Vauva haaveissa vuodelle 2013 - 2014

Sunflower11
Ekasta ei mitään rv 10 asti kunnes tein testin ja joskus rv 11 alkoi pikkaset etomiset. Pari kertaa oksensin.
Toisesta melkein heti rv 6 alkoi oksentaminen ja kesti about 3kk taukoomatta.. Aamusta iltaan joka päivä tuli oksennettua.
 
Heipähei ja hyvää iltaa!
Kirjoittelen hieman kokemuksia gynekologin "perustarkastuksesta", missä kävin hiljattain. Menin tarkastukseen, sillä halusin itselleni mielenrauhaa ja varmuuden siitä, ettei minulla ole esim. endometrioosia (todella kivuliaat kuukautiset) tai pcota tms. , mikä saattaisi vaikeuttaa raskautumista. Samalla otettiin myös papa-koe. Käynti oli mielestäni hyvä. Ensin "ultratikulla" katsottiin kohtu - ja siellähän se oli, aivan sellaisen näköinen ja tuntuinen kuulema kun pitikin. Näin ruudulta myös munasarjat ja * tadaa* hyvin kasvaneen munasolun toisessa sarjoista :) Sen irtoamista tässä sitten odotellaan :) Sain myös tietää kohdun limakalvon paksuuden - normaalia näytti tälle kierron vaiheelle (4,6mm)!Lopuksi lääkäri vielä tunnusteli limakalvot lähinnä varmistaakseen, ettei endometrioosia tunnu. Tietysti endon poissulkeminen ei ole aukotonta, mutta ainakaan näillä menetelmillä sitä ei - huh - pystytty toteamaan. Käynti sai mieleni rauhoittumaan. Nyt sitten sormet ristissä toivon, että todennäköisyydet ovat puolellani :)

Vielä noista foolihapoista. Niitä saa myös Berocca-poretableteista, joissa on yhtä paljon foolihappoa kuin pelkissä lisissäkin. Sattumoisin olen juonut Beroccaa joka aamu lasillisen koko kevään ajan, vaikka en koko foolihaposta tiennyt kuin vasta viime viikkoina!

Hyviä öitä kaikille!
 
Muakin kiinnostaisi tommonen perustarkastus, vaikkei mitään "vaivaa" ole millään suunnalla. Joskus joku terkkari todennut, että mun kohtuni on jotenki jonnekipäin kallellaan paljon, kun on yrittänyt papa-koetta ottaa. Se on jäänyt päähän pyörimään. Mahtaako tuottaa esim. raskauden aikana ongelmia??

Alkoi sitten eilen kuukautiset :O Eli toisin sanoen, kierto onkin nyt yhtäkkiä viisi päivää lyhempi mitä normaalisti. Toivottavasti kierto ei tästä enempää sekoa, ettei lokakuussa ole ovulaatio hukassa.
 
Tosi kiva kun kamomillatee kertoilit tuosta sun lääkärikäynnistäs. Mua huvittais myös mennä, olis ainakin yksi stressi vähemmän, kun tietää että kaikki paikat on kunnossa. Tai toisaalta jos on jotain niin tietää sitten senkin. Olitko ihan kunnallisella vai yksityisella ja saako hintaa kysellä. Mä käyn yleensä aina yksityisellä, mutta tuossa kun noita ''tutkimuksia'' on vähän enemmän kun normaalisti niin mietin että miten paljon se hinta pompsahtaa.
 
Sunflower11
Amiraali: Mulla on ainakin suht paljon taaksepäin kallistunut kohtu ja ainoot "ongelmat" mitä oon ymmärtänyt voi olla voimakkaat alaselkään kohdistuvat menkkakivut ja sitten mahd. raskautumisen jälkeen voimakkaita vatsakipuja kun kohtu "kääntyy".

Aamulla taas testattu nega..
 
Fiinaliina: Mulla kävi niin hyvin, että meni työterveyteen. Kerroin työterveyslääkärille kovista kuukautiskivuista ja siitä, että runsaita vuotopäiviä on vain yksi, ja loput todella niukkoja. Näillä kuvailuilla sain (toivomani) lähetteen erikoislääkärille (Mehiläinen) vielä saman viikon sisälle. Joten varsinaista hintaa en tiedä.

Se piti vielä kisätä, että lääkäri tutki myös rinnat, myös normaalit.

En usko, että hinta voi 150€ korkeammaksi nousta. Joka tapauksessa hinta on pieni mielenrauhasta...minä kun pelkään valmiiksi kaikkia hankaluuksia. Kerroin tarkastuksesta myös miehelle, joka vaikutti myös helpottuneelta.

Nyt sitten yk2 (tänään kp 9) rennoissa tunnelmissa ja tietoisena siitä, että johtava follikkeli on olemassa!
 
  • Tykkää
Reactions: Fiinaliina
Huomenta! Se on sunnuntai ja paluua arkeen lähestyy!
Piti tulla ihan täältä katsomaan mikä kiertopäivä on menossa, kiitos Ambrosia85 kun jaksat päivitellä listaa! :flower:
Tuntemuksia kun on jättänyt pillerit pois: olen paljon rauhallisempi ja iloisempi! tai sit kuvittelen, mutta on jotenkin vaan hyvä olo! :)
Miten muut, oletteko huomanneet jotain erilaista kun olette pillerit tai muun hormonaalisen ehkäisyn jättäneet aikanaan pois?
 
Heippa!

Oon ollu vähän taka-alalla ja odottanut, et tullaan siihen kohtaan kiertoa et jotain asiaa alkais tulemaan.. :D

Mutta pahoittelut kaikille tädin kohdanneille :heart:

Kopsasin tuolta toisesta ketjusta saman pohdinnan tähän, joten jos osaatte valasta aloittelijaa..

Mä en nyt sit tietenkään malttanut olla kokeilematta niitä ovistestejä.... ihan mielenkiinnosta halusin kokeilla... ja te viisaammmat, kertokaas nyt tyhmälle.. mulla on kierto säännöllinen 28päivää, nyt kp 11.. eilen kp10 testasin davidin ovistikkua ja tuli aika vahva haalee viiva, ja tänään kp11 tumma, yhtä vahva viiva ku kontrolliviiva.. niin milloinkohan mun ovis sit mahtais olla?? ku kaikkien laskureiden mukaan ne olis noin kp14-16.. mä vasta vähän harjoittelen näiden tikkujen käyyttöä.. Mut hyödynnetään kaikki viivaset, ja olla liikkeellä jtp-taktiikalla..

Olis ollu parempi olla testaamatta, ne tikut vaan sekottaa mun pään ... :LOL:
 
Sunflower11
Ne laskurit on vaan suuntaa-antavia. Jos oot saanut tänään yhtä vahvan viivan kuin kontrolli niin se varmasti on sitten ovulaatioplussa ja ovulaatio sulla tapahtuu sitten 1-2 päivän sisällä?
Itselläni ovulaatioplussasta 12-24h niin tulee ovulaatio.
 
Hellurei!
Eli saisiko liittyä seuraan??? Kierukka poistettu tämän kuun alussa. Sitä ennen kierukan kanssa ilman kuukautisia 1,5 vuotta.
Viikolla oli parina kolmena päivänä etova olo + alavatsan nipistelyä. Ei mitään käryä kuukautiskierrosta, joten menin eilen hätäpäissäni tekemään jo cb:n viikkonäytöllisen r-testin. Inte gravid. Ei mitenkään yllättävää. Aloin miettimään että jos nuo olisivat olleet sittenkin jonkin sortin ovulaatio-oireita?? (Hormonaalista ehkäisyä on ollut siis viimeiset 10v).
Menkkoja odotelen alkavaksi koska tahansa.
 
  • Tykkää
Reactions: Fiinaliina
Sunflower11
Mi&Ma: Toivottavasti kierto lähtee kohta käyntiin! Kierukan jälkeen voi joutua odottamaan aikansa ennenkuin menkat tulee.
Etova olo ja alavatsan nipistely voi kertoa myös ovulaatiosta :)
 
Hei pakko tulla pikaseen mainostamaan uutta elokuvaa ''mitä odottaa kun odotat''. Me oltiin miehen kanssa eilen katsomassa ja oli muuten tosi hauska pätkä. Sai nauraa ihan vedet silmissä, mutta oli kyllä niin herkkääkin, että sai itkeä vedet silmissä. Ei mikään oscar-elokuva, mutta siis kaikille meille omaa vauvaa toivoville, tosi ihana pätkä. Ja suosittelen menemään elokuviin nimenomaan oman rakkaan miehen kanssa!
 
Mi&Ma mä laitan sut tuonne myöhemmin aloittaviin, kerro kun menkat alkaa niin otetaan sut tuohon kp-listalle mukaan :)
Toivottavasti tosiaan menkat pian alkaa ja luonnollinne kierto käynnistyy!

Mä viettelen tän viikon vielä lomaa (mies lähti töihin). Ihan kiva, vettä sataa, on märkää, kylmää ja pimeetä :LOL:
 
Maanantai 16.7. 2012





Yritys/TJOTtailu alkanut:

miss_piggy (30v.).... kp 64/38-45 .........yk 2 ......ya 03/12........ 1.

another...............kp 51/32..............yk7 ........ya 1/2011.............1.


