Voi elämä... Parisuhde ja ihastuminen. :O

[QUOTE="mies";29568191]Kyllä se itse asiassa tekee, siltä osin, että tapa, jolla paheksunta kerrotaan, sekä tosi vähäinen HG:n romanttisen puolen sympatia, on rumaa, epäempaattista ja siksi epänaisellista käytöstä, koska kyllä minä ainakin toivon, ja pidän tärkeänä, että nainen olisi empaattinen tai kykenisi siihen. Toki jotkut ovat olleetkin, mutta valtaosa.

Enhän minäkään hyväksy HG:n tapaamishanketta, mutta en tuomitsekaan sitä ehdoitta kun en tarkkaan tiedä, millainen suhde hänellä on. Ja silti pidän häntä hienona ihmisenä ja naisena, tekstiensä valossa. En ala solvata enkä vainota tms. Täällä ihmiset eivät tunnu paljoa antavan kunnioitusta hänelle ja näkevän asiassa monia puolia.[/QUOTE]

Ihan sama millainen se suhde on, kunnollinen ihminen pistää vanhan suhteen poikki ennen kuin jakelee puhelinnumeroaan ja lähtee salaa treffeille. Ei siinä paljoa empatiaa pitäis herua yhtään keltään. Eikä mun mielestä siinä oo mitään kunniotettavaa että parisuhteessa oleva nainen kerskailee saavansa ihan varmana uskovaisen miehen jättämään uskonsa ja menevänsä salaa treffeille, kertoo avoimesti haaveilevansa seksistä toisen miehen kanssa jne.
 
Ja voitko kuvitella, jopa mulle tulee usein vieraat juttelemaan, niin vanhukset kuin nuoremmatkin :O Vaikka mä näytänkin ihan nuorisorikolliselta tai narkkarilta lävistyksieni ja tatuointieni kanssa :D
Eeei voi olla totta, huijaat kuitenkin :xmas:

Mua on pyydetty kahville keskellä päivää, ihan hyvännäkönen mies ja ihan täyspäisen olonen - mä ihan oikeesti pysyin sanomaan nätisti et ei kiitos ja jätin vielä numerotkin vaihtamatta. Mä en siis selkeästi ole naisellisen hupsu tai mikä se haluttu määritelmä nyt olikaan (tosin uskoisin et oma mies taitaa olla tyytyväinen moiseen puutteeseen...)
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Freiya
"Aries"
Eeei voi olla totta, huijaat kuitenkin :xmas:

Mua on pyydetty kahville keskellä päivää, ihan hyvännäkönen mies ja ihan täyspäisen olonen - mä ihan oikeesti pysyin sanomaan nätisti et ei kiitos ja jätin vielä numerotkin vaihtamatta. Mä en siis selkeästi ole naisellisen hupsu tai mikä se haluttu määritelmä nyt olikaan (tosin uskoisin et oma mies taitaa olla tyytyväinen moiseen puutteeseen...)
:O

Ei vain miehille tule tuollaisia ehdotuksia vaikka olisi miten tatuoitu ja ruma tapaus :D
 
"niin"
Kohta kuuluu:

Moikka, oot sairaan ihana! <3 <3

Sua kyllä ottaisin, jos seuroistas ehtisit :p

Ps. Sun blogi on ihq!!!!
Ite oot ihana,senkin pitkäkaulainen kirahvini.
Tui,tui,sulla on ihanat lanteet,hui tirsk,ihan creepyä,itselläs on!
Muikkelis,kuikkelis,leikkilespolisbetti,mää painun nyt pehkuihin,joo määki myös,tuu lämmittää mun peittoa,tirsk,joo ensin ku p.p on nukkumas,sydän,sydän,freya saanko pestä sun lävistykset? Hys ite oot ihana
 
[QUOTE="Aries";29568213]Elä sie nyt tuollaisia puhu :O 6kk tauon jälkeen jotain kiinnostavaa ;)[/QUOTE]

Siis oikeesti Aries?
 
tituleeraaja
Lohduttaudun edelleen sillä ajatuksella, että ap on fiktiivinen hahmo ja tahallaan saanut tunteet provoamisella kuohumaan. Se tosin ei lohduta yhtään, että "mies" todennäköisesti ei ole fiktiivinen hahmo, vaan tulee häiriköimään palstalla jatkossakin. Mites se menikään: kun on lusikalla annettu (tämähän ei siis ollut keskustelukumppanin aliarvioimista -sitä, mitä "mies" aniharvoin harrastaa).

