Vertaistukiryhmä naisille, jotka kärsivät seksin puutteesta

No nyt minä ainakin osaltani vaikenen, kun sain selville mikä on vertaistuen tarkoitus.

Kyllä se sitten piti paikkansa näin käytännössäkin, minkä olen jokus joltain parisuhdeneuvojalta kuullut.

Naiset eivät aina niihin ongelmiinsa neuvoja hae, vaan se, voi voi kun on kurjaa sanominen riittää.

 

Tilanne alkaa parisuhteessa ilmenevästä häiriöstä.

Nainen kärsii seksin puutteesta, miehen vetäytymisen vuoksi.
Mies kärsii seksin puutteesta, miehen vetäytymisen vuoksi.
Seurauksena on naisen ja miehen häiriökäyttäytymistä.

Kaikki tunteet ja niiden ilmaiseminen on oikeutettua ja sallittua.
On pelkästään oikein rohkaista tekemään niin.

KAIKKI TEOT EIVÄT OLE OIKEIKEUTETTUJA EIKÄ SALLITTUJA
Tunteita on tarkoitus ilmaista rauhanomaisesti ja hillitysti.
Nainen haluaa vapautta raivota ja valittaa, eikä harjoitella käytöksen hillintää.

Kaikessa mitä ihminen tekee, hän kehittyy, suorituskyky lisääntyy.
Hillintä lisää hillintäkykyä, raivoaminen raivoamiskykyä ja aggressiivisuus lisääntyy.
Tutkimuksissa on höyrypannuteoria todettu harhaluuloksi.

Lisäksi käyttäytymiseen totutaan ja sen toistamisesta kehittyy vahvistuva tapa.
Miehen väkivallan raaistuminen yl. tiedossa ja sama tapahtuu naisellakin.

Naisen ilmaisu ja käyttäytyminen tapahtuu miehen havaitsematta.
Mies menettää tuntumaa naisen tunne-elämään.
Naisenkin menettäessä tuntumaa, tilanteen hallinta heikkenee .
Seurauksena on lisääntyvää naisen ja miehen häiriökäyttäytymistä.

Nainen sopeutuu myötätunnon ym. avulla, mutta tulee aggressiivisemmaksi.
Mies ei sopeudu ja pyrkii vähentämään häiriötä hilliten käyttäytymistään vetäytymällä.
Naisen aggressio ja häiriökäyttäytyminen lisääntyy ja hillintä vähenee.
Naisen aggression lisääntyminen johtaa miehen hillinnän eli vetäymisen lisääntymiseen.

Naisen sopeuduttua ongelmaan on aggressiotaso korkea ja häiriön poiston tarve matala.
Miehen aggressiotaso on matala ja häiriön poiston tarve korkea.
Mies havaitsee Naisen lopettaneen yritykset ongelman ratkaisemiseksi.
Häiriö poistuu vain jos mies ratkaisee ongelman vetäytymällä häiriöllisestä ympäristöstä.

(on mahdollista että miehen vetäytyminen saa alkunsa naisen aggressiosta ja/tai miehen reagointiherkkyydestä aggressiolle)


Osa naisen parisuhdetaidoista heikkenee ja joitkin muuttuvat hyödyttömiksi, uusien vahvempien haitallisten tapojen syrjäyttäessä niitä.

Miehen parisuhdetaitojen voidaan katsoa hieman parantuvan, mutta kohonnella aggressiotasolla siitä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Matalan aggressiotason ympäristössä miehen kyky voi palautua, jolloin taitolisä on käytettävissä.

Molempien kyky parisuhteeseen kuitenkin vähenee huomattavasti. Seuraukset ovat naiselle vakavammat ja toipuminen on työläämpää.

Tämä johtuu sopeutumisessa tapahtuneiden muutosten entiselleen palauttamiseen tarvittavasta työstä. Esim. alkoholismiin sairastuneeseen kummppaniin sopeutuminen aiheuttaa sairastumisen läheisriippuvuuteen.

Koska mies ei valitse sopeutumista, hänessä tapahtuvat muutokset ovat vähäisiä. Pitkällä aikavälillä hänkin sopeutuisi, mutta vetäytyväkäytöksinen ei jää suhteeseen vaan pakenee.

Prosessi tuottaa mm. pitkäkestoisia haittoja:

- naiselle ärtyisyyttä, epäherkkyyttä, hyökkäävyyttä, väkivaltaisuutta.

- miehelle varautuneisuutta, välttelyä, parisuhdepakoisuutta.



________________________________________________

Varsinaisten vertaistukijoiden lisäksi vertaistukitoimintaan
voi liittyä myös ryhmän tai keskustelun ohjaaja.

Ammattilaisten tarjoaman hoitojen, tiedon ja tuen lisäksi
erityisesti muiden samassa elämäntilanteessa olevien
perheiden tarjoama vertaistuki auttaa arjessa selviytymisessä.

Vertaistukea voidaan toteuttaa monella tavalla. Keskeinen
tapa ryhmässä on vuorotellen kertoa omista kokemuksista.
Aktiivinen kuuntelu on keskeinen osa vertaistukea.
Joissain vertaistuen muodoissa kannustetaan
tunteiden avoimeen näyttämiseen ja kokemiseen.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Vertaistuki
________________________________________________

Hoito, tieto ja ohjaus tahdotaan ketjussa kieltää sietämättöminä.
En pohtinut raivon ja valituksen aktiivikuuntelua.

 

Mitä ihmettä? Mikä on asiasi, halkuatko kenties olla se vertaiskeskústelun asiantuntijaohjaaja, vai mitä jatkat tässä vertaiskejussa? asenne on ollut sellainen, että vertaiskeskustelu on kärsinyt. Mitä se kertoo siihen osallistuneesta ei-vertaisesta ja hänen motiiveistaan?

Ihme porukkaa taas täällä, menee hyvä ketju ihan persiilleen, eikä tuo edellinen viesti liity edes kejun asiaan (Vertaistukiryhmä naisille, jotka kärsivät seksin puutteesta) millään tavalla.

Hakeudu hoitoon tai vaikka vapaaehtoistyöhön, jossa voit kaataa ohjeita ja noita puolen euron diagnooseja tuntemattomien niskaan. Täälllä on turha aiheuttaa vitutusta ihmisille, joiden asioista et näytä ymmärtävän tuon taivaallista. Kannattaa myös ehkä miettiä, lukeeko kukaan noita ritirimpsuja läpi, ne kun ovat niin täynnä hölynpölyä ja psykoläppää, ettei niistä normaali-ihminen mitään irti saa. Jos haluat jatkaa tätä höpötystä, perusta oma ketju. Aggressio on luonnollinen ja hyvä asia, tällä kertaa sille on TODELLISTA AIHETTAKIN.

 

Kiitokset nimimerkille "Minä" kun ymmärrät ja annat meille tilaa purkaa vapaasti tuntojamme. Jos auttaa haluaa, niin siitä on tässä ketjussa eniten apua.

Ikävää vain että "looginen" kokee itsensä esilletuomisen kanssakeskustelijoiden hyvinvointia tärkeämmäksi. Jos analyysia haluaa harjoittaa, sitä voi tehdä myös itse hiljaa mielessään muita häritsemättä. Itse päädyn vain ohittamaan nuo viestit lukematta, toivottavasti muutkin toimivat samoin eivätkä kommentoi häirikön juttuihin mitään niin ehkä saamme tästä vielä aitoa vertaistukikeskustelua aikaiseksi. Itselle ainakin se olisi kovin tärkeää.

Ja omia kuulumisia: Lopetin täysin yrittämisen, aloitteenteot ja vihjailut. Lähinnä sen takia että jatkuva torjunta satuttaa, mutta myös sen takia että jos toinen tuntee painostusta niin silloin vihjailut ja aloitteet eivät ainakaan auta. Kuten arvata saattaa niin seksiä ei ole ollut ollenkaan.

En tiedä kauanko tätä jatkan, mutta tein jo rauhan itseni kanssa ja totesin että minun ei ole pakko luopua erotiikasta elämässäni alle kolmikymppisenä ja lapsettomana. Jos tilanteeseen ei parannusta tule, niin en jatka tätä loputtomiin vaan etsin onnea sitten muualta. Jotenkin se ajatus on helpottanut oloa ainakin toistaiseksi.

 

Itse uskon, että tässä tilanteessamme on kyseessä lähinnä eri tasoiset halut, ns libidot. Ihmisillä on keskenään eroja siinä, miten paljon he seksiä tarvitsevat ja halujen kohtaamattomuus on käsitellyimpiä ongelmia pariskuntien seksuaaliterapiassa. Kaikki "haluttomuus" ei siis johdu jostain monimutkaisista prosesseista (kuten psykologisoivat sepustukset antavat aiheen uskoa), vaan kyse on lähinnä eroista yksilön luontaisessa seksuaalisessa aktiivisuudessa. Ongelmat seuraavat sitten kahden eri tasoisella libidolla varustetun ihmisen kohtaamisesta. Tämän kun ymmärtää, niin ei enää joudu niin paljoa pohtimaan, että "miksi se ei halua", kun voi ajatella, että kyseisellä miehellä on vain vähäisempi "ruokahalu" seksin suhteen.

Hassua, kuinka tutulta tekstisi Neitonen ahdingossa kuulostaakaan. Itse olen tehnyt useita kertoja päätöksen, että "nyt loppui aloitteet, seksikkäisiin alusvaatteisiin pukeutuminen, flirtti ja kaikki seksiin viittaava minun osalta kokonaan, kunnes mies tekee aloitteen". Yleensä tuo päätös pitää jonkin aikaa, kunnes huomaan, että olen samalla tukahduttanut osaa naiseudestani, johon vapautunut seksuaalisuus ja sen ilmaiseminen elimellisesti kuuluvat.

Niinpä olen ajatellut, että jatkan omalla linjallani (varsinaisia aloitteita lukuunottamatta) ja elän elämääni niin kuin sitä haluan elää. Jos miestä ei kiinnosta, niin olenpahan ainakin itse tyytyväinen itseeni ja tunnen oloni hyvinvoivaksi. Itseensä panostamista ei kannata unohtaa, vaikka mies ei sitä huomaisikaan. Se auttaa ainakin minua säilyttämään omanarvontuntoni ja naisellisuuteni siitä huolimatta, että omalta mieheltä huomiota ei kannata odottaa. Enkä usko, että asiaa ainakaan parantaisi, jos vaipuisin masennuksen suohon ja jättäisin huolehtimasta itsestäni. Suosittelen sinullekin Neitonen, että harrastat liikuntaa, hellittelet itseäsi, hoidat kauneuttasi ja pidät itsestäsi huolta. Itseään ei ainakaan kannata rankaista siitä, että kumppaniksi on osunut heikommalla libidolla varustettu mies. Sitäpaitsi kauniista alusasuista saa esteettistä nautintoa ihan itselleenkin

Aloitteiden teon olen jättänyt miehelleni (heikkoja hetkiäni lukuunottamatta), mikä on ehkä harventanut seksiä entisestään, mutta samalla vapauttanut ilmapiiriä varmasti molempien mielestä. En siis ole enää niin usein loukkaantunut torjunnoista (minkä siis yritän aina pitää piilossa mieheltäni), joten minun on helpompi syttyä, kun tilaisuus tulee kohdalle, kun negatiivisten tunteiden painolastia ei enää ole. En enää mieti keinoja vietellä mieheni tai miten saada aikaan seksiin johtava tunnelma, vaan keskityn muuhun tekemiseen, harrastuksiin ja lukemiseen. Miestä kohtaan olen lempeä ja lämmin - rakastan häntä todella - mutta jätän seksuaaliset tai siihen suuntaan viittaavat koskettelut vähälle. Flirttaan hänelle kyllä, mutta keveästi, niin, ettei hän kuvittele minun haluavan raahata hänet seuraavaksi sänkyyn. En enää pyydä miestä kanssani suihkuun tai saunaan, menen itse ja mies saa tulla jos haluaa. Aiemmin yritin välillä johdatella miestäni seksuaalisiin tunnelmiin lämmittämällä saunan ja tarjoamalla selänpesua ja muuta luontaista alastonta yhdessäoloa, mutta nykyisin nautin vain löylyistä ja omasta vartalostani saunan rauhassa. Huomaan, että olen tehnyt aiemmin niin paljon aloitteita, että mies on varmaan tuntenut olonsa tukalaksi, kun hänellä ei sitä seksuaalienergiaa samaan mittaan ole olemassa.

Tämän tietoisen päätöksen jälkeen olen ollut positiivisempi ja ehkä kärsivällisempi. Vieläkin lasken päiviä rakastelu/seksikertojen välillä, mistä haluaisin eroon. Eilen harrastin mieheni kanssa pitkästä aikaa ihanaa seksiä Olin niin tyytyväinen illalla ja aamukin alkoi hyvällä tuulella. Auringonpilkahduksia..

 

Minäkin pidän tiukasti kiinni siitä että huolehdin itsestäni ja naiseudestani. Itsestään huolehtiminen ja laittautuminen tuo minulle suurta lohtua ja voimaa. En luovu edes pitsihepeneistäni, mutta mieheni edessä en halua niissä enää näyttäytyä.

Jotenkin mukava kuulla että Turha toivo osaat suhtautua tilanteeseen jotenkin noin luontevasti ja antaa tilaa toisellekin ja hänen erilaisuudelleen. Itse en usko siihen pidemmän päälle pystyväni, en tässä asiassa. Monessa muussa kylläkin.

Mitenköhän heikomman libidon omaavilla ihmisillä tuntuu kuitenkin sitä halua riittävän suhteen alkuvaiheissa. Meilläkin kiihkoa riitti ensimmäiset vuodet. Jännitys ja uutuudenviehätyskö sen tekee ja turvallisuus laskee libidon sitten normaalille tasolle?

 

Neitonen ahdingossa, heh, enemmän ja vähemmän luontevasti, kuten tästäkin ketjusta voi lukea. Onneksi elämä on muutakin kuin seksiä, vaikka sitäkin tarvitaan. Katselen nyt tässä miten asiat sujuvat, muutamia pitkällisempiä keskusteluja tästä miehen kanssa käyneenä olen luottavaisella mielellä tulevaisuuden suhteen. Tuntuu, että mies on ymmärtänyt asian jo paremmin minunkin kannaltani. Mutta. Alle kolmikymppisenä kun pitää jo tällaista miettiä parisuhteessa, niin huolestuttaa kyllä mitä tuleman pitää, jos yhdessä vanhenemme. Toisaalta sitä juuri haluaisin, kun kumppanuus mieheni kanssa on niin lämmintä ja syvää.

 

Itse olen miettinyt samaa, että miten tämän ikäisenä voi jo joutua miettimään tällaista. Elämme tavallaan parisuhteen kulta-aikaa, yhteistä aikaa on paljon, ei lapsia, ei suuria ongelmia parisuhteessa tai muutenkaan elämässä, taloudelliset vaikeudet ovat takana päin.. Parisuhteen kannalta tätä parempaa aikaa tuskin tulee elämässä. Entä sitten kun tulee vaikeampia, kiireisempiä aikoja? Miten niistä selviää kun nyt jo hyvä aika on niin vaikeaa?

Itse en jotenkin vielä voi (vai halua?) uskoa tuohon että meillä olisi vain eri tasoiset libidot, että mies ei vain tarvitse/halua enempää. Haluan löytää tälle jonkin syyn, että jotakin on tapahtunut mikä sitä halukkuutta on vähentänyt. Ehkä liikunnan loppuminen, lihominen, tai ehkä olen itse muuttunut sitä huomaamatta..? Kuitenkin parisuhteen ensimmäiset vuodet asian kanssa ei ole ollut mitään ongelmaa ja mies itsekin piti silloin viikon-parin taukoa aika pitkänä. Jotenkin haluan epätoivoisesti roikkua ajatuksessa että se intohimo on mahdollista herättää uudelleen.

Elämä tuntuu tänään jotenkin kamalan harmaalta. Kuin siitä puuttuisi väri, mauste, jokin mikä tekee arjesta elämisen arvoista.

 

Neitonen, ei kannata haikailla niitä suhteen alkuvuosia. Sellaista seksuaalista huumaa ei ole varmaankaan enää mahdollista saman ihmisen kanssa saavuttaa, siihen on jo ihan hormonaalisetkin syyt. Suhteissa alkuhuuma kestää puolesta vuodesta pariin kolmeen vuoteen, sitten kun se on ohi, niin näkee mille tasolle se seksuaalisuus oikeasti asettuu. Uskon todella, että seksuaalisesti heikommalla ruokahalulla varustetut ovat normaalia aktiivisempia suhteen alussa - niin kaikki ovat - ja sitten se halukkuus vaan laskeutuu ns. normaalitasolle, kun rakastuminen muuttuu rakastamiseksi, jos muuttuu. Tämä on ihan rakastumisen kemiaa, ei sille mitään mahda, että saman kuohunnan miehellä aiheuttaa vasta uusi naisystävä.

Uutuuden viehätys ja rakastumisen hormonihöyryt saavat meidät seksuaalisesti aktiivisemmat sitten lankeamaan tähän haluttomamman "ansaan" (jota hän ei varmasti tietoisesti ole langettanut). Kun halujen eritasoisuuden huomaa, on jo pitkällä sitoutumisessa ja alkuun sitä haluaa uskoa, että tämä on vain jokin ohimenevä vaihe. Mielestäni sen arvioiminen, onko kyseessä jokin vaihe, vai onko parilla vain eritasoiset libidot, on hankalaa. Ehkä kannattaa miettiä, miten teillä muuten menee ja onko mies muuten kiinnostunut, viihtyykö kotona, pidättekö toistenne seurasta jne. Jos kaikki muu menee hyvin ja olette vakiintunut pari, on hyvin todennäköistä, että miehesi on vain vähemmän halukas kuin sinä. Jos teillä taas on vaikeaa suhteessanne, käsittelemättömiä asioita jne., silloin voi kyseessä olla jokin ohimenevä vaihe. Jos mitään varsinaista "syytä" vähäisempiin haluihin ei ole, ei kannata hakata päätään seinään sellaista etsiessä. Itse tein sitä ainakin vuoden, ennen kuin muutin suhtautumistani.

 

Kiitos suoruudestasi Turha toivo. Ehkä minäkin todella turhaan yritän löytää syitä tilanteelle, olen sitä epäillytkin että onko tämä vain epätoivoista halua löytää vielä ratkaisu tilanteeseen. Kieltämättä mies on muuten kiinnostunut, viettää kotona lähes kaiken vapaa-aikansa, haluaa viettää aikaa kanssani, viihtyy seurassani, hemmoittelee ja on muuten kuin täydellinen avomies. Puhuminen on vaikeaa, joten käsittelemättömiä asioita on kyllä, mutta omasta mielestäni ei mitään erityisen suurta.

Tavallaan tunnen itseni lapsenomaisen katkeraksi, että minua on huijattu. Kyllähän mies libidonsa tietää kun on ennenkin ollut pitkässä suhteessa. Miksi siis antoi ymmärtää olevansa muuta kuin on? Minä olen ollut alusta asti rehellinen tarpeissani. Tekisi mieli polkea jalkaa lattiaan kuin kiukkuinen pieni lapsi ja huutaa että tämä on epäreilua.

Jotenkin omaa oloa on kuitenkin helpottanut se että olen lopettanut yrittämisen, aloitteet ja vihjailun. Ei sentään tarvitse kestää jatkuvaa torjuntaa ja itsensä huonoksi tuntemista. Arjen eläminen tuntuu kuitenkin kovin vaikealta. Aika näyttää kauanko tätä kestää, tuskin loputtomiin vaikka miestä kovasti rakastankin.

 

Lueskelin vanhoja kirjoituksia ja ajattelin kysyä jos vanhat kirjoittavat enää täällä käyvät, sitruuna79 ja muut, niin miten teillä menee nyt? Onko tilanne parantunut, onko tullut ero, onko tilanne edelleen samanlainen?

 

Mielestäni alkuperäisellä on hyvä idea. Haluttomia ihmisiä löytyy sekä miehistä että naisista. Itselläni on haluton mies, joten ymmärrän hyvin mistä ap puhuu.

Miksei naiset käytä nuoria niehiä hyväkseen. Pikku rahallaa saa sellaiset kyydit kun itse haluaa ja itkään. On kiva mennä kotiin parin tunnin rakastelun jälkeen kun on saanut nuorta kunnolla. Ei siinä oma sohvaperuna paljon kiinnosta.

 

Meillä tilanne on hiukan parantunut, kuten edellä kirjoittelinkin. Silti välillä on vaikea valaa uskoa yhteiseen tulevaisuuteen. Mietin edelleenkin eroa tuon tuosta, sillä aika hitaasti tämä tilanteen paraneminen loppujen lopuksi etenee. Siis nykyisin sentään on jo muutamia kertoja kuukaudessa, mutta itse tarvitsisin seksiä muutamia kertoja viikossa. Edelleenkään mies ei tunnu kokevan koko tilannetta ongelmaksi. Joskus tuntuu, ettei hänelle olisi ongelma lopettaa seksin harrastaminen kokonaan (ainakin minun kanssani).

Toisaalta pelkään samalla sitä, että homma kusee taas jossain vaiheessa ja päädymme samaan seksittömään kierteeseen. Osittain se voi tapahtua myös mun taholtani, sillä huomaan aina pidemmän välin myötä ajattelevani miten ärsyttävää onkaan, että mies saa aina kun HÄN haluaa ja mä saan vain kun HÄN haluaa. Pakko on myöntää myös se, että toisinaan hetkittäin alkaa myös rakkaus olla koetuksella.

Tiedän kyllä, että tilanteen parantuminen ei tapahdu hetkessä vaan vähitellen. Mutta ottaahan se päähän odotella sitä vähittäistä etenemistä... Väkisinkin tulee mietittyä, että tuhlaako tässä vaan omaa aikaansa. Odottavan aika on vielä niin helkkarin pitkä.

 

Lueskelin melkein kaikki viestit alusta saakka läpi, ja se mikä jäi päällimmäisenä mieleen on nimenomaan haluttoman miehen vaikutus naisen itsetuntoon ja minäkuvaan. On eri asia elää vaikka selibaatissa yksin vuosikaudet, kun elää avioliitossa tai parisuhteessa toisen kanssa selibaatissa vasten tahtoaan.

Kyllähän jokainen ihminen kestää sen fyysisen puolen, että seksiä ei saa jotenkuten, mutta se henkinen puoli ainakin itselleni on vaikeinta. Pikkuhiljaa käsitys itsestäni nimenomaan naisena hiipuu, itsetunto murenee ja koko persoona jotenkin katoaa pois. En enää tunnista itseäni, kun katson peiliin ja olen vasta täyttänyt 30.

Haluttoman puolison rinnalla elämäninen, (oli kyseessä sitten mies tai nainen) on kyllä pahimmillaan ihan henkistä kidutusta ja piinaa, ja tuntuu pahimmalta mahdolliselta rangaistusvankilalta.

Uskallan jopa väittää, että naiselle oman miehen haluttomuus on ehkä jollain tapaa tuhoisampaa persoonan kannalta kuin miehelle vastaavasti. Naiseudelle (puolisona ollessa) on mielestäni nimenomaan olennaista olla halujen kohde, ihailtu ja huumaava. Kuka nainen ei muka haluaisi olla haluttava, se yksi ja ainoa miehensä silmissä?

Pahinta ei siis suinkaan ole se fyysinen puute (mikä on todella raastava tunne sekin) vaan se vuosikausien hiljaa naiseuden hengiltä hivuttava tunne siitä, että oma naiseus ei riitä. Että siinä ei ole kylliksi sytyttämään sitä miestä sen puolison sisällä joka siellä joskus on ollut ja halunnut sinua, eikä ketään muuta.

Kuka minä sitten olen (sinulle) jos en ole haluttava nainen puolisona? Joku neutriko? Miksi sitten alunperin edes halusit minua? Vai halusitko edes? Mitä oikein halusit/haluat?

Ja puhun nyt sitten siis nimenomaan naiseuden kokemisesta puolisona, en naiseudesta itsessään. Koska tarkoitukseni on nimenomaan yrittää havainnollistaa miehen haluttomuuden vaikutusta naiseuden kokemiseen, eikä naiseuden merkitystä ylipäätään.

Minuun siis jokatapauksessa puolisoni vuosia jatkunut haluttomuus on vaikuttanut juuri niin, että koen sen haluttomuutena ennenkaikkea minua kohtaan. Sillä seksi on kyllä sitten ihan tyydyttävää ja joskus jopa loistavaakin, jos sitä joskus harrastamme, mutta erittäin harvoin koen, että mieheni todella todella nimenomaan haluaisi MINUA. Vaikka tiedän hänen kyllä olevan muuten seksistä kiinnostunut. Ei vaan ole siitä niin erityisen kiinnostunut juuri minun kanssa.

Kehuu kauniiksi, kertoo rakastavansa, halailee kyllä muuten, mutta että mieheni kävisi kuumana minuun muuten, niin sitä harvoin tapahtuu. Muut miehet kyllä käyvät. Tulen siitä vaan todella masentuneeksi ja välillä vietin semmoistakin kautta, että pukeuduin säkkeihin ja tuulipukuihin, ettei kukaan vaan kiinnittäisi mitään huomiota, kun tuntui niin pahalta saada sitä huomiota kaikilta muilta, paitsi omalta mieheltä.

En siis vaan todella ymmärrä sitä, että miten mieheni pystyy tyynesti vaan toteamaan minun näyttävän kauniilta ja vartaloni olevan ihana, mutta sitten vaan alkaa nukkumaan tai katsomaan tv:tä tai internettiä. Olen todella katkera kaikista niistä jutuista missä miehet valittelee puutettaan ja itse kuuntelen vieressä vaan että niin joo, naisethan ne aina pihtaa ja vaimot lässähtää ja muuttuu rumiksi, eivätkä huolehdi itsestään muutaman avioliittovuoden jälkeen.

Minä olen oikeasti kokeillut kaiken mahdollisen, olen hyvässä kunnossa ja jopa miehen omienkin sanojen mukaan kaunis ja viehättävä jne. mutta seksiä hän ei vaan kanssani erityisesti halua. Suostuu kyllä useimmiten, jos minä teen aloitteen, mutta en jaksa aina olla se joka yrittää ja tsemppaa ja miettii uusia virikkeitä ja jos jonkinlaista metkua liekin sytyttämiseen. Tämä on vaan mielestäni luonnotonta, että muuten seksiä haluavalle (omien sanojensa mukaan) miehelle ei oma (vielä) kaunis vaimo riitä niitä haluja sytyttämään edes siihen 1 kerta viikossa perusmeininkiin.

Minä en muutenkaa ymmärrä alkuunsakaan sitä, että pitää joka helkutin kertaa varten alkaa ihan älyttömästi virittelmään jos jonkinlaista seksiasua ja lelua ja hierontaa, että pystyisi sitä seksiä kaksi tervettä aikuista ihmistä harrastamaan. Eikö oikeesti muka ihan perusvire pitäisi ihmisellä siihen riitää edes kerran viikossa. Syöhän ihmiset jokapäivä, ja usein sitä einestäkin, mutta syö silti ihan hyvällä ruokahalulla.

Ainut syy mitä tähän keksin, on se, että nykyisin pornoa tulee niin joka hevontuutista, että ns. peruseinekset ei enää kelpaa. Se ilmeisesti koetaan vaan liian tylsänä ja puuduttavana, kun muualla on ravintola-ruokaa helposti saatavilla koko ajan. Porno tylsistyttää makuaistit, vähän niinkuin pikaruokakin. Ei enää osata arvostaa huolella valikoiduista raaka-aineista itse valmistettua ruokaa, jota on ajankanssa valmisteltu. Tai edes ihan omatekoista pika pyttäriä.

Minua niin ottaa päähän ja samaan aikaan itkettää tämä oma surkeuteni, etten edes osaa purkaa tuntemuksiani järkeviksi ajatuksiksi, vaan tästäkin vuodatuksesta tuli yhtä läskisoosia.

vituttaa.

Tsemppiä kuitenkin kaikille teille, jotka kaikesta huolimatta olette jaksaneet siellä vastamäessä edelleen talsia niiden puolisoidenne kanssa. Tiedän mitä se on kun rakastaa silti.

 

...osaltani tähän keskusteluun. Olen joskus täällä vieraillut ja lukenut viestejänne, ja kovia olette kokeneet, kanssaneitoset. Minun tarinani alkoi ihanalla kiihkeällä rakastumisella nykyiseen mieheeni. Ankean avioliiton ja eron jälkeen tunsin löytäneeni sielunkumppanin ja seksi - sehän sujui!
Aika aikaisessa vaiheessa kuitenkin huomasin, etteivät libidomme täysin kohtaa. Itse olisin elänyt pidempään tuota ns. kuumaa vaihetta, ja muistan pettyneeni pahasti, kun ensimmäisiä kertoja mies painui punkkaan yhdeksän aikaan lukemaan kirjaa ja itse jäin hölmönä "lehdelle soittelemaan". Järkeilin kuitenkin, että näinhän sen ehkä kuuluukin mennä, enhän itsekään aina halunnut, ja suhteeseen oli kai astunut arki. Olin niin umpirakastunut, etten vielä silloin jaksanut asiaa surra.
No, neljä vuotta tässä on mennyt. Lapsikin on syntynyt, mikä omalta asaltaan vaikuttaa siihen, ettei niitä päiväsaikaisia rakasteluhetkiä enää synny, varsinkin kun nuo vanhemmatkin lapset ed. avioliitostani vielä asuvat kotona. Juuri tällä hetkellä koen tilanteen todella vaikeana. Itse haluaisin seksiä omasta mielestäni normaalisti 3-4 krt viikossa, mutta miestäni nykyinen kerran kahdessa viikossa ei tunnu pahemmin haittaavan. Ongelmana ovat illat. Hän on suunnattoman iltauninen eikä mahdollisuuta rakasteluun oikein ole kuin iltaisin. Olemme puhuneet tästä usein. Hän sanoo rakastavansa minua ja haluavansakin, mutta kun nukuttaa niin nukuttaa!
Toivin, etten pahoita niiden mieltä, jotka tosiaan elävät suurinpiirtein täydellisessä selibaatissa, saanhan sentään seksiä suht säännöllisesti ja saisin varmaan useamminkin, jos meillä olisi mahd. muihin kuin "iltavuoroihin" ;-) Aamut eivät tule kysymykseensään, mies menee seitsemäksi töihin ja niin epätoivoinen en sentään ole, että heräisin viideltä aamulla häntä vokottelemaan!
Tunnen valittavani turhaan, onneksi täällä sentään voin sanoa sanottavani, tiedän, että ymmärrätte. Olen lähinnä ollut pahalla mielellä sen vuoksi, etten tunne enää itseäni haluttavaksi ja haluaisin takaisin edes jotain siitä, mitä meillä oli. Myönnän olevani aika huono tekemään aloitteita. Toisaalta ne vähäisetkin aloitteet tyssäävät siihen, että hän avaa television ja nukahtaa yleensä sohvalle. Itse en saa sitten yöllä unta vaan vatvon asiaa.
Kaiken huippu on se, että hän kokee olevansa sangen vapaamielinen seksin suhteen ja on ostanut minulle dildonkin syntymäpäivälahjaksi. Nyt toivon, että hän edes viikonloppuna lähtisi vaikka kavereiden kanssa kaljalle, jolloin voisin siitä vapaasti nautiskella! Sekin on kielletty minulta... Silloin kun harrastamme seksiä, se on hyvää. Nykyisin siihen on vain tullut se ikävä sivumaku johtuen minun pahasta mielestäni. En osaakaan syttyä silloin kun hän haluaa. Tästä samasta asiasta on joku muukin tällä palstalla kirjoitellut. Silloin tällöin tilanne on parantunut, mutta ajautunut takaisin samaan vanhaan tylsään seksittömyyteen.
Jotenkin tuntuu näitä teidänkin viestejä lukiessa, ettei mitään oikein ole tehtävissä. vai onko?

 

Kirjoittelen taas kuulumisia tänne. Ensinnäkin, miten olette kaikki jakselleet? Oletteko löytäneet ratkaisuja tilanteisiinne tai helpotusta jollain keinolla?

Olen täällä itse päättänyt, että asialle pitää tehdä jotain. Olen avannut keskustelua tästä kaikesta todella avoimesti mieheni kanssa ja viitannut myös näihin keskusteluihin, koska hän ei ole ehkä ennen käsittänyt, miten syvästi se vaikuttaa, jos ei pysty tuntemaan itseään haluttavaksi. Olen kanssanne samaa mieltä, olen huomannut, että en ole niin elämäniloinen, itsevarma ja muutenkaan "vireessä" niin kuin ennen olin. Se, ettei tunne itseään viehättäväksi ja halutuksi vaikuttaa pitkällä ajalla tosiaan niin, että oma kuva muuttuu ja elämästä katoaa se syke! Tosi asia on, että yksin saisin elämääni ihan eri tavalla drivea! Miten teillä?

Puhuin miehelleni siitä, että rakastan ja välitän hänestä todella paljon ja haluaisin viettää hänen kanssa elämäni, mutta jos tälle tilanteelle ei tehdä mitään, minun on helpompi vaan olla yksin. Kerroin ihan rehellisesti, että en haluaa elää näin, että kadotan itseni. Totuushan on, että ei näin voi olla onnellinen, vaikka kaikki muut asiat olisivatkin niin hyvin kuin olla vain voi. En pysty itse keksimään tälle tilanteelle mitään kompromissia - ei sellaista ole. Vaihtoehtoina lähinnä näen 1. asiat rupeaa toimimaan tai 2. olen yksin, 3. vaihtoehto, johon jotkut ovat tyytyneet eli ulkopuolinen suhde ei minulle sovi. Yksin ei tarvitse kokea sitä torjutuksi tulemista, vaikka toinen kertoisikin rakastavansa ja haluavansa. Tärkeintähän tässä on se oma yksilöllinen kokemus, joka kumpuaa kaikesta ei-kielellisistä viesteistä - ovat nimittäin paljon voimakkaampia viestejä kun nuo sanat. Minä uskon siihen, että naisella on hyvin suuri tarve tuntea olevansa haluttu ja viehättävä ja kokea olevansa miehen ainoa ja kaunein timantti päällä maan! Tämäkin tulee ihan siitä, että "luolamiestasolla" naisen tulee "varmistaa" se, että mies pysyy rinnalla, että jälkeläiset selviävät mahdollisimman hyvin, koska miehillä on "luolamiestasolla" tarve siittää mahdollisimman monta jälkeläistä. Kyllähän se on suuri ahdistus, jos kokee, ettei pysty juurikaan miestään "viettelemään" ja varmistamaan, että hän pysyy juuri sinun rinnallasi. Luulisin, että ainakin itselläni jotkut ylimääräiset mustasukkaisuuden puuskat ovat voineet johtua myös juuri tästä. Jos tuntee, että oma mies haluaa VAIN sinua ja paljon, ei silloin tarvitse edes miettiä, että se muita katselisi. Onko teillä ollu ajatuksia siitä, jos toinen pettäisi tai toisella olisi jotain salattua?

Sanoin miehelleni, että haluan, että hän oikeasti ottautuu asiaan. En halua, että tilanne vain jatkuu jatkumistaan. Monesti mieheni on sanonut minulle, että anna minulle aikaa, mutta olen sen ymmärtänyt, että tämä haluttomuus nyt johtuu ihan muusta... Sitä pitää vaan ruveta selvittelemään ja jos ei pystytä sitä yhdessä pähkäilemään tai hän itsekseen niin sitten pitää kääntyä ammattiauttajien puoleen. Hän puhuu, että kun ei vaan tee mieli, että ei ole yhtään seksuaalinen olo ja ei kiinnosta vaan seksi yhtään. Eilen harrastimme seksiä, mutta ei siitä pysty nauttimaan täysillä, kun aistii toisesta, että toinen ei ole mukana ollenkaan ja aidosti. Siitä tulee enemmänkin vaan paha mieli, kun toinen haluaa hoitaa asian mahdollisimman "nopeasti" ja ahdistuu vaan siitä, että minä haluaisin olla vaan pitkään lähekkäin ja nautiskella ja tuntea sen rakkauden siinä. Hänen mielestään on niin vastenmielistä ajatellakaan, että seksiin voisi liittää mitään rakkauteen liittyvää ja häntä ei todellakaan kiinnosta olla pitkään lähekkäin ja "nautiskella" toisistamme... Onko tuttua? Onkohan miehillä niin eri kuva tuosta seksistä? Niille varmaan muodostuu se pornon jne kautta, kun minulle seksistä ainakin on muodostunut kuva ihan eri kautta ja eri tavalla. Mitä te olette mieltä?

On helpompaa olla toiselle täysin avoin ja kertoa kaikki ajatukset ja tunteet kuin pitää ne sisällään... toisaalta vastuu omista tunteista pitää myös kantaa. Olen kertonut miehelleni myös sen, että jokaisen torjuntakerran jälkeen ahdistun todella paljon ja minulle tulee sellainen olo, että miksi edes olen toisen kanssa. Se loukkaa niin paljon... Ahdistaako teitä muuten kaikki ulkopuolella oleva seksuaalisuus esim. median ylipursuava seksistisyys, esim. muut "viehättävät" naiset, kun olette miehienne seurassa? Tuntuu, että en voi sietää sitä, että mieheni katsoo jotain muita flirtti puolialastomia/alastomia naisia telkkarista vaikka se onkin vain tv. Onko tämä teille tuttua ja mitä olette tästä mieltä? Joskus nimittäin loukkaannun siitäkin ja painun toiseen huoneeseen, mikä kuullostaa niin järjettömälle...

Mistä kannattaisi muuten lähteä hakemaan ammattiapua, jos siihen päätyy? Paras on, kun mieheni sanoi, että kyllä sinä tähän tilanteeseen totut, kun sinulle tulee vähän ikää lisää ja sitten sinua ei kiinnosta seksi enää niin paljon... Siihen vastasin hyvin suoraan, että en totu, enkä haluaa elää näin.

Vielä sellainen kysymys, että onko teillä lapsien tulo vaikuttanut millä tavalla asiaan? Meillä on nimittäin 2kk poika ja en tiedä voisiko "isä/äiti -rooli" vaikuttaa asiaan? Olen puhunut kyllä miehelleni siitä, että olemme nyt se isä/äiti että myös mies ja nainen, että emme voi unohtaa meidän parisuhdettamma, vaikka olemmekin nyt vanhempia ja meillä on lapsi. Tuntuu, että puhutaan monesti siitä, että äiti uppoutuu äitiyteen niin täysin, että unohtaa miehensä ja parisuhde/ seksielämä käy koetuksella, mutta tuntuu jopa, että näin olisi käynyt miehelleni? Tai voihan se olla myös siitä, että hän näkee minut "äidillisenä" eikä mitenkään seksuaalisena vaikka eihän sitä äidiksi voi tulla ilman seksuaalista puolta, puuh. No joka tapauksessa pitää lähteä purkamaan tuon miehen ajatuksia ja yrittää löytää niitä tekijöitä, mistä se haluttomuus johtuu. Tosi asia on, että väsymys, stressi, kiireet ja muut ovat aina sellaisia asioita mihin voi vaikuttaa ja ne ovat siis tekosyitä. Jos haluaa huolehtia parisuhteesta, niin silloin pitää minimoida kaikki tuollaiset tekijät, koska niihin voi vaikuttaa.

Tsemppiä kaikille ja älkää tyytykö tilanteeseen, jos sitä voi muuttaa jotenkin. Aina löytyy keinoja! Avointa keskutelua vaan kehiin!

 

^"Vielä sellainen kysymys, että onko teillä lapsien tulo vaikuttanut millä tavalla asiaan? Meillä on nimittäin 2kk poika"

No, tuossa 8 viikkoa sitten jos saitte ensimmäisen lapsenne, voi miehellä olla vähän ns. takki tyhjänä ja hämmentynyt olo, joten siinäkin voi olla osasyynsä halukkuuden laskuun. Voi olla väliaikaista tai sitten ei, mutta ehkä kannattaisi hetken keskittyä vanhemmuuteen ja keskustella josko voisitte käydä parisuhdeterapiassa ihan vaan puolueettoman osapuolen juttusilla - ja muustakin kuin seksistä olisi hyvä jutella, kun on tuore perheenlisäyskin tullut. Varmaan terapeuttikin käskee vähän rauhoittumaan tuon selvitysintosi kanssa, paineella ja kiireellä ei yleensä tule tulosta.

 

Selvennystä äskeiseen vielä sen verran, että mieheni haluttomuus on kyllä kestänyt pidempään - lähes koko yhdessäoloaikamme lukuunottamatta alkuhuumaa eli ei ole siis väliaikaista. Tarkoitin siis, että lapsen tulolla voi olla osasyynsä myös tämänhetkiseen tilanteeseen nähden. Olemme käyneet asiasta aikaisemmin keskustelemassa ammattineuvojan kanssa ja asiasta on keskusteltu yhdessä n. 1,5v. Ehkä tässä taustalle meidän parisuhteemme osalta on myös mieheni älytön, välinpitämätön ja törkeä käytös silloin, kun olin raskaana ja tämä nyt saattaa purkaantua sitten jälkikäteen, vaikka asiaa olemme jotenkin käsitelleetkin. Niin totta, ei varmasti olisi haittaa lähteä juttelemaan jonnekin uudestaan. Tiedän, että paineella ja kiireellä ei saada mitään hyvää aikaan, mutta minulle on tässä 1,5 vuoden myötä muodostunut sellainen mielikuva, että asia ei edisty, jos sille ei todella yritä tehdä jotain... Toisaalta eihän sitä tiedä, jos tämä sitten on sellainen asia mille ei voi tosissaan tehdä sitten mitään? Ainakin edelletyksenä on, että se halu muuttaa asiaa täytyy lähteä miehestäni itsestään.

 

Havu kyseli tuolla aiemmin meidän "vanhojen" kuulumisia. Minä en enää ole pitkään aikaan edes lukenut koko ketjua, joten ihme että näinkin pian voin vastata. Olemme yhä yhdessä. Olen koittanut kirjoittaa tähän omia tuntemuksiani, ja niiden lukeminen on kyllä tosi ahdistavaa. Mä kirjoitan hyvin surullista tekstiä, vaikken tarkoitakaan kuin ihan vaan kuvata tätä elämää ja mun kokemusmaailmaani. Mun tuntemukset ja ajatukset vaan on oikeesti hirmu surullista luettavaa. Parempi, etten laita. Jokainen tämän kokenut tietää kyllä, miten syvältä tämä rikkoo.

 

Huokaus, taas pakko laittaa tänne eräs asia, joka on nyt ahdistanut minua tämän kevään.. Minua ahdistaa tässä tilanteessa se, että en voi millään tavalla kehittyä seksuaalisuudessani ja oppia mitään uutta itsestäni tai parisuhteen seksielämästä. Mieheni on yksipuolisella vähähaluisuudellaan vienyt minulta mahdollisuuden seksuaalisen itsetuntemukseni kehittämiseen.

En voi niinä harvoina seksikertoina keskittyä kunnolla nautintooni, kun pelkään koska seksi on taas ohi liian pian. En voi kuunnella kehoani ja tuntemuksiani, kun miehellä on kiire saada asia pois päiväjärjestyksestä. Millä tavoin tässä voisi nauttia aikuisiän seksuaalisuudestani, joksi en ajattele riittävän itsetyydytykseni? Haluaisin kokeilla vaikkapa tantrista seksiä, mutta se edellyttäisi miehen kiinnostusta asiaan. Kai se pitää taas uskoa, että jos tässä suhteessa elän, pimpsani homehtuu umpeen tätä seksivauhtia..pahoittelen karskia ilmaisuani, mutta munaton vätysmieheni ja hänen olematon viriiliytensä saa minut suorastaan raivon valtaan kun ajattelen tätä asiaa. Ja miksi kevät ei nosta hänen seksuaalisuuttaan, voisin antaa omasta seksuaalienergiastani mieluusti ainakin puolet pois.

 

Turha Toivo,

Tunnistan ihan saman, mikä tuli sinun kirjoituksessasi ilmi. Minä en pysty kunnioittamaan, arvostamaan enää miestäni miehenä. Puhuit "munattomasta vätysmiehestäsi"... Sitä tulee vihaiseksi, ei pysty katsomaan ylöspäin niin kuin pitäisi. Se ei tee hyvää suhteelle muutenkaan. Huomaan lisäksi moittivani miestäni julkisesti, en tosin seksittömyydestä vaan muusta. Jotenkin kamalaa tajuta, miten monella tavalla miehen masennus ja haluttomuus pilaa elämämme. En enää ole ollenkaan sitä mieltä, että kannattaisi jäädä tähän. En vain osaa lähteäkään. Mutta ei tätä suositella voi. Joskus meillä on seksiä, mutta en minä siitä enää osaa nauttia. Olen haavoittunut, naiseuteni on haavoittunut niin syvältä. En saa enää orgasmia, en muista saaneeni ainakaan vuoteen jos mieheni on edes samassa huoneessa. Jne.

 

Kiva, että löytyi tämä saitti. Harva avioliittoon astuva aavistaa, että edessä voi olla elinkautinen "kylmäkaapin" kanssa (ei tule hellyyyttä, halauksia, pusuja, eikä seksiäkään). Itselläni tällainen tilanne. Avioliittoa takana n. 10v. Tähän päälle mieheni lähes totaali kyvyttömyys seksissä, minkä merkkejä en hoksannut ottaaa vakavasti seurusteluaikana. Mieheni kun tuolloin vakuutti, että seksi on hänen vahvinta aluettaan... ja kaikki kyllä paranee aikanaan.... Näyttöjä tästä ei ole tullut vieläkään. Vuosia yritin huomioida miestäni ja herätellä intohimoa `kaikin tavoin´. Kun vastakaikua ei tullut, syyllistin itseäni. Sitten huomasin, ettei vika ole(kaan) vain minussa. Se, ettei mieheni ole edelleenkään kiinnostunut / kykene tunnistamaan hellyyden ja seksin puutteen aiheuttamaa ahdistustani ja masennustani, on vienyt minulta täysin kaikki halut ja tunteet häntä kohtaan, sekä omat energiani. Mieheni torjuvalla käytöksellään kuin "pakottaa" minut kiinnostumaan muista miehistä. Miehen mielestä kaikki on kuitenkin ok, kunhan vain olen nurisematta! Elämänraamit kun muutoin on kunnossa. Elän siis elinkautisessa selibaatissa avioliitossani ja muutenkin kuin sinkku, paitsi että sinkuilla vireämpi seksielämä.

Vieraissa en voi ajatella hyppiväni, koska silloin hankkisin itselleni vain kevytkenkäisen naisen maineen. Ja ukkomiehelle seuralaiseksi ryhtyminen merkitsisi takuuvarmaa simputuksen uhriksi joutumista hänen todennäköisesti hankalan (pihtaavan) vaimon taholta. Nämä roolit eivät minua houkuttele, koska ne merkitsisivät vain samanlaista uhkaa omalle minuudelle ja henkistä energian tuhlausta, kuin nykyinen huono suhdekin.

Pihtaaville puolisoille (pihdataan seksin ohella myös hellyydessä ja toisen huomioon ottamisessa) henkinen alistaminen on usein `luontainen´ pravurinumero, eli toisen henkinen nujertaminen, jotta voi hallita / orjuuttaa toista ja estää näin toisen pako (ja ylläpitää turvallista riippuvuussuhdetta hamaan hautaan asti). Tätä pihtaaja ei tunnista itsessään - eikä siten sitäkään, että laiminlyö toista. Alistaja / alistaminen siis tuhoaa puolison kyvyn lähteä epätyydyttävästä liitosta. Tällainen orjuuttaminen onnistuu lähes AINA, koska alistettu ei välttämättä tunnista olevansa uhri (syyllistää sen sijasta vain itseään). Tai jos puoliso tunnistaa olevansa alistettu, niin sitäkin voi olla vaikea hyväksyä. Kukapa nyt haluaisi niin tyhmä olla, että suotuu ihan vapaaehtoisesti uhriksi / orjaksi... (tämä sitten johtaa uhrautuvan puolison itsepetokseen ja masennukseen´). Orjaisäntiä / -emäntiä nuolevia tohvelisankareita löytyy sekä naisista että miehistä.

Miten päästä umpikujasta? Vaihtoehtoja suunnalle varmasti on, mutta itselläni tässä "nalkissa" mielessä lähinnä kaksi. Eli joko sopeutuminen ja loppuelämän kestävä kärsiminen (elätellen matkan varrella harhakuvitelmaa itsestäni elämästä suorituvana sankarina ja vakuutellen sitä "hampaat irvessä" tai "tunnemuumioituneena" ympäristölleni). Toinen vaihtoehto on usko ja luottamus siihen, että voin vielä joskus antaa ja saada rakkautta, sekä kokea emotionaalista vastavuoroisuutta kumppanin kanssa.

Joillekin ihmisille uuden kumppanin löytäminen tuntuu olevan helppoa. Itselleni se ei ole, vaikka olen ulkonäöltäni ihan ok ja flaksi muille miehille (toisin kuin omalle) käykin. Sopiva kumppani joko löytyy / sen löytää / saa, tai sitten ei. Toisinaan tuntuu, että puolisoni tunnekylmyys on nujertanut minut henkisesti sellaiseen jamaan, että vaikka edessäni seisoisikin muutama minulle sopivin mies maailmassa (ja päin vastoin), niin nämä miehet ovat ja menevät muille naisille - heille, joiden kanssa miehet sitten kärsivät liitoissaan. Todella kiitollisia saavat olla ne, joilla sukupuolinen kohtaanto on onnistunut aivan oikeasti - niin, että sen voi rehellisesti tunnustaa ja tuntea, molemmat!

Ymmärrän teitä vertaisiani. Itselläni torjutuksi tuleminen mieheni taholta elämän perusasioissa (joiden pitäisi olla itsestäänselvyyksiä), kuten mahdollisuus antaa ja saada hellyyden ja rakkauden tekoja - vie niin pajon aivokapasiteettia, ettei energiaa muihin ponnistuksiin tahdo löytyä. Pullat uunissa on palanut itselläni pari kertaa viimeaikoina, koska olen ollut niin ajatuksissani probleemaani pähkäillessä. Vinkit ulospääsyyn ovat tervetulleita!

 

Itse olen aika katkera, kun tajusin, että se yksi rastapäinen hiv-tapauskin saa enemmän seksiä kuin minä. "Rachelilla" 18 miestä, vain yksi sai hi-viruksen - Suomi - Uutiset - Ilta-Sanomat

Minä olen sentään terve, nuori ja ihan nätti. Mutta enpä vaan kelpaa enää miehelleni.

 

Ihmettelen niin miehiä kuin naisiakin jotka eivät voi "antaa" kumppanilleen.
Itse olin vuosia suhteessa jossa sain kärsiä puutteesta.
Pahimillaan seksiä vain 6-8 kertaa vuodessa.
Nykyisessä suhteessa olen se jolla ei olisi ne halut ihan niin usein pinnassa kuin kumppanillani.
Silti olen aina halukas tyydyttämään kumppanini tarpeet tavalla tai toisella.
Ja tarkoitan myös että haluan niin tehdä.
Joskus rakastellaan joskus tyydytän hänet käsin tai suullani.
Joskus vaikka rakastellaan minä en saavuta huippua.
Silti nautin jokaisesta hetkestä.
Ja kumppanini nauttii myös vaikka tietää että teen näitä asioita hänen nautinnokseen.
Mutta olen tehnyt hyvin selväksi että minäkin nautin omalla tavallani hänen nautinnostaan.
Ja todellakin nautin siitä. On upea hetki kun näkee naisensa nousevan kaarelle nautinnon valituksen karatessa huulilta. Tunne on mahtava kun voi painautua häntä vasten tiukkaan halaukseen jälkiaaltojen ajaksi. En vaan voi ymmärtää miksi jotkut eivät osaa nauttia kumppanilleen annetusta nautinnosta. Ei ymmärrä ei.

 

Itse olen aika katkera, kun tajusin, että se yksi rastapäinen hiv-tapauskin saa enemmän seksiä kuin minä. "Rachelilla" 18 miestä, vain yksi sai hi-viruksen - Suomi - Uutiset - Ilta-Sanomat

Minä olen sentään terve, nuori ja ihan nätti. Mutta enpä vaan kelpaa enää miehelleni.

Kuin luin tämän ja tajusin asiyhteyden, sain ihan totaalisen nauru-itku-hepulin. En tiedä itkettikö vai naurattiko enemmän. Siis todellakin näinhän se on. Kaikki muut saa, mutta minä vaan en kelpaa. Kaiken säälittävyyden huippu oli, kun käytin tänään koiraa lenkillä ja näin lintujen vetävän jotain soidinmenoaan toisen jahdatessa toista, aloin miettimään että miehessäni todellakin on jotain vikaa vikaa vikaa. Muualla luonnossa koiraat kilvan kosiskelevat naaraitaan parittelun toivossa, jopa taistelevat niistä, mutta omani viis veisaa.

Sitten on vielä näitä miehiä, jotka ovat oikein valmiita maksamaankin siitä jonkun ihan käsittämättömän tapauksen kanssa ja ottavat samalla hillittömän riskin. Kuten tämän rastanaisen uhrit.

Hmm. olenkohan liian helppo saalis miehelleni. Pitänee yrittää jatkaa pinnistelyä, etten sortuisi vokottelemaan sitä enää puutteissani ja välttää paljaan pinnan näyttämistä. toimisikohan joku kokovartalokaapu. pää leviää. tämä kevät on erityisen pahaa aikaa puutteessa oleville.