Vertaistukea!!! Ahdistaa.

["nimetön"]

Olen alkanut miettiä, että mikä minun elämässäni mättää. Joka aamu alkaa ahdistaa että täytyy viihdyttää lasta. Jokainen päivä on samanlainen. Stressaan koko ajan onko lapsella tylsää ja koitan keksiä mahdollisimman paljon virikkeitä hänelle. No tämä on sitten vienyt omat voimani. Elämäni pyörii täysin sen ympärillä että mietin mitä seuraavaksi pitää tehdä. En osaa todellakaan enää nauttia lapsesta ja siitä että joskus voidaan vain olla. Yritän olla täydellinen äiti ja mietin kauhesti että kukaan ei vaan pääse sanomaan minusta pahaa sanaa äitinä. Tänään olen pysähtynyt ja miettinyt että miten tämä elämä voisi helpottaa ja miten tämän stressin saisi loppumaan. Minusta tuntuu että jonkun muun pitää sanoa että nyt voit vain olla, ei koko ajan tarvitse tehdä jotain, koska sitten olen saanut siihen luvan ja voin luottaa siihen että olen hyvä äiti vaikka lapseni joskus vain olisi. Lapseni on siis reilun vuoden ikäinen. Tarvitsenko ammattiapua vai voinko selvitä tästä yksin? Ja kuulisin mielelläni muitakin äitejä joilla samanlaisia tuntemuksi, että tiedän etten ole ainoa.

 

["nimetön"]

Ainiin ja minusta on alkanut myös tuntua että en voi antaa lastani hoitoon kenellekkään. Kukaan ei osaa vastata hänen tarpeisiinsa. Mutta sitten tuntuu että tulisipa joku ja ottaisi hänet hoitoon, ettei minun tarvitse koko ajan miettiä mitä seuraavaksi leikitään tai koska ulkoillaan.

 

["vieras"]

Vuoden ikäinen vauva ei tarvitse virikkeitä ihan koko ajan. Tiedät sen varmaan itsekin. Ja kukaan ei ole täydellinen äiti, ja kun lapsesi kasvaa ja alkaa kehittää omaa tahtoaan niin silloin kyllä ymmärrät sen. Nyt se ei vielä jäkätä vastaan joka asiassa, ja pysyy jopa rattaissa ja syö suurinpiirtein mitä sille annetaan. Ota hyvä ihminen iisisti kun vielä voit. Keskity itseesi välillä ja rentoudu, tee semmosia asioita mitä sinusta tuntuu mukavalta, kyllä se vauveli kulkee vielä aika kätevästi mukana. Käy kirjastossa, käy lenkillä rattaiden kanssa missä huvittaa, lue lehteä tai hemmottele itteesi kun vauva nukkuu. Ei se lapsen kasvatus ole niin hirveän tiukkaa tiedettä, minusta ainakaan.

 

["Piika-äiti"]

Mitäs jos pitäisitte tietoisesti lomaa kaikesta suorittamisesta tulevan viikon?

Nukutte ja syötte kun on uni tai nälkä, lösöttelette, katsotte mukavia piirrettyjä sohvassa ja ihan vain olette. Ihan vain olette sillä tavalla kuin teidän on hyvä.

Ette piirrä siksi että pitää tarota kuvataidevirikkeitä vaan siksi jos lapsi sattuu pyytämään piirtämisseuraa. Syötte teille helppoja ja mukavia, pienelle maittavia ruokia ettekä niitä ruokia, joita lapselle pitää tarjota että olisi hyvä äiti.

Muistan itseni samojen tunteiden kanssa joskus noin 15 vuotta sitten kun yritin olla riittävän hyvä äiti kolmelle pienelle (vauva, 2-v ja 4 v), hoitaa kotia, kokata, opiskella jne. Ja siitä voi selvitä kun tietoisesti vieroittaa itsensä siitä äitiyden suorittamisesta.

 

[MarieHos]

Kokeile ottaa rennosti, vaikka tuntuu että se ei ole helppoa.
Pidä päivä jolloin et tee mitään suunniteltua. Älä suunnittele siis päivää kellontarkkaan ja mitä lapsesi tekee milloinkin. Anna hänen olla vaan ja keksiä itse tekemisensä. Tutkia paikkoja ja harjoittaa itseään.

