Voi kyynel!nyt koko maailma hajos ='(

:hug: Pidä isääsi kädestä, silitä hänen poskeaan. Kerro, että hän on tärkeä ja rakas. Tulet kaipaamaan häntä aina, vaikka hillitön suru ja tuska hellittääkin ajan myötä.

Yksi asia vielä, jota pidän tärkeänä: kun isäsi kuolee, käy katsomassa häntä. Itse näin isäni n.3 tuntia hänen kuolemansa jälkeen, ja sillä oli tavattoman suuri merkitys surun työstämiselle. Vaikka olin nähnyt hänet pari päivää aiemmin, oli muutos todella suuri: koin konkreettisesti sen, että jäljellä oli vain isän kuori, hän itse oli päässyt pois siitä sairauden runtelemasta kehosta.

Voimia sinulle, jonka lähellä uusi elämä on syntymässä ja toinen hiipumassa pois!

 

Paljon voimia! :hug:

 

Kamala juttu :'(

Täällä on lähes samantapainen tilanne.. Isäni naisystävällä on kurkkusyöpä, joka on levinnyt joka paikkaan. En itse tiedä mihin kaikkeen on levinnyt, mut mitään ei ole tehtävissä enään.. Lääkärissä eivät tee hänelle mitään, kun toinen ei ollut yli viikkoon pystynyt syömään. :| :/
On laihtunut kamalasti, painaa enään alle 40kiloa, sekä voimaa hänellä ei ole enään avata edes keittiönhanaa.. :| :/
Tämän ihmisen olen tuntenut kauan, noin 6vuotta. Ja kyllä tuntuu pahalta.

 

:hug: Pidä isääsi kädestä, silitä hänen poskeaan. Kerro, että hän on tärkeä ja rakas. Tulet kaipaamaan häntä aina, vaikka hillitön suru ja tuska hellittääkin ajan myötä.

Yksi asia vielä, jota pidän tärkeänä: kun isäsi kuolee, käy katsomassa häntä. Itse näin isäni n.3 tuntia hänen kuolemansa jälkeen, ja sillä oli tavattoman suuri merkitys surun työstämiselle. Vaikka olin nähnyt hänet pari päivää aiemmin, oli muutos todella suuri: koin konkreettisesti sen, että jäljellä oli vain isän kuori, hän itse oli päässyt pois siitä sairauden runtelemasta kehosta.

Voimia sinulle, jonka lähellä uusi elämä on syntymässä ja toinen hiipumassa pois!

mulla kanssa oman isäni kuoleman jälkeen oli tärkeetä nähä isän ruumis vaikka muut meidän lapsista ei halunnut nähdä,vaan muistaa isän sellaisena kuin oli,mutta minä koin myös että ei isä enää siinä ruumissa ollut.
nyt kun kuolemasta on muutama vuosi kohta ja sain uuden lapsen jota pappa ei kerennyt näkemään niin isä tulee paljon mun uniin vaikka aijemmin en unia ole nähnyt isästä..ikävä on kova.

 

mies sano eilen illalla että en saa itkeä koska hänelle tulee paha mieli..ja itkeminen on ihan turhaa koska asialle ei voi tehdä yhtään mitään.en saa häneltä tukea koska olen itse tehnyt muka kärpäsestä härkäsen
olin vähän että "täh???!"
ooteko käyny asioista juttelemassa jossain kun joku läheinen on kuollut?vai ihan perheen kesken keskustelleet?

 

:hug: :hug: :hug:

 

:hug: Voimia kovasti!

 

Mutta, sen mä sanon, että vaikka se tuntuukin pahalta ja pelottavalta mennä katsomaan isää, niin mene silti. Mene aina kun voit ja ole hänen kanssaan. Niistäkin jää ihanat muistot.

Ehkä kuolema on se, mitä pelkää, mutta se tulee jokaiselle ennemmin tai myöhemmin. Älä juokse sitä pakoon. Sitten, kun se on myöhäistä haluaisi mennä uudestaan ja uudestaan, mutta kun ei enää voi... Voimia! :hug:

 

Mutta, sen mä sanon, että vaikka se tuntuukin pahalta ja pelottavalta mennä katsomaan isää, niin mene silti. Mene aina kun voit ja ole hänen kanssaan. Niistäkin jää ihanat muistot.

