Vauvahaaveet 15 =)

  • Viestiketjun aloittaja ~lena~
  • Ensimmäinen viesti
Heituli
Pitkästä aikaa teidän kuulumiset lukemassa ja täällähän on aivan mahtavia uutisia!!!!

Klaavalle hurjasti onnea plussasta, sekä varovaiset onnittelut myös Cheycelille!!! <3
Toivottavasti tuo plussa-aalto tarttuu myös muihinkin :)

Minmielle tsemppiä kovasti tutkimuksiin, hieno juttu, että päätitte lähteä tutkimuksiin. Kovasti toivon, että teillekin se luomuplussa tulisi, ettei tartte rankkoihin hoitoihin lähteä! <3

Täällä on raskaus sujunut yllättävän hyvin. Kauhea paniikki oli oikeastaan sinne rakenneultraan asti, että onhan lapsi varmasti terve ym. Ja kyllähän sieltä terve poika pitäisi tulla. Nyt pystyy jopa raskaudesta oikeasti nauttimaan.

t. Heituli rv 24+2
 
Cheycel
Kyllä me saatiin vielä isänpäivälle yksi lahja lisää, cb digitaalitesti kertoi, että raskaana 2-3 viikkoa. Olo on todella varovainen, en kyllä uskalla iloita ennen alkuraskauden ultraa, jonka jo varailin vkolle 7. Niin suuri pelko jäi ku-raskaudesta, että tulisilla hiilillä ollaan seuraavat parisen viikkoa ja nyt kyllä osaan mennä heti lääkärin pakeille, jos tulee kipuilua tai vuotoja.

Mukava kuulla, että Heitulilla on mennyt kaikki hyvin, nauti olostasi! Tuli muuten joskus jo aikaa sitten mieleen, että täältä ketjusta on siirrytty jo kolmesti maaliskuisiin, meille tuli esikko 2010, Ramonalle 2011 ja nyt vuorossa Heituli :)
 
heho
Minmie------------19/27-32---------------47--------------Pikkukakkonen
titi-uu--------------35/26-30--------------16--------------Esikoinen
Cheycel------------33/28------------------7---------------Pikkukakkonen
lele86--------------12/26-33---------------30--------------Esikoinen
Alissa_L-----------17/28-30----------------5-------------- Esikoinen
Klaava-------------33/26------------------29------------- Kokkikolmonen :)
Tupu_--------------7/27------------------15-------------Esikoinen
Tylleröinen -------24/28-48---------------7--------------Pikkukakkonen
Mumma82 --------11/31-32 ----------------9 ------------ Esikoinen
Emmastiina--------14/28-30----------------2--------------Esikoinen

Tauolla vauvakuumeilusta
heho----------------------------26--------------Esikoinen

Toivottavasti tuli paivat laskettua oikein..
Taallahan on aivan ihania uutisia!! Jippiiii! Onnea hurjasti Cheycelille ja Klaavalle. Isot halaukset ja nauttikaa.
Meilla etenee tutkimukset todella hitaasti, miehen simpat on kai OK, tsekattu on mutta kaikkia testeja ei tehty jostain syysta ja han joutuu kaymaan uudestaan. Itse en saanut laakariin ajan kun vasta tammikuulle. Toissa on aivan kamalan kiireista ja tyomatkat ovat imeneet viimeisetkin mehut.
Siispa,
vetaydyn nyt tuonne takavasemmalle ainakin siksi aikaa etta paasen laakariin ja on jotain raportoitavaa. Kavasen kylla kuulumisia lukemassa taalla ja toivottavasti plussa-aalto lahti nyt kunnolla liikkeelle.
Onnea viela kerran ja tsemppia muille kuumeilijoille+++++++++++++++
Les Adieux for now.
 
Klaava (ei kirj.)
Minmie------------20/27-32---------------47--------------Pikkukakkonen
titi-uu--------------36/26-30--------------16--------------Esikoinen
Cheycel------------34/28------------------7---------------Pikkukakkonen
lele86--------------13/26-33---------------30--------------Esikoinen
Alissa_L-----------18/28-30----------------5-------------- Esikoinen
Klaava-------------34/26------------------29------------- Kokkikolmonen :)
Tupu_--------------8/27------------------15-------------Esikoinen
Tylleröinen -------25/28-48---------------7--------------Pikkukakkonen
Mumma82 --------12/31-32 ----------------9 ------------ Esikoinen
Emmastiina--------15/28-30----------------2--------------Esikoinen

Tauolla vauvakuumeilusta
heho----------------------------26--------------Esikoinen

Onnea Cheycel!!! hiphurraa! Ja nyt muut plussa-aallossa perään odottajien puolelle!

