Mä luulen (tämähän voi muuttua jos esikoinen joskus tulee) että haluaisin 2-3 lasta.
Miehellä tosiaan jo yksi lapsi ja hän on sanonut että vielä kaksi olisi kiva. tosin myöhemmin sanonut että saa tulla niin paljon kun on tullakseen.
Noh, eipä varmaan paljoa kun ei tää ensimmäinenkään tahdo alkuaan saada :/
Lisäks on alkanut pelottamaan se että kun miehellä on jo yksi lapsi, niin miten sitten kun meille tulee yhteinen lapsi joka on mun ensimmäinen? Onko mies kokoajan ojentamassa mua vaipan vaihdosta pukemiseen asti ja syytämässä omia mielipiteitään?
Miehen esikoisen kasvatukseen ei oo mun tarttenu puuttua, enkä edes voisi.
Nyt kuitenkin tilanne mahdollisesti syksymmällä muuttumassa niin, että miehen esikoinen asuisi meillä vuoroviikot (eli ei enää joka toinen vklp ja kerran viikossa) jolloin tottakai myös mun rooli tulisi muuttumaan.
Miehen esikoisen kanssa tullaan hyvin toimeen, eikä ole tarttenut suoranaisesti kasvattaa.
Silti taustalla mörkö huhuilee että mieheni on jo isä, ja sillä on kokemus. Onhan mullakin joo kokemusta pienistä lapsista ja vauvoista, mutta ei ne omia ole ollut.
Tää epävarmuus omista taidoistaan alkoi tossa joku ilta sitten kun luin jotain vaaliehdokas lehteä ääneen kielikylpypäiväkodista ja mies totesi ettei lapsia sellaseen laiteta. Itse kun oon aina ajatellu että tottakai jos on mahdollista niin laitetaan. Ensimmäinen "erimielisyyys" lasten kasvatuksen suhteen ja heti oon herkillä
Pitää varmaan miehelle joku ilta avautua tästä "pelosta" niin varmasti alkaa helpottamaan. Ja eihän se ole vielä edes ajankohtaista miettiä lasten päivähoitomuotoja kun ei lapsi ole vielä edes itämässä
Täällä varmaan täti lähettelee signaaleja kun oon jotenkin ihana maassa.. murr!