Ehkä kuolema on se, mitä pelkää, mutta se tulee jokaiselle ennemmin tai myöhemmin. Älä juokse sitä pakoon. Sitten, kun se on myöhäistä haluaisi mennä uudestaan ja uudestaan, mutta kun ei enää voi... Voimia! :hug:

tähänkin peesailen..

meillä äiti kävi suru ryhmässä isän kuoltua puhumassa.

 

sulla on nuori isä,mun mies on 44v eikä ole vielä isoisä

 

Toivon kovasti että isäsi näkisi tulevan vauvan,saisit ehkä sen hymyn isältäsi jota et ole nähnyt pitkään aikaan.
Itselläni on isääni aika eloton suhde,on sairastellut paljon ja saattaa sairastua nopeasti uudestaan.isäni kohteli mua ja mun muuta perhettä todella karmeesti joten en saa vain mitenkään mitään empatiaa sille ihmiselle.Mutta siinä vaiheessa kun kuolo sen oveen kolkuttaa menen hyvästelemään Saatan antaa anteeksikin mutta koskaan en unohda mitä se teki.
Voimia sinulle paljon.

 

mies sano eilen illalla että en saa itkeä koska hänelle tulee paha mieli..ja itkeminen on ihan turhaa koska asialle ei voi tehdä yhtään mitään.en saa häneltä tukea koska olen itse tehnyt muka kärpäsestä härkäsen
olin vähän että "täh???!"
ooteko käyny asioista juttelemassa jossain kun joku läheinen on kuollut?vai ihan perheen kesken keskustelleet?

Miehet! :headwall: |O
Ehkäpä miehesi ei ole tottunut tunteitaan niin näyttämään ja ajattelee, että mitä vähempi isästäsi puhutaan sitä vähempi isäsi on mielessänne ja surunne helpottaa...
Mun mies ajatteli kans samanlailla, että kun asialle ei voi mitään tehdä, niin ei siinä itkutkaan enää auta! :headwall: Juu, eihän se asiaa auta mutta helpottaa kummasti kun saa itkeä!

Toivotaan, että isäsi kerkeäisi nähdä lapsenlapsensa, sekin helppottaisi hieman surutyötäsi. Omaani ainakin helpotti, kun ajattelin että onneksi isä kerkesi nähdä kuopukseni ja kuulla kuopuksen nimen...
:hug:

 

Me emme käyneet puhumassa isän kuolemasta "ulkopuolisille" vaan puhuimme paljon keskenämme, siis äitini ja sisarusteni kanssa. Puhuimme monta päivää ja yötä heti isän kuoltua. Meille tuli lapsuuden kotiini myös isän kuolinpäivänä paljon isän ja äidin ystäviä käymään, joille sitten kerroimme asioita isän sairastamisesta ja kuolemasta uudelleen ja uudelleen. Olemme varmoja, että sekin auttoi surutyötämme paljon.
Jos sinulla ei ole sisaruksia joiden kanssa isää muistella ja asioita läpikäydä niin on ihan hyvä että silloin käy puhumassa asioista edes jonkun kanssa. :hug:

 

eilen kävin kattomassa isää,oli kahta kauheammassa kunnossa.
ei hänestä juttuseuraks enää ole.
yhdessä vaiheessa isä havahtui kun äitipuoli sanoi minun tulleen,sain isältä pitkän katseen ja isä yritti sanoa "moi"..
sen katseen takia juoksen isän luona vaikka joka päivä :heart:
saatiin äitipuolen kanssa puhuttua tulevasta ihan kahdestaan,isälle ytritin jutella mutta en tiedä ymmärsikö tai tajusiko mitään.

mutta sitä ilmettä en koskaan unohda,enkä sitä kyyneltä mikä silmäkulmasta vierähti. :snotty:

 

:hug:

 

:hug: :hug: tsemppiä ja voimia sinne!