Niin ja itse olen aina ollut ns. naisellinen nainen, mutten mikään miehen kuvailema karikatyyri. Kas vain, silti miehet tykkää ;) Spontaaniuttakin on niin monenlaista ja liiallisena ja vahingollisiin impulsseihin kohdistuvana sitä kutsutaan epätasapainoisuudeksi, mikä ei millään tasolla voi olla ihmiselle hyväksi.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
[QUOTE="Aries";29568256]Aivan ome itteni olen, tili vain suljettu niin pysty kirjautumaan :D[/QUOTE]


*hyppää syliin*:kiss: Sua onki ollu ikävä!:'(
Olispas kiva jos kävisit vähän useammin.:p
 
  • Tykkää
Reactions: LIEN
"mies"
[QUOTE="stranger";29568163]Kun lispetti tuolla ihmetteli, missä luuraavat ne "miestä" kannustavat naiset, kun yhtään ei ole vielä ketjussa näkynyt, niin heti liihotteli paikalle ihanainen Birdie-laululintunen livertelemään "miestä" imartelevia kommentteja. :) Ihana _sattuma_, eikö? :)[/QUOTE]

Niin, no jos minun pitäisi tekstien perusteella valita, mieluummin Birdie, Happygirl tai tytsi89 kuin enemmistö tänne kirjoittavista, kiitooos :)

MUTTA tietenkin on mahdollista, että löytyisi muitakin kivoja naisia. Kuitenkin, en yhtään tykkää siitä että naiset joukolla käyvät "erilaisen" kimppuun, varsinkin tällaisen hyväntahtoisen naisen. Sitä pidän pahana, ja voin sanoa että ainakin ne miehet, joita minä tunnen paremmin, eivät sellaisesta myöskään pitäisi.

Oudoksun myös kirjoitustavassa täällä sitä, kuinka vähän siinä on naisellisia vivahteita monella. En tuomitse, mutta olen hämmentynyt. Erikoista, että juuri nämä samat naiset, jotka mulle tuntuvat kivoilta naisilta, myös kirjoittavat selvästi naisen tavalla. Ja taas, kyllä muitakin voi olla, mutta paljon on sellaisia jotenkin "tylysti" kirjoittavia joukossa, jossa ei ole lämpöä sanoissa, kun joskus luen näitä keskusteluja.
 
nohh
[QUOTE="Birdie";29568091]Minä uskon muuten suuresti että happygirl on oikeassa elämässä, luonnossa sellainen helposti lähestyttävä joka suorastaan loistaa valoa ympärilleen. Ja siksi nuo pojatkin lähestyivät häntä. :) Itse saan myös paljon ihmisiä yleensä ympärilleni ja monesti kulkiessani vanhukset, lapset ja mukavat ja rohkeat ihmiset haluavat tulla juttusille.
Kuinka moni muu palstamamma voi sanoa itsestään samaa, juttujen perusteella niin apeaa ja luontaantyötävää porukkaa, että näen sieluni silmin kuinka sellaisista ihmisistä oikein huokuu kylmyys ympärille.....[/QUOTE]

:D No on sinulla ainakin itsetunto kohdillaan, kun koet olevasi paljon parempi ja ihanampi ihminen kuin muut "palstamammat".

Jännä, että olet kuitenkin yksin ja yksinäinen, vaikka suorastaan vedät ihmisiä puoleesi. Sanoit, että olet mieluummin yksin kuin huonossa seurassa. Koetko todella olevasi niin paljon parempi ihminen kuin muut, että vedät ihmisiä puoleesi, mutta sitten vetäydyt seurasta, koska heidän seuransa ei kelpaa sinulle? Aikamoista.
 
säpäle harmaana
[QUOTE="mies";29568218]Nyt näymme puhuvan jo niin toistemme ohi, että eiköhän lopeteta tähän :) Kiitos kuitenkin väittelyseurasta.[/QUOTE]

Niin, olihan tuo kysymyksenikin tosi vaikeaselkoinen. :D

Olet kyllä hauska väittelykumppani. Kiitos itsellesi. :)
 
Böödi
[QUOTE="mies";29568284]Niin, no jos minun pitäisi tekstien perusteella valita, mieluummin Birdie, Happygirl tai tytsi89 kuin enemmistö tänne kirjoittavista, kiitooos :)

MUTTA tietenkin on mahdollista, että löytyisi muitakin kivoja naisia. Kuitenkin, en yhtään tykkää siitä että naiset joukolla käyvät "erilaisen" kimppuun, varsinkin tällaisen hyväntahtoisen naisen. Sitä pidän pahana, ja voin sanoa että ainakin ne miehet, joita minä tunnen paremmin, eivät sellaisesta myöskään pitäisi.

Oudoksun myös kirjoitustavassa täällä sitä, kuinka vähän siinä on naisellisia vivahteita monella. En tuomitse, mutta olen hämmentynyt. Erikoista, että juuri nämä samat naiset, jotka mulle tuntuvat kivoilta naisilta, myös kirjoittavat selvästi naisen tavalla. Ja taas, kyllä muitakin voi olla, mutta paljon on sellaisia jotenkin "tylysti" kirjoittavia joukossa, jossa ei ole lämpöä sanoissa, kun joskus luen näitä keskusteluja.[/QUOTE]
Oi, sinun pitää lakata käymästä tällä brutaalilla palstalla saastuttamassa sieluasi!

Varmasti löytyy ihania ulkomaisia palstoja joilla ihanan naiselliset ja höpsön spontaanit ulkomaiset naiset kirjoittelevat ihanan naisellisesti naisellisia juttuja. Siellä olisit paremmassa seurassa ja sinua varmasti arvostettaisiin ja palvottaisiin suuresti! <3

Nyt lähtekäämme yhdessä etsimään tällaista ihanaista foorumia ja jättäkäämme nämä ankeat uusfeministit omaan arvoonsa! :)
 

Yhteistyössä