Voi kyynel!nyt koko maailma hajos ='(
- Viestiketjun aloittaja jybis
- Ensimmäinen viesti
vieras
mulla nyt sama tilanne,mutta mummoni kanssa,asia diagnosoitiin huhtikuussa ja hoitoja saa vielä,nyt on tosi heikkona ja jalatkin menneet,kaikki sukulaiset häntä yhdessä vuorotellen hoitaa että saa kuolla kotonaan joka hänen toivomuksensa oli.Alkuperäinen kirjoittaja mami:
Raskasta seurata sivusta,ja voimia jybikselle paljon*halaus*
Voimia sinulle. Menetin 51-vuotiaan isäni ollessani 17-vuotias. Sama sairaus, diagnoosista hautajaisiin tasan 6 viikkoa.
Lunatic
Oma isäni kuoli 45-vuotiaana. On se väärin että sinäkin menetät isän liian aikasin.
Jaksamista ja voimia surun keskelle!
yoi
millä mielin isäsi on? onko hän hyväksynyt kohtalonsa?Alkuperäinen kirjoittaja jybis:
hieno juttu että aijot kertoa että rakastat etkä unohda.
se merkitsee niin paljon teille molemmille, sinulle ja isällesi!Tiedän tunteesi :'( voimia ja olkaa yhdessä viimeiset päivät, vaikka tuntuisi kuinka pahalta!
Minä istuin mieheni, 36v, vierellä, itkin ja juteltiin ja sain hyvästellä hänet viimeisenä! Lähtö oli hiljainen ja kaunis! :'(
Kerro kaikki nyt mitä haluat kertoa ettei jää mikään asia kaivertamaan, koska nyt on kaiken sen aika! :hug:
Minä istuin mieheni, 36v, vierellä, itkin ja juteltiin ja sain hyvästellä hänet viimeisenä! Lähtö oli hiljainen ja kaunis! :'(
Kerro kaikki nyt mitä haluat kertoa ettei jää mikään asia kaivertamaan, koska nyt on kaiken sen aika! :hug:
isä on kuulema sanonutkin äitipuolelleni ettei enää kauaa jaksa tämmöistä,odottaa kuolevansa ja tietää että aikaa on vähän.Alkuperäinen kirjoittaja yoi:millä mielin isäsi on? onko hän hyväksynyt kohtalonsa?Alkuperäinen kirjoittaja jybis:
hieno juttu että aijot kertoa että rakastat etkä unohda.
isä ei oikeastaan edes puhu paljoa,näyttää ja kuulostaa tosi vihaiselta.Tämäkin voi johtua lääkityksestä.En ole enää moneen kuukauteen nähnyt isän hymyilevän.
on niin laihtunut että halatessa olkapään luut tuntuvat ja kasvot ovat pelkkää nahkaa.
Elät raskasta aikaa. :hug:
Olethan kertonut isällesi, mikset voinut olla häneen yhteydessä 10 vuoteen. Älä jätä isällesi mitään kertomatta, mitä todella haluat kertoa, mitä jälkeenpäin katuisit. Kerro (jos tunnet niin), että hän on ollut hyvä isä, tärkeä, rakas...
Se, että isäsi on laihtunut, väsynyt, ruokahaluton, vihaisen näköinen jne., johtuu tästä sairaudesta, osin vahvoista kipulääkkeistä. On kuitenkin ihana asia, ettei isäsi tarvitse kokea kipua hyvien lääkkeiden ansiosta. Näen ihanana asiana myös sen, että olet ollut isääsi nyt yhteydessä. Olettaisin sen olevan isällesikin tärkeää.
Jos isäsi haluaa nukkua pois kotonaan, olisi mukava asia, jos hänen toiveensa toteutuisi. Jos saisi hoitajan hänelle kotiin?
Kuolevan kohtaaminen on aina vaikeaa. Aina se on luopumista, ja on täysin normaalia ja sallittua, että ihminen tuntee noin kuin sinä. Osoitat olevasi tunteellinen ihminen. :hug:
Tuntuu todella ironiseltakin elämän raakuus, kun toinen elämä loppuu ja toinen alkaa. Meillä jokaisella on täällä aikansa, toisilla pidempi, toisilla lyhyempi. Uskon vakaasti siihen, että kaikella on tarkoituksensa ja että tietty määrä elinpäiviä on meille annettu.
Koeta jaksaa. Ajattelen lämmöllä teitä. :heart:
Olethan kertonut isällesi, mikset voinut olla häneen yhteydessä 10 vuoteen. Älä jätä isällesi mitään kertomatta, mitä todella haluat kertoa, mitä jälkeenpäin katuisit. Kerro (jos tunnet niin), että hän on ollut hyvä isä, tärkeä, rakas...
Se, että isäsi on laihtunut, väsynyt, ruokahaluton, vihaisen näköinen jne., johtuu tästä sairaudesta, osin vahvoista kipulääkkeistä. On kuitenkin ihana asia, ettei isäsi tarvitse kokea kipua hyvien lääkkeiden ansiosta. Näen ihanana asiana myös sen, että olet ollut isääsi nyt yhteydessä. Olettaisin sen olevan isällesikin tärkeää.
Jos isäsi haluaa nukkua pois kotonaan, olisi mukava asia, jos hänen toiveensa toteutuisi. Jos saisi hoitajan hänelle kotiin?
Kuolevan kohtaaminen on aina vaikeaa. Aina se on luopumista, ja on täysin normaalia ja sallittua, että ihminen tuntee noin kuin sinä. Osoitat olevasi tunteellinen ihminen. :hug:
Tuntuu todella ironiseltakin elämän raakuus, kun toinen elämä loppuu ja toinen alkaa. Meillä jokaisella on täällä aikansa, toisilla pidempi, toisilla lyhyempi. Uskon vakaasti siihen, että kaikella on tarkoituksensa ja että tietty määrä elinpäiviä on meille annettu.
Koeta jaksaa. Ajattelen lämmöllä teitä. :heart:
Hei!
Älä ole itsellesi vihainen siitä, että ette vuosiin olleet isäsi kanssa tekemisissä. Toimit silloin sen hetkisten käsitysten, tunteiden ja elämäntilanteen pohjalta. Niillä tiedoilla ja taidoilla et silloin pystynyt parempaan. Nyt olet kehittyneempi ihmisenä ja tekisit asiat toisin, mutta silloin elit sen hetkistä elämää.
Kyllä sinä selviät isän kuolemasta. Oma äitini kuoli 4 vuotta sitten. Hän sairasti pitkään ja olin jo osannut valmistautua pois menoon. Vuosia aiemmin hän yllättäen sairastui pahamaineiseen syöpään. Shokki oli minulle valtava, sillä äitini oli paras kaverini. Sairauden aikana ehdin kuitenkin hyväksyä äidin mahdollisen kuoleman. Sain kriisiapua, olin silloin nuori. Äitini kuitenkin onneksi parantui tuosta syövästä ja kuoli aivan muihin syihin.
Sinun täytyy rauhoittaa itsesi tietoisesti jo vauvankin takia. Yritä nauttia pienistä arkisista asioista. Sure isäsi kohtaloa, mutta älä kohtuuttomasti. Tämä neuvo on läheiseltäni ja mielestäni erittäin hyvä. Eli sure, mutta älä kohtuuttomasti. Tärkeintä, että nyt isäsi on ehtinyt tavata sinua ja olet voinut näyttää rakkauttasi hänelle.
Älä ole itsellesi vihainen siitä, että ette vuosiin olleet isäsi kanssa tekemisissä. Toimit silloin sen hetkisten käsitysten, tunteiden ja elämäntilanteen pohjalta. Niillä tiedoilla ja taidoilla et silloin pystynyt parempaan. Nyt olet kehittyneempi ihmisenä ja tekisit asiat toisin, mutta silloin elit sen hetkistä elämää.
Kyllä sinä selviät isän kuolemasta. Oma äitini kuoli 4 vuotta sitten. Hän sairasti pitkään ja olin jo osannut valmistautua pois menoon. Vuosia aiemmin hän yllättäen sairastui pahamaineiseen syöpään. Shokki oli minulle valtava, sillä äitini oli paras kaverini. Sairauden aikana ehdin kuitenkin hyväksyä äidin mahdollisen kuoleman. Sain kriisiapua, olin silloin nuori. Äitini kuitenkin onneksi parantui tuosta syövästä ja kuoli aivan muihin syihin.
Sinun täytyy rauhoittaa itsesi tietoisesti jo vauvankin takia. Yritä nauttia pienistä arkisista asioista. Sure isäsi kohtaloa, mutta älä kohtuuttomasti. Tämä neuvo on läheiseltäni ja mielestäni erittäin hyvä. Eli sure, mutta älä kohtuuttomasti. Tärkeintä, että nyt isäsi on ehtinyt tavata sinua ja olet voinut näyttää rakkauttasi hänelle.
:'( :hug:
Paljon voimia.
Tilanteesi ja muiden kertomat kokemukset koskettaa siks erityisesti, koska mulla ei oo ollu minkäänlaista suhdetta mun isään. Paitsi, että hän oli aina paljon pois kotoa (töissä) ja kun tuli, rankaisi fyysisesti ja alisti henkisesti sekä riiteli äidin kanssa.
Nyt tiedän aikuisena sen, että hänen käytös jotui mielenterveysongelmista ja stressistä yms. Nyt isän erottua äidistä isä on ollut yhteydessä meihin mun miehen kautta ja isä haluaa erityisesti olla mun lapsiin yhteydessä eli tulee käymään välillä ja vie vaikka uimaan tai jätskille. Näin hän yrittää luoda jotain suhdetta muhun mun lasten kautta ja itse lapsiinikin tietenkin.
Meillä ei ikinä olla puhuttu tunteista oikeesti (siis lapsuudenkodissa) ja mitään riitoja ei ikinä selvitetty, kaikesta vaijjettiin ja sitten kaikki oli taas muka hyvin.
Mutta mulle riittää näinkin, se tuntuu hyvältä, että oma isä on edes jotenkin kiinnostunut mun elämästä. Kyllä sitä lapsen lailla välillä itken, että suhteet isään ja äitiin on aina ollu vaikeet ja kokemukset vaikeita ja ahdistavia. Mutta tärkeintä on ollu ymmärtää se, että ei ole ollut mun eli lapsen vika mikään eli se, miten vanhemmat on muhun suhtautunut. Lasta pitäisi rakastaa oli hän millainen tahansa, rakkautta ei tarvitse ansaita.
Nytkin itken täällä. Voi kumpa saisitte puhuttua asiat niin, että saisitte rauhan. :hug: Niin ja anteeksi tämä kauhea sepustus, vaikka isäni ei ole fyysisesti sairas, eikä hän ole kuolemassa, mutta tuli nyt mieleeni vaan... :ashamed:
Paljon voimia.
Tilanteesi ja muiden kertomat kokemukset koskettaa siks erityisesti, koska mulla ei oo ollu minkäänlaista suhdetta mun isään. Paitsi, että hän oli aina paljon pois kotoa (töissä) ja kun tuli, rankaisi fyysisesti ja alisti henkisesti sekä riiteli äidin kanssa.
Nyt tiedän aikuisena sen, että hänen käytös jotui mielenterveysongelmista ja stressistä yms. Nyt isän erottua äidistä isä on ollut yhteydessä meihin mun miehen kautta ja isä haluaa erityisesti olla mun lapsiin yhteydessä eli tulee käymään välillä ja vie vaikka uimaan tai jätskille. Näin hän yrittää luoda jotain suhdetta muhun mun lasten kautta ja itse lapsiinikin tietenkin.