 

Vaikka se nyt vaikealta tuntuukin, niin myöhemmin on kiitollinen kaikista yhteisistä hetkistä vaikka toinen kärsiikin. Minun isäni sai olla kotona loppuun asti, kuten toivoikin ja kuoli rakkaittensa ympäröimänä. Ensin minua pelotti ajatus, että näen isäni kuolevan, mutta nyt olen onnellinen siitä että sain olla siinä läsnä.
Kaikki tuntuvat sanovan, että vuoden päästä alkaa helpottamaan, mutta sen tiedän varmaksi vasta vuoden kuluttua...

 

mies sano eilen illalla että en saa itkeä koska hänelle tulee paha mieli..ja itkeminen on ihan turhaa koska asialle ei voi tehdä yhtään mitään.en saa häneltä tukea koska olen itse tehnyt muka kärpäsestä härkäsen
olin vähän että "täh???!"
ooteko käyny asioista juttelemassa jossain kun joku läheinen on kuollut?vai ihan perheen kesken keskustelleet?

Meillä kävi pappi ja perheneuvolassa olisi saanut käydä juttelemassa sillon ku meijän isä kuoli. Mä olin sillon niin teini, etten sitten menny. Viisaampaa olisi voinu olla, että olisi vaan menny ja antanu jo osan siitä surusta pois. Mutta eihän se vieraalle puhuminen vaan sovi kaikille. Perheen kesken asiasta ei ole puhuttu oikeen yhtään. Isän kuolemasta on 10v syksyllä. :ashamed:

 

mies sano eilen illalla että en saa itkeä koska hänelle tulee paha mieli..ja itkeminen on ihan turhaa koska asialle ei voi tehdä yhtään mitään.en saa häneltä tukea koska olen itse tehnyt muka kärpäsestä härkäsen
olin vähän että "täh???!"
ooteko käyny asioista juttelemassa jossain kun joku läheinen on kuollut?vai ihan perheen kesken keskustelleet?

Jätä nyt mies omaan arvoonsa. Sinulla on varmasti muutenkin vaikeaa, niin ei kannata tuollaisista välittää, jotka päästelevät samakoita suustaan. Ehdit ripittämään hänet myöhemminkin.

Mutta tuosta asioiden juttelemisesta. On ehdottoman tärkeää, että pystyisit purkamaan mieltäsi ja juttelemaan asiasta jonkun kanssa. Meillä tällaiset asiat on juteltu perhepiirissä, mutta epäilen, että sinä tuskin pystyt äitisi tai miehesi kanssa asiasta hyvin puhumaan. Seurakuntaan voit ottaa yhteyttä, sieltä käsin saa varmasti apua. Voit myös kysyä isäsi hoitopaikasta, onko siellä minkäänlaista henkistä apua omaisille.
Tällaisina aikoina ystävien tukikin on erittäin tärkeä. Ja varmaan voit kääntyä jonkun tutun palstalaisen puoleen. Mulla ei samanlaisia kokemuksia ole, mutta saa laittaa yytä, jos siltä tuntuu.

 

tästäkin on kohta vuosi :'(
ja vuosi siitä kun isä kuoli tulee 7.8 :snotty:

 

:hug: Mieheni on nyt 43-vuotias, ja olen myös menettänyt isäni, kun olin nuori. Se oli silti helpompaa kohdata, kun isäni oli jo melko vanha ja sitä paitsi saanut kertaalleen jo toistakymmentä vuotta lisäaikaa. Vielä ei ole silti myöhäistä sinunkaan olla isäsi kanssa viimeisiä hetkiä. Olkaa niistä hetkistä onnellisia.

 

Siis mitä! Sori, tuo olikin VUODEN VANHA ketju. Osanottoni. :'( Muistin kyllä nimimerkkisi ja tuon, kun isäsi sai diagnoosin, mutta ajattelin, että niin, se oli silloin helmikuussa kun palstaa luin... :ashamed:

 

tästäkin on kohta vuosi :'(
ja vuosi siitä kun isä kuoli tulee 7.8 :snotty:

:hug: tiedän tunteen, mun isä kuoli just tuolloin 4.8.

 

:hug: :hug: :hug:

 

:hug: