Toggle sidebar

Vaimo

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Hermot riekaleina
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
minä:

Psykologian harrastuksessa ei sinällään mitään pahaa ole, mutta minun kokemukseni mukaan jo omien tunteidensa, tarpeidensa, pelkojensa ja käyttäytymismalliensa tunnistamisessa on aika paljon haastetta, joten en suosittele kenellekkään sitä, että aloittaa psyykkeen ymmärtämisyritykset kenestäkään muusta kuin itsestään.En jaksa uskoa, että tämä on naisille oleellisesti helpompaa kuin miehillekkään.

Miehet keskimäärin ovat ""suorittajia"" ja siksi vaimon pahan olon kuuntelu voi olla vaikeaa jos ja kun ei tiedä mitä sille *tehdä*. Usein pelkkää puhumista saati kuuntelua ei mies miellä tekemiseksi. Toisaalta jos oma puoliso kertoo pahasta olostaan esimerkiksi tyyliin ""olet vätys ja empatiaan kykenemätön narsisti eikä sinulla ole edes mitään halua auttaa minua"", niin veikkaan että sukupuolesta riippumatta tuohon ei ole helppo suhtautua vain pahanolon purkauksena vaikka ulkopuolisen korvin se mitä ilmeisemmin sellainen on.

Kaiken kaikkiaan naisen tapa purkaa pahaa oloaan ja miehen tapa reagoida tuohon purkaukseen ovat kumpikin toimijan itsensä muutettavissa olevia asioita. Jos tapasi purkaa pahaa oloa tai tapasi ottaa vastaan pahan olon purkauksia johtaa kannaltasi negatiivisiin tuloksiin, niin sitä kannttaa varmaan muuttaa. Mutta muuttaa voi vain omaa käytöstään.
 
Minusta miesten ei tule yrittää oppia ymmärtämään naista, se on fyysisesti täysin mahdotonta. Be a simple man.

Mutta opetella ottamaan toinen huomioon on eri asia. Miehen täytyy opetella mitä tietyissä tilanteissa tulisi tehdä. Ehkä joillain miehillä tämä oppi on tullut kotoa ja ehkä jotkut omaavat hieman empatiakykyäkin.

Mutta missään tapauksessa en ikimaailmassa tule kuvittelemaan että mies ymmärtäisi esimerkiksi hormonien vaihtelun vaikutusta ihmisen psyykeen, ellei satu olemaan urheilija:). Mutta tällaisiin asioihin voi opetella varautumaan jos tietää mitä tapahtuu, vaikka sitä ei pystyisi ymmärtämäänkään.
 
Miehet on noin suurina joukkoina toiminnallisia ja naiset tunteellisia. Mies pyrkii ratkaisemaan ongelman toimimalla:"" tee asialle jotain!"" tyyliin. Nainen taas haluaa puhua ja puhua ja analysoida ja usein se jo riittää naiselle, että saa puhua.
Silloin se ""tee jotain"" on se puhuminen. Tätä eivät miehet ymmärrä. Mutta ei nainenkaan välttämättä ymmärrä, että kun tulee riita ja keljuttaa, mies menee ja pilkkoo motin saunapuita.
Naiset haluavat myös itkeä jonkun olkapäätä vasten. Jos joku vielä taputtaa ja vähän silittää, niin vot!
Jos toinen pakenee ja jättä toisen yksin kesken riidan, näen sen vallankäyttönä. Toinen haluaa selvittää asian, toinen käyttää valtaa"" et taatusti saa mitä haluat"". Tulee vihan kierre helposti tai mykkäkoulu.
Jos itkuisuus yms.. alkavat häiritä arkielämää, voi kyse olla masennuksesta. Siinähän hermovälittäjäaineidne pitoisuus on muuttunut ja voidaan nykyään hoitaa mielialalääkkeillä.
Monesti avioliiton pattitilanteissa saattaa olla hyväksi, että menee itse hakemaan apua. Toista ei voi väkisin muuttaa, mutta kun alkaa katsoa itseään ja omaa käytöstään uudelta kantilta, toinen joutuu reagoimaan toisen uudenlaiseen käyttäytymiseen. Se joko alkaa toimia tai sitten se voi myös näytää karvansa ja joutuu miettimään, haluanko enää tätä.
 
Se on juuri näin. Kärjistetysti miehet haluavat toiminnalla muuttaa asioiden tilaa ja naiset haluavat että ymmärrämme toistemme tunteet. Ihanteellista olisi jos nämä tarpeet voisi jotenkin yhdistää.

