Vaikea tilanne..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Maalaisomena
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Maalaisomena

Jäsen
18.08.2010
43
0
6
Onkos kukaan muu kokenut vastaavaa? Mulla ihan hirmu kova vauvakuume, mutta mies ei asiasta ole hirveän innostunut.. Keskustellessa puhuu ympäripyöreitä, mutta mulla vahva tunne siitä ettei kolmatta haluaisi. Tosin ei ole sanonut jyrkkää eitä.
En viitsisi asiasta koko ajan hänelle puhua kun tulee tunne että painostan ( ja ehkä painostankin).


 
Hei,

Täällä ollut melkein vastaava tilanne, sillä erotuksella että mies sanoi ehdottoman EIn.

Kuopuksen ollessa 1v--> podin itse kovaa kuumetta yli vuoden verran ja saatiin miehen kanssa muutama isompi riitakin aiheesta, mies koki olevansa painostettu, mutta mä en pystynyt pitämään suutani kiinni. Mies oli kyllä ollut nuoremman synnyttyä alusta asti sitä mieltä, että 2 riittää, mutta tiesi kyllä minunkin kannan, että haluan 3 :)

Mun kuume oli todella kova välillä ja kun yksi ystäväni tuli raskaaksi otin sen todella raskaasti aluksi ja tein samalla luopumistyötä, että minä en enempää valitettavasti saa, koska tajusin, etten voi toista pakottaa elämänmittaiseen vastuuseen. Opin tottumaan ajatukseen, että ehkä minun lapseni ovat nyt tässä ja keskityin muihin juttuihin, töihin ja aloin kuntoilemaan ja vauvakuume jäikin sitten taka-alalle.

Noh, onnellinen loppuhan tässä kuitenkin oli meillä, eli mies totesi viime kuun lopussa, että pillerit voi jättää pois, hän on valmis :) Ja nyt sitten olen tuolla kolmatta kuumeilevien pinossa :)

Nyt jälkiviisaana voin sanoa olevani todella tyytyväinen tähän, koska mies sai nyt itse vapaasti tehdä oman päätöksensä ja nyt olemme yhdessä haluamassa lasta, eikä niin että yhtään joutuu miettimään, että kokeeko toinen olevansa painostettu. Mutta tiedän, että vauvakuumeisena ja malttamattomana se ei välttämättä paljoa lohduta.

Mutta jos miehesi ei tosiaan ole ehdotonta Eitä sanonut, on silti vielä toivoa, ehkä sellainen kunnon ilmaa puhdistava keskustelu ja sen jälkeen vaikka kuinka vaikeaa olisi niin ihan hiljaa pysyttely, että mies saa rauhassa miettiä asiaa voisi auttaa?

Tsemppiä :flower:
 
Miun täytyy kanssa omasta puolesta kertoa että peli ei todellakaan ole menetetty... meillä vastaavasti koko asia oli miehelleni ihan mahdoton ajatus ja nyt se höyryää koklmannesta ihan niin kuin minäkin.... ehkä tässä auttaa se että perhetutuille on syntynyt vauva muutama kuukausi sitten ja on päästy sitä nyyttäämään ni ehkäpä sieltä nousi se ajatus jospa vielä meilläkin =)

Toivon sinulle paljon kärsivällisyyttä =) ja toivottavasti jossain vaiheessa tapaamme sinut tuolla samalla listalla =)
 
Kiitos ihanista sanoistanne :flower: Lohdutti kovasti kuulla, että muutkin on käyneet läpi saman ja että asia voi muuttua iloiseenkin suuntaan ja toivottavasti niin käy..
=) Nyt ainakin tuntuu, ettei päähän enää muita ajatuksia mahdukaan kuin haave kolmannesta..

Ja toivottavasti Sissi sullakin miehesi muuttaa mielensä :hug:

 
Pakko kirjoittaa myös itse muutama sananen tänne..
Tekstisi Maalaisomena kuin omasta suusta. Meillä ehkä hieman astetta hankalampi tilanne (tai sitten itse vain näin ajattelen).

Eli meillä yksi yhteinen lapsi joka täytti hetki sitten 2. Itselläni vajaan vuoden verran ollut valtava vauvakuume. Olen suht nuorikin ja tietysti haluaisin toisen lapsen. Alkuun vauvakuumeeni oli vielä suht hallittavissa, puhuin asiasta miehelleni ja miehen vastaukset juuri samaa kuin sinulle. Ei täysin tyrmää, mutta ei innostukaan. Meillä vaan vielä sekin ongelma, että miehellä näitä lapsia on vielä jo ennestään kolme eli yhteensä neljä.

Toki yritän ymmärtää miestäni. Hänellä lapsia on ja siksi ei enää haluaisi aloittaa alusta. Lapsista kyllä tykkää mutta kyllähän kaikki riittää aikanaan. Tässä tapauksessa jo enemmänkin.
Vaikka kuinka yritän olla onnellinen, että edes yhden olen saanut jota rakastan niin suuresti ja olen onnellinen myös toisten puolesta että he saavat lisää lapsia. Huomaan vaan alkaneeni tulla "salaa" katkeraksi. Vaikka ihana kuulla kuinka ystävien odotukset menneet ja ihana elää ikään kuin heidän kauttaan odotusta, huomaan silti alkaneeni vältellä heitä ja mikä pahempaa..huomaan alkaneeni ärsyyntyneen mieheeni. Kaikki sen teot, olemus...vaan ärsyttää. En suoranaisesti häntä syytä, mutta silti teen myös sitä...että kaikki olisi hänen vikaa että riistää multa tämän tärkeän asian elämästä.

Todellakaan en halua myöskään alkaa painostamaan miestäni, se ei ole mitenkään oikein. En myöskään nyt tosiaan haluaisi että avioliittomme karisee tämän vuoksi...mutta en tiedä osaanko taas tyytyä kohtalooni. Olen hankala..tiedän. Varmaan joku ajattelee että olisit miettinyt asiaa etukäteen. Kyllä mietinkin. Ja ennen naimisiin menoa olemme puhuneet että haluan lapsia ja mies itse aloitti puheet että mitä jos alettaisiin yrittää. Lapsen hankinta kuuluu olla yhteinen asia eikä vain toisen.

Harmittaa, surettaa ja masentaa vaan mieltä. Miten sitä jotakin voi niin halutakin :'( Kuulostanko ihan hirveältä tai yleensäkin itsekkäältä?
 
Neitiperho: Voimia :hug: Juuri tuo katkeroituminen on minullakin pelkona ja täytyy myöntää, että huomaamatta vältän "sänkyhommia" yms.
Kyllä se vaan vetää mielen matalaksi kun puolisolla ei olekaan samanlaiset tuleaisuuden suunnitelmat kuin itsellä..
Mielestäni et ajattele itsekkäästi vaan ihan tervettä nuoren naisen ajattelua :) Toivottavasti mies osaisi ajatella asiaa myös sinun kannaltasi..
 

Yhteistyössä