vaunut ulkomailta netistä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja tilaisiko
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ehän avainlipputuotteita ole kokonaan valmistetu Suomessa. Vain määrätty prosenttiosuus täytyy olla kotimaista. Taas on harhautettu ihmisiä.

Kyllä niistä ulkomaillakin tuotetuista lastenvaunuista jää Suomeen enemmän rahaa kuin vaikkapa Saksaan. Suomesta ostetuista vaunuista
jää Suomeen ensinnäkin rahtikustannukset, koska suomalainen kuljetusliike ja laivayhtiö tuovat ne Saksasta tänne. Niissä henkilökunta saa palkkansa suomalaiselta kauppiaalta, rekkakuski ja rekkayhtiö joka jakelee ne maahantuojalta liikkeeseen on suomalainen, suomalainen yrittäjä saa niistä tulonsa, suomalainen liiketilan vuokranantaja saa osansa, suomalainen lehtiyhtiö, jossa kauppias mainostaa, että tämäkin Saksasta tilaava nettiasiakas edes tuntee kyseisen merkin, saa osansa,
suomalaisessa kaupassa työskentelevä myyjä saa palkkansa ja hänen lapsensa ruokaa, mikä taas ostetaan suomalaisesta kaupasta ja ketju jatkuu. Lisäksi suomalainen kirjanpitotoimisto saa osansa, ennenkaikkea
VEROTTAJA JA ELÄKEVAKUUTUSYHTIÖ (tuloverot, arvonlisäverot, eläkevakuutusmaksut) saavat omasa, joilla rahoilla pyöritetään lapsilisiä, kotihoidontukea, sairauskuluja, eläkkeitä jne.

JA TUO PÖLLÖ VIELÄ VÄITTÄÄ, ETTÄ EI JÄÄ SUOMEEN RAHAA.
EI OLE TYHMYDELLÄ JA TIETÄMÄTTÖMYYDELLÄ RAJAA.

Ulkomaisesta nettikaupasta tilaava asiakas ei todellakaan jätä ropoakaan ostoksestaAN yhteiseen pussiin, josta hänenkin hyvinvointiansa muut Suomesta ostavat tukevat omilla ostoksillaan.

MIETI SITÄ. Anteeksi,että huusin, mutta jos tuollainen tyhmyys sattuisi ,niin henkilö huutaisi kivusta koko ajan,.
 
kertokaapa sitten te fiksut miten se lähin lastenvaunukauppa saadaan tänne jumalanselän taakse, missä ainoa lohtu on internetti ja sen maksu menee kai Suomalaiselle operaattorille? Asiamiesposti kyllä löytyy... Onhan niitä suomalaisia nettikauppiaitakin, onko niiden sivuilla suodatin ettei kukaan ulkomaalainen pääse tuomaan rahojaan vastaavasti Suomeen? Globaalista markkinataloutta....
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 27.07.2006 klo 20:21 vieras kirjoitti:
kertokaapa sitten te fiksut miten se lähin lastenvaunukauppa saadaan tänne jumalanselän taakse, missä ainoa lohtu on internetti ja sen maksu menee kai Suomalaiselle operaattorille? Asiamiesposti kyllä löytyy... Onhan niitä suomalaisia nettikauppiaitakin, onko niiden sivuilla suodatin ettei kukaan ulkomaalainen pääse tuomaan rahojaan vastaavasti Suomeen? Globaalista markkinataloutta....

Voi pyhä yksinkertaisuus. Suomen korkea kustannustaso on syynä siihen, etä italialaiset tai ranskalaiset eivät osta suomalaisesta nettikaupasta. Lisäksi siellä ollaan paljon kansallistuntoisempia näissäkin asioissa ja ajtellaan oman maan etua. Ei tarvitse laittaa suodattimia.
Suomalainen nettikauppa, kun joutuu maksamaan juuri nuo Suomen korkeat kulut, joiden kautta nautimme näistä hyvinvointipalveluista.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 27.07.2006 klo 16:15 vieras kirjoitti:
Ehän avainlipputuotteita ole kokonaan valmistetu Suomessa. Vain määrätty prosenttiosuus täytyy olla kotimaista. Taas on harhautettu ihmisiä.