Meillä 1v viihtyy joskus pitkiäkin aikoja lasten huoneessa. Tutkii lelulaatikkoa, lukee kirjoja ja leikkii. Niinä hetkinä istahdan sohvalle ja olen vain.
Vuoden ikäinen ei tarvitse niin paljoa virikkeitä ja jatkuvaa tekemistä kuin vanhempi lapsi.
Meillä on 1v:n lisäksi 2,5v, ja hänkin osaa keksiä paljon itse itselleen tekemisiä. Enkä aiokkaan olla jatkuvasti lista kädessä kertomassa mitä nyt tehdään seuraavaksi.
Välillä ihan ollaan vaan tekemättä mitään

 

["vieras"]

Ja jos haluut ajatella lapsen kehityksen kannalta, niin onko se nyt hyvä lapsellekaan jos sitä hyysätään ja joka inahdukseen pompahdetaan palvelemaan, joka minuutti keksitään jotain "kivaa". Ei kuule ole. Lapsen pitää oppia olemaan itsekseenkin, ja se että äidillä on muutakin elämää on tosi hyvä lapselle. Ei se varmaan ole kehitykselle optimaalista, jos sinä stressaat miten olla täydellinen äiti. Ihan pöljien touhua. Ajattele kun se lapsi on vähän vanhempi esim. 3-4-vuotias, eikä ikinä ole oppinut olemaan itsekseen, ilman ohjelmaa, ja ilman äidin höösäämistä siinä jonkun askartelun tai pelin tai leikin kanssa...? Etkä sä millään jatkuvien virikkeiden syötöllä saa siitä huippuälykästä, itseäsi vaan turhaan stressaat.

 

[luv]

Täällä yksi kohtalontoveri. Yritä hellittää ajoissa. Ajattele että riität ja lapsi alkaa tarvita muitakin aikuisia, ja oppii pärjäämään kyllä. Älä pyri täydellisyyteen..Yritä muistella kuka sinä olet ja miten rentoudut. Ylisuojelevuus on lapselle haitallista...myöhemmin huomaat, jos et muuta tapoja. Ala luottamaan elämään että kyllä elämä kannattelee. Keksi joku harrastus, elämää eteenpäin, voitko suunnitella tulevaisuutta ja kuvitella että lapsi tarvitsee tukea itsenäistymispyrkimyksiin ja luottavaisen äidin? ja sinä tarvitset luottamusta!

 

["aapee"]

Tuo kuullostaa niin hyvälle että otettaisiin vain rennosti ihan luvan kanssa. Silloin kun olin raskaana ja vauva oli vielä ihan pieni, ajattelin että minusta ei ikinä tule sellaista vouhkaaja äitiä, vaan otan rennosti ja kaikki menee omalla painollaan. No yhtäkkiä aloin tuntea huonoa omaatuntoa ihan kaikesta, kun pitää ulkoilla tiettyyn kellon aikaan ja tarpeeksi kauan, pitää syödä tasan ruoka-aikaan ja lapsellehan ei saa syöttää kuin hirmuterveellistä ruokaa, jos lapsi kitisee heti on keksittävä jotain virikettä.

 

[Rieputarallaa]

:hug: :hug: :hug:

Voi hyvä ihminen, tiedän niin tuon tunteen! Mulla oli samanlaisia oireita synnytyksen jälkeen.

Opettele tietoisesti ajattelemaan niin, että sun ei tarvitse olla täydellinen, ainoastaan riittävän hyvä äiti lapsellesi. Lapsi kaipaa rakkautta, rajoja ja läsnäoloa, ei tiukkaa päiväohjelmaa ja jatkuvaa suorittamista. Vaikka itse olenkin rutiinien puolestapuhuja, niin silti parhaat hetket lapsen kanssa on olleet juuri niitä, kun on rikottu rutiineja. Tehty tietoisesti jotakin ihan höpöä ja viis veisattu sille, miten asiat "kuuluu" tehdä.

 

[Rieputarallaa]

Ja tuohon virikeasiaan: muista tylsyyden pedagogiikka! Lapsi tarvitsee toki tietyn määrän virikkeitä, mutta myös turhauttavaa joutenoloa. On ihan tutkittu juttu, että se auttaa luovuuden kehittymisessä, kun lapsen pitää viihdyttää ihan itse itseään. Ei äiti ole mikään ohjelmatoimisto.

Ja ohjelmaksihan riittää esim. se, että käyt lattialle makaamaan ja annat ipanan ryömiä yli ja "möyhentää" sinut. Siitä nauttivat molemmat!

