Vauva 3kk, koska saan omaa elämää takaisin?

[kk]

mulla alko elämä oleen "suht normaalia" vauvan olleessa n. 6kk. ja kun vauva täytti 1v niin kaikki oli aivan ihanasti, jotenkin se alku oli kamalaa omalla kohdalla enkä oikeen ollut oma itseni.

Just näin. En ole oma itseni. Kiitos kommenteistanne, ja ymmärrän toki, että äitiys on 24/7 hommaa, ja nautin toki vauvastani. Antakaa anteeksi ensikertalaiselle, jolle tämä kaikki on niin hemmetin uutta, ja tunteet menevät vuoristorataa, välillä pakahtuu rakkaudesta ja välillä tekee mieli huutaa.

Pelkään tosiaan mennä yleisille paikoille tuon kanssa, ehkä olen sitten vain tosiaan niin en oma itseni ja en luota taitoihini, miten ihmeessä niitä kykyjä saisi hankittua lisää? En luota, että saan vauvan rauhoittumaan. En osaa tulkita vielä itkuja, en todellakaan ole vauvani paras asiantuntija. Hyvin avuton olo välillä.

Mulla oli samanlaiset tunnelmat. Ensimmäinen lapsi minullakin. Pelotti, jos vauva alkaa itkeä tms, en osaa rauhoittaa jne. En halunnut että tänne tulee ketään kyläänkään pitkäksi aikaa, koska en luottanut omiin esim. imetys"taitoihin"... Meni ohi.

 

[NeitiNasu]

mulla alko elämä oleen "suht normaalia" vauvan olleessa n. 6kk. ja kun vauva täytti 1v niin kaikki oli aivan ihanasti, jotenkin se alku oli kamalaa omalla kohdalla enkä oikeen ollut oma itseni.

Just näin. En ole oma itseni. Kiitos kommenteistanne, ja ymmärrän toki, että äitiys on 24/7 hommaa, ja nautin toki vauvastani. Antakaa anteeksi ensikertalaiselle, jolle tämä kaikki on niin hemmetin uutta, ja tunteet menevät vuoristorataa, välillä pakahtuu rakkaudesta ja välillä tekee mieli huutaa.

Pelkään tosiaan mennä yleisille paikoille tuon kanssa, ehkä olen sitten vain tosiaan niin en oma itseni ja en luota taitoihini, miten ihmeessä niitä kykyjä saisi hankittua lisää? En luota, että saan vauvan rauhoittumaan. En osaa tulkita vielä itkuja, en todellakaan ole vauvani paras asiantuntija. Hyvin avuton olo välillä.

Kun te lähdette yhdessä julkisille paikoille, nappaa mukaan ystävä, äiti, kummi tai joku jonka lapsen hoitotaitoihin luotat, niin sulla on turvallisempi olo ja saat harjoiteltua vauvan kanssa liikkumista. Se ei ole mikään häpeä: mä olen ollut monesti mun ystävän henkisenä tukena sen reissatessa ensimmäisen lapsensa kanssa. Ei kaikilta vauvan hoito suju niinkuin olisi luotu äidiksi, ja niidenkin jotka luulevat osaavansa kaiken, pitää jossain vaiheessa kuitenkin opetella jotain.

 

[Phoebsi]

mulla alko elämä oleen "suht normaalia" vauvan olleessa n. 6kk. ja kun vauva täytti 1v niin kaikki oli aivan ihanasti, jotenkin se alku oli kamalaa omalla kohdalla enkä oikeen ollut oma itseni.

Just näin. En ole oma itseni. Kiitos kommenteistanne, ja ymmärrän toki, että äitiys on 24/7 hommaa, ja nautin toki vauvastani. Antakaa anteeksi ensikertalaiselle, jolle tämä kaikki on niin hemmetin uutta, ja tunteet menevät vuoristorataa, välillä pakahtuu rakkaudesta ja välillä tekee mieli huutaa.

Pelkään tosiaan mennä yleisille paikoille tuon kanssa, ehkä olen sitten vain tosiaan niin en oma itseni ja en luota taitoihini, miten ihmeessä niitä kykyjä saisi hankittua lisää? En luota, että saan vauvan rauhoittumaan. En osaa tulkita vielä itkuja, en todellakaan ole vauvani paras asiantuntija. Hyvin avuton olo välillä.

Tiedätkö, sitä varmuuttaa ja kokemusta saa vain tekemällä ja elämällä =) En minäkään ollut varma kun poika oli 3kk miksi hän itkee mutta tein aina kaikkeni ja aina itku loppui ennemmin tai myöhemmin.

Luota itseesi ja siihen että sinä olet parasta lapsellesi. Minä en ainakaan oleta ensikertalaisen tietävän kaikkea, sillä en minäkään tiennyt enkä tiedä vieläkään. Olen siis myös yhden lapsen (vauvan) äiti joka myös alussa arasteli pienen itkua ja siksi välttelin välillä shoppailemaan/kaverin kanssa kahville menoa vauvan kanssa. Et ole ainoa, etkä ole huono!

 

[NeitiNasu]

Höpöhöpö, mä itse palasin keikkatöihin kun kakkonen oli 4 kk, isä oli lasten kanssa kotona. Ne pärjäs loistavasti, ja mun olo oli loistava, kun sain tehdä juttuni kaikessa rauhassa ilman lapsia ympärillä. Nyt kolmonen on 9 kk, ja heti kun saan kokopäivätyöpaikan, lähden kiljuen töihin ja jätän koko porukan tänne isin hoiviin.
Äiti on vauvalle elin tärkeä vain, jos on totaali pullosta kieltäytyjä vauva, muussa tapauksessa isäkin on yhtä hyvä.

Jaa höpöhöpö, ei ole äiti lapselle elintärkeä? Mielestäni siinä tapauksessa on kyllä, jos vauvalla vaan äiti sattuu olemaan...
Sanoinkin oman mielipiteeni, ja ymmärrän sinunkin, kun kerran olet ollut töissä kun vauva on ollut noin pieni.
Jokainen tekee omat valinnat.
Itse menisin töihin vain silloin, jos on PAKKO. Taloudellisista syistä siis

Vauvalle voi yhtä hyvin käydä niin että jää pelkkä isäkin.. Olisiko se äiti silloinkin yhtä "elintärkeä"?
Tajuan kyllä, että äiti luonnollisesti on, jos isää ei ole.
Ap:n perheessä kuitenkin on kaksi vanhempaa.

 

[Criminal Mind]

Joo,. menet vaan ihmsiten ilmoille. Se vauvan itku kuulostaa aina omaan korvaan kamalalle ja ihan kun ois palosireenit päällä. Ulkopuoliset ei sitä kuule niin kovana mitä itse luulet... Kai sen on luonto muokannu semmoseks että äiti reagoi salamana vauvansa kutsuun :xmas: Ihanaa aikaa on vielä kuule noin pienen kanssa, sen kun roudaat paikasta toiseen, välillä ruokaa ja kuivat ja sit taas matka jatkuu sitten kun se on 3 vuotta hankalaoituu meno kun sillä penteleellä on oma tahto

Ja siihen aivotoimintaan, mikäänähän ei estä sua lapsen kanssa seurustelemasta, okei, ei se vastaa mutta siinä se aivotoiminta kehittyy kun höpöttelette ja kommunikoitte arkipäviässä

 

[Keittiönoita]

Oma elämä tulee takaisin, kun nuorin lapsista täyttää 18 Mutta ihan tutun kuulloista tuo, mitä kerroit. Vauvat on vauvoja eikä samalla tavalla seuraa kuin aikuinen tai vähän isompi lapsi. Vauva tarvitsee tiettyjä asioita, mutta on esim aivan sama, laulatko vauvalle kehtolaulua vai isojen poikien riettaita juomalauluja, kunhan äänensävy on sama. Vauva ei siis ymmärrä, mitä sanot, joten jo senkin puolesta vauvat on huonoa keskusteluseuraa.

Kuten jo muutkin sanoivat, ota vauvan kanssa liikenteeseen lähtiessäsi mukaan joku toinen aikuinen. Ja koita päästä harrastamaan jotain itsellesi mieluista silloin, kun miehesi on kotona vauvan kanssa. Tapaa ystäviäsi, vaikka se aluksi ehkä vähän vaivalloista onkin. Ja kun lapsesi tuosta kasvaa, hänestä on sinulle entistä enemmän myös seuraa.

 

[huuh]

voi sinua.. juuri se perhekerho olis hyvä paikka opetella "ihmisten ilmoilla" olemista,,, ja hommaa se vauva äkkiä hoitoon ja mee töihin... vaikutat masentuneelta..

 

[´´]

voin vannoa että parin kk päästä alkaa jo helpottaan, ja se elämä on NIIIIIN toisenlaista sillon jo ennenkö lapsi täyttää vuoden. elämä alkaa pikkuhiljaa tuntuun ihan normaalilta, itse en juurikaan edes muista millaista se elämä oli ennen lasta, nyt kaikki käy ihan itsestään. ja en ollut minäkään VIELÄ tuossa vaiheessa oman lapseni paras asiantuntija, välillä tuntui että isäkin osasi kaiken paremmin. mutta nyt voin jo vannoa että kyllä minä olen se paras asiantuntija. ja sullakin on vielä synnytyksestä sen verran vähän aikaa että olotila ei oikein senkään puolesta voi olla täysin normaali oma itsensä. koita vaan tsempata itseäsi, päivä kerrallaan opit tuntemaan lastasi paremmin!

 

[Annu]

Samaanhan tuskin on kokonaan paluuta eikä ole tarvettakaan, mutta suorastaan masentaa välillä tämä vauvapuuhastelu. Ei vaan jaksa. En jaksa innostua ja vituttaa, kun mies voi elää niin samanlailla kuin ennen vauvaa. Hyvä isä on, auttaa kyllä jne. mutta realiteettihan on, että hänellä on päivätyö, ja siksi päähoito vauvasta on minulla.

Pitäisi nauttia tästä ajasta, mutta jotenkin en vain osaa. Olenko täys paska äiti?

Et ole huono äiti! Just samoja ajatuksia oli minulla esikoisen kanssa. Toisen vauvan kans on helpompaa,henkisesti,vaikka tässä mukana arjessa on myös se uhmaikäinen ! Aika menee,usko pois! Kohta pääset itsekin irtautuun. Hienoa,että jaksat olla vauvasi kanssa kaikesta huolimatta!

 

[juuei]

lukematta ketjua: eskoinen on 6v, kuopus 4v ja mulla on sitä kuuluisaa "omaa aikaa" 2x 30 min per arkipäivä. Eli se aika kun ajan (yksin) autolla töihin ja sieltä kotiin.

 

[SIU]

Samaanhan tuskin on kokonaan paluuta eikä ole tarvettakaan, mutta suorastaan masentaa välillä tämä vauvapuuhastelu. Ei vaan jaksa. En jaksa innostua ja vituttaa, kun mies voi elää niin samanlailla kuin ennen vauvaa. Hyvä isä on, auttaa kyllä jne. mutta realiteettihan on, että hänellä on päivätyö, ja siksi päähoito vauvasta on minulla.

Pitäisi nauttia tästä ajasta, mutta jotenkin en vain osaa. Olenko täys paska äiti?

NO ET KOSKAAN, EI KAI TULLUT YLLÄTYKSENÄ???!!!

