mitään. Mutta tuo meidän ärsyttävä th kyttää niitä poimuja ja sen takia minä hermoon aina jos vähänkin poimuissa jotain eroa. Neuvolalääkäri ei niitä katso.

Sanoisin että enemmän takana mutta ei siitä kukaan mitään ole sanonut.

Kiitos sulle. :) Tuli paaaaaljon parempi mieli. :)
 
ap: onko kyseessä vanhempi terkkari? Ennen on tosiaan noita reisimakkaroita tarkkailtu, jotta nämä lonkkahommat jäisivät kiinni, mutta nykyään jo todettu että ei niillä ole merkitystä. Synnärillä jo lääkäri tarkistaa lapsen lonkat, samoin neuvolalääkäri 4kk iässä. Anna terkkarisi vaan ihailla reisimakkaroita, mutta jos alkaa niistä huolestumaan, sano että lonkat on kunnossa. Ehkä makkaroiden tarkastus on hänelle vain jäänyt tapa.
 
No vanhempi ja vanhempi.... On niin lihava, että en osaa arvioida tarkkaa ikää mutta veikkaisin että jossain 40v päälle ainakin. Omat lapset on jo yläasteella sillä itsellään.

Joo synnärillä lääkäri tarkisti kaksi kertaa ja lisäksi 6viikkoisena ja 4kk ikäisenä tarkastettu lonkat. :)
 
Similar threads

V
Viestiä
16
Luettu
379
D
V
Viestiä
16
Luettu
7K
U
V
Viestiä
76
Luettu
8K
Perhe-elämä
mietteliäsnaikkonen
M

Yhteistyössä