Ujo piimä, olisiko mahdollista, että kävisit yhdessä miehesi kanssa sairaanhoitajan tai muun "ammattilaisen" luona keskustelemassa terveydentilastasi? Joskus saattaa auttaa se, että joku muu kertoo, missä mennään. Oma kokemukseni on kuitenkin, ettei ihmisillä ole käsitystä masennuksesta ennenkuin ovat sen itse sairastaneet.
Itse sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen reilu vuosi sitten. Aloitin lääkityksen ja käytin sitä 10 kk, jonka jälkeen lopetin. Voin todella hyvin vähän aikaa, mutta sitten aloitin työt ja perhepiirissä tapahtui samaan aikaan kaikenlaista surullista ja lisäksi 1,5 h tyttäremme lähti päivähoitoon. Pikkuhiljaa oloni paheni, unettomuus tuli takaisin. Sain työterveyslääkäriltä lähetteen psykiatrille. Kahden käynnin jälkeen hänen diagnoosinsa oli toistuva masennus ja tarve terapiaan.
Tänään kävelin lääkäriltä kotiin Sepram-reseptin ja sairaslomatodistuksen kanssa. Aiemmin söin Remeronia, mutta se ei ollut täysin oikea lääke. Lopetettuani edellisen kuurin päätin, etten ikinä enää käytä synteettisiä lääkkeitä. Kokeilin kaiken luontaishoidon puolella, mutta sieltä saatu apu oli hetkellistä. Jouduin perumaan sanani ja käännyttämään mieheni mielen, joka onneksi ymmärsi kantani. Totesin hänelle, että en tee tätä pelkästään itseni vaan myös rakkaan tyttäremme vuoksi ettei hän joutuisi kärsimään "tasapainottomasta" äidistään.
Nyt jälkeenpäin täytyy tunnustaa, että minunkin masennukseni on pahentunut vuosien varrella huomaamattaan ja selkäranka katkesi vuosi sitten lopullisesti, mitta siis tuli täyteen sietokyvylläni. Silloin kerroin läheisilleni masennuksesta, jonka jälkeen vanhat ystäväni katosivat sekä esim. anoppini alkoi kyseenalaistaa lapsenhoitotaitojani. Nyt päätin, etten kerro asiasta kuin niille, jotka todella ymmärtävät.
Voimia teille kaikille ja rauhallista joulunodotusta!
Masentuneet äidit saavat muuten apua ÄIMÄ ry:stä