Kiitos onnitteluista, kyllä tässä onnekas olo onkin! Näin kauan kun meni yrittämiseen, meinasi usko tosiaan loppua.

Heho, tsemppirutistus. Toivottavasti asiat selviää hoitojen suhteen ja saatte avartavaa tietoa. Meillä tuo miehen siittiötilanteen tutkiminen oli avainasemassa - olimme olleet ihan liian aikaisin joka kerta liikkeellä ja kun ovulaatio oli, varastossa jäljellä oli vain "heikot ressukat"..- eli ajattelisin, että on varmasti ihan hyvä jos miehen tilannetta teillä tutkaillaan lisää, kaikki voi olla vaikka aika pienestäkin kiinni.

Heitulille hyvää vointia ja koko porukalle iso plussatoivotus! Ovisonnea kaikille!

Klaava
 
Tupu_
Vielä kerran kovasti onnea Klaavalle ja Cheycelille!! Perässä tullaan me muut :) Klaavan vinkin meinaan kyllä ainakin tämän kierron osalla laittaa korvan taakse, ehkä tälläkin on oltu välillä vähän liian aikaisin liikkeellä..

Homma lähti taas etenemään, sain pari labralähetettä sekä lähetteen ultraan. Ensi vuoden alussa selvinnee sitten onko mussakin mahdollisesti jokin vika.

itkuhan siellä gynen vastaanotolla tuli, mutta heppu lohdutti että ei hätää, tiede on tänä päivänä hyvin kehittynyt näissä asioissa! :D 3. ja 21. kp täytyy käydä verikokeissa. Googlailen tässä vimmatusti, että mitä hormoneja näissä kokeissa oikein tutkitaan.
 
Minmie-79
Paljon onnea Klaavalle ja cheycelille plussista! Toivottavasti kaikki menee tällä kertaa hyvin. Toivottavasti tuo lista tuolta pienenis lisää...

Tupu: Mäkään en tiedä niistä 3. kp:n testeistä, mutta ite oon menossa tänään, kp 21 otattamaan verinäytettä kelta- ja kilpirauhashormoonin ja prolaktaanin selvittämiseksi.

Muutoin en voi oikeestaan omaa napaa kertoakaan. Viime viikon maanantaina kävin siinä munatorvien aukiolotutkimuksessa ja oikeestaan sen jälkeen mulla on aika ajoin tuntunut "muka-nippailua" tuolla alavatsassa. En siis luota mihinkään, kun en tiedä mmikä on oikeeta nippailua ja mikä jännityksestä, odotuksesta tai ihan vaan mielikuvituksesta johtuvaa nippailua...
 
Emmastiina
Minmie------------21/27-32---------------47--------------Pikkukakkonen
titi-uu--------------37/26-30--------------16--------------Esikoinen
lele86--------------14/26-33---------------30--------------Esikoinen
Alissa_L-----------19/28-30----------------5-------------- Esikoinen
Tupu_--------------9/27------------------15-------------Esikoinen
Tylleröinen -------26/28-48---------------7--------------Pikkukakkonen
Mumma82 --------13/31-32 ----------------9 ------------ Esikoinen
Emmastiina--------16/30-32----------------2--------------Esikoinen

Tauolla vauvakuumeilusta
heho----------------------------26--------------Esikoinen

Tänään kp16 pärähti hymynaama! Miten voi olla näin ilonen pelkästään yhdestä kuvasta tikussa...Nyt sormet ristiin et nappais. Pääsee siis joulukuun alussa jännäämään muutakin kuin veronpalautuksia.
 
Tupu_
Tsemmpiä Emmastiinalle illanviettoon! ;) Toivottavasti tästä tärppää jouluplussa.

tänään kävin sisäultrassa ja kahden minuutin tutkimusken jälkeen lekuri sanoi, että kaiken pitäisi olla kunnossa. ovis tuloillaan vasemmalta puolelta.

ensi kierrosta sitten niihin hormoonikokeisiin. en oikestaan tiedá miksi edes niin yksityiskohtaisesti haluan selvittää mitä niissä tutkitaan, jotenkin kai en oikein luota niihin lääkäreihin :S tuntuu vaan että ne haluavat minut nopeasti pois sieltä vastaanotolta..

mites titi-uu? vieläkö olet kuulolla?
 
Minmie-79
Pe 18.11.

Minmie------------23/27-32---------------47--------------Pikkukakkonen
titi-uu--------------39/26-30--------------16--------------Esikoinen
lele86--------------16/26-33---------------30--------------Esikoinen
Alissa_L-----------21/28-30----------------5-------------- Esikoinen
Tupu_--------------11/27------------------15-------------Esikoinen
Tylleröinen -------28/28-48---------------7--------------Pikkukakkonen
Mumma82 --------15/31-32 ----------------9 ------------ Esikoinen
Emmastiina--------18/30-32----------------2--------------Esikoinen

Tauolla vauvakuumeilusta
heho----------------------------26--------------Esikoinen


Kovasti odottelen tiistaita ja lääkärin tapaamista....

Näin viime yönä todella paljon kaikkia mahdollisia unia ja yks, se joka jäi mieleen, oli sellanen, et olin miehen kanssa siellä lääkärin huoneessa, mut siel ei ollukaan sitä lääkäriä, vaan ton meidän pojan tarhanopettaja joka halus tehdä mulle ultratutkimuksen. Ja normaalin ultrakuvan sijaan siinä ruudulla näkyi sellai ihan kun ois videokameralla kuvattua värikuvaa sieltä kohdun sisältä. Ja siellä oli kun olikin kiinnittynyt alkio, joka oli jo sellasen ison pavun kokoinen. Ihmettelin vaan siinä unessakin, et ei sen nyt vielä pitäs noin iso olla, kun ei mulla ole vielä ees kuukautiset myöhässä ja kaks viikkoa sitten ultratessa sitä ei vielä ollut. Oon tainnu lukea liikaa twilight-sagaa, jossa se vampyyrivauva saa alkunsa ja syntyy täyskokoisena vauvana kuukaudessa... :D
 
Minmie-79
Olin käsittäny, et me saadaan kaikki vielä puuttuvat tulokset kuulla sit tiistaina siel lääkärillä käydessä, mut niistä miehen sperma-analyyseistä puuttuneet tulokset tulikin kotiin. Viimenenkin tutkimus oli siis tehty ja niistä siittiöistä vaan n.2% on normaaleja. Normaali arvo on yli 4%. Lausuntona siis siitä heikenytynyt hedelmöityskyky.

No mun verikokeiden tulokset vielä siis uupuu, eli voi olla lisää kuoppia tiellä. Toisaalta olin aika järkyttyny tosta tuloksesta, koska olin jotenkin päättänyt, et vian täytyy olla mussa. Tokihan mussakin voi vielä olla lisääkin vikaa sen monirakkulaisuuden lisäks ja oon aika varma, et onkin.

No pää pystyyn vaan. Tiistaina ollaan taas viisaampia.
 
Alissa_L
SIIS HUIPPUMAHTAVAA JA TOSIUPEETA!!! Tulin pitkästä aika lukemaan kuulumisia ja kyllä kannatti tulla! ONNEA CHEYCEL JA KLAAVA! Siis mieletöntä, että tuli kaks tärppiä noinkin peräkkäin =)) Nyt vain paljon tarrasukkia raskauden alkupäiville ja iloista odotusta ja hyvää vointi molemmille. Kertokaahan kuulumisista ja ehkä pian nähdään odottajien puolella. ;-) Ja hei, jos teillä on hyviä vinkkejä siihen, mikä mahdollisesti on auttanut tärppiin, niin antakaahan kuulua :D

Tsemppiä kaikille yrittäjille. Itsellä ei suuria plussaodotuksia ole tämän kierron ajalta, mutta seuraavaa jo innolla odottelen. =)

++++++++ till alla!!!
 
Klaava ei kirj.
Kurkistamassa kuulumisia..toivottavasti Emmastiinan ovis oli nyt Se ovis! Muillakin on tärppiaikaa ollut päällä, nyt vaan toivotaan parasta.Entäs piinapäiväiset, onko plussia luvassa?


Minmie - kuulostaa tutulta, minäkin olin järkyttynyt kun kuulin miehen siittiöiden huonosta jamasta ---mutta seuraavasta kierrosta tärppäsi! Ja meillä siis säästettiin huolella viisi päivää siittiöitä kunnes Hymynaama tuli testiin..se toimi sitten meillä siis:)

Tsemppiä, hyvää mieltä ja plussaa kaikille <3
 
Emmastiina
Su 20.11.

Minmie------------25/27-32---------------47--------------Pikkukakkonen
lele86--------------18/26-33---------------30--------------Esikoinen
Alissa_L-----------23/28-30----------------5-------------- Esikoinen
Tupu_--------------13/27------------------15-------------Esikoinen
Tylleröinen -------30/28-48---------------7--------------Pikkukakkonen
Mumma82 --------17/31-32 ----------------9 ------------ Esikoinen
Emmastiina--------20/30-32----------------2--------------Esikoinen

Tauolla vauvakuumeilusta
heho----------------------------26--------------Esikoinen

Klaava, Kiitos kauniista sanoista! Mulla alkaa nyt olla nää ollakko vai eikö olla päivät. Just nyt taistelen et ruoka pysyy sisällä. Selkä särkee ja sitä rataa. Toisaalta TIEDÄN ettei näillä päivillä voi vielä oireita tulla ja yritän vaan olla miettimättä mitään ja antaa päivien kulua seesteisessä mielentilassa. Huomenna helv....moinen työpäivä ja viikko päättyy perjantaina pikkujouluihin, jihaa! Ai niin taas näitä idioottimaisia ajatuksia. Ollaan näes menossa pukeutumisneuvojalle. Kyllä, 8 naista joille loihditaan uusi työlookki =) Nyt vaan mietin että uhraanko satasia johonkin jakkupukuihin ym mitkä ei välttis mahdu kauaa päälle kun voisin vaikka katsoa karderooppia "sillä silmällä" mut meeppä nyt kertomaan et ettisin sellaisia mahasta löysiä vaatteita! Voi mua... Ja mietin myös pikkujouluja tuon juomispuolen kannalta, onpa piinallista. Meillä siis sairaan hyvä porukka ja vitsaillaan keskenämme vauvajutuista ja kaikesta, en siis voi vaan olla juomatta vaan on huiputettava muita jotenkin. Heittäkääpä ideoita ilmoille!

Emmastiina ja dpo +3

ps. tiputin titi-uu:n pois listalta kun ei ole kirjoitellut aikoihin...
 
Viimeksi muokattu:
Mumma82
Moikka,

Pyydän heti anteeksi pelkkää omaanapaa... Mutta pakko purkaa jonnekin..!

Mulla olisi nyt hyvät päivät ihan kynnyksellä, ja mehän sovittiin kierron alussa miehen kanssa että "tässä kierrossa yritetään ihan TOSISSAAN, eli jtp-tekniikkaa, ovistikut jne.."
Noh, perjantaina heiluteltiin peittoja, mutta tänään (hetki sitten) kun yritin vietellä miestä se vaikutti niin kovin etäiseltä ja kylmältä että kysyin mikä on, ja siihen se lopulta (muutaman kyselykerran, ja muutaman "ei mikään"-vastauksen jälkeen) tokaisi, että häntä niin ahdistaa tää koko projekti, ja että hänestä tuntuu siltä kuin hänestä odotettaisiin koko ajan jotain (seksiä/siemennestettä... ja sitä rataa) ja häntä ei vaan haluta pakon alla... kysyin haluaako hän esim. että siirretään tätä meidän vauvaprojektia, mutta ei kuulemma kuitenkaan halua sitä...!? Aargh... ota tästä sitten selvää..!! :O

Noh, joka tapauksessa taitaa meikäläisen toivo olla aikalailla menetetty tämän kierron osalta.. ovistikkuunkaan ei ole tullut kuin AIVAN haaleanhaalea viiva, joten ovuloinkohan ollenkaan tässä kuussa..?? Huoh.. :/ Masentaa ja surettaa! :(

Että tällaista..
 
Minmie-79
Mumma, mä tiedän tasan mitä tarkoitat tolla.

Meillä on käyty ihan sama keskustelu joskus miehen kanssa. Ja meillä on mies se joka on oikeestaan milloin tahansa valmis seksiin. Samasta syystä lakkasin tikuttelemasta ovista, ettei mee liian ajastuksen makuiseksi koko touhu. Itestäni oon huomannu, et n. oviksen aikaan oon selkeesti halukkaampi itse ja joskus on silloin ihan huono omatunto, kun houkuttelee sitten toista mukaan, vaikka tietää ajan olevan käsillä ja varmaan osasyy mielitekoon on juurikin se. Tää on mun mielestä sitä tieto lisää tuskaa osastoa, kun vaikka en ees muista milloin oisin ovista tikuttanu, niin alitajuisesti oon kyl tietoinen kierron vaiheesta, oli oireita tai ei. Ja uskon, et meillä näillä yrityskierroilla se tieto on miehelläkin.
Tää meidän alotettu hoitojuttu on isommalti miehen ideaa, koska haluaa saada vauvajutut pois alta, et meidän seksielämä olis taas vapaata kaikesta tollasesta.

Ja klaava. Helpommin sanottu, kun tehty. Kun miehen piti viedä sitä spermanäytettä, niin pidättäytymisaika oli 3,5 vrk ja se oli aikalailla maksimi kaikin puolin. Niinkun tossa aiemmin sanoin, niin mies on "aina" valmis seksiin, mikä tarkottaa, et se on miehelle elinehto. Ite en oo niin aktiivinen ja mies purkaakin sit paineitaan yksin silloin, kun mä en oo halukas. Jos sen saa vaikka sillon tiistaina lääkärin suusta, niin parin päivän säästö voi ehkä onnistua, mut jos menee yli sen, ni tiukille vetää... Kyllä meillä normioloissa harrastetaan seksiä 2-5 x viikossa, mut joskus sit vaan ei yhtään inspiroi.
Kun se lausuntokirje avattiin ja luettiin, niin sanoin miehelle siitä, et jos päivittäin tyhjää pussit, niin niitä normisimppoja ei kyl juurikaan jää vauvaa varten, mut mies oli sitä mieltä, et silloinkin niitä on määrällisesti se 2%, mut se sperman kokonaismäärä on vähempää. Mä en oikeen halua allekirjottaa tota ja toivonkin siis, et se lekuri vahvistaa sen ääneen sillon tiistaina. Et jos mä joudun sit alkaa popsii hormooneja, niin mies voi sit koittaa pidättäytyä ennen ovista, molempien juttuhan tää on... Mies ei muutenkaan oo juuri reagoinu koko lausuntoon, et en tiä, kuinka vakavasti sen otti. Mä otin kyllä. Se vika on tollasissa vähän sulkeutuneemmissa miehissä, et ne ei puhu ja jos koittaa sit pumpata sitä ulos, niin tuloksena on riita...

Pakko myöntää, et tää vauvaprojekti on vaikuttanu munkin seksikäyttäytymiseen. Joskus huomaa selvästi, et nyt harrastetaan vauvaseksiä, vaikka toivo on ollutkin aika matalalla.
 
Mumma82
Oih... unelmaa olisi, jos olisi seksiä edes 2krt/vko, mutta kun meillä se on jo monta vuotta ollut tuo 1krt/vko ja jos sattuu oikein hyvin, niin just ja just 2krt!... Jos se olisi meikäläisestä kiinni, niin sitä olisi joka tai joka toinen päivä, mutta miehen halujen mukaan tässä joutuu elämään, kun ei häntä voi pakottaakaan..! (nettiporno tosin näyttäisi kelpaavan sille, ja sekö vasta harmittaakin! Kohdistaisi mieluummin ne halut silloinkin vaan omaan vaimoon eikä omaan käteen! Huoh!.. Se ei tosin tiedä että tiedän nettipornosta - ja riitahan siitä vaan tulisi jos paljastaisin tietäväni)

Nytkin se meni mieluummin katsomaan leffaa, joten ehkä parempi tuuri sitten ensi vkonloppuna (viikolla kun se on vaan "niin väsynyt, eikä nyt jaksa keskittyä mihinkään") Niisk! Surettaa ja välillä tuntuu siltä, että "enkö ole haluttava? Mikä mussa on vikana, kun oma mies ei halua mua?" :/

Tuntuu niin mielettömän toivottomalta nyt tää meidän vauvaprojekti, että tekisi mieli pistää hanskat tiskiin! :(
 
Minmie-79
Voimia nyt Mumma!

Noi on inhottavia asioita. En silti usko, ettekö ois haluttava sun miehen mielestä, noi on vaan jotain miehisiä kromosomi-juttuja, joille ei vaan voi mitään. Vauva-haaveillessa se tietysti hankaloittaa projektia ja kun meillä tuli noita ongelmia, niin ei oikeen auttanu muu, kun antaa asian rauhoittua omalla painollaan ja narista vaan täällä vauvakuumettaan, ettei painosta miestä niillä jutuilla. Siihen menee tietysti oma aikansa, et tilanne normalisoituu ja tavallaan silloin on vauvahommat jäissä, voithan tietty koittaa naisellisesti juonia jotain.

Seksikkäät alusvaateet viettelyyn mukaan, extra-romantiikkaa, ja jos pystyt ite kattomaan jotain pornoa, niin siitä voi tehdä yhteisenkin asian... On sellasiakin pornopätkiä, joissa on ainakin yritetty ajatella myös naiskatsojia... ;) Ja huumoria mukaan...
Teillä kun ei vielä oo lapsia, niin on helpompaa järjestääkin erikoistilanteita, hemmotteluyö tai -viikonloppu hotellissa jossa vaikka kylpyamme, kuohuviiniä, mansikoita ja kermavaahtoa ja läpinäkyvää pitsiä tai vaikka syntinen babydoll-asuste tai järjestää kotiin jotain vastaavaa tai hankkia ko. pornopätkä valmiiksi ja yllättää mies "leffaillalla" tms... Kovat konstit käyttöön... ;)
 
minmie ei kirj.
Ti 22.11.

Minmie------------27/27-32---------------47--------------Pikkukakkonen
lele86--------------20/26-33---------------30--------------Esikoinen
Alissa_L-----------25/28-30----------------5-------------- Esikoinen
Tupu_--------------15/27------------------15-------------Esikoinen
Tylleröinen -------32/28-48---------------7--------------Pikkukakkonen
Mumma82 --------19/31-32 ----------------9 ------------ Esikoinen
Emmastiina--------22/30-32----------------2--------------Esikoinen

Tauolla vauvakuumeilusta
heho----------------------------26--------------Esikoinen


Noniin, lekurissa taas käyty. Progesteroniarvo ei ollu vielä tullu, mut se prolaktiini ja kilpirauhasarvot oli hyvät. Ihmetteli se lääkärikin sitä aikasempaa prolaktiiniä, kun nyt kerran oli ihan ok ja sillon joskus oli postmenopaussi-tasolla. Luulen ite, et se oli otettu vaan väärään aikaa ja siks niin viturallaan.

Hoitona alkuun aloitin jo tänään metforemit, sen monirakkulaisuuden takia. Sen ois siis pidemmällä aikavälillä tasata sitä munasarjojen ja kohdun hormoonitasoa. Niin tosiaan, se kohdun limakalvo silloin ultratessa ei ihan ollu sen lääkärin mieleen, oli vähän liian ohut ja vähän liian tasainen, mut se on seikka joka saattaa vaihdella kierroittain. Ja kierron toisena päivänä aloitan femar-nimisen lääkkeen, viiden päivän kuurina, käsittääkseni siis vastaa clomifeniä tms. Kierron 10-12 päivänä seurantaultraan.

Jos ei näillä lääkkeillä saada tuloksia, niin parin, kolmen kierron päästä inseminaatioon.

Siitä miehen sperman laadusta ei ollu kovinkaan huolissaan, kun kaks raskautta on kerran alkanu ilman apuja. Mut koska näin pitkiä välejä on ilman alkanutta raskautta, niin se inssi sit taas pitäs auttaa siihenkin vaivaan...

Nyt siis kerrankin odotellaan tätiä tulevaks, et saadaan hommat etenemään ja peukut pystyyn...
 
Minmie-79
Antakaa anteeks, et omanapailen täällä nyt tälleen kaiken aikaa... *vähän nolona*


Oon täs kuluttanu aikaa lueskelemalla kokemuksia tosta femarista, kun en aiemmin ollu kuullu ko.lääkkeestä.
Se on siis rintasyöpälääke(!), antiestrogeeni. Se lääkäri kertoi, että sitä ei ole rekisteröity lapsettomuushoitoon, koska pääasiassa sen käyttö on jatkuvaa n. viiden vuoden ajan rintasyöpäleikkauksesta ja lapsettomuuteen käytetään 5 tablettia/kierto, joten valmistajan rahallinen hyöty tästä puolesta on minimaalinen. Kuitenkin keskusteluja seuratessa huomasin, että sitä pidetään clomeja parempana, koska on tehokkaampaa (toimii tehokkaammin kun clomit ja toimii paremmin myös niillä, joilla clomit ei tuota toivottua tulosta) ja siinä on vähemmän sivuoireita, eikä keräänny elimistöön, toisin kun nuo clomit.
Ja se metforem, mitä myös sain, on itseasiassa diabeteslääke. Sen olis kai tarkoitus tasata niiden monirakkulaisten munasarjojen hormoonituotantoa, eli toimii siis tukena.

Sit sain pääni ihan sekisin lukemalla kaikkia noita keskustelunpätkiä ton femarin käytöstä ja niissä oli paljon puhetta pregnyl-piikeistä (irrottaa munasolun tiettynä aikana(?)) ja monista muista piikeistä ja lääkkeistä. No, oon kuullut ton meitä hoitavan lääkärin olevan Suomen parhaita lapsettomuuslääkäreitä, et ehkä hän tietää mitä tarvitaan ja milloin ja mitä muutenkin tehdään...

Mä oon ihan alusta asti puhunu kaikille avoimesti meidän vauvayrittämisestä ja sen vaikeudesta ja nyt myös näistä tutkimuksista ja hoidon aloittamisesta. Tänään töissä oli pakko nauraa tilanteelle: Mä sain siis kaksi lääkettä lapsettomuuden hoitoon, joista kumpikaan ei ole siihen tarkoitukseen tarkoitettu. Eikä mulla ole sen enempää diabetestä, kuin rintasyöpääkään... Kummankaan lääkkeen tuoteselosteista ei löydy sanaakaan lapsettomuuden hoitoihin liittyvästä käytöstä, vaan pikemmin molemmissa kehoitetaan neuvottelemaan lääkärin kanssa käytöstä raskauden ja imetyksen aikana. Tuota metforemia on tutkittu, vaikkakaan mitään varmaa tulosta ei olekaan vielä, ja sen arvellaan myös vähentävän keskenmenoja. Kun kysyin lääkäriltä sen käytön jatkumista jos saadaan se toivottu raskaus alkamaan, niin 12 viikolle asti jatketaan syöntiä.

Ainoa, mitä mä nyt pelkään, et innostun liikaa ja alan odottaa tuloksia nyt-kaikki-mulle-heti-systeemillä ja petyn sit raskaasti (heh-heh), jos ei onnaakaan.

Jaa, tais tulla aika sekava sepustus kaikkiaan, mutta pakko oli päästä päästelemään höyryjä...

(Mulla on viikonlopusta asti juilinu alavatsaa silloin tällöin, jatkuu edelleen ja vaikka mies sanoi, et eilen olin kärttyilly menkkamaisesti, niin pieni toivonkipinä on, et josko se aukiolotutkimus ois sittenkin poikinu jotain ja voisin palauttaa ne 5 pilleriä sinne klinikalle tarpeettomina, kun sain ne femarit sieltä, kun minimipakkauskoko on 30 tablettia ja ko. pakkaus maksaa satasen verran.)
 
julie
Moikka! olen näitä juttuja niin paljon lukenut ja nyt sitten päätin itekkin uskaltaa kirjottaa:))
Elikkä, olen 22v. ja ollaan mieheni kanssa seurusteltu 6 vuotta. 16-vuotiaana sain tietää, että minun on vaikeaa tulla saada lapsia koska todettiin monirakkuloiset munasarjat. No niitä itkettiin sitten jonkin aikaa, mutta ei auttanut kun jatkaa eteenpäin, eikä lapset siis sillon ollut vielä harkinnassa.
Olen kokeillut Nuvaring-ehkäisyrengasta vuoden verran, mutta tuli niin kamalat yhdyntäkivut ja ei seksi sen takia loppujenlopuksi edes kiinnostanut, joten lopetin sen käytön ja sen jälkeen ei olla ehkäisyä käytetty. Enkä ole myös raskaaksi tullut.
Menkat tulee aina sillon tällön.. Nyt viimeiset kaksi vuotta on menkat ollut suhtkoht säännölliset, että jos on ollut viime kuussa esim. 1.-5.päivä niin tässä kuussa ne tulis 5.-10.päivä. Ne menee aina noin eteenpäin ja eteenpäin, hassua? Ollaan siis 1,5vuotta nyt oikeen yritetty-yritetty lasta ja kun on noin epäsäännölliset menkat, sitä ehtii innostua joka kuukausi että nyt jes tärpännyt ja raskaustesti kuuluukin normaaleihin kauppareissuostoksiin kun joka kk on pakko semmonen varmuudenvuoksi tehdä, näin on ollut viimeiset 1,5vuotta..raskasta ja kovia pettymyksiä.

