Vauva 3kk, koska saan omaa elämää takaisin?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja hh
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

hh

Vieras
Samaanhan tuskin on kokonaan paluuta eikä ole tarvettakaan, mutta suorastaan masentaa välillä tämä vauvapuuhastelu. Ei vaan jaksa. En jaksa innostua ja vituttaa, kun mies voi elää niin samanlailla kuin ennen vauvaa. Hyvä isä on, auttaa kyllä jne. mutta realiteettihan on, että hänellä on päivätyö, ja siksi päähoito vauvasta on minulla.

Pitäisi nauttia tästä ajasta, mutta jotenkin en vain osaa. Olenko täys paska äiti? :(
 
no et ole täys paska äiti :)
kyllä noita ajatuksia tulee itse kullekin :hug:

Itsellä saman ikäinen, ja suorastaan olen hämmästellyt, että tällä kertaa en ole pahemmin edes kaivannut vapaata :)
 
hanki muutakin elämää vauvan kanssa kuin sitä perushoitoa. Tehkää yhdessä kivoja juttuja, niin susta ei tunnu että olet liimattu kotiin olemaan äiti vauvalle
 
Alkuperäinen kirjoittaja hh:
Samaanhan tuskin on kokonaan paluuta eikä ole tarvettakaan, mutta suorastaan masentaa välillä tämä vauvapuuhastelu. Ei vaan jaksa. En jaksa innostua ja vituttaa, kun mies voi elää niin samanlailla kuin ennen vauvaa. Hyvä isä on, auttaa kyllä jne. mutta realiteettihan on, että hänellä on päivätyö, ja siksi päähoito vauvasta on minulla.

Pitäisi nauttia tästä ajasta, mutta jotenkin en vain osaa. Olenko täys paska äiti? :(

et ole, mä tiedän että saattaa tulla vaihe jolloin tavallaan kaipaa sitä vapautta tehdä niitä asioita mitä ennenkin teki, ja silloin kun haluaa... vaikak kuitenkaane i halua palata siihen vanhaan elämään... mulla oli samanlaisia fiiliksiä.. kyllä sitten kun vauva kasvaa niin voi jo enempi tehdä asioita, tai siis vapaammin :)
jos vaikka auttais selalnen että mies joku päivä hoitais vauvaa, taikka mummo? ja lähtisit kavereiden kanssa tekemään jotain itselle mielusita, sellaista mitä olet ennenkin tehnyt... tekee ihan hyvää välillä päästä ihan vaikak muutamaksi tunniksi olemaan sellainen mikä ennen oli
 
Mä en osaa tehdä ton kanssa mitään. Jos menen julkisille paikoille, pelkään hulluna, että jos alkaa itkeä. Mitä sitten teen? Ja en tod. ole ihminen, joka jaksaa juosta jossain perhekerhoissa, en vain ole sen tyyppinen.

Omaa aikaa olisi ihan pääsy ulos talosta, kyllä se aika ajoin onnistuukin, mutta vauvan riippuvuus ehkä eniten ahdistaa.

Jotenkin vain odotan kuin kuuta nousevaa, että tuolle kehittyisi jotain aivotoimintaa ja siitä saisi seuraakin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hh:
Mä en osaa tehdä ton kanssa mitään. Jos menen julkisille paikoille, pelkään hulluna, että jos alkaa itkeä. Mitä sitten teen? Ja en tod. ole ihminen, joka jaksaa juosta jossain perhekerhoissa, en vain ole sen tyyppinen.

Omaa aikaa olisi ihan pääsy ulos talosta, kyllä se aika ajoin onnistuukin, mutta vauvan riippuvuus ehkä eniten ahdistaa.

Jotenkin vain odotan kuin kuuta nousevaa, että tuolle kehittyisi jotain aivotoimintaa ja siitä saisi seuraakin.

Kylläpä puhut rumaan sävyyn omasta vauvastasi :o toi ja tolle ja et aivotoimintaaki pitäis kehittyä :o
Jos on sinuun tullu niin eipä raukalle taida liiemälti mitään aivotoimintaa kehittyä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hh:
Mä en osaa tehdä ton kanssa mitään. Jos menen julkisille paikoille, pelkään hulluna, että jos alkaa itkeä. Mitä sitten teen? Ja en tod. ole ihminen, joka jaksaa juosta jossain perhekerhoissa, en vain ole sen tyyppinen.

Omaa aikaa olisi ihan pääsy ulos talosta, kyllä se aika ajoin onnistuukin, mutta vauvan riippuvuus ehkä eniten ahdistaa.

Jotenkin vain odotan kuin kuuta nousevaa, että tuolle kehittyisi jotain aivotoimintaa ja siitä saisi seuraakin.

:hug: Vauvat itkee, ja kyllähän sinä oman vauvan tunnet ja tiedät mitä tehdä jos itku vaikka kaupassa yllättää. Rohkeasti nyt ulos neljän seinän sisältä! Ja jos mies voisi katsoa pientä, niin ehkä sinä pääsisit lenkille tai vaikka shoppailemaan jos vauva ei ihan tiheään syö. Imetät kai vielä kun sanot että vauva on niin riippuvainen?

Usko pois, aika menee nopeasti ja kaikki ei tosiaan aina nauti vauva-ajasta, eikä tarvitsekaan. Ei se kenestäkään huonoa äitiä tee jos välillä tahtoo vähän hengähtää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja otan osaa:
Alkuperäinen kirjoittaja hh:
Mä en osaa tehdä ton kanssa mitään. Jos menen julkisille paikoille, pelkään hulluna, että jos alkaa itkeä. Mitä sitten teen? Ja en tod. ole ihminen, joka jaksaa juosta jossain perhekerhoissa, en vain ole sen tyyppinen.

Omaa aikaa olisi ihan pääsy ulos talosta, kyllä se aika ajoin onnistuukin, mutta vauvan riippuvuus ehkä eniten ahdistaa.

Jotenkin vain odotan kuin kuuta nousevaa, että tuolle kehittyisi jotain aivotoimintaa ja siitä saisi seuraakin.

Kylläpä puhut rumaan sävyyn omasta vauvastasi :o toi ja tolle ja et aivotoimintaaki pitäis kehittyä :o
Jos on sinuun tullu niin eipä raukalle taida liiemälti mitään aivotoimintaa kehittyä.

pah, ihan normaalia tuo on :)
siis kyllä mulla ainakin tuli sellanen fiilsi että oppispahan tuo jo leikkimään itse, siis että se viihtyisi itekseen, ilman että pitää olla itse siinä kokoajan leikittämässä.. odottaa sitä että lapsi oppii itse kävelemään, ettei tarvitse aina kantaa.. odottaa sitä että vauva tulee vähän isommaksi että sen voi jättää hyvillä meilin hoitoon ja olla hetken vapaa äidin vastuusta...

eihän tuollaiset ole kokoaikaisia ajatuksia, vaan välillä... varsinkin ensimmäisen lapsen kohdalla.. kun on tottunut siihe elämään että voi tehdä mitä haluaa milloin haluaa niin se 24/7 äitivastuu voi välillä alkaa rassaamaan...
suosittelen todella hengähdys taukoa ja omaa aikaa sulle ap :) teet jotain kivaa, ilman lasta.. :)
 
Sehän riippuu susta itsestä, ja vauvasta, ja miehestä. Mutta jos vauva on perus terve, tyytyy maitopulloon ja miehestä on vastuun kantajaksi, vaikka samantien. On ihan turha kitkuttaa kotona lapsen kanssa: kyllä mäkin olen niin tehnyt esikoisen kolme ensimmäistä vuotta, ja koitan ajatella, että se oli sen arvoista, lapsen parhaaksi. Mutta mun itseni parhaaksi se ei todellakaan ollut, voisi sanoa että melkein toinen ääripää..
Nyt mä olen vielä äippälomilla, mutta haen uutta työtä kun vanhan työajat ei enää miellytä. Olen ihan valmis jättämään miehen koti-iskäksi lasten kanssa. Ja nyt kun olen vielä vapaa, luuhaan kaikki illat jossain, järjestän itselleni toimintaa, tavoitteita jne: otan sillä tavoin mahdollisimman paljon aikaa itselleni YKSIN. Vauvat präjää isienkin kanssa, joten mikä sua estää lähtemästä vaikka osa-aika töihin jos siltä tuntuu?
 
Mulla on nyt 7kk vanha tyttö. Ensimmäiset n.5kk oli sellaista ettei vauva viihtynyt koskaan hetkeäkään yksin lattialla tms. Aina piti olla seurana. Olihan se väsyttävää, mutta vauvan kanssa käyn päivisin lenkillä, jumpassa, tms. nään ystäviä. Mitä pahaa jos vauva alkaa itkeä kun olette jossain? Eiköhän ihmiset ymmärrä että vauvat itkee, ja vieläpä aika paljon? Lohduttelet, syötät ym niin eiköhän se siitä ja voitte taas jatkaa touhua. :)

Yritä nauttia vauvan kanssa yhdessä tekemisestä, sillä varmasti vauvakin siitä nauttii.