 

[MargeSimpson]

voi sinua.. juuri se perhekerho olis hyvä paikka opetella "ihmisten ilmoilla" olemista,,, ja hommaa se vauva äkkiä hoitoon ja mee töihin... vaikutat masentuneelta..

Ne perhekerhot ei tosiaan oo mikään välttämättömyys.
En tiedä miksi, mutta mä en saa niistä mitään irti, lähinnä ne on olleet outoja ja hermostuttavia paikkoja.

ap: Yritä tavata kavereitakin sen vauvan kanssa. Käytte aluksi vaikka vähän kaupoilla, sukulaisilla jne.
Toki jokainen tarvitsee vähän sitä ihan omaakin aikaa, mutta totuushan se on, että kun saa lapsen/tulee äidiksi, niin varsinkin juuri siinä alussa se on se elämä. Lapsen vuoksi.
Lapsen voi kuitenkin ottaa moneen paikkaan mukaan, jättää hyvillä mielin isänkin hoitoon ja vähän myöhemmin lapset ovatkin sitten "aina" kavereilla, eskarissa, ulkona jne.

 

[BridgetJones]

En ehtinyt lukaista koko ketjua, mutta omaa elämää alkaa tietämäni mukaan löytymään noin 17vuoden ja 9kuukauden kuluttua...

 

[mamma X 2]

Ai oli tyhmä kommentti. No ilman sen ihmeempiä psyk. opintoja käyneenä, vain päiväkodissa opena olevana ja kahden lapsen äitinä (myös itsekin ollut väsynyt !) voin kyllä sanoa, että on todellakin haitallista, jos äiti ei kykene vastaamaan lapsensa tarpeisiin tai jaksa hänen kanssaan. Näitä lapsia on tänä päivänä paljon !! En tarkoittanutkaan että pieni ja ajoittainen väsymys haittaa. mutta jos esim. äiti masentunut yms. niin lapsi todellakin kärsii, sen nyt varmaan kaikki ymmärtää. On hienoa jos isä auttamassa, ei tosiaan varmasti vauvalla hätää. Kaikilla ei ole..ikävä kyllä. Niistä lapsista kyllä huoli.

 

[tarkoitat]

varmaan omaa-aikaa.. se palaa kun poika/tyttö lähtee armeijaan tai opiseklemaan muualle tai muuttaa kotoa pois. Näin meillä näyttää menevän.

 

[aikansa kutakin]

Mulla kuopus pian 15vee ja aika paljon omaa elämää taas ollut koko syysloman. Ruokaa täytyy tietenkin olla kun tulee syömään mutta joutaisin huitelee vaikka missä tuntitolkulla. Oon vaan aikamoinen kotikissa. Eilen meinasin paikalliseen kun kuopus kaverillaan yötä mutta alkoi laiskottaa ja katsoin "tartu mikkiin" ja neuloin ja väliin koneella.

 

[viiru]

musta tuntui juuri tolta samalta. Olin paljon kotona, mutta kerran päätin ja lähdin stadiin ukkoa vastaan pikkujouluista. Jos huutaa sitten huutaa. Hyvin meni kaikki.
Sen jälkeen kävin vauvan kanssa shoppailee... isäni, joka oli eläkkeellä tuli kattomaan meidän nyt 3 v poikaa, jos sovitin jotain.
Myöhemmin poika tykkäsi olla mun kanssa sovituskopissa ei enää.
Kyllä se siitä.
On mulla vieläkin tietty sellainen että yksin en helposti lähde kotipihaa pidemmälle lapsen
kanssa. Mutta se pelko on voitettavissa.

 

[noo]

tiettyyn pisteeseen asti tuo on ihan normaalia ja varsinkin ekan kohdalla kun kaikki on uutta ja se elämä mullistuu täysin. Ainakin itse koin aluksi, että minua ei enää ollut, olin vain tuon pienen ihmisen jatke. Mut hiljalleen se siitä helpotti. Ulos vaan, ei se ole vaarallista jos se lapsi kaupungilla tai kerhoissa itkee, kyllä ne muidenkin lapset itkevät.
Mut jos nuo mietteet alkaa olla jokapäiväisiä, niin kannattaa hakea apua, voi olla myös masennusta. Ja muista, että jo vastasyntyneellä on sitä aivotoimintaa....

 

[ehdotus]

Samaanhan tuskin on kokonaan paluuta eikä ole tarvettakaan, mutta suorastaan masentaa välillä tämä vauvapuuhastelu. Ei vaan jaksa. En jaksa innostua ja vituttaa, kun mies voi elää niin samanlailla kuin ennen vauvaa. Hyvä isä on, auttaa kyllä jne. mutta realiteettihan on, että hänellä on päivätyö, ja siksi päähoito vauvasta on minulla.

Pitäisi nauttia tästä ajasta, mutta jotenkin en vain osaa. Olenko täys paska äiti?

Miksei miehesi jää koti-isäksi ja sinä menet töihin? kyllähän tuon ikäinen voi olla isän kanssa päivät siinä missä äidinkin.

 

[daah]

Niitä lapsia ei kannata edes harkita jos ei ole valmis vastuuseen ja siihen, että lapsi sitoo. Lapsi on nyt sun elämäsi.
Kaikenlaisia...

 

[Towanda]

Voi kuule, se aika menee nopeemmin kun huomaatkaan. Ala nauttimaan äläkä murjota.

 

[voi juma...]

Samaanhan tuskin on kokonaan paluuta eikä ole tarvettakaan, mutta suorastaan masentaa välillä tämä vauvapuuhastelu. Ei vaan jaksa. En jaksa innostua ja vituttaa, kun mies voi elää niin samanlailla kuin ennen vauvaa. Hyvä isä on, auttaa kyllä jne. mutta realiteettihan on, että hänellä on päivätyö, ja siksi päähoito vauvasta on minulla.

Pitäisi nauttia tästä ajasta, mutta jotenkin en vain osaa. Olenko täys paska äiti?

Olet. Älä hommaa enempää lapsia. Oliko sulle jotenkin yllätys että päävastuu lapsenhoidosta on sinulla, kun miehes käy töissä? Voit toki mennä töihin ja miehes jää lapsen kanssa kotiin, vai?

 

[huu]

pikkuhiljaa alat luottamaan omiin lastenhoitokykyihisi ja opit päivä päivältä tuntemaan vauvaasi paremmin muistan, kun itsekin esikoisen alkuaikoina yritin aina järjestellä vauvan nukkumaan juuri silloin kun meillä tuli vieraita käymään (ajattelin, etten välttämättä pärjää sen kanssa niin hyvin, kun se on hereillä...enkä halunnut vieraille näyttää avuttomuuttani/epävarmuuttani) Pian kuitenkin luottamus omiin kykyihin kasvoi ja vauvan kanssa oli helppo lähteä minne vaan ja milloin vaan!

 

[Kärsäpärstäinen]

sillon kun vauva nukkuu, teet jotain omia juttuja jotka ei liity vauvaan. ja laitat miehen hiutamaan vauvaa välillä ja menet vaikka kaverille kylään, kahville, leffaan tai ihan mitä tahansa.

Ei sen vauvan synnyttyä tarvitse muuttua neljän seinän sisällä vauvan kanssa nyhjöttäväksi äidiksi jolla ei enää elämässä ole yhtään mitään muuta kuin vauva. Jonkunasteinen oma elämä ja pään tuulettaminen on ihan hyvä asia. Kohtuus toki kaikessa.

 

[Bindi]

Joo, se vauva täytyy vaan sovittaa siihen "omaan elämään" sitten kun sen ajatuksen on hyväksynyt, ettei villi nuoruus-aika koskaan palaa, alkaa asiat järjestymään omassa päässäkin.