 

["vieras"]

[QUOTE="aapee";24547633] No yhtäkkiä aloin tuntea huonoa omaatuntoa ihan kaikesta, kun pitää ulkoilla tiettyyn kellon aikaan ja tarpeeksi kauan, pitää syödä tasan ruoka-aikaan ja lapsellehan ei saa syöttää kuin hirmuterveellistä ruokaa, jos lapsi kitisee heti on keksittävä jotain virikettä.[/QUOTE]

Joo, relaa vähän. Ensimmäisen lapsen kanssa sitä toki haluaa tehdä kaiken oikein ja oppikirjan mukaan se on selvä. Onkohan siitä syystä sitten, että esikoisista tulee usein niitä stressaantuneita suorittajia, jotka eivät ikinä tunne olevansa tarpeeksi...? Olen huomannut omankin esikoisen kanssa sellaista. Minusta lapset yleensä nauttii siitä enemmän kun on tietysti rutiini mutta ei liian tiukka. Rento meininki. Syödään suurinpiirtein samaan aikaan melkein joka päivä, mutta ainakin silloin kun on nälkä. Ja käydään ulkoilemassa milloin huvittaa, ainakin silloin kun ilmat sallii ja se tuntuu hyvältä. Ja tehdään kivoja juttuja suunnitellustikin, mutta ei koko ajan, vaan joskus ollaan vaan ja köllötellään. Ja joskus on tylsääkin, mutta sitten ainakin tietää milloin on tosi hauskaa ja jännää, kun on noita tylsiäkin päiviä.

 

["aapee"]

Miten hyvälle tuntuu lukea näitä teidän kirjoituksia! Tuli jotenkin helpottunut olo, haluaisin herätä aamulla ilman stressia tulevasta päivästä ja nauttia tuosta pienestä neidistä. Tästä voi siis vielä selvitä ja jossain vaiheessa oloni on taas normaali.

 

["ope"]

Mulla on yläkoulussa aina välillä opetettavana noita lapsia, jotka eivät ole oppineet lainkaan sietämään tylsyyttä! Se vasta tärkeä taito on osata!

 

[Rieputarallaa]

[QUOTE="ope";24547797]Mulla on yläkoulussa aina välillä opetettavana noita lapsia, jotka eivät ole oppineet lainkaan sietämään tylsyyttä! Se vasta tärkeä taito on osata![/QUOTE]

Uskotoko, että tiedän, mistä puhut . Siksi välillä maatessani sohvalla naistenlehti kourassa ajattelen kasvattavani lastani enkä suinkaan, että olisin huono äiti .

 

["aapee"]

Musta tuntui pahalle kun joku sanoi mulle että ei sun tarvitse olla täydellinen äiti, koska ajattelin että mähän olen täydellinen äiti. Mutta olen alkanut tajuta että en mä ole täydellinen, eikä ole kukaan muukaan. Ja mä olen aina tiedostanut sen että pakkohan tuon lapsen on oppia olemaan itsekseenkin, tai kohta ei osaa leikkiä yksinään ollenkaan. Mutta jotenkin se on mennyt siihen että kun hän tulee jalkoihin kitisemään niin heti alan keksiä tekemistä tai jos lapsella onkin vaikka nälkä.

 

["vieras"]

[QUOTE="aapee";24547930]Musta tuntui pahalle kun joku sanoi mulle että ei sun tarvitse olla täydellinen äiti, koska ajattelin että mähän olen täydellinen äiti. Mutta olen alkanut tajuta että en mä ole täydellinen, eikä ole kukaan muukaan. Ja mä olen aina tiedostanut sen että pakkohan tuon lapsen on oppia olemaan itsekseenkin, tai kohta ei osaa leikkiä yksinään ollenkaan. Mutta jotenkin se on mennyt siihen että kun hän tulee jalkoihin kitisemään niin heti alan keksiä tekemistä tai jos lapsella onkin vaikka nälkä.[/QUOTE]

Onhan se toki luonnollista, että kun lapsi on tuon ikäinen, niin haluaa äitinä vastata joka tarpeeseen. Ja varmasti oletkin nyt ihan täydellinen äiti. Mutta usko pois, parin vuoden päästä kyllä mietit ihan itsekin, että olikohan sinun edes tarkoitettu hankkia lapsia kun olet niin paska äiti. Nimittäin, hermot menee joskus, ja joskus ei vaan jaksa. Nyt olet vielä ns. helpossa vaiheessa, joten nauti siitä, olet tietysti äitinä paras mahdollinen lapsellesi, mutta ei todellakaan tarvitse kasvattaa lasta oppikirjojen mukaan ollakseen hyvä äiti. Ja kyllä se lapsi vielä äitiäänkin opettaa, kunhan kasvaa pari vuotta.