Ja se on mahdottoman ihanaa nähdä kun oma pienokainen kasvaa ja kehittyy ja oppii uusia asioita päivittäin, (koti)äitiyttä en vaihtaisi mihinkään! <3
 
Alkuperäinen kirjoittaja NeitiNasu:
Sehän riippuu susta itsestä, ja vauvasta, ja miehestä. Mutta jos vauva on perus terve, tyytyy maitopulloon ja miehestä on vastuun kantajaksi, vaikka samantien. On ihan turha kitkuttaa kotona lapsen kanssa: kyllä mäkin olen niin tehnyt esikoisen kolme ensimmäistä vuotta, ja koitan ajatella, että se oli sen arvoista, lapsen parhaaksi. Mutta mun itseni parhaaksi se ei todellakaan ollut, voisi sanoa että melkein toinen ääripää..
Nyt mä olen vielä äippälomilla, mutta haen uutta työtä kun vanhan työajat ei enää miellytä. Olen ihan valmis jättämään miehen koti-iskäksi lasten kanssa. Ja nyt kun olen vielä vapaa, luuhaan kaikki illat jossain, järjestän itselleni toimintaa, tavoitteita jne: otan sillä tavoin mahdollisimman paljon aikaa itselleni YKSIN. Vauvat präjää isienkin kanssa, joten mikä sua estää lähtemästä vaikka osa-aika töihin jos siltä tuntuu?

Osa-aika töihin kun vauva vasta 3kk :( Jokainen tyylillään, mutta itse uskon vauvan kärsivän siitä kun äiti ei ole läsnä. VAIKKA on isäkin rakas ja tärkeä, silti ÄITI on elintärkeä pienelle vauvalle/lapselle.
 
En tietenkään tunne tilannettasi, mutta ihnettelen jos et ole ymmärtänyt, että vauva on todellakin riippuvainen sinusta ! Mitä muuta hän voisi olla ? Ja vauvathan itkevät, se on täysin luonnollista, eikä niin ? Ymmärrän kyllä mahdollisen väsymyksen, ehkä olisi syytä hankkia apua vauvan hoitoon.( Jos se on mahdollista). Tiedät varmaan, että vauvan ensimmäinen elinvuosi on kaikkein tärkein hänen psyykkisen kehityksen kannalta ja sinun ja hänen suhteen kehittymisen kannalta. Et kai tosissasi voi ajatella, ettei vauvallasi olisi aivotoimintaa ? Olisiko sittenkin niin, että sinun täytyisi miettiä omaa toimintaasi ÄITINÄ ?
 
mulla alko elämä oleen "suht normaalia" vauvan olleessa n. 6kk. ja kun vauva täytti 1v niin kaikki oli aivan ihanasti, jotenkin se alku oli kamalaa omalla kohdalla enkä oikeen ollut oma itseni.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mamma x 2:
En tietenkään tunne tilannettasi, mutta ihnettelen jos et ole ymmärtänyt, että vauva on todellakin riippuvainen sinusta ! Mitä muuta hän voisi olla ? Ja vauvathan itkevät, se on täysin luonnollista, eikä niin ? Ymmärrän kyllä mahdollisen väsymyksen, ehkä olisi syytä hankkia apua vauvan hoitoon.( Jos se on mahdollista). Tiedät varmaan, että vauvan ensimmäinen elinvuosi on kaikkein tärkein hänen psyykkisen kehityksen kannalta ja sinun ja hänen suhteen kehittymisen kannalta. Et kai tosissasi voi ajatella, ettei vauvallasi olisi aivotoimintaa ? Olisiko sittenkin niin, että sinun täytyisi miettiä omaa toimintaasi ÄITINÄ ?

No tämä nyt oli ihan turha kommentti, ainakin tuo viimeinen lause. Monelle tulee tuollaisia ajatuksia kuin mistä ap kirjoitti ja ne ei vielä sinällään vaikuta vauvan kehitykseen millään tavalla. Jos äiti tarvitsee hengähdyshetken ja vauvalla on luotettava hoitaja tai jopa vauvan oma isä huolehtimassa tästä, niin mitä hätää kellään on?
 
vastaus kysymykseen on että et tule enää koskaan saamaan sitä entistä omaa elämää takaisin. äitiyteen ja aikuisuuteen kuuluu hyväksyä tämä ajatus.

et sä voi tehdä muuta kuin alkaa järjestellä elämääsi niin että se on mukavaa tällaisenaan. että pääset ulos välillä yksinkin jne. et sinä ole ainoa joka on tuon vaiheen läpi elänyt. miltei jokainen äiti on.

mutta se on sinusta itsestäsi kiinni, asenteestasi. eikä se taatusti helpotu kun noin rumasti lapsestasi puhut. ihan suututtaa lapsen puolesta. ei hän tähän maailmaan pyytänyt tulla. sinä itse hänet hankit.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Äiti:
Alkuperäinen kirjoittaja NeitiNasu:
Sehän riippuu susta itsestä, ja vauvasta, ja miehestä. Mutta jos vauva on perus terve, tyytyy maitopulloon ja miehestä on vastuun kantajaksi, vaikka samantien. On ihan turha kitkuttaa kotona lapsen kanssa: kyllä mäkin olen niin tehnyt esikoisen kolme ensimmäistä vuotta, ja koitan ajatella, että se oli sen arvoista, lapsen parhaaksi. Mutta mun itseni parhaaksi se ei todellakaan ollut, voisi sanoa että melkein toinen ääripää..
Nyt mä olen vielä äippälomilla, mutta haen uutta työtä kun vanhan työajat ei enää miellytä. Olen ihan valmis jättämään miehen koti-iskäksi lasten kanssa. Ja nyt kun olen vielä vapaa, luuhaan kaikki illat jossain, järjestän itselleni toimintaa, tavoitteita jne: otan sillä tavoin mahdollisimman paljon aikaa itselleni YKSIN. Vauvat präjää isienkin kanssa, joten mikä sua estää lähtemästä vaikka osa-aika töihin jos siltä tuntuu?

Osa-aika töihin kun vauva vasta 3kk :( Jokainen tyylillään, mutta itse uskon vauvan kärsivän siitä kun äiti ei ole läsnä. VAIKKA on isäkin rakas ja tärkeä, silti ÄITI on elintärkeä pienelle vauvalle/lapselle.

Höpöhöpö, mä itse palasin keikkatöihin kun kakkonen oli 4 kk, isä oli lasten kanssa kotona. Ne pärjäs loistavasti, ja mun olo oli loistava, kun sain tehdä juttuni kaikessa rauhassa ilman lapsia ympärillä. Nyt kolmonen on 9 kk, ja heti kun saan kokopäivätyöpaikan, lähden kiljuen töihin ja jätän koko porukan tänne isin hoiviin. =)
Äiti on vauvalle elin tärkeä vain, jos on totaali pullosta kieltäytyjä vauva, muussa tapauksessa isäkin on yhtä hyvä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ´´:
mulla alko elämä oleen "suht normaalia" vauvan olleessa n. 6kk. ja kun vauva täytti 1v niin kaikki oli aivan ihanasti, jotenkin se alku oli kamalaa omalla kohdalla enkä oikeen ollut oma itseni.

Just näin. En ole oma itseni. Kiitos kommenteistanne, ja ymmärrän toki, että äitiys on 24/7 hommaa, ja nautin toki vauvastani. Antakaa anteeksi ensikertalaiselle, jolle tämä kaikki on niin hemmetin uutta, ja tunteet menevät vuoristorataa, välillä pakahtuu rakkaudesta ja välillä tekee mieli huutaa.

Pelkään tosiaan mennä yleisille paikoille tuon kanssa, ehkä olen sitten vain tosiaan niin en oma itseni ja en luota taitoihini, miten ihmeessä niitä kykyjä saisi hankittua lisää? En luota, että saan vauvan rauhoittumaan. En osaa tulkita vielä itkuja, en todellakaan ole vauvani paras asiantuntija. Hyvin avuton olo välillä.
 
Tuliko sulle ollenkaan mieleen esim. raskausaikana että sitä vauvaa ei voi palauttaa mihinkään jos se ei ookkaa kiva eikä ookkaa kiva sitä hoidella? Eikä sillä oo ressukalla edes älyllistä elämääkään :headwall:
 


Höpöhöpö, mä itse palasin keikkatöihin kun kakkonen oli 4 kk, isä oli lasten kanssa kotona. Ne pärjäs loistavasti, ja mun olo oli loistava, kun sain tehdä juttuni kaikessa rauhassa ilman lapsia ympärillä. Nyt kolmonen on 9 kk, ja heti kun saan kokopäivätyöpaikan, lähden kiljuen töihin ja jätän koko porukan tänne isin hoiviin.
Äiti on vauvalle elin tärkeä vain, jos on totaali pullosta kieltäytyjä vauva, muussa tapauksessa isäkin on yhtä hyvä.

Jaa höpöhöpö, ei ole äiti lapselle elintärkeä? Mielestäni siinä tapauksessa on kyllä, jos vauvalla vaan äiti sattuu olemaan...
Sanoinkin oman mielipiteeni, ja ymmärrän sinunkin, kun kerran olet ollut töissä kun vauva on ollut noin pieni. :)
Jokainen tekee omat valinnat.
Itse menisin töihin vain silloin, jos on PAKKO. Taloudellisista syistä siis :)
 

Similar threads

Yhteistyössä