Kyllä niistä ulkomaillakin tuotetuista lastenvaunuista jää Suomeen enemmän rahaa kuin vaikkapa Saksaan. Suomesta ostetuista vaunuista
jää Suomeen ensinnäkin rahtikustannukset, koska suomalainen kuljetusliike ja laivayhtiö tuovat ne Saksasta tänne. Niissä henkilökunta saa palkkansa suomalaiselta kauppiaalta, rekkakuski ja rekkayhtiö joka jakelee ne maahantuojalta liikkeeseen on suomalainen, suomalainen yrittäjä saa niistä tulonsa, suomalainen liiketilan vuokranantaja saa osansa, suomalainen lehtiyhtiö, jossa kauppias mainostaa, että tämäkin Saksasta tilaava nettiasiakas edes tuntee kyseisen merkin, saa osansa,
suomalaisessa kaupassa työskentelevä myyjä saa palkkansa ja hänen lapsensa ruokaa, mikä taas ostetaan suomalaisesta kaupasta ja ketju jatkuu. Lisäksi suomalainen kirjanpitotoimisto saa osansa, ennenkaikkea
VEROTTAJA JA ELÄKEVAKUUTUSYHTIÖ (tuloverot, arvonlisäverot, eläkevakuutusmaksut) saavat omasa, joilla rahoilla pyöritetään lapsilisiä, kotihoidontukea, sairauskuluja, eläkkeitä jne.

JA TUO PÖLLÖ VIELÄ VÄITTÄÄ, ETTÄ EI JÄÄ SUOMEEN RAHAA.
EI OLE TYHMYDELLÄ JA TIETÄMÄTTÖMYYDELLÄ RAJAA.

Ulkomaisesta nettikaupasta tilaava asiakas ei todellakaan jätä ropoakaan ostoksestaAN yhteiseen pussiin, josta hänenkin hyvinvointiansa muut Suomesta ostavat tukevat omilla ostoksillaan.

MIETI SITÄ. Anteeksi,että huusin, mutta jos tuollainen tyhmyys sattuisi ,niin henkilö huutaisi kivusta koko ajan,.

Mistä SÄ niin päättelet että laivayhtiö, rekkakuski ja rekkayhtiö välttämättä Suomalaisia olisivat! Samalla tavalla ne ulkomaiset kuljetusyritykset ajaa tänne Suomeen kuin Suomalaiset ulkomaillekin. Samat firmat ne tuone ne netistäkin tilatut tavarat!
 
Muuten, suomalainen kirjotetaan pienellä :flower:

Ihme saikkausta tämä. Jokainen ostakoon vaununsa mistä haluaa. Kaksosten vaunuja käytettynä Suomesta etsiessämme törmäsimme todella korkeisiin pyynteihin, ja vaikka meille kerrottiin vaunujen olleen vain lyhyen ajan käytössä, siitä huolimatta ne joita kävimme katsomassa olivat (yllättävän) huonossa kunnossa (homeiset kangasosat, ruostuneet metalliosat, pehmusteet hukassa jne.).

En pode lainkaan syyllisyyttä siitä että tilasimme kaksostenvaunut netin kautta Saksasta. Pyrin kannattamaan suomalaista osaamista aina kun se on perheemme kukkaron kannalta mahdollista. Aina se ei ole B)
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 27.07.2006 klo 16:15 vieras kirjoitti:
Ehän avainlipputuotteita ole kokonaan valmistetu Suomessa. Vain määrätty prosenttiosuus täytyy olla kotimaista. Taas on harhautettu ihmisiä.

Kyllä niistä ulkomaillakin tuotetuista lastenvaunuista jää Suomeen enemmän rahaa kuin vaikkapa Saksaan. Suomesta ostetuista vaunuista
jää Suomeen ensinnäkin rahtikustannukset, koska suomalainen kuljetusliike ja laivayhtiö tuovat ne Saksasta tänne. Niissä henkilökunta saa palkkansa suomalaiselta kauppiaalta, rekkakuski ja rekkayhtiö joka jakelee ne maahantuojalta liikkeeseen on suomalainen, suomalainen yrittäjä saa niistä tulonsa, suomalainen liiketilan vuokranantaja saa osansa, suomalainen lehtiyhtiö, jossa kauppias mainostaa, että tämäkin Saksasta tilaava nettiasiakas edes tuntee kyseisen merkin, saa osansa,
suomalaisessa kaupassa työskentelevä myyjä saa palkkansa ja hänen lapsensa ruokaa, mikä taas ostetaan suomalaisesta kaupasta ja ketju jatkuu. Lisäksi suomalainen kirjanpitotoimisto saa osansa, ennenkaikkea
VEROTTAJA JA ELÄKEVAKUUTUSYHTIÖ (tuloverot, arvonlisäverot, eläkevakuutusmaksut) saavat omasa, joilla rahoilla pyöritetään lapsilisiä, kotihoidontukea, sairauskuluja, eläkkeitä jne.