Nyt alkaa ens viikolla sitten vihdoinkin lapsettomuushoidot. Jotenkin kummallista ja samalla vapauttavaa, kun melkeen 7 vuoden tietämättömyyteen ja epävarmuuksiin tulee vastauksia? Saanko koskaan lapsia? Millaisilla hoidoilla? Todella jännää! :)

NIIN ja tähän kaiken kukkulaksi vielä mieheltäni kun myös otettu spermanäyte, ei ollut sekään ihan täydellistä..tai siis että ei vilise siellä niin paljon kun pitäisi, joten ei auta sekään yhtään asiaa :/ mutta kai kaikkeen löytää ensviikolla vastauksia:)
 
Emmastiina
Tervetuloa Julie ja ihana avautuminen Minmie =)

Sen verran on kokemusta noista yläpään vaivoista että useita lääkkeitä käytetään muuhunkin kuin siihen mihin se on ehket alunperin kehitetty. Epilepsialääkkeitä käytetään masennuslääkkeinä jne. Mut aika hurjaltahan se tuntuu (ja tieto lisää tuskaa... ;) Mut ihanaa et asia etenee! Varmasti se että otetaan "järeämmät aseet käyttöön" antaa taas uutta tsemppiä ja toivoa ja mä ainakin luotan vahvasti onnistumiseen.

Olen tehnyt jonkinlaisen päätöksen siitä etten ihan kauhean montaa kuukautta yritä luomuna. Jos ei onnistu hakeudun kyl hoitoon aika pian. En halua yrittää vuotta ja sit lääkäri toteaa ettei koskaan olisi ikinä ollu mahkuja luomuraskauteen. Ihan kun hakkaisi päätä seinään.

Täällä piinaviikko menossa ja se on TOSI piinallinen. Mä voisin nukkua vaikkapa 3-4 päivää eteenpäin ihan putkeen ja herätä seuraavan kerran kun saa testailla. Hmm no siinä välissä voin kyl käydä pikkujouluissa. Olen jo varautunut arsenaalilla testejä Pregcheck, clearblue-tikku ja clearblu digitaalinen. Perhana jos joku niistä ei + anna =) vitsi, vitsinä...

Ja niistä oireista mulla on ollu 3 päivää vanne koko kropan ympäri. Kukaan ei ole koskaan kuvaillut tällaista oiretta ennen. Eli mua ei vihlo vaan tuntuu kun olis laitettu korsetti rintojen alta tonne napaan asti ja se kiristäisi niin helkutisti. Sit mulla on kurkku kipeä joka aamu ja röyhtäyttää. Siinäpä ne. Ei siis tod. mitään perinteisiä oireita kun raskautta toivotaan...
 
Mumma82
Tervetuloa julie! :) Lisäähän itsesi listalle, kun kerkiät!

Minmie: kuulostaapa hassulta nuo lääkkeet! Mutta mikäs siinä jos ne saisi +:n aikaiseksi! ;)

).( maanantaina sain kun sainkin miehen mukaan heiluttelemaan peittoja, ja täytyy vaan toivoa että ajoitus oli hyvä! Viimeinen "limapäivä" oli nimittäin silloin, eli sen perusteella olisi juuri ollut ovispäivä...

MUTTA.... pieni mysteeri on nyt se, että kun olen nyt tikuttanut ovista viime viikon ma:sta lähtien päivittäin saaden negoja tai oikein haaleanhaaleita (juuri erottuvia) testiviivoja niihin, niin vasta tänään siihen tuli kunnolla näkyvä viiva..?! En tajua? Eli onko ovis vasta tänään/huomenna ja milloin siten kannattaisi pupuilla? :O Auttakaa tietämätöntä!

Vähän on toiveet taas matalalla sen suhteen että saisin miehen enää tällä viikolla innosumaan sänkypuuhista kun hänelle tosiaan riittää se 1krt/vko ja nyt on jo tuplaantunut tuo määrä viimeisen 7 pvän osalta (hehheh..), mutta täytyy vaan yrittää.. :D
 

Yhteistyössä