Toggle sidebar

Vaimo

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Hermot riekaleina
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
H

Hermot riekaleina

Vieras
Mulla on hermot aivan riekaleina ja päätä kiristää erittäin kireä vanne. Pitkäaikaisen suhteen kruunaama avioliitto kukoistaa kun rikkaruoho ruusupenkissä p-le!! Koin työelämässä suuren pettymyksen ja olen nukkunut siitä asti suht huonosti.

Mieheni on vätys. Narsisti. Tunne-elämältään täysin eri aaltopituudella kanssani. Kykenemätön kannustamaan, kykenemätön empatiaan tai lohduttamiseen.

Olen niin hermona että viikonloppuna repesin lapseni nähden itkemään ihan hysteerisesti ensin kiukuteltuani siivoamisesta. Lapsi parka tuli lohduttamaan, mies vetäytyi huoneeseen eikä sanonut sanaakaan.

Nyt huudan ja puhun inhottavuuksia lähes joka päivä, jos en pysty pitämään mykkäkoulustani kiinni. Lapsi kuulee lähes kaiken sanailuni. Olen ajautunut täyteen umpikujaan josta en osaa ulos.

Onko ainoa vaihtoehtoni nöyrtyä osaani, ""kylmentyä aviollisesti"" ja hautoa kostoa, jota en sitten koskaan toteutakkaan, tietenkään. Lapsen takia olisi skarpattava mutta tuntuu että koko henkinen tasapaino olisi poissa paikoiltaan ja ihminen jonka kanssa menin naimisiin tuntuu täysin TÄYSIN väärältä.
 
Mitäs jos ottaisit etäisyyttä asiaan ja lähtisit viikonlopuksi johonkin lapsesi kanssa, vaikka kylpylään tai johonkin. Saisit pääsi selväksi ja hermosi kuntoon. Avioero on maailman helpoin asia, ei kenenkään tarvitse kärsiä huonossa suhteessa.
 
Viestisi perusteella vaikutat hyvin vihaiselta. Oletko vihainen miehellesi vai oletko vihainen työasioiden takia? Jospa miehesi ei yksinkertaisesti osaa sinua nyt lohduttaa? Yritä rauhoittua jo ihan lapsesikin takia, käy ensi hätään vaikka pitkällä lenkillä. Se auttaa ainakin minua, kun ajatukset tuntuvat käyvän ylikierroksilla.
 
""Oletko vihainen miehellesi vai oletko vihainen työasioiden takia?""

Ja kysymyslistaan voisi jatkaa, että osaatko tunnetasolla erottaa nämä kaksi. Joissain liitoissa vastuut vääristyvät niin, että pahimmillaan sekä mies että vaimo kokevat, että naisen tyytyväisyys ja onnellisuus on miehen vastuulla. Eli jos naista v*tuttaa niin jollain tavalla viime kädessä se on miehen vika.

Tämäkin tapaus sopii kuvioon erittäin hyvin. Ensin AP:tä kyykytetään työpaikalla ja nyt kaikki hänen paha olonsa on miehen syytä.
 
Se, että kärsit unettomuudesta saattaa viitata siihen, että olet masentunut. Ehkä masennuksen laukaisi se työelämässä koettu pettymys, ehkä avioliittosi on niin kehno, että olet ollut masentunut jo pidempään. Paha sanoa.

Joka tapauksessa, masentuneella on ns. putkinäkö, eli hän näkee vain tietyt itselleen tärkeät asiat elämässä, ja nekin yleensä hyvin negatiivisessa valossa. masentunut kokee, että kukaan ei välitä eikä ymmärrä, ja yleensä puoliso kärsii tästä eniten...

Mitä jos menisit psykiatrille apua hakemaan. Takaan, että kun alat nukkua yösi ja olo helpottaa, ei siivoaminen enää olekaan hysteerisen itkun paikka. Mieskin saattaa sitten vaikuttaa ihan normaalilta;)
 
""...ehkä avioliittosi on niin kehno, että olet ollut masentunut jo pidempään.""

Ei kai tähän sisälly sellaista asennetta, että avioliitto on miehen naiselle toimittama palelu? Vai oletko nyt ehkä masentunutta ja eksyssissä olevaa naista syyttämässä siitä, että hän ei ole osannut hoitaa avioliittoansakaan?
 
Kaikilla elämän ongelmilla on tapana kaatua kärsivän osapuolen puolison ja lasten päälle. Sekin on luonnollista , kas kun lähimpänä ovat, mutta jos tämä ongelmainen ei tunnusta ongelmien alkuperää ja on kova luonnoltaan... Niin silloin lähestytään oikeaa välirikkoa.
 
Ei ole mentaalini kunnossa ei. Ja kyllä vain syytän vätystä tilanteesta, mutta en missään tapauksessa halua lapsen kärsivän ja avioliiton purkuun olen liian itsepäinen.

Hohhoijjaa. Kiristys alkaa jo laantua ja saatan jaksaa taas muutaman päivän pitää kulisseja yllä ja olla rauhallinen. Kunpa pystyisin seuraavassa ""tilanteessa"" olemaan hiljaa ettei lapsen tarvitse kuulla hiiltymistäni.





 
Vaikka miehiltä taas totuus kuului... Niin ota ohje latauksen purkamisesta juoksemalla, masturboimalla, tai jollain todestaan. Sitten ongelmien kimppuun tasapainoisena ja järkevänä.
 
Ap: n paha olo ei varman alunperin ole miehen syytä, mutta mitä miehistä tiedän, niin mies osaa kyllä myötävaikuttaa siihen että paha olo pahenee ja pysyy mahdollisimman pitkään.

Yksi konsti lisätä naisen pahaa oloa on kävellä pois, ja jättää tämä ""rauhaan"" hetkellä jolloin hän haluaisi tulla kuulluksi ja saada rakkautta.

MIehillekin pitää antaa kaikenlaiset kommelllukset anteeksi. MIksi mies ei voi antaa anteeksi joskus sitä, että nainen on nainen, eikä mies.
 
Niin. Olet oikeassa. Tiedän mieheni tietävän että pois kääntyminen, vastaamasta kieltäytyminen on minulle kova pala. Lisäksi kun yritän keskustella, jos riitelemme, hän käyttää inhottavinta asiaa - nauraa päin naamaa, eikä riitele asiasta. Käsittämätöntä, en tule koskaan ymmärtämään miksi miehet (suurin osa niistä jotka minä tunnen) ovat NIIIN lapsellisia.

Oma vikani on se että olen jo useaan otteeseen vajonnut lapsen tasolle ja tullut samanlaiseksi.

Huhhuijjaa.
 
Anteeksi nyt vaan, mutta pakko kommentoida tuota sinun ""aikuismaisuuttasi"".

Aikuismaiselle viestinnälle on ominaista mm se, että erottaa tulkinnat ja tosiasiat eikä pane ajatuksia, asenteita ja pyrkimyksiä toisen päähän, vaan puhuu ""minä""-kieltä. Miltä minusta tuntuu, mitä minä tahdon, mikä on minun tulkintani. Ainakin tässä keskustelussa käyttämäsi viestintä on kaukana aikuismaisesta.

Parisuhteesta tulee helposti joukko ""pelejä"", joissa molemmilla on omat koreografiansa ja omat vuorosanansa. Jos pelaat ""vaimo on hermostunut jostakin"" peliä samalla tavalla kuin viimeksi, niin ei pitäisi olla kovin yllättävää, että miehesi pelaa oman roolinsa samalla tavalla kuin viimeksi. Se että olet hermostuneempi kuin aikoihin ja pelaat roolisi intensiivisemmin kuin aikoihin ei muuta asiaa.
 
Pervertti. Olet varmasti löytänyt viisasten kiven. Selitätkö vielä(oletan että olet ainakin 80 vuotias, ja vaimonne ja sinä olette eläneet yhdessä rakastaen ja pelejä pelaamatta yhdessä lähestulkoon aikuis-ikänne ajan, kun noin hyvin asiasta tiedät)
että kumman tehtävä on lopettaa se pelin pelaus ja roolin esittäminen ensimmäisenä?
Entä jos kyse ei olekaan mistään esityksestä? Entä jos onkin ihan normaalia tulla pahoilleen kun ei saa koskaan vastakaikua sillä kielellä jolla itse puhuu?