JA TUO PÖLLÖ VIELÄ VÄITTÄÄ, ETTÄ EI JÄÄ SUOMEEN RAHAA.
EI OLE TYHMYDELLÄ JA TIETÄMÄTTÖMYYDELLÄ RAJAA.

Ulkomaisesta nettikaupasta tilaava asiakas ei todellakaan jätä ropoakaan ostoksestaAN yhteiseen pussiin, josta hänenkin hyvinvointiansa muut Suomesta ostavat tukevat omilla ostoksillaan.

MIETI SITÄ. Anteeksi,että huusin, mutta jos tuollainen tyhmyys sattuisi ,niin henkilö huutaisi kivusta koko ajan,.

Ehdoton peesi tälle!! Lisäksi tuotteiden myyntikate jää tänne ja pidemmän päälle kannattava suomalainen yritystoiminta johtaa yritysten kasvuun ja lisää työpaikkoja tulee. Mutta syydetään vaan rahamme ulkomaille niin siinä vaiheessa kun lapset on aikuisia, voivat olla työttöminä kaikki kun suomalainen elinkeinoelämä ei oikein kukoista. Kyllä tuo tulee myöhemmin vaikuttaa muihinkin aloihin joten lapsienne tulevaisuudelle hallaa teette kun ette oman maan taloutta tue.
 
Ja suomalaiset on lisäksi vielä niin typeriä että ihan innoissaan tukevat tänne tulevia ulkomaisia ryöstöketjuja mitkä syö pienyrittäjien toimintaa ja maksavat suomalaisille työntekijöilleen onnetonta minimipalkkaa ja tarjoavat huonot työedut. Sitten sitä ravataan tyytyväisenä BR-leluissa ja samaan aikaan suljetaan yksityisten yrittäjien liikkeitä, mitkä on paljon työntekijäystävällisempiä kuin nuo ketjut, mitkä tekee rahaa ketjulle, ei suinkaan työntekijöille. Ketjut vievät rahansa taas muihin maihin avatakseen uusia liikkeitä, eikä hyvä myynti suomalaisten työntekijöiden lompakossa näy koskaan.
 
Hollantilaisen merkin vaunut ovat edullisemmat keski-Euroopasta tilattuna. Itse tilaamallemme paketille tuli hintaeroa lähes 300 euroa (kuljetuksineen + alv-erotuksineen) edullisimpaan pyyntiin suomalaisliikkeestä. Vaunujen valmistusmaasta en itse asiassa ole varma, mutta siitä olen, että Suomessa ei ko. vaunuja ole koskaan valmistettu eli suomalaista tehdastyöläistä emme ostopäätöksellämme riistäneet.

Ketjun alussa joku väitti, että suomalaisliikkeet "eivät suostu myymään varaosia tuotteeseen, joka ei ole heiltä ostettu". Sääli jos näin on, sillä myyjältähän moinen käytös on vähintäänkin idioottimaista. Sori, et saa ostaa multa, osta jostain muualta.

Mitä taas tulee tähän globalisaatiokeskusteluun, niin mä olen ymmärtänyt että ainakin EUn yksi perusideoista on ihmisten ja tavaran suhteellisen vapaa liikkuminen. Ajatus, jossa rajat vedetään tukkoon jotta saadaan pidettyä Suomessa luotu kammo-alv-kulttuuri edes joten kuten kasassa kuulostaa suoraan sanottuna yhtä ääliömäiseltä kuin ehdotus, jonka mukaan MUIDEN EU-maiden pitäisi nostaa alkoholiverotustaan, jotta SUOMALAISET eivät roudaisi tänne halpaa viinaa ulkomailta. Jessus sentään.