Yksi tapa joka itselläni on toiminut on vaimon vienti kävelylle. Jos vaimoa joku rassaa, niin mies voi ehdottaa, että mennänkö yhdessä kävelylle, niin saat kertoa mikä mieltä painaa. Tässä on monta positiivista puolta. Ensinnäkin vaimon ""ulkoiluttaminen"" tuntuu miehestä riittävästi ""tekemiseltä"", vaikka vaimolle ehkä juttu on se puhuminen ja kuuntelu. Toisaalta käytännössä ulkona ""ihmisten ilmoilla"" nainen karsii yleensä hysteerisimmät tunneilmaisut automaattisesti pois. Kolmanneksi liikunta tekee hyvää, laskee tutkitusti stressitasoa jne.

Tuosta vallankäytöstä riidassa olen osin samaa mieltä, mutta en ihan. Erimielisyydet ratkeavat rakentavalla keskustelulla, jossa kummankin esiintuomat asiat käsitellään, vaikka se tuntuisi toisesta vaikealta. Kun asiat alkavat tuntua vaikealta, niin miehen tapa paeta on lähteä pois fyysisesti tilanteesta tai sitten myksityä tai ""raivota"". Naisen keino on usein kiihdyttää itsensä itsesääliin ja itkukohtaukseen. Molemmat ovat epäreiluja tapoja kontrolloida sitä mistä voi puhua ja mistä ei.
 
Mulla on kokemusta parisuhdeterapiasta, jota piti erittäin taitava psykiatri (ei siis psykologi). Hän opetti minut ja ex-mieheni keskustelemaan ilman, että ongelmasta keskustelu päättyi huutamiseen, mököttämiseen tai toisen paikalta poistumiseen. Kaikista vaikeimmista asioista tein niin, että kirjoitin tekstinkäsittelyllä muutaman päivän ajan kirjettä, johon keräsin ajatuksiani, muutin niitä ymmärrettävämpään muotoon jne. Annoin kirjeen sekä exälleni että psykiatrille. Ei meille mitään lääkityksiä määrätty tms, mutta sen sijaan harjoituksia siitä, miten parisuhdetta saa parannettua.

Minusta parisuhdeterapian yksi ""kotiläksy"" oli tosi mainio. Kerran kahdessa viikossa mies järjesti minulle yhden illan, jolloin tehtiin asioita, jonka hän arveli miellyttävän minua (ei seksiä lainkaan). Vastaavasti kaksi viikkoa siitä eteenpäin ja minä järjestin illan, jolloin vein miehen paikkoihin, joista arvelin hänen pitävän. Yllätys yllätys, mieheni ei lainkaan osannut arvata, mistä minä pitäisin, mutta sen sijaan mies nautti illastaan kovasti. Muitakin hyviä käytännön juttuja saatiin, joista oli hyötyä.

Luulisin, että AP:n pinna on kiristynyt äärimmilleen. Ehkä kiukun syynä on myös vuosien aikana kertynyttä kaunaa ja vihaakin. Toki saa ja pitääkin olla kiukkuinen, mutta eri asia on se, osaako kiukun purkaa hallitusti.

Joku tuossa jo mainitsikin, että se, että esimerkiksi töissä on kiirettä tms. ei saisi vaikuttaa siihen, että kaikki negatiiviset tunteet kaadetaan miehen niskaan.

En sano, että ero olisi heti eka vaihtoehto, mutta en ainakaan itse näe, että muita vaihtoehtoja on, mikäli ette suostu opettelemaan keskustelutaitoa ja sitä, että pystytte sopimaan yhteiset pelisäännöt esim. kotitöiden osalta. Koti pitäisi kuitenkin olla kaikille perheenjäsenille sellainen paikka, että siellä on hyvä olla.

Huom! Muistathan AP kertoa lapsellesi, miksi räjähdit? Kerro esim. että olen ollut väsynyt ja kiukkuinen iskälle ja suutuit kunnolla, mutta rakastat silti lasta, etkä ole vihainen lapselle ollenkaan.
 
Sariannalle (yksi asiallisimpia tekstejä tähän asti tässä ketjussa):

Hyviä ideoita kyllä! Täytyy ihan oikeasti kokeilla jos tästä ensin selvitään.

Lapsen kanssa asia on jo puhuttu ja olen lapselle myöntänyt että kyseessä oli väsymyksestä johtuva tunteenpurkaus ja on hyvin selväksi tehty että ""äidin"" kiukuttelu ei hänestä johdu.

Miehellekin olen jo myöntänyt olevani hermona ja katuvani ylireagointiani. Mutta sitä hän ei tajua että kadun siksi, että tuollainen ei ole normaalia käyttäytymistäni ja luulin olevani vahvempi. En kadu jos hänelle olen tuottanut pahaa mieltä, kuten ei hänkään kadu minulle aiheuttamaansa pahaa (luulen, en tiedä). En ole uskovainen..

Mutta missään tapauksessa en ole hänelle suopeampi enkä hänen käyttäytymistään ole anteeksi antanut. Ei hän tule pyytämäänkään anteeksi (olisikin ensimmäinen kerta), joten sitä en ala odottamaan.

Tämä päivä on nyt kuin puhdas paperi ja elän kuin päivä kerrallaan, mutta nyt vain itselleni ja pojalleni. Mies pysyy mukana vain jos ymmärtää muuttaa tapojansa. Ero ei tule kysymykseenkään, lapsen takia. Itseni kylmetän.


 
"" Ei hän tule pyytämäänkään anteeksi""

Anteeksi, että sinulla oli töissä vaikeaa ja että purit sen minuun ja lapseen. Olen kovasti pahoillani, että jouduit tuottamaan niin paljon pahaa mieltä minulle ja hätää ja pelkoa lapselle kodin ulkopuolisten ongelmien takia.

""Mies pysyy mukana vain jos ymmärtää muuttaa tapojansa.""

Käytän kaikki meedion kykyni selvittääkseni lausumattomat toiveesi ja muutan käyttäytymistäni astraalitasolla minulle välittyvien mielenliikkeittesi mukaan.
 
""Lapsen kanssa asia on jo puhuttu ja olen lapselle myöntänyt että kyseessä oli väsymyksestä johtuva tunteenpurkaus ja on hyvin selväksi tehty että ""äidin"" kiukuttelu ei hänestä johdu.""

Teithän myös selväksi ettei kiukuttelusi johtunut myöskään isistä.


""Ei hän tule pyytämäänkään anteeksi (olisikin ensimmäinen kerta), joten sitä en ala odottamaan. ""

Miksi miehen pitäisi pyytää anteeksi jos sinä olet riehunut ja murjottanut?

""Tämä päivä on nyt kuin puhdas paperi ja elän kuin päivä kerrallaan, mutta nyt vain itselleni ja pojalleni. Mies pysyy mukana vain jos ymmärtää muuttaa tapojansa. Ero ei tule kysymykseenkään, lapsen takia. Itseni kylmetän.""

Eli tästälähtien on sinä ja lapsi isää vastaan, niinkö?
Sillä sinä ainakin rikot lapsesi lopullisesti!




 
""Teithän myös selväksi ettei kiukuttelusi johtunut myöskään isistä.""

Ja vielä oleellisempaa on viestiä että toiminta oli väärin. Jos selvittää tunteenpurkauksen syyn, niin pitäisi myös selittää, että läheistensä (tai kenen vaan) törkeään kohteluun ei koskaan ole hyväksyttävää ""ulkopuolista"" syytä.

""Mies pysyy mukana vain jos ymmärtää muuttaa tapojansa. Ero ei tule kysymykseenkään,..""

Alan ymmärtää hyvin, jos tämän naisen viestintää ei hänen puolisonsa ymmärrä.
 
Itkuisuus on masennuksen merkki. Suurin osa meistä on joissakin tilanteessa masentuneita.

Kehoitan ap:tä ja miestänsä olemaan nöyrempiä toisiaan kohtaan ja ymmärtämään toistensa vaikeudet.

Yhtä minä en tajua, mikä h...tin pakko on siivota, jos se on ylivoimaisen raskasta. Pitäisi ymmärtää, että jos vaihtoehtoina ovat tip top siisteys tai avioliitto, niin rimaa pitää voida laskea.

Miksi ihmiset eivät voi antaa itselleen anteeksi ja nauttia elämästä ja lopettaa älytön nipottaminen milloin milläkin. Aivan kuin avioliiton onnellisuus taataan häissä, joissa rusetitkin ovat millimetrisuunnittelua, naurettavaa , sanon minä.
 
*Miksi ihmiset eivät voi antaa itselleen anteeksi ja nauttia elämästä ja lopettaa älytön nipottaminen milloin milläkin*

Nimenomaan, pitäisi osata rauhoittua, käpertyä kullan kainaloon.

Surunsa ja pettymyksensäkin voi purkaa monella tavalla: voi itkeä ja jutella jollekin sen sijaan että purkaisi pahan mielensä kaikkiin läheisiin ihmisiin.

Ap:lle sanoisin, että hakeudu terapeutille jolle voit puhua nämä mieltäsi painavat asiat, jottei perheesi joudu siitä kärsimään.
 
Hei! Myönnän heti, etten jaksanut lukea kaikkia viestejä, ja nuo nimimerkki Pervertin setämäiset lätinät itsestäänselvyyksineen (toden totta; hirveää yritystä osoittaa valtaisia hengenlahjojaan, jotka kuitenkin jäävät tusinafilosofian tasolle) vain väsyttää.

Joten voi olla että joku on kirjoittanutkin tämän: Mene lääkäriin. Hae sairauslomaa, riittävän pitkää. Ethän missään nimessä ole kunnossa. Tarvitset nukahtamislääkkeitä ja mahdollisesti jotain muutakin, tietysti vain väliaikaiseen käyttöön. Mutta sinun on saatava hermosi kuntoon ja rauhoitettua elämäsi, keinolla millä tahansa.

Sinua on alkanut ärsyttää miehesi, joka ei olekaan sellainen kuin olisit toivonut. Kysyt, menitkö väärän ihmisen kanssa naimisiin. Kenties menitkin.
 
Jatkan vielä. Missään nimessä et ole umpikujassa. Ajattele näin: olet täysin vapaa ihminen. Et ole vanki, vaan vapaa. Tässä avioliitossakin olet vapaaehtoisesti, kukaan ei voi pakottaa sinua siinä pysymään. Jos jäät, jäät vapaaehtoisesti. Ja olet siinä juuri niin kauan kuin itse haluat.

Tällä hetkellä olet ajatellut jatkaa liittoa, vaikka siinä on vaíkeutensa. Toisaalta tiedät ne syyt, jotka olet katsonut tärkeiksi liiton jatkamisen kannalta.

Kaikki päätökset ja ratkaisut vaativat veronsa. Teillä kahdella on myös lapsi vastuullanne, ja häntä sinun on pidettäväkin kaikissa päätöksissäsi etusijalla.
 
Lapsi on tärkein ja hänen vuokseen menen vaikka läpi tulen ja kiven. Mitä jos tässä nyt joku suhteen karikko on, kyllä se siitä kun itse en enää ota sitä niin vakavasti.

Kiitos Kasimiralle hyvästä kommentista!
 
Kyllä sääliksi käy suomalaisen naisen miestä.

Onhan tämäkin tapaus korniudessaan aivan käsittämätön. Pomo vittuilee naiselle ja tämä purkaa sen mieheen ja lapseen ja kaiken tämän kotonaan heittämänsä paskan jälkeen näyttelee nyt marttyyriä, jolta pitäisi pyytää anteeksi?!!?! Mitä? Anteeksi että käyttäydyt narttumaisesti?

Ja HÄN on valmis kestämään mitä vaan lapsen takia. Sen saman jolle kiljuu hysteerisenä ja jälkeenpäin selittää, mutta katsos kulta pieni kun äidillä oli hyvä syy. Äidillä oli vaikeaa. Tätäkö me halutaan lapsille opettaa: paskan kaataminen sivullisten päälle käy päinsä jos siihen keksii hyvät perustelut?

Enää puuttuu vakioselitys, että enhän se oikeastaan minä ollut joka lastani henkisesti pahoinpiteli - se oli nämä hormoonit?!?
 
Näin taas todettava näiden palstojen hupaisuus. Mikä saa ""Reiskan"" kuvittelemaan että pomo olisi vittuillut? Ei sinne päinkään, ei potkuja, ei moitteita ei mitään sellaista missä joku muu kuin minä itse olisin ollut osallisena. Mikähän Reiskan sai keksimään että olisi edes pomoa...? Hauskaa miten mielikuvitus luo erilaisia kuvia eri ihmisille.

Kyllä suomalainen mies saa olla onnellinen että hänelle on järjestynyt näin hyvät oltavat. Nainenkin käy töissä, hoitaa lapset siinä sivussa ja mies saa halutessaan osallistua, kun vaimo vielä hoitaa ruoanlaiton ja siivoamisen. Samaan aikaan yhteiskunnassa paasataan tasa-arvosta ja siitä että miehenkin tulisi saada jäädä vanhempain""lomalle"". Siitä vaan!

Taitaa Reiska olla nössö-setä/...tai täti.

Sitä en kiellä että kaduttaa se että lapsi kuuli kiukutteluni. Siinä on edellisellä kommentilla kyllä hajua - vaikka hyvin pieni haju.

 
Ei kai kukaan ole pakottanut sinua ottamaan tuota kaikkea vastuuta?
Tiedätkö, että jos joku on mielestään niin erikoinen , että vain hän osaa siivota hyvin, asetella lautaset oikein ja tehdä oikeaa ruokaa, niin se on karmeaa alistamista. Miehellä ei taida olla mitään haluja osallistua töihisi sinun tavallasi. Mutta aivan varmasti hän tekisi kaiken tuon, jos hän vain ei olisi siitä tilivelvollinen.

Oma syysi, jos nyt sitten olet loppuunpalanut ja masentunut. Sinulle taitaa olla yllätys, että olet kaatumassa kaivamaasi hautaan ja siinä samalla vedät siihen avioliittosikin. Herätys, elämä on yhtiö, jossa kaikilla on yhtä arvokas ja tärkeä osa olla mukana.
 
Pointti on kuitenkin se että vaikeudet oli töissä tai yleensä kodin ulkopuolella. Niin sinä itse kirjoitit. Keskity oleelliseen!

Kuvittele vastaava tilanne toisinpäin. Jokin kodin ulkopuollella hankittu vitutus saa miehesi raivoamaan sinulle ja lapselle ja sen jälkeen sanoo että meillä ei muuten vällyjä pöllyytetä ennenkuin sinä empatiakyvytön surkimusvaimo pyydät minulta anteeksi!

Ota ero tai mene ammattiauttajan puheille. ""Lapsen takia"" on helvetin huono tekosyy jos teet avioliitostasi jonkun kostoprojektin ja marttyyrinäytöksen, jossa kaikki kärsii- myös lapsesi. Luuletko että kynnys siihen että kiljuisit hysteerisenä lapselle TOISEN kerran on jotenkin korkleampi kuin se että kiljuin ensimmäisen kerran. Puhumattakaan kolmannesta neljännestä .... kerrasta.
 
En kiljunut lapselleni, vaan hän ressukka joutui kuulemaan kun hermostuin miehelleni ja aivan syystä, sen voin sanoa.

Valitettavasti tämä aihe on mielestäni käsitelty jo ja lisäksi tässä jotkut ovat nimissäni provosoineet ja myös useat provosoituneet väärille raiteille tekstistäni, joten en itse enää kirjoita tähän ketjuun.

Kiitos asiallisille, eritoten niille joilla näytti olevan homma hanskassa eivätkä ylilyöneet.

 
""Kiitos asiallisille, eritoten niille joilla näytti olevan homma hanskassa eivätkä ylilyöneet."" = kanssani samaa mieltä olleille. Siitä se ihmisen kasvu lähtee että kaikki jotka näkevät asian toisin ovat provosoituneita ylilyöjiä.
 
Oliko miehesi jo silloin vätys,kun menitte naimisiin? Ja miksi ylipäätään avioiduitte?Lapsenko takia?Aina löytyy naisia,jotka kuvittelevat miehen sopivan hänen laittamiin ""raameihin"" ja sitten kun mies ei olekkaan sellainen,kun nainen kuvitteli,niin kaikki on miehen syytä.Jos suhde on kestänyt pitkään ennen avioitumista,niin miksi vasta nyt huomaat,että hän on tunne-elämältään täysin erilainen.Ei mykkäkoululla ja huutamalla inhottavuuksia saa mitään rakentavaa aikaan.Etkö voisi lähteä miehesi kanssa kahdestaan jonnekin ja keskustella mieltäpainavista asioista.Tiedän omasta kokemuksesta,että keskustelu tuntuu aluksi aivan mahdottomalta,mutta joskus solmut on avattava,jos aikoo jatkaa yhteiseloa.
En ymmärrä mitä tarkoitat aviollisella kylmentymisellä ja kostolla. Koita nyt edes lapsen takia hillitä itsesi ja hae joltakin ammattiauttajalta apua. Ei yhteiselämä huutamalla ja toista haukkumalla parane.Eikä ero ole mikään ratkaisu sinun ongelmiisi,jonka alkuperä oli työelämässä koettu pettymys.Tarkoitukseni ei ole arvostella sinua,vaan yritän esittää erilaisia mahdollisuuksia,millä pääsisitte yhteisymmärrykseen elämässänne.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa