vauvakuume mutta ei vielä

anniia
tulinpa myös toivottamaan hyvät viikonloput! ja kaikkihan sitä tuntuu kamppailevan oman painonsa suhteen suuntaan tai toiseen :LOL: plussatuulia kaikille testaajille, toivotaan parasta :heart: nyt täytyy rientää että ehdin lentokoneeseen, menen tapaamaan ystäviä vähän kauemmas :D pärjäilkäähän, :hug:
 
Hei, tänne on tullut kauheasti tekstiä viime kerrasta en millään jaksa kahlata kaikkea läpi.

Laalaalle: älä huoli tuosta opintoajan pituudesta, tärkeintä on, että voit hyvin ja olet terve - itsellä on mennyt korkeakoululla jo 10 vuotta. Puolen vuoden sisään taidan valmistua, mutta kaikilla on oma elämä, eikä sitä kannata verrata muihin (ei ole helppoa, tiedän). Opiskeluaikojen yms vertailu ja ylipäänsä hirveä suorittamisen paine varjostaa nykyään liikaa meidän nuorten naisten (miksei miestenkin) elämää. Itse sairastelin pari vuotta masennusta. Elämässä voi oppia paljon muutenkin kuin vain koulun penkillä, eikä aina paras tapa hankkia koulutusta ole suorittaa opinnot supervauhdilla läpi. Itse olen nyt vanhempana huomannut, että pitkät opiskeluajat eivät suonkaan ole vaikeuttaneet työnsaannissa, melkein päin vastoin: monet työnantajat ovat arvostaneet monipuolista työkokemusta, jonka olen voinut hankkia vuosien varrella ja toisaalta myöskin kypsempää elämän asennetta. Eli ei kannata käyttää energiia tuohon menneiden muisteluun vaan kohdista energiasi tulevaan.

Työstä puheen ollen: Aloitan uuden työn marraskuussa. Paikka on erittäin kiinnostavan ja haastavan oloinen. Koko työnhakuprosessi meni niin nopeasti, että olen vieläkin vähän pöllämystynyt. Maanantaina otin yhteyttä työnatanjaan ja keskiviikkona työn aloittamisesta oli jo sovittu! Jee, kerrankin tuntuu, että hommat menee putkeen!

Viikonloppuja kaikille!
 
Juu en mä stressaa pahemmin, ainakaan ennen ku näyttää siltä että opintotuki olis loppumassa. :D Mä sentään opiskelin ekan vuoden ilman opintotukea, ku asuin viel kotona enkä olis saanu mitään. Ja muutenki, valmistun tässä keväällä muusikoks (=työttömäks :LOL: ) joten oon muutaki tehny tässä ohella. Mut siis matikanopettajaks haluun jo ihan sen takii joskus valmistuakin, että töitä on tarjolla sillä alalla.
 
Iltaa taas!!!

lilli-85: Pahoittelut negasta :hug: nyt vaan nokka kohti seuraavaa kiertoa :) toivottavasti reissussa on mukavaa!

Pantalaimon: Hui, sunnuntaihan on jo ovella, testaa sit heti aamuvirtsasta niin on "tarpeeksi väkevää" ;) Mul on nyt vaan niin semmonen "kutina" et joku teistä plussaa tässä kierrossa :) , ehkäpä se olet sinä =) Tulehan sitten ilmottamaan... Ja nauttikaahaabn romanttisesta illastanne!


syömishäiriökeskustelusta; Hienoa, että jaoitte vakavankin aiheen meidän kanssamme. Jaksamista ja voimia teille elinikäiseen kamppailuun tuon sairauden kanssa, meillä on kyllä todella hyvä pino kun tänne mahtuu iloisten ja ihanien asioiden lisäksi murheita ja vakavuutta, johon ihmiset suhtautuvat niin kovin kannustavasti ja ymmärtävästi *olette ihania* :heart:

Itsekin laskin bmi:n ja mulla se näyttää 18.2 eli alipainolla menen minäkin, (49kg/164cm) ruumiinrakenteeltani olen hoikka ja siro, yhdyn rouvasumppisuuhun tässä asiassa, joillakin tämä ruumiinrakenne tulee ns. syntymälahjana ja on todella inhottavaa kuulla "kuittailua" laihuudesta, joka on ollut "riesana" koko elämän. Myös itsellä synnytyksen jälkeen kaikki kilot jäivät laitokselle ja valitettavasti imetys sai aikaan laihtumista entisestään jo laihaan olemukseen. Ja voitte kuvitella kuinka neuvolassa syynättiin raskausaikana kun ei painoa kertynyt tarpeeksi eli sitä 10kiloa ja varoiteltiin, että vauvakin jää kunnolla kehittymättä. Pah, minkäs sille itse pystyi kun söin monipuolisesti ja terveellisesti + lisäksi pyrin herkutteemaankin runsaimmiten, mutta ei noussut paino kuin hädin sen 7 kg ja kaikkeni yritin. Nyt olenkin huolissani tässä raskaudessa siitä, miten saisin kerättyä kiloja siten, että jäisi imetyksen ajaksikin ns. vararavintoa ja etten pääsisi niin kovin laihtumaan... ihan jo oman jaksamisenkin kannalta. Lisäksi nyt alkaa pahoinvointi olla aikalailla hallitsevaa ja ruoan nauttiminen välillä tosi vaikeeta, pakko se vaan on syödä, ettei pääse laihtumaan :(

Janis: Onnea uudesta työpaikasta!!!


Varasin muuten 1.äitiysneuvola-ajan, joka 3vko:n päästä, hui! Kerroimme tänään uutisesta mun vanhemmille kun oli punaviinitarjoilua, josta kieltäydyin, oli kyllä niin onnellista poppoota, että huh. Itse vähän ajattelin järkyttäväni heitä sillä tiedolla sillä ikäeroa esikoiseen tulee niin vähän...

Ihanaa alkanutta viikonloppua!!!

sHv ja hippiäinen 7+1

 
Testasin tänä aamuna negan. Aika odotetusti. :/ Se oli sellainen netin halpisliuskatesti. Apteekin kalliimpi testi odottelee vielä kääreissään ja on noita liuskojakin jäljellä. Mitään menkkaoireita ei vielä ole, joten ehkä on toivoa jäljellä. Odottelen kuitenkin tuonne maanantaille ja katson sitten vähän tuntemusten perusteella testaanko silloin vai vasta tiistaina.

Eilen sain suru-uutisen, kun äitini soitti ja kertoi, että isäpuoleni äiti oli nukkunut aamulla pois. :'( Hänen poismenonsa oli aika yllättävää (vaikka siis vanha ihminen toki kyseessä ), sillä hän joutui noin viikko sitten sairaalaan ja alkuviikostakin vielä kerrottiin, että vointi on parempaan päin. Onneksi kuolema oli rauhallinen. Hautajaiset siis tulossa lähiaikoina, siksi on ajatukset nyt ihan muualla kuin vauvakuumeessa.

Meni vähän juhlatunnelma eilen, mutta päätettiin sitten kuitenkin lähteä ulos, kun olimme jo ostaneet liput etukäteen. Ilta oli kyllä onnistunut, surut unohtuivat ja nauruhan pidentää ikää. :) Tänään kerroin äidille ja isäpuolelle puhelimessa kihloista, olivat vilpittömän onnellisia ja iloisia. Mukava kyllä piristää heitä surun keskellä.
 
RouvaSumppisuu
:heart: Haaveilijat: :heart:
Aavikkokahlaaja
anniia
Färbö
hilja
Janis
JenPen (23v, yritys alkaa 08-09/08)
koiramamma
kuumeilija-
Laala (23v, yritys alkaa 08/08)
LeenuLiinuTiinu
Linna
Mökönen
ninsku85
oliva
Pearl84
Pikku myy ja haisulimamma
Vaahteramäen Iita
Äitti-83

:heart: Tositoimissa: :heart:
Lilli-85
l0ttis
Meritähti
Miranda-81
Nuhnus
Pantalaimon
Peikkotyttö07
Pilvilinna
RouvaSumppisuu

:heart: Plussanneet: :heart:
Mamitre LA 28.2.2008
pippa LA 16.5.2008
sisarHENTOvalkoinen LA 17.5.2008


Päivitin nyt tuon listan. Poistin ne, joista ei pariin kuukauteen ole mitään kuulunut. Mutta takaisinhan listalle pääsee aina :heart: .
 
RouvaSumppisuu
Uuteen viikkoon siis jälleeen :wave: ...mites Lilli, Pantalaimon ja Miranda, oliskos vaikka plussauutisia näin maanantain kunniaksi
d =) b, täällä peukut pystyssä.

ON: Terolut -kuuri toi tädin tullessaan (jo sitä pari kuukautta olen odotellutkin) ja tänään kp2. Ajattelin kokeilla oviksen tikuttamista ainakin tässä kierrossa, että tiedän ehtiikö se tapahtua ennen kp 15, jolloin taas terot aloitan. Vähän skeptinen oon kyllä ton oviksen suhteen :/ . Ja greippimehuostoksille myös suuntaan tänään...nyt on kovat panokset pelissä :LOL: .

 
anniia
hyvää alkanutta viikkoa kaikille. toivottavasti olette nauttineet vähän paremmasta säästä kun minä. tanskassa satoi koko viikonlopun. olin ystäväni luona, ja heilläkin oli vauva-uutisia kerrottavana. kylläpä niitä nyt kuulee joka paikasta =) näillä näkymin joulusuunnitelmatkin muuttuivat niin, että luultavasti menemme sinne. tarkoitus olisi laittaa yhdessä jouluruuat jne. kyselen teltä sitten kaiken maailman reseptit ennen joulua, en ole koskaan laittanut jouluruokia, saati ole muutenkaan mikään ruuanlaittoihminen :LOL: jos teillä on kokemusta niin kertokaahan millaista muuten on viettää joulu ulkomailla? olen aina aiemmin ollut suomessa. saakohan siitä joulutunnelmasta kiinni paikasta huolimatta?
pahoittelut pantalaimon suru-uutisista, kiva että ilta kuitenkin oli onnistunut kaikesta huolimatta :hug:
auttaisitteko viisaat hieman ehkäisyasiassa?? nimittäin meidän oli tarkoitus lopettaa hormonaalinen ehkäisy (ehkäisyrengas) viikko sitten. kuitenkin päätin että jouluun asti haluan vielä käyttää niitä. otin edellisen renkaan pois pe 21.9 iltapäivällä eli seuraava olisi siis pitänyt laittaa pe 28.9 iltapäivällä. kuitenkaan en muistanut vaan laitoin seuraavan vasta 29.9 illalla. pitkä ja vaikeaselkoinen selostus, mutta pointti oli siis se että kuinkahan paljon ehkäisyteho on nyt siis heikentynyt, vai onko? olisiko eilen siis pitänyt käyttää muutakin ehkäisyä? olen hukannut pakkausselosteen
:ashamed:
plussatuulia kaikille niitä tarvitseville, toivottavasti nyt tärppää :heart:
 
Täällä on täti luultavasti tulossa, kun on nyt pari päivää tuhrutellut. :( Ei oireita myöskään raskautumisen suuntaan. Huomenna tai keskiviikkona pitäis tädin tulla oviksesta laskien.
...sori, etten ehdi nyt kuin omaa napaa...
 
Morjens!
En ehtinytkään koko viikonloppuna koneelle, oli pojan nimpparijuhlia ja kaiken maailman markkinoita ja muuta :)

sHv, kiitos tsemppauksesta! Ja kiitos muillekin :heart:
Reissussa oli mukavaa, vaikka parin tunnin yöunilla jouduin selviämään :) Nukuin kylässä siis pojan kanssa samassa huoneessa ja niinhän siinä käy kun en moiseen ole tottunut ja poika pyörii kuin hyrrä koko yön, ei nukkumisesta tule mitään :)

Kyllä ne menkat sitten tulivat, täysin ajallaan. Eipä tuo haitanne, uuteen kiertoon vaan intoa täynnä :)

RouvaSumppisuu, hirveästi onnea tähän kiertoon ja tsemppiä oviksen bongailuun! Minä pidän peukkuja :)
Minä kyllä jätän greippimehun tällä kertaa juomatta... Se litku tosiaan sekoitti meikäläisen "limat" ihan kokonaan ja olin aivan ulalla koko oviksesta. Kyllä se taisi ihan oikeaan aikaan kuitenkin tapahtua, mutta limat tulivat moooonta päivää etukäteen. Ei ole moista minulle ennen tapahtunut, vaan aina on ovislimat tulleet samoihin aikoihin oviksen kanssa. Eikös niitä limoja oviksen aikaan juuri tarvita ;)

Teillä oli painokeskustelua ollut. Osallistun siihen sen verran että koin iloisen yllätyksen eilen vaa'alla käydessäni, olin lihonut reilu kilon! :)
Aina olen ollut hoikka, mutta nyt muistutan lähinnä vaateripustinta :LOL: Pituutta minulla on 168 cm, mutta sirorakenteinen olen minäkin. Olin painavimmillani (58 kg) kun poikaa aloin odottamaan, olin urheillut paljon ja elänyt terveellistä elämää ja olinkin oikein tyytyväinen naisellisimpiin muotoihini :)
Pojan odotusaikana painoa tuli 11 kg, jotka lähtivät tosi nopsaan pois. Sitten alkoikin lähteä kilo toisensa jälkeen yhä enemmän, kunnes vaaka näytti enää 48 kg :/ Siitä paino nousi hissukseen kilon verran ja 49 kg on ollut vakiona jo pitkään. Tarkoituksella en laihduttanut, söin normaalisti kunnon ruokaa ja vielä hirveästi herkkuja päälle :)
Vauvapuuhien alussa eli pari kuukautta sitten aloitin tämän painonkerrytyksen, ja voi luoja mitä määriä olen syönyt että tuon reilu kilon olen saanut painoa lisää!
Päivittäin aamupala, kaksi lämmintä ateriaa, välipalat ja iltapala (eikä mitään varpusen annoksia vaan ihan kunnolla :) ), plus vielä herkut päälle. Olen nämä kaksi kuukautta käytännössä syönyt koko ajan :LOL: Nähtävästi se tuottaa tulosta, joten samaan malliin jatketaan. Ehkäpä painonnousu auttaa tärppäämiseenkin, vaikka kuukautiskierto onkin ollut koko ajan säännöllinen tästä painonlaskusta huolimatta.
Mitään erityistä syytä ei ole löydetty tähän painon putoamiseen. Äidilläni on sama juttu ollut joka synnytyksen jälkeen, joten kai se on vaan joku tämän meidän suvun juttu :D

Plaaplaaplaa taas :)

Toivottavasti Pantalaimon saa sen plussan nyt!!! Ja otan osaa suruusi, koita jaksella :hug:
 
Heippa kaikki kuumeilijat.
Olen vuoden verran kuumeillut, mutta aina on joku syy miks vauvan yrittäminen menee aina etiäpäin. Olen hakenut tutkimushoitajan paikkaa ja siihen työhön pitää sitoutua kahdeksi vuodeksi, joka tarkoittaa sitä että taas yrittäminen siirtyy vuosiksi etiäpäin. olen totaalisessa pattitilanteessa. Toisaalta toivon saavani paikan ja toisaalta en. Eniten tässä jutussa inhottaa se, että jos tulisinkin raskaaksi vasta vuosien yrittämisen jälkeen (8vuotta e-pillereitä syöneenä voi hyvinkin mennä vuosia).Osaako kukaan kertoa mitä tekisin?
 
Heipä hei!
Täällä yksi uusi kuumeilija liittyy joukkoonne! Hirmuinen vauvakuume on päällä ja muutamaan viikkoon en oo tehny vapaa-ajalla muuta kuin istunu koneella lukemassa muiden keskusteluja. Nyt sitte viimein liityin joukkoon! =)
Ollaan poikaystävän kanssa suunniteltu ajoittaa tuo ehkäisyn poisjättäminen ensi kesälle. Voih..niin pitkä aika! :| Se on kuitenki kaikkien ja kaiken kannalta paras ajoitus. Aloitan nimittäin (toivottavasti!!!) opiskelun lääkiksessä vuoden päästä. (Toista kertaa ensi keväänä jo haen joten TOIVON NIIN KOVASTI pääseväni sisään). Lisäksi olen menossa etelä-afrikkaan vapaaehtoistyöhön ensi maaliskuussa ja isomahaisena se voisi olla hieman hankalaa. ja muutenkin kun reissuun kuuluu paikallisilla viinitarhoilla käynti niin olisihan se mukavaa päästä myös viinejä maistelemaan! ;) Olen myös ajatellut että tuo alku kevät/kesä (siis vuosi 2009) olisi hyvä aika vauvalle syntyä ku ensimmäinen vuosi opiskeluja olisi lähes kokonaan takana ja kesälomakin edessä. En sitten tiedä kuinka kauan mammalomaa jään viettämään syksyllä kun koulu taas alkaa. Näin alustavasti olen suunnitellut jatkaa sillon syksyllä jo opintoja ainakin jonkin verran mutta saa sitten nähdä miten mieli muuttuu pikkusen syntyessä.
Tokihan raskaus ei välttämättä ensimmäisellä kerralla tärppää ja toi laskettu aikakaan ei ehkä täsmää. Mutta kivahan näitä juttuja on jo nyt suunnitella! Harmi vaan että poikaystävä ei oo samanlainen suunnittelija ku minä. Toki haluaa lasta yhtä paljon kuin minä mutta ei halua suunnitella elämää edes viikkoa eteenpäin! Yritäpä sellasen kanssa keskustella tällasista asioista! :kieh:
 
anniia: Meillä kävi vähän tuolla tavalla juuri viimeisessä kierrossa ennen kuin jätettiin ehkäisy pois. Onnistuin sähläämään renkaan kanssa ja sen laitto sitten viivästyi vuorokaudella (kerroin ne humoristiset yksityiskohdat aiemmin tässä pinossa). :D Noh, pakkausselosteen mukaan pitää 7 vrk käyttää kumia. Me ei tosin käytetty, mutta eipä tapahtunut vahinkoakaan.

Tervetuloa uudet! :wave: En osaa tuohon Hemulin ongelmaan juuri mitään muuta sanoa, kuin että kuuntele sydäntäsi ja keskustele miehesi kanssa. Oletko ollut jo työhaastattelussa?

Olin taas kärsimätön :ashamed: ja testasin aamulla. Nega sieltä tuli. Voi vitja, en nyt yhtään tiedä missä mennään. Minkäänlaisia menkkaoireita ei ole. Voi toki olla, että kiertoni on sujahtanut sulavasti siihen aiempaan 30-32 päivään, eikä siksi mitään oireita ole vielä (nyt kp28). Tai sitten hormonit ovat ihan sekaisin (tosin oviksesta on se 14 päivää, siitä olen 99% varma). Noh, päätin visusti, etten stressaa. Katson loppuviikosta mikä on meininki. Ja siis eihän se nyt tosiaan olisi maailmanloppu, jos ei nyt tärppäisi (mahdollisuudet varmaan olemattomat), mutta olisi kiva tietää, onko se täti tulossa vai ei, että pääsisi jännittämään uudelleen... Sori tämä vuodatus. :ashamed:

RouvaSumppisuulle oikein paljon plussatuulia ja onnea ovisbongailuun! :heart: Ja Lillille pahoittelut tädistä. :hug: Kiitokset kaikille osanotosta.
 
Äh, tietenkin unohdin kirjoittaa vaikka mitä...

miranda-81: En vielä pahoittele tädistä, mutta voima :hug: kuitenkin.

miia1701: Mulla vähän sama juttu, että mies ei ole mikään kauhean innokas suunnittelemaan asioita etukäteen. Minä taas olen. Etenkin näistä vauva-asioista on ollut vaikea puhua. Mutta muutosta on ilmassa nyt, kun yritys on oikeasti alkanut. Viikonloppuna jopa puhuttiin, että mitä töitä ja mistä mies voi hakea ensi kesänä, jos olen raskaana! Tämä on siis ennenkuulumatonta mieheltä, joka ei normaalisti tiedä torstaina mitä aikoo viikonloppuna tehdä... :D
 
anniia
kiitoksia pantalaimon ja tervetuloa uudet. valitettavasti en löytänyt niitä humoristisia yksityiskohtia ehkäisyrenkaasta, sen verran on tekstiä etten ihan kaikkea jaksanut kahlata läpi :LOL: eipä tuo nyt haittaisi vaikka käärö ilmoittelisikin tulostaan, mietitytti vaan mitä pitäisi tehdä. toivottavasti nyt niitä plussia satelee :heart: mukavaa maanantai-iltaa kaikki!
 
Onpas tullut paljon tekstiä sillä aikaa kun olen koittanut hieman pitää taukoa vauvakuumeilusta. Kävin nimittäin siellä lääkärissä ja sanoi, että pitäisi vielä pari kuukautta odotella niitä menkkoja, saada pari lisäkiloa ja lähteä lenkille ettei niin stressaisi :eek: Lisäksi sain primolut kuurin, mut lääkäri sanoi ettei itse niillä vielä lähtisi kiertoa sotkemaan vaan odottelisi rauhassa. Lueskelin netin läpi ja sain käsityksen et niitä ei edes saisi syödä jos on mahdollista että on raskaana. Onko täällä kellään tietoa voiko primolut kuurin aloittaa jos on ensin tehnyt negatiivisen raskaustestin?

Sori kun tuli pelkkää omaa napaa...
 
Tervetuloa Miia1701! :wave:
Ai täällä on useempiakin jotka suunnittelee, että olis hyvä ajoitus jos kesälomalla syntyis pikkunen. :D
Mä kans ajattelin että 08-09 -lukuvuoden jos suurimmaks osaks ainaki pystyis opiskelee, olis sit luonnontieteiden kandin paperit taskussa. (jos mä nyt ikinä pääsen ruotsista läpi... :kieh: )

Niin ja Pantsu ja miia.... mun mies on kans näitä että joo on jo sanonu että vuoden päästä vois alkaa yrittää, ja tuo oli täysin yllätys että sain hänestä sellasen irti (ja varsinki ku se tuli ihan hänen aloitteesta), ku aikanaan hääpäivänki sopiminen oli silleen että mä sit lopulta vaan varasin sen hääpaikan, ku miehen on niin vaikeeta suunnitella mitään paria viikkoa edemmäs... :whistle:

Mitäs muuta... Oon ihan kyllästyny mun ehkäisylaastareihin, ku en saa niillä siirrettyä näitä menkkoja... :headwall: On menoja kuukauden päästä, ja totesin että en halua menkkoja reissuun (varsinki ku mennään ekaa kertaa yhdessä hotelliin yöks :D ), joten ajattelin että varmuudeks siirrän jo näitä kuukautisia... Erittäin hyvä että näin ajattelin, nyt tiiän jo että kahen viikon vuodot on tulossa, tai siis jo alkanu... :headwall:

Mitäs muuta, eikai nyt muuta... :p
Pantsulle tuplaviivaa toivottelen. =)
 
No onks se elo-syyskuu syksyä? :D
Me ainaki ollaan silloin elokuussa alkamassa, samoin kaiketi anniia (elo-syyskuussa) ja miia1701 (kesällä)...

Ei sais tietty vastailla muiden puolesta. :LOL: Mut ku oon seurannu keskustelua. :kieh:
 
Tulin pikaseen kertomaan että täällä tiputtiin yöllä eli kp 33 muuttui kp:ksi 1. :'( Mutta näinhän mä tiesinkin koko ajan tässä käyvän. Pahinta vaan on, kun jälleen on ihan hivittävät kivut ja oksensinkin yöllä. Nyt on parempi olo, kun olen tropannut itteeni. Ja eikun kohti uutta kiertoa!! :D
 
RouvaSumppisuu
No voi tylsyys, Miranda :hug: . Jospa seuraava kierto olisi se kierto...toivotaan!

Peikkotyttö, jos raskaustesti on nega, niin eiköhän sen Primolut -kuurin voi aloittaa. Minkälaiset ohjeet sait lääkäriltä? Mullahan on Terolutit eikä niistä ole haittaa, vaikka olisi sattunut juuri raskautumaan. Mietin vaan, että mitäköhän eroa näillä valmisteilla on ja miksi sait Primolutia jos siitä on vaaraa raskaudelle...sait kuurin kuitenkin käynnistämään menkat?

Hemuli1981...molemmissa vaihtoehdoissa on varmasti omat hyvät ja huonot puolensa. Jos tuo uusi työ on sitä, mitä todella haluat ja tunnet että pystyt/jaksat siirtämään vauvahaaveiluja niin anna mennä. Kuitenkin jos liikaa odottelee sitä oikeaa ja täydellistä aikaa vauvalle, niin sitä ei välttämättä tulekaan. Ja kuten itsekin kirjoitit, yrittämisessäkin saattaa kulua tovi. Eipä siis taida olla olemassa mitään yhtä ainoaa oikeaa ratkaisua, teet niinkuin itse (ja miehesi) parhaaksi näet(te). Tsemppiä :heart: .

Tervetuloa minunkin puolestani, miia1701 :flower: ! Laitetaankos sut listalle?

).( Menin sitten eilen greippimehuostoksille...näillä meidän seudun kauppiailla näyttää olevan jotain mua ja mun vauvahaaveita vastaan, mistään ei löytynyt sitä Valion greippitäysmehua :LOL: . Kolme markettia kävin läpi ja sitten annoin periksi ja ostin rybb&deckeriä. Mies ei oikein ymmärtänyt mun vauhkoomista tässä asiassa :LOL: .
 

Yhteistyössä