Ja kun tuosta yhteiskuntasiipeilystäkin nyt jostain syystä (??!) halutaan puhua, niin mä nostan äitiyspvärahani ihan hyvillä mielin, kiitos vaan. Jos ajattelee, paljonko keskivertoaikuinen maksaa veroja (suora tuloverotus palkasta, alv:t eli joka ikisestä ruokakauppareissusta 17%, jokaisesta ostamastasi palvelusta / muusta kuin ruokatuotteesta 22%, bensasta, alkoholista - muista haittatuotteista puhumattakaan - ja niin eespäin), niin mä en osaa rikollisena pitää sitä että muutaman hankinnan suorittaa muualta. Ja tosiaan tulli- ja verotussäännökset pätee noihinkin, eli mitään lakiahan ei ulkomailta nettiteitse tilattu tuote todellakaan riko.
 
Ihan vaan sivusta huomautan, että toivon nettikaupan kiihkovastustajien pysyvän Suomessa aina ja ikuisesti myös loma-aikoinaan, etteivät työnantajan maksamat lomarahat päätyisi saksalaisiin Bierstubeihin (olutkuppila) tai Lontoon kaduilla nautiskeltuihin Fish&Chipseihin.

:wave:
 
Monet perustelut tässä keskustelussa ovat todella hyviä, niin puolesta kuin vastaan.

Tosiasia vain on että tuotteiden vapaa liikkuvuus EU:ssa on tuhoamassa monta erikoisalaa Suomesta. Sijaintimme ja maan koon huomioiden emme pysty millään kilpailemaan Keski-Euroopan isojen maiden kanssa,

Tulevaisuuden tarjonta tarkoittaa isojen ketjujen tuotteita, isoja brandejä ja koko valikoiman supistumista rajusti, sekä työpaikkojen menetyksiä.
Vain palvelut (siivous, parturikampaamot, ravintolat jne.), joita teemme toisillemme Suomen rajojen sisällä, tulevat lisääntymään.

Kaupan määrä ei tule varmaankaan pienenemään, mutta juuri esim. lastentarvikkeiden ja vastaavien tuotteiden, joissa kysyntä on pienestä väestöpohjasta johtuen vaatimatonta, tarjonta tulee poistumaan tai myytäviä malleja tulee olemaan vain muutama marketeissa.
Myytävät määrät eivät riitä yksinkertaisesti kaupan toimimiseen kannattavasti nykyisellä kysyntämäärällä ja kulurakenteella.

Tästä johtuen Suomen hintataso on korkeampi kuin Keski-Euroopassa.
Lastentarvikeliikkeet eivät kenenkään mielestä ole samanlaisia palatseja ja jättimyymälöitä kuin kodinkone- tai huonekalukaupat, joissa myyntimäärät ja summat ovat aivan toista luokkaa. Lastentarvikkeita kun ostetaan vain lyhyen jakson aikana nuorena ja juuri siinä iässä kun ostovoima on kaikkein pienimmillään ja elämän pakolliset kustannukset suurimmilaan.

Jos itse valitsisin en koskaan alkaisi lastantarvikekauppiaaksi Suomessa.
Vähemmän kannattavia aloja ei löydy kuin vitseistä ja Eu:n tuella toimivista pärehöylä ja lammenhapetusyrityksistä.

Yritystutkimukset ovat muuten oma alani.
 
Tilaan ulkomailta:
A. Halvempaa, esim. tulen saamaan 200 euroa halvemmalla kuin Suomesta! Miksiköhän...?

B. En saa haluamaani Suomesta! Suomessa on tyypillistä se, että kaikki myyvät samoja tuotteita ja valikoima on niin saamarin suppea, oli kyse mistä tuotteesta tahansa!

C. Ylipäätään suomalaisuus ja suomalainen tavara maksaa ihan järjettömästi. Minusta tekijät asettavat itsensä kaiken yläpuolelle, asioita koitetaan myydä taiteen, käsityön, suomalaisuuden tai milloin minkäkin typerän syyn verukkeella... Ihan oikeesti, miksi suomalainen itse kudottu kaulahuivi maksaa esim. käsityöpajassa 80 euroa? Häh? Ei kai se ole ihme, ettei kuluttajia kiinnosta!!!

Ettei vaan olisi niin, että Suomessa ollaan vähän turhan ahneita, kuitenkin. Ylihinnoittelemalla tuotteita käy huonosti, sillä joku järki pitää hinnoittelussakin olla, vai mitä?
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 23.08.2006 klo 10:19 yritystutkija kirjoitti:
Jos itse valitsisin en koskaan alkaisi lastantarvikekauppiaaksi Suomessa.
Vähemmän kannattavia aloja ei löydy kuin vitseistä ja Eu:n tuella toimivista pärehöylä ja lammenhapetusyrityksistä.

