Vanhempien avioero kaihertaa yhä

[Apina]

Meidän perheessä sattui vanhemmilleni avioero, kun olin 7-vuotias. Lapset jäi äidille ja isää nähtiin alkuun säännöllisesti. Minua yhä vuosien jälkeen hämää se, etten tiennyt mitä tapahtui. Molempien versiot ovat erit. Molemmat haukkuivat kilpaa toisiaan, erityisesti äiti isää. Erosta mentiin käräjille niin huoltajuudesta kuin elatusmaksuasiostakin. Myöhemmin äiti olisi halunnut antaa meidät lapset isälle, mutta isä ei halunnut. Jossain vaiheessa isä muutti ulkomaille ilmoittamatta edes äidilleen.

Äidin version mukaan isä jätti perheen toisen naisen takia. Isän mukaan äiti käski häipyä ja toinen nainen tuli kuvioihin vasta sen jälkeen. Myöhemmin äiti on myöntänyt käskeneensä isän lähteä jos ei suostu muuttumaan.

Nyt kun ikä lähenee kolmea kymppiä, alan ymmärtämään kuinka tämä kaikki on vaikuttanut minuun lapsena. Epätietoisuus asioiden oikeasta laidasta koskee vieläkin. Toisaalta en tiedä, haluanko edes tietää? Äidin kanssa olen pystynyt puhumaan kaikista meidänvälisistä asioista avoimesti, mutta mihinkään isääni liittyvään ei ole kajottu. Isäni kanssa en ole niin läheinen, että keskustelua voisi edes harkita. Joskus isä sanoi kirjoittavansa meille kuinka asiat oikeasti menivät.

Onko jollakin kokemusta, kannattaako tällaisia asioita alkaa repimään auki vuosien jälkeen vai antaa vaan olla?

 

[no ei]

En mä kyllä vatvo mun vanhempieni eroa. Ite olin 11 ku erosivat ja muistaakseni olin ennenkaikkea tyytyväinen, että erosivat.
Mitä jaksaa kaivella noin vanhoja juttuja.

 

[Apina]

Ehkä olisi kiva, jos voisi olla vatvomatta. Mutta tuntuu siltä, että meidät lapset sotkettiin siihen eroon liian likasesti jo alun alkaen, joten tää homma ei ole vielä loppuunkäsitelty.

 

[HyäkkäysVaunu]

Mä oon ollu kuuden ja kyllä asiat kaihertaa, en tiedä kaihertaisko jos se olis ollu vähemmän riitaista aikaa ja jälkeenpäin ei olis mustamaalattu toista urakalla...