Meillä ei ikinä olla puhuttu tunteista oikeesti (siis lapsuudenkodissa) ja mitään riitoja ei ikinä selvitetty, kaikesta vaijjettiin ja sitten kaikki oli taas muka hyvin.
Mutta mulle riittää näinkin, se tuntuu hyvältä, että oma isä on edes jotenkin kiinnostunut mun elämästä. Kyllä sitä lapsen lailla välillä itken, että suhteet isään ja äitiin on aina ollu vaikeet ja kokemukset vaikeita ja ahdistavia. Mutta tärkeintä on ollu ymmärtää se, että ei ole ollut mun eli lapsen vika mikään eli se, miten vanhemmat on muhun suhtautunut. Lasta pitäisi rakastaa oli hän millainen tahansa, rakkautta ei tarvitse ansaita.
Nytkin itken täällä. Voi kumpa saisitte puhuttua asiat niin, että saisitte rauhan. :hug: Niin ja anteeksi tämä kauhea sepustus, vaikka isäni ei ole fyysisesti sairas, eikä hän ole kuolemassa, mutta tuli nyt mieleeni vaan... :ashamed:
lumiikki
tiedän tunteen myös kun läheinen ihminen kuolee=( pappani kuoli keuhkosyöpään noin kuusi vuotta sitten. Sairastamaan kerkesi puolisen vuotta ennen kuin hän kuoli. Oli kyllä hirveätä nähdä miten paljon ihminen muuttuu sairauden myötä ja toisaalta olinkin onnellinen ettei hänen tarvinut enempää sairastaa vaan pääsi kivuistaan..
Nyt kolmisen vuotta oma äitini on sairastanut myös hormooni peräistä syöpää ja heti alku metreillä hänelle sanottiin ettei tule elämään enään kauan on nyt 43. nyt on kulunut tosiaan kolme vuotta ja niin vaan äiti jaksaa mennä eteenpäin vaikka monesti on leikattu uusia syöpä-alueita.
tahdon tässä vaan sanoa ettei koskaan kannata luopua toivosta ja kannattaa nauttia niistä ihanista päivistä mitä sinulle ja isällesi on vielä suotu ja murehtia asioita sitten kun ne tapahtuvat. Ja taas että joskus on helpompi päästä täältä pois äkki kuolemalla kuin monen vuoden kitumisella. Ja muistahan että uusi elämä kasvaa sisälläsi=) se varmasti auttaa sinua jaksamaan eteenpäin vaikka kuinka tuntuisi vaikealta.
paljon lämpiä halauksia ja toivon että saatte isänne kanssa vielä monta yhteistä ihanaa päivää=)
Nyt kolmisen vuotta oma äitini on sairastanut myös hormooni peräistä syöpää ja heti alku metreillä hänelle sanottiin ettei tule elämään enään kauan on nyt 43. nyt on kulunut tosiaan kolme vuotta ja niin vaan äiti jaksaa mennä eteenpäin vaikka monesti on leikattu uusia syöpä-alueita.
tahdon tässä vaan sanoa ettei koskaan kannata luopua toivosta ja kannattaa nauttia niistä ihanista päivistä mitä sinulle ja isällesi on vielä suotu ja murehtia asioita sitten kun ne tapahtuvat. Ja taas että joskus on helpompi päästä täältä pois äkki kuolemalla kuin monen vuoden kitumisella. Ja muistahan että uusi elämä kasvaa sisälläsi=) se varmasti auttaa sinua jaksamaan eteenpäin vaikka kuinka tuntuisi vaikealta.
paljon lämpiä halauksia ja toivon että saatte isänne kanssa vielä monta yhteistä ihanaa päivää=)