Yritystutkimukset ovat muuten oma alani.

Ei ihmekään ettei ala kannata kun ihmiset tilailee Saksasta ja valittavat Suomen hintatasosta, jotka ei nykyiselläänkään taida jättää yksityisyrittäjille kuin onnettomat katteet.

Sitten sitä itketään kun palvelevat yksityisyrittäjät sulkee ovensa, eikä saakaan enää palvelua ja tuotteita nähdä livenä ennen ostopäätöstä.

Lapsetkin voi kasvaa sitten siihen vanhempien muokkaamaan maailmaan,jossa kaupan alalla pärjää vain silloin kun olet ison ketjun isoimmalla jakkaralla istumassa.

Minä ostan periaatteesta kotimaisilta yksityisyrittäjiltä kaiken minkä voin, tuenpahan jonkun muun suomalaisen nöyrää elinkeinoa enkä anna saksalaisille markkinaosuutta meiltä.
Kaverin perheellä on lemmikkieläintarvikkeiden liike ja niillä on ihan sama juttu, saksalaiset nettikaupat jyrää ja katteet on Suomessa jo nyt huonot, hintoja ei ole enää varaa tiputtaa tai sitten on sama laittaa kauppa kiinni.

Jossain vaiheessa saksalaisia nettikauppoja tukeneita tulee kaduttamaan, se on varma. Kaikkea kun sieltä ei saa, ja jotain täytyy nähdä livenäkin ettei sokkona osta. Missäpä sen sitten teet? Meilläkin kotikaupungista jo reilu vuosi sitten lähti ainoa lastentarvikeliike ja pitää ajaa kauemmaksi nyt ostoksille.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 26.08.2006 klo 20:59 marja-liisa kirjoitti:
Sitten sitä itketään kun palvelevat yksityisyrittäjät sulkee ovensa, eikä saakaan enää palvelua ja tuotteita nähdä livenä ennen ostopäätöstä.

Kun saiskin sitä palvelua, mutta kun ei saa, ei saa ammattitaitoista palvelua: ei ystävällistä ainakaan.

Niin paljon olen yrittänyt asioida eri yritysten ja huom! erityispalveluita tarjoavien liikkeiden kanssa ja täytyy todeta heidän ammattitaitonsa olevan surkea, myös palveluasenne saa pahan mielen.

Joten asioin mieluummin ilman ihmistä, koneen välityksellä...
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 26.08.2006 klo 23:24 vieras kirjoitti:

No siltä koneeltahan ei saa koskaan hyvää henkilökohtaista palvelua. Et voi keskutellen kysyä tai sdaada neuvoja ja oletkohan itse asenteellasi saanut nuo palvelijat ynseiksi. Itse en ole kokenut kertomasi laista palvelua kuin sattumalta ja silloinkin paikoissa joissa ei henkilölkunnan voi odottaakaan taustaltaan (kakaroita töissä) olevan ammataitoisia.
On myös kysymys siitä että myyjän ammatti ei ole arvostettu ja sinne saa töihin vain kouluttamattomia

Onko joku kuullut koulusta josta valmistuu myyjiä kuten peltiseppiä ja sairaanhoitajia???? Siis ei edes tarjota koulutusta.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 27.08.2006 klo 10:06 vieras kirjoitti:

:laugh: Niinpä niin, kun sinä et ole kokenut huonoa palvelua, niin eihän sellaista ole olemassakaan! Voi pyhä jysäys sun yksinkertaisuutta.

Kuule, tässä on takana vuosien kyllästyneisyys ynseää ja ylimielistä palveluasennetta kohtaan, jota tarjoavat erityisesti erikoismyymälät, ei tietenkään kaikki, mutta liian moni. Ja tietenkin, tietenkin se on mun vika, kun kysyn jotain, joka vaatisi selvittämistä tai jota ei jaksettaisi hoitaa... Tämähän on juuri se asenne, jota sinäkin tarjosit: asiakkaassa on aina vika...

Kyllä mä just haluan sitä hiljaista palvelua koneelta: tilaan haluamani tuotteen (jota en tunnu koskaan Suomesta saavani), saan sen ja olen onnellinen. Yksinkertaista! Ei tarvii etsiä, selitellä, kuvailla, soitella odotella... :headwall: :headwall:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 27.08.2006 klo 10:53 vieras kirjoitti:

Oletko sä muutenkin kyllästynyt elämään, kun mikään ei tunnu olevan hyvin ? Jossainhan olet ilmeisesti tutustunut ko. tuotteeseen, jonka saatuasi ole niin onnellinen. Ettet vain olisi käynyt sinäkin siellä erikoisliikkeessä, jossa sinua on palveltu huonosti. Ynseitä saavat ollakin näitä katselijoita kohtaan jotka kertovat isoon ääneen keskellä myymälän lattiaa tilaavansa kaiken netistä.

\
Alkuperäinen kirjoittaja 28.08.2006 klo 10:15 vieras kirjoitti:

Siis häh? Mitä sä sekoilet?
Olen tutustunut tuotteeseen joo, NETISSÄ! Kun niitä rattaita ei myydä Suomessa, meneekö kaaliin? Just tota jankutusta, voi tsiisus...

Ja muuten, olet täysin sekaisin... Miten sä jaksatkin tarttua ihmisten keskusteluihin ja alkaa piikittelemään just mulle... Tässä taas lisää hyvä syy, miksi ihmisten kanssa asiointi rasittaa. Aina on tollasia lahkeessa inisijöitä kuten sinä! :laugh:
 
Minä ainakin olen saanut lastetarvikeliikkeessä kahdella paikkakunnalla niin huonoa palvelua että varmasti olen jättänyt tuotteet ostamatta sieltä. Eli huono palvelu ja kalliit hinnat ovat ainakin minut saaneet tilaamaan netistä.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 28.08.2006 klo 12:51 vieras kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 28.08.2006 klo 10:15 vieras kirjoitti:
Oletko sä muutenkin kyllästynyt elämään, kun mikään ei tunnu olevan hyvin ? Jossainhan olet ilmeisesti tutustunut ko. tuotteeseen, jonka saatuasi ole niin onnellinen. Ettet vain olisi käynyt sinäkin siellä erikoisliikkeessä, jossa sinua on palveltu huonosti. Ynseitä saavat ollakin näitä katselijoita kohtaan jotka kertovat isoon ääneen keskellä myymälän lattiaa tilaavansa kaiken netistä.

Siis häh? Mitä sä sekoilet?
Olen tutustunut tuotteeseen joo, NETISSÄ! Kun niitä rattaita ei myydä Suomessa, meneekö kaaliin? Just tota jankutusta, voi tsiisus...

Ja muuten, olet täysin sekaisin... Miten sä jaksatkin tarttua ihmisten keskusteluihin ja alkaa piikittelemään just mulle... Tässä taas lisää hyvä syy, miksi ihmisten kanssa asiointi rasittaa. Aina on tollasia lahkeessa inisijöitä kuten sinä! :laugh:

No mieshän sieltä löytyi tietysti kaksine lahkeineen, joissa roikkua. Mene vaikka johonkin autopalstoille rähjäämään.
Olet tainnut kirjoitella tällä palstalla viimeiset viikot aika tiuhaan ja päristänyt partaasi vähän joka asiasta. Sinun kanssasi ei näköjään saa keskustelua aikaan. Kaikkien pitäisi ilmeisesti olla kanssasi samaa mieltä, ettet itkisi. Jos nimimerkkisi on tämä yleinen "vieras" niin mistä h..kutista kukaan tietää juuri sinulle muka piikittelemään. Olet todella itsekeskeinen ihminen jos oletat että näitä keskusteluja käydään vain sinun kanssasi ja sinua varten.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 28.08.2006 klo 13:39 vieras kirjoitti:

Voi tsiisus, sä todella olet sekaisin! :laugh: Vai mies, jo on jutut... Ja kyllä mä tiedän jos joku muu vieras piikittelee mulle, kun kerran lainaa mun kirjoituksia piikitellessään eli osoittaa ne mulle. Hyvää yötä sulle, meneppä ottamaan kauneusunet... :heart: :heart:
 
Täysin järjetöntä tapella siitä, kannattaako ostaa saksasta vai suomesta. Eikö tässä kateellisten ihmisten maassa saa jokainen tehdä omat päätöksensä?!

Tällä on kirjoituksia, joissa haukutaan saksan nettikaupat pystyyn, mut sit on myös niitä, joiden tilaukset on sujunu tosi hyvin ja he ovat tosi tyytyväisiä. Eikö jokainen saa ottaa halutessaan riskin ja tilata ilman, että täällä sit haukutaan ne ihmiset maan rakoon?!?

Minä aion sen riskin ottaa, sillä täältä haluamaani mallia en saa. Tai jos joku tietää et Quinnyn Freestyle xl:lää myydään täällä nii ilmotella saa. Ja sitäpaitsi, olen kiertänyt kaikki Petikon vaunuliikkeet ja kyllästyin täysin siihen, et kun haen 3-pyöräisiä, ketteriä rattaita nii kun myyjällä ei ole niitä tarjota, nii aletaa tyrkyttää väkisin joitai sellaista, mitä en todellakaan halua. Joten netistä tilaan, kävi miten kävi. Ja otan vastuun siitä, et jotai voi tulla mutkia matkaan.

Joten annetaan jokaisen tehdä päätöksensä, mistä rattaansa hankkii. Ja näiden lastentarvikeliikkeiden myyjien on täysin turha tulla tänne ketää haukkuun - jos te haluatte, et me saksasta tilaavat ostetaan teiltä, nii tarjoaisitteko ystävällisesti laajemman merkkivalikoiman ja edes hiukkasen halvemmat hinnat.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 03.09.2006 klo 22:31 Mai kirjoitti:

Hassua, saksalaisia nettikauppoja ei saa haukkua, ei kuluttajat, eivätkä suomalaiset myyjät. Ei kertoa asiallisesti taustoista jne. Suomalaisia liikeitä ja myyjiä saa kyllä haukkua (jopa aikaisemin naaman asennosta) aivan vapaasti tai kuten lainaamassani kirjoituksessa. Ei mitään, haukutaan vain kunhan asiasta ja tasapuolisesti. Varmaan on aihettakin.

Pieneen valikoimaan vaikuttaa edelleen ihmisten ostotottumukset ja kysyntä. Lisäksi monet kauppiaat näyttävät suhtautuvan juri niin kuin pitääkin. He eivät ota myyntiin niitä tuotteita, joita "dumpataan" nettikaupoissa. Miksi he tarjoaisivat tuotteita, jotka käydään katsomassa valmiiksi heidän liikkeessään ja sitten tilataan netistä.

On paljon tuotteita, joita ei koskaan pystytä myymään suomalaisissa lastentarvikeliikkeissä kilpailukykyiseen hintaan, niin kauan kun meillä on vain 1% EU:n ihmisistä. Samalla meillä on EU:n korkeimmat kulut suhteutettuna ostovoimaan, pitää tarjolla edes tätä nykyistä valikoimaa, joka tulee varmasti yhä vähenemään, kun tuotteita ostetaan nettikaupoista. Taustalla on sellainen yllättävä asia, että jos ei mynti kannata se loppuu.

Voi olla, että on aivan oikein, että tulevaisuudessa kaikki lastentarvikkeet ostetaan sieltä markettien "valtavista" valikoimista (tutit, ruokalappu ja tarjousmatkasänky) tai ulkomaisisita nettikaupoista. Tämänhän saavat Mai ja muut kirjoittajat itse päättää, tottakai.

Kivaa viikkoa kaikille.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 22.08.2006 klo 10:21 Frau kirjoitti:
..... Vaunujen valmistusmaasta en itse asiassa ole varma, mutta siitä olen, että Suomessa ei ko. vaunuja ole koskaan valmistettu eli suomalaista tehdastyöläistä emme ostopäätöksellämme riistäneet.
.....

Tämä kuulostaa hauskalta, ostaa kärryt ulkomailta ja ei riistänyt suomalaista työläistä. :)
Hauskaa siten, että jos riistetty työläinen saa suomesta ostetuista kärryistä X-määrän rahaa niin paljonko tämä suomalainen riistetty työläinen sai noista kärryistä? Ei kovin paljon tainnut saada.
Parempi kai saada ees se vähä kuin olla ihan ilman :whistle:

Itse asiaan, ei ole kokemusta netistä tilaamisesta, mutta asioin paljon mielummin jonkun ihmisen kuin koneen kanssa. Vähän hankalahko ruudulla näkyvistä kärryistä esim. hiplata kankaita tai ihmetellä saumoja tms. Ja sitä lasta on kohtuullisen hankala sovittaa istumaan sen kuvan kyytiin että mitenhän meän lapsi tähän mahtuu, entä kun tarttee enempi vaatteita?? :D
 
Yhteistyössä