Sunflower11....... kp 34/24-28.........yk20.........ya 12/2010.........3.

hintrikka.................kp 28/29-31 .........yk13......... ya5/11............ 1.
Luna85(26).................kp 28/29-38..........yk 5............ ? ...............?
Viljonkka (26).........kp 27/29-30.......yk 5............. ya 3/12............1.
Markke................. kp 26/?............yk1/TJOT...........ya 6/12..........2.

Heiverö..................kp 16/?............yk 1............. ya 7/12............ 3.
(Peity.....................kp 14/28.................yk0..............................2. )
Lemontree-86...........kp 14/25...............yk1 ........ya 7/12........... 1.
Mathilda83.............kp 12/28-30 ........ yk1 ........ya 6/12 .............. 1.
Leenuliinukka..........kp12/23-28............yk2............ 6/12 ................ 3.
haave2................kp 12/28 .............yk 1.........ya 7/12.............. 1.
eufemia(27)...........kp 12/28-35........yk 2.........ya 6/12........... 1.
jenni_noora(28).......kp 12/28...........yk 7.......... ?................ 1.
(minmaria...............kp 11/ ?...................yk0........................... 1.)
Kamomillatee............kp 11/28........yk2............ya 6/12.................1.
panzkus..............kp 10/28-30 ........ yk3 ........ya 5/12 .............. 1.

Chrissy72 ...............kp 9/26.................yk3.. ...ya 5/12.............. 4.
Ambrosia85(27)...... kp 6/28-31 ........yk19 .....ya 10/10.......... 1.
Mircea..............kp 6/29 ........ yk13 ........ya 12/10 .............. 1.




Day Past Ovulation:




Yrityksen myöhemmin aloittavat:

eleonoora86
Amiraali (lokakuu 2012)
Mi&Ma



Taustailijat:
Neiti Näpsän Äiti
Markke
Isbla
piupiu
kääkkis
Lumihippu
Pionia
Fiinaliina




Plussanneet:
Kesäkuu 2012:Vissyliini (yk6), lenkkari (yk10)





kp = kiertopäivä
yk = yrityskerta/-kierto
ya= yritys aloitettui
TJOT = tulee jos on tullakseen
dpo = days past ovulation, päivät ovulaation jälkeen



+++++ PLUSSARIKASTA HEINÄKUUTA +++++
 
Kamomillatee ja eleonoora, kiitti vastauksistanne. Mä olen itse myös semmonenkin stressaaja että tommonen perustarkastus olis kyllä niiiin hyvä. Taidampa ensin tutkia meidän työterveys tarjontaa (mehiläisessä meilläkin), ja vasta sen jälkeen sitte varata ite ajan, jos ei kuulu.

Mi&Ma tsemppiä menkkojen odotukseen. Täällä odotellaan myöskin.... eipä kuulu ei näy. viimeviikko oli vielä menkkajuiluntaa oikeestaan joka päivä, mutta nyt on tyystin kadonnut.. Plööhh, en kestä jos tää nyt alkaa venymään!

Ambrosia, minä en ole viel kertaakaan edes rannalle päässy ku on ollu niin kylmä kesä. Mulla loma alkaa vasta elokuussa, joten toivoa vielä on. Mutta on tää kyllä aika perseestä kun joka päivä vaan sataa, eihän tässä muuta ehdi miettimäänkään ku omaa nyyttiä=)
 
Fiinaliina, mä pääsin sentään ekalla lomaviikolla arskaa ottamaan :LOL:
Ja onneks tosiaan loman jälkeen on illat ja viikonloput :)

Nyt tällä viikolla ajattelin tehdä suursiivouksen kotona ja kuluttaa pururataa. Ei pitäis ainakaan painon nousta pahemmin tällä lomalla :)
Mutta ottaahan se päähän kun kelit on näin huonot.
Toisaalta aina ennen on osunu kelit hyvin kohdilleen :)
 
Tsemppiä hintriikka, samoilla linjoilla ambron kanssa, eli ei kande lannistua =)

Ambrosia, ainakin se on hyvä puoli viileessä säässä että jaksaa lähtee lenkille. Helteillä ei paljoo tee mieli urheilla, ainakaan ulkona!
 
Sunflower11
Ovistikut joo voi näyttää raskauden, mut sillon se testiviiva pitäs olla yhtä vahva/vahvempi ku kontrolli.
Mie ainakin saan pitkin kiertoa haaleeta viivaa testialueelle ovistesteissä.
Mut tsemppiä! :)
 

Yhteistyössä