Vauva haaveissa vuodelle 2013 - 2014

FLV
Täällähän on jännää! :popcorn: Onko Saspa tehnyt tälle aamulle (+)testin? Milloin Niiskulineiti aiot testata? Minulla on molemmista aiemmista raskauksista tuntunut silloin alkuraskaudessa, että menkat alkaa aivan justiinsa, mutta eihän ne alkaneet ennen kuin vauvat oli jo maailmassa. :)
 
Heissulivei! :wave:

Ilmoittaudun taustalle kun taalla nayttaisi olevan hyva meininki. Mulla (22) vauvakuume kova, mies (23) voisi viela odotella. Mulla on ollut tammikuusta asti niin sanotusti raskausoireet paalla ja ollaan menossa endokrinologin kautta hormonitutkimuksiin seuraavien kuukautisten aikaan.

Tallakin hetkella tulee toisesta rinnasta puristamalla maitoa ja pahoinvointi on voimakkaampaa kuin viela aikaisemmin. Erilaisia vatsa tuntemuksia on jatkuvasti - vihlontaa, repaisyja. Naiden takia tulee noita testeja tehtya. Haalean haamun testasin tuossa sunnuntaina ja kattellaan nyt tuleeko menkat perjantaina - kun en enaa tieda koska niiden pitaisi tulla. :D Yhtakkia alkoi siis heittamaan viikolla-kahdella eteenpain.

Niiskulineiti pitais lailta kieltaa mielenvaihtaminen tassa asiassa - paitsi siihen toiseen suuntaan tietysti. ;) Varmaan lahes jokaisella miehella tulee ihan samat ajatukset mieleen jossain vaiheessa.

Kovasti tsemppia kaikille! :flower:
 
Viimeksi muokattu:
Heippa kaikille!
Saako ilmottautua mukaan? Olen 28-vuotias ja esikoista yritetään laittaa alulle eikä millään malttaisi odottaa...
Pillerit jätin pois jo huhtikuussa, mutta lapsen yrittäminen alkoi vasta tällä kierrolla.
Pillereitä käytin yli 10 vuotta, mutta kierto ollut ainakin toistaiseksi noin 28-30 päivää. Toivottavasti pysyy säännöllisenä!

Mulle saa huomiselle päivittää: kp 20/30, yk 1, ya 6/13, 1


-Laurina
 
Se tunne kun on menossa kp 44...ja ei en uskalla edes ostaa raskaustestiä:kieh:
Aivan jäätävää, mutta totta.
Kun on niitä testejä tehny jo niiiiiin paljon, niin ei jaksa sitä pettymisen tunnetta.
Siispä ajattelin odotella vielä tämän viikon, jos se täti pyyhältääkin paikalle...
Oireitahan ei ole, lukuun ottamatta pientä vihlontaa silloin tällöin.
Yleensä viikkoa ennen menkkoja alkaa tissit kipeytymään...ei ole niissäkään mitään tuntemuksia...
Siispä ei auta kuin odotella(vaikken haluaisikaan)...

Plussa puhureita kaikille:heart:
 
Täällä alkoi menkat tänä aamuna, eli mulle saa keskiviikolle päivittää kp2/26-28

Niiskuneiti testaa jo!!! :D Kauhee jännitys sun puolesta!

Mullakin oli toi viime kierto omituinen olojen osalta, mulla ei oo koskaan rinnat tuntuneet mitenkään kipeiltä ennen menkkoja (joskus vähän vain turvonneilta tuntuneet) niin nytpä mulla oli muutaman päivän ajan tosi aristavat rinnat ja ne näyttikin ihan "kummallisilta" :O Ehdin hetken jo toiveilla että voisinko olla raskaana, vaikka ei kyllä ollenkaan siihen suuntaan muuten vaikuttanutkaan... Noh, näin sitä mennään nyt sitten uutta kiertoa taas! Miehen työt edelleen hankaloittaa vauvantekopuuhia, mutta laskeskelin että siippa palaa reissulta taas kun mennään kp12 joten jotain mahiksia voipi taas ollakin :)
 
ja taas on väki lisääntynyt :) henoa terwetuloa :wave:

Läiti alkaa kuule olemaan samat tunteet.. mitähä jos vaan odottaas tekemättä yhtään testiä.. :x

Niiskulineiti ja sit väitetään että me naiset ollaan vaikeita ja ei osata päättää asioista :D niin ja toiveita on kyllä niin kauan kunnes toisin todistetaan ;)

ja arvakkaas mitä nega sieltä tuli :kieh: ärsyttävää.. TOKI sillä erotuksella että nyt piirtyi mielestäni (tai sit vain toivoin ja kuvittelen näkeväni :D ) viivan phja muttei siihen kyllä väriä tullut :( oireita on; tissit kasvanu niin että sais ettiä isommat rintsikat. turvottaa, vessattaa vähän väliä, päätäki särköö aika ajoin, huonoa oloa aina vähin ku pitempään syömäti, väsyttääski.

-Saspa-

*muoks oloihin sen verran että alkoi aika kova kourinta kipu oikealla puolen munasarjojen tuntumas ja aivan kuin olisi pissulla käydes aavistuksen tuhrua :| voi ie...
 
Viimeksi muokattu:
Täällähän jännätään testistä enemmän melkein kuin minä! :D Itsellä ei minkään moista oloa että olisin raskaana! :D Negaa vaan odotan. Vaikka menkat myöhässä ja oloja olis! :) Ja Läiti Mulla vähän sama, että en edes viitsi tehdä testiä kun niin monta negaa muissa kierroissa takana. Vaikka oireet on kyllä nyt erilaiset.... Mutta anoppi ja appiukko tulee v-loppuna kaukaa käymään, että jos olis jotain kerrottavaa, niin täytys silloin kertoa... ;)

Tänään ollut nipistelyä eripuolilla alavatsaa, hikiaaltoja ja päänsärkyä. Eikä mitään pienintäkään veristä vuotoa... Ja nyt kun oon syönyt tuota Proveraa, niin menkat on tulleet aina kp27 illalla. Kellon tarkasti!
Kai sitä täytys testata, edes sitten se nega!
Ja tuosta miehestä en välitä, jos raskaana ollaan, niin sitten ollaan! :D Mutta kiitos tsempistä!! :heart:
 
Torstai 4.7.2013





Yritys/TJOTtailu alkanut:

*-tanjuli-................kp 125/29-50..........................ya 7/12..........1.

*-PikkuMyy-..............kp 91/36................yk 12...........ya 1/12........1.

Läiti.......................kp 46/33-39.............yk 18..........ya 9/11.......2.
Wuf.......................kp 42/28-30............yk 4...........ya 3/13........2.
saspa.....................kp 40/28-30................yk 1..........ya 6/13.......4.
kahvikuppi(27).........kp 40/37...................yk 3..........ya 12/12.......1.

Niiskulineiti86..........kp 33/28...................yk 7............................1.

millionnea...............kp 25/36..................yk 14.........ya 2012.......2.
Tipetsu...................kp 25/26-29................................................2.
Laurina...................kp 21/30..................yk 1..........ya 6/13........1.

Markke...................kp 19/30-?................yk 12.........ya 6/12.........2.
moulin rouge...........kp 18/28-30.............yk 7...........ya 1/13........2.
Nenna81.................kp 17/28-31..................yk 4..........ya 3/13.......3.
ViidesVillahousu(33)..kp 13/28..................yk 4.............................5.

SuAnn.....................kp 8/30..................yk 7...........ya 6/12........1.
Matilda-..................kp 7/27-28............yk 1............ya 7/13........1.
Penni79..................kp 5/24-26.............yk 8............ya 2/13........2.
Tiukuliina89............kp 5/30-32.............yk 1............ya 7/13........4.
avantasia(26)..........kp 5/31...................yk 8.............................3.
juliesisko(26)...........kp 3/26-28.............yk 5..........ya 3/13........2.
manije....................kp 3/30-38.................yk 4...........ya 3/13........2.



Day Past Ovulation:
millionnea......................DPO 9



Yrityksen myöhemmin aloittavat:
eleonoora86, Villihiiri, Nato, SuloinenSalaisuus, FLV



Taustailijat:
Neiti Näpsän Äiti, Isbla, piupiu, Pionia, another, mavli, nibander, Katiliin84, minmaria, marianna87, Säihkiss, Daisy D, Villemo, Huumori, Slallu, jadeka, Beyond, Miukula, Jumevi, Clarity, Annatto, Ambrosia85, pinkkihevonen, kolmas(ko?), Spukka