Me naiset luemme parisuhdekirjallisuutta, ehdotamme terapiaa, avaamme keskustelut ja yritämme luoda läheisen ilmapiirin.
Mikä on miehen tehtävä? Ilmeisesti kritisointi, laiminlyönti, vittuilu, väheksyntä ja pienistä virheistä nokkiminen, ja erityisesti sen seikan hyväksikäyttö riidoissa, että toinen on herkempi, ja verbaalisempi eli paljastaa itsestään enemmän senkin uhalla että menettää sydämensä. On varmasti hienoa olla mies ja kääntyä kannoillaan, vain siksi että pystyy niin tekemään.
Miehet ovat sitäpaitsi niitä jotka naisia syyttävät, eikä päinvastoin. Kuulostaako tutuilta repliikeiltä: ""En minä tiedä mikä SuLLE tuli"" ""No en minä voi kun SINÄ olet hysteerinen""
""No mikset sitten mene nukkumaan jos kerran väsyttää"" ""Kaikki on ensin hyvin, ja yhtäkkiä akka vain tulee hulluksi""
Eikö tämä em. ole juuri vastuun kiertämistä ja provosointia, lapsellista pään pensaaseen työntämistä, kun ei itsessä ja omassa käytöksessä näe mitään muutettavaa. Jaa erittäin tyypillistä miehille. Eivät opi, vaikka vuosimiljoonia ovat samasta asiasta tapelleet.
Naisen ollessa älykkäämpi, hänelle opetetaan kuinka "" kohdella oikein"" miestä, ja varjella tämän itsetuntoa.
Miehille ei ole suunnattu, eikä miehet ole kiinnostuneita minkäänlaisesta naisten psykologiasta kertovasta kirjallisuudesta. Eivät edes seksioppaita hanki ominneuvoin. Perkele, nainen opiskelee koko elämänsä miehen kanssa oloa, ja mies vain pakenee ja kyyristelee piilossaan, eikä edes kysy mitään mitä ei tiedä, olettaa vaan että asiat on jotenkin.
Ennenkaikkea, miehistä on hienompaa olla oikeassa kuin naimisissa. Onnea valitsemallenne tielle, toivottavasti vituttaa kun huomaatte todella olevanne yksin. Ei ole kenelle testamentata isoisänä perintö.
 
""kumman tehtävä on lopettaa se pelin pelaus ja roolin esittäminen ensimmäisenä?""

Tähän on helppo vastata: käytöksen muutos tulee lähteä siitä osapuolesta, joka haluaa muutosta nykytilanteeseen. Mten muuten tämä voisi olla?

Ymmärsit ehkä vähän väärin tuon ""pelin"" ja ""roolin"". Ei tässä tietenkään ole kyse siitä että jompi kumpi tai molemmat esittämällä esittäisivät jotain tietoisesti valitsemaansa roolia. Mikä tahansa (postiviinen tai negatiivinen) kanssakäymis-kuvio kuitenkin muutaman kerran toistettuna johtaa siihen, että siitä tulee tapa. Ja sitten on helppo uskoa, että oma käytös on ""normaalia"" ja ""luonnollista"" ja ""tälläinen minä nyt vaan olen"". Minä kuitenkin uskon, että ihmisen käytös on ihmisen itsensä päätettävissä. Reagointi vanhan kaavan mukaan on myös oma päätös.

Kaikissa avioliitoissa, työpaikoissa jne syntyy näitä ""roolipelejä"", joissa ihmiset käyttäytyvät vanhan kaavan mukaan ennalta-arvattavasti. Siinä ei ole mitään pahaa. Mutta jos jotakuta ""roolipelin"" jäsentä alkaakin pelin kuviot ahdistamaan, niin mitä muuta hän voi päättää tehdä kuin muuttaa omaa käytöstään?

""Entä jos onkin ihan normaalia tulla pahoilleen kun ei saa koskaan vastakaikua sillä kielellä jolla itse puhuu?""

Normaaliudesta olen aivan väärä henkilö keskustelemaan. En ymmärrä ominaisuuden arvoa enkä useimmissa yhteyksissä sisältöäkään.

Mielessä syntyvät tunteet ovat tiettyyn rajaan asti omasta tahdosta riippumattomia, joten siinä mielessä ne eivät ainakaan ole mitenkään ""vääriä"". Se miten käyttäytyy tuon tunteen inspiroimana on taas oma päätös ja tahdosta riippuvainen ja eri asia kuin tuo ""normaali"" tunne.

Tuo kieli-viittaus oli hyvä. Kumpi on tärkeämpää juuri sinulle: saada puhua juuri sillä ""kielellä"" kuin olet tottunut puhumaan vai ""saada vastakaikua"". Jos ""vastakaiku"" on tärkeämpää, niin miksi yrittää saada sitä tavalla, joka oman kokemuksesi mukaan ei toimi?

Paljon jauhetaan siitä kuinka ""puhumalla kaikki selviää"". Minusta puheessakin on tärkeämpää laatu kuin määrä. En ainakaan minä ymmärrä mikä arvo puheen tuottamisella sinällään on. Rakentavan keskustelun arvon toki ymmärrän.

Jotenkin minun arvaus ja luulo miehesi käsityksestä tilanteestanne on suunnilleen se, että
1) V*tuttaa vaimoa mikä tahansa, niin aina se kääntyy minun syykseni
2) Joku sielä töissä kyykytti vaimoa ja nyt se purkaa sen minuun. Mitä minä olisin sille voinut tehdä?

Enkä tarkoita että miehesi tulkinta olisi oikea, mutta minusta se kuulostaisi sangen ymmärrettävältä. Jos toistuva kokemus ja tulkinta esimerkiksi on, että vaimon paha olo johtaa luonnonlain varmuudella miehen haukkumiseen ja syyttelyyn, niin epäily vaimon pahasta olosta ymmärrettävästi herättää miehessä enemmän halun paeta kuin osoittaa empatiaa.
 
Hermot riekaleina,

ehdottomasti ensimmäinen asia, mikä sinun pitää tehdä, on lakata syyttämästä miestäsi omasta pahasta olostasi.

Tämä on sinun elämäsi, josta olet vastuussa, ja vaikka miehesi olisi minkälainen ihmesankari hyvänsä, hän ei saisi sinua tuosta masennuksen kuilusta yksin ylös nostettua. (tämä myös vastauksena Pervetti -nikille kysymykseen onko avioliitto miehen tekemä palvelu)

Seuraava asia on käppäillä psykiatrille hakemaan apua (esim lääkitystä ja terapiaa).

Jos kuvittelet, että:

- säästät lasta
- pidät kulisseja yllä
- elämä on hanskassa

ylläpitämällä nykyistä elämäntapaasi, olet väärässä. Todennäköisesti, jos uskaltaisit kysyä, läheisesi kertoisivat, että on helvettiä elää kanssasi. Säästä teitä kaikkia ja hae apua.
 
Hienoa että tämä herättää näin monikantaista keskustelua palstalla ja on huvittavaa lukea näiden muutaman kirjoittamani lauseen jälkeen täysin kantaaottavia, kirjoittajien omasta mielestä oikeassa olevia vastauksia.

Juttuni ei ollut mikään provo vaan ihan oikeasti tapahtunutta, joten siinä mielessä tämä kyllä koskettaa aika läheltä minua. Huomasin etten ole ainoa.

Pervertti on minusta provoilija, mies joka on kokenut ihmissuhteessaan suurinpiirteen samaa, miehisenä osapuolena tietenkin. Miehen ja naisen välisen ajattelun fyysinen ero tulee selvästi esiin kirjoituksesta.

Vesta taas on tyypillinen itseoppinut hyvää tarkoittava piiloagressioita omaava nettipsykologi. Todennäköisesti vakiona Ellit -palstalla. Nainen.

Yksinäisellä tuntuu olevan, suht nuoresta iästään (?) huolimatta paljon elämänkokemusta ja sen mukanaan tuomaa viisautta. Ymmärsi oletettavasti jopa sen kirjoittaessaan vastinettaan, ettei tule välttymään Pervertin takaisin heittämästä outofline-kommentista. Perverttihän heitti heti, kuten olettaa saattoi, etutassut pystyyn ja alkoi puolustamaan itseään yrittämällä vakuuttaa muut älyllään.

Kiitos myös muille ""ymmärtäjille"".

Hauskaa:D
 
En lukenut ihan kaikkea,mutta avioero ei ole mikään ratkaisu.entäs,jos kokeilisit stoisten päin.kehu miestäsi,otya kaulasta kiinni ja anna seksiä.Miehet usein tykkäävät enemmän tuollaisesta.No joo ehkä huono neuvo.Mutta,jos vähänkin tuntuu,että voisitte jatkaa avioliittoa,niin jatka..

ei täällä sinkkumarkkinoilla niin mukavaa ole,varsinkin kun on tälläinen perheihminen,eikä bilettäjä...
 
Kaikella ystävyydellä:

Jos keskityt kuvaamaan sitä mitä muut on (""mieheni on narsisti"") tai mitä muut tuntevat / eivät tunne (""mieheni ei kykene tuntemaan empatiaa"") tai mitä muut haluavat (""Pervertti haluaa vakuuttaa muut..."") jne jne, niin se ei ainakaan helpota mahdollisuuksiasi luoda toimivaa kommunikaatiota toisen ihmisen kanssa.

Ainakin minusta tuntuu, että en tarvitse muita kertomaan mitä minä ajattelen, minä koen, minä tunnen tai minä haluan. Tarvitsetko sinä? Nämä ovat asioita joita minä voin kertoa keskustelukumppanille aivan kuten keskustelukumppanini voi kertoa minulle mitä hän kekee, tuntee, haluaa jne.

Monen kohdalla tuntuu olevan helpompaa päättää avioliitto kuin muuttaa omaa käytöstään ja asennettaan avioliitossa. Mutta tämä on tietenkin jokaisen oma valinta ja päätös, johon jokaisella on oikeus.
 
mies, joka ei kertakaikkiaan kykene lohduttamaan, jakamaan huonoja asioita. Pysyy pois jaloista, kunnes vaimon kiukku on laantunut. Niin kauan, kun seksiä saa, voi vaikka roskiksen viedä.

Onko se tosiaan liikaa vaadittu, kun näkee toisen maan murjomana, että halaisi, lohduttaisi? Näköjään.
 
yksinäiselle, tekstisi on niin suoraan minun ajatuksiani, olen lukenut psykologiaa ja sen lisäksi monenlaisia oppaita, tietyllä varauksella, mutta enpä ole vielä tavannut miestä joka lukisi (moniko lukee yhtään mitään..). Ei mies halua oppia ymmärtämään naista, mutta yrittävät keksiä temppuja (pelimies.com) miten kaataa nainen mutta ei niinkään olla suhteessa ja katsella toisen 'huonojakin'puolia. Naisen täytyy ottaa talouteensa miehen mukana lisätehtäviä, mitä ei ennen ollut, mies odottaa pitkälti palvelua ja säännöllistä seksiä ja ihmettelee, että on se kumma kun ei ne kukat ja suklaalevy riitä hemmotteluksi! Pitäisikö naisen syyttelyä vielä kuunnellakin...
Jos vaan tajuaisivat, että nainen vaan haluaa sanoa ääneen pahan olonsa ja siinä se, ei tarvita neuvoja, ei tarvitse ottaa syyllisyyttä, myötäillä vaan (tukea). Mutta kun se vaan nalkuttaa.....
 
Uskoisin, että useimmin syynä on neuvottomuus tai syyllisyydentunto kuin puhdas piittaamattomuus. Mies kokee, että hän on syyllinen tai että häntä tullaan syyttämään pahasta olostasi. Syyllistyminen ei ole vääjäämätön seuraus siitä, mitä sinä olet tehnyt tai sanonut vastaavissa tilanteissa aikaisemmin, vaan kyse on miehen tulkinnasta jonka hän on tehnyt ehkä monien osien summana. Riitelymallejakin opitaan lapsuudenkodista aika tehokkaasti.

Luulen ja uskon, että useimmat miehet haluaisivat auttaa vaimoaan, jos usko auttamisen onnistumiseen olisi vahva.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa