V
"vieras"
Vieras
Kokeilin naimisissaoloa kunnollisen, tunnollisen, ahkeran, kiltin, rakastavan, ymmärtäväisen, hiljaisen, rauhallisen, empaattisen, luotettavan, täydellinen isä -tyyppisen jne. jne. jne. miehen kanssa