Plussanneet:
Kesäkuu 2013: Hassel (yk5), Piitu85 (yk1), katrinainen (yk3), Mom09 (yk11), sydäntähti (yk3), maamis (yk3)
Toukokuu 2013: Kolibrinkukka (yk5), Mijau (yk2), katrinainen (yk2), Slartibart (yk7), miss_piggy (yk10), Pippuri85* (yk2)
Huhtikuu 2013: NeitiT (yk3), verppu (yk4), NuNutin (yk2), Nomppeli (yk2). Jeccika (yk6), ralliruutu (yk7), Klementiini (yk1), Linttu (yk3), Sanna-M, Alexandra89 (yk4)
Maaliskuu 2013: ViiruP, irenne (yk2), jii87 (yk2), Susimieli (yk1), jen_ni (yk3)
Helmikuu 2013: Apatus (yk2), kääkkis82 (yk1), Mylvinen (yk6), TauTau
Tammikuu 2013: Vilijonkka (yk10), Maana-mamma (yk1), Minde87 (yk9), Peity, Luna85 (yk10), LukLu (yk1), Villanen
Joulukuu 2012: AnnuLiisa (yk5), pink dream (yk2), Ainolinnea (yk15), Bambini (yk4), Amiraali (yk3), Lintsa (yk2), Pintsu (yk5), Sunshine84 (yk2), eufemia, suan (yk1), Ambrosia85 (yk23)
Marraskuu 2012: nanna_ (yk1), BDU (yk1), Epa_88, hopestar (yk10), jeennaa (yk3)
Lokakuu 2012: Emppuli83 (yk3), wilma79 (yk1), Minix (yk1), amylee
Syyskuu 2012: Heiverö (yk1), Chrissy72 (yk4), Hetami (yk2), emily90
Elokuu 2012: eufemia (yk2), hintrikka (yk14), haave2 (yk2) Mi&Ma (yk1), panzkus (yk4)
Heinäkuu 2012: Leenuliinukka (yk2), Kamomillatee (yk2)
Kesäkuu 2012: Vissyliini (yk6), lenkkari (yk10)





kp = kiertopäivä
yk = yrityskerta/-kierto
ya = yritys aloitettui
TJOT = tulee jos on tullakseen
dpo = days past ovulation, päivät ovulaation jälkeen

Päivittäjät:
SuAnn & -PikkuMyy-

***Mikäli kiertosi venyy yli kp56, niin ilmoitathan siitä.
Muussa tapauksessa sinut siivotaan listalta pois.***


*-merkillä merkitty aktiiviset pitkän kierron naiset, joita ei siivota yllämainituin perustein.

Ilmoitathan listalle tulevat/muuttuvat asiat korostaen.




+++++ PLUSSARIKASTA HEINÄKUUTA +++++


Plussanneille löytyy oma pino täältä ------>
 
Viimeksi muokattu:
Huhuuuh Niiskulineiti,mikä tilanne? Koska testaat? :)

Saspalle pahoittelut negasta.

Laurina ja Babette ja ylipäätään kaikille uusille,tervetuloa joukkoon! :) :flower:


Täällä ei tuhruja enää ole eli pitäskö mulle nyt sit päivittää listaan takas kumminkin kp 24/26-29 kun ei ne kyllä voinu menkat olla. Tuhrun loputtua tuli kuvaan pahoinvointi..:x Ja niitä repäisykipuja oli myös,nyt jo loppuneet. Mut menkkamaisia jomotuksia mahalla kyllä on..Mutta tissit ei oo kipeet tms... Eilen heti pupuilun jälkeen vessareissulla näkyi punertavaa paprussa,mutta mitään ei ole pöksyyn tuon jälkeen tullut. Itseasiassa,se vuoto näytti samalta kuin esikoisen odotusaikaan pupuilun tms. touhujen jälkeen...:confused: Mutta ihan rehellisesti,en odota plussaa enkä tipu korkeelta kun/jos menkat alkaa..Lähinnä sit vaan ottaa päähän kropan sekoilu eli tuo ihme välivuoto.. Mutta ensi ti testaan js tarvis..vaikkakin testejä tulossa postissa..:)


Peukkuja kaikille!


-Tipetsu-
 
Pahoittelut saspa:hug:

Ja Niiskuneiti, toivotaan sulle sitä plussaa=)
Meillä kun kohta 2 vuotta yritystä takana, niin voit arvata paljonko testit on syöny rahaa :O

Mä tässä kuumeisesti mietin että menenkö töiden jälkeen apteekkiin vai en...
Eilen illalla oli havaittavissa vähän jo turvotusta.Aamulla se oli jo ohi.
Ehkäpä maltan vielä mieleni ja odottelen :D
 
  • Tykkää
Reactions: Saspa
Voi ihanaa kuinka täällä kannustetaan! Tuntuu todella mukavalta! Kiitos :heart: :heart: :heart:

Kyllä kai niitä testejä täytyy huomenna ostaa ja kokeilla mitä näyttää! Edelleen ei vuotoja, tänään ihmeellistä menkka kipua... Vihlontaa ja jomotusta. Olen hoitotyössä ja tänään tuli töissä todella hiki ja tuntui että nyt pyörryn!! Ehkä hieman huonovointisuuttakin havaittavissa välillä. Työmatkalla meinas tulla tippalinssiin, kun päässäni pohdin, että jos sitä oltaisiinkin IHAN OIKEASTI raskaana! Täytyy siis testata. Mitä turhaan sitä vaan päivittelemään tai jossittelemaan... Mutta heti tulee olo, että olenko minä sittenkään valmis tähän?! :confused: Kai niitä tunteita tulee kaikille joskus... :ashamed: Tässä nyt ollaan jo kuitenkin 26v ja mies on 31v.

Niin ja Saspa pahoittelut vuodon yllättämisestä! :heart:
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Saspa
Ihanaa Tipetsu, toivottavasti viiva vahvistuu! Ja täällä kans jännätään niiskulineitin puolesta!! :)

Omaa napaa sen verta et eilen alko aamulla menkat.. Torstaille voipii päivittää siis kp3/30-38! :stick: Mistähän lie johtu et viikolla veny kierto..
 
Jee, hyvä Tipetsu! Niiskulineiti testaa jo... :)

Käytättekö te ovulaatiotestejä? Mä oon yrittänyt tän kierron seurailla omia tuntemuksia ja limoja, mutta en kyllä ovulaatiota niiden perusteella ole bongannut. Ja kai sen olisi pitänyt jo olla, nyt kuitenkin kp 21... Enpä siis usko, että tästä ekasta kierrosta raskaudun ja olishan se kyllä muutoinkin aika uskomatonta, että niin pian tärppäis. :)
 
Yöllä loppunu menkat eli päästään kunnolla ahertamaan tähän kiertoon. Onneks halujakin löytyy itteltä ja mieheltäkin. Lähetään vaan lomailee mökille just ovulaation aikoihin eli saa ny nähä sitten mitä tulee käymään. Ovulaatio testejä en oo hommannu vielä kertaakaan ja nytkin aijon mennä ihan omien tuntemustakin mukaan ja varmaan joka toinen päivä peittoja heilutella.
 
Heippati hei!

Täällähän on monella jännät hetket käsillä. Testiä nyt van kehiin ja äkkiä!!! :popcorn:

Onnea plussanneille ja tervetuloa uusille! :heart:

Kiitoksia kaikille osanotoista. Pikku hiljaa alkaa tottumaan ajatukseen että mummu on poissa. Olen kuitenkin äärettömän iloinen että sain tuntea hänet 31 vuotta. :heart: Nyt muistelen häntä lämmöllä ja kerron sitten lapsille hänestä. :heart:

Itse en tiedä mitä mun kroppa tekee. On se kumma kun testipäivät lähenee niin oireita tulee vaikka ei edes yritä ( mukamas ) kuulostella niitä. :LOL: Mähän en oikein tiedä omasta kierrosta mitään, tuskin kukaan muukaan. :D viime kierto oli 24 ja nyt taitaa olla päivä 20 et ehkä ensi viikolla vois jopa jo testata. Eilen oli kyllä ihan ihmeellinen oire. Mentiin illalla puistoon ja kun sinne päästiin ni tuli ihan ihmeellinen olo ja maha turpos ihan ilmapalloksi. Näytti ihan siltä että puolessa välissä raskautta oltaisiin :LOL: sit tunsin et jotain hölähti pöksyyn ja olin et kiva jos nyt jo alkaa ja kierto sen kuin lyhenee :mad: mut se olikin vain valkkaria. Sit ykskaks tuli ihan kauhee vessahätä, oli niin lähellä ettei pitänyt käydä pusikossa sontimassa :LOL: sit loppuiltaa mahassa oli menkkamaisia tuntemuksia. Tänä aamuna niitä oli myös mut nyt on olo ihan ok. Ota sitten näistäkin selvää :stick:

Plussatuulia jokaselle!!! Olkoot heinäkuu plussarikas kuukausi!! :rolleyes:
 
Nega testattu... :ashamed: Edes haamua en nähnyt... Nyt ihmetyttää... Oireita en ole voinut kuvitella, koska ne on olleet niin fyysisesti selkeitä! No testaan parin päivän päästä jos ei kuukautiset ala... Melkeinpä itkettää nyt. :'( Vaikka niin varma olen koko ajan ollut, etten ole raskaana... Mutta toisaalta niin varma oireista! Ja kun lääkityksen aikana, ei ole heittänyt päivääkään kuukautiset ja nyt jo neljä pv myöhässä! No varasin ensiviikolle taas lääkärin, jos menkkoja ei ala kuulua... Nyt päikkäreille, jotta unohtaa harmituksen...
 
Tsemppiä Niiskuneiti!!!
Toi on tosi ikävää kun kroppa huijaa niin tehokkaasti- keltarauhanen se kai ne oireet tekee ovulaation jälkeen.
mä olin yk4 ihan varma että olen raskaana kun oireita oli niin monta, mutta puhdas nega tuli ja perään alkoi menkat. ja nyt yk8. vain yhdessä kierrossa kroppa huijasi ja pahasti.
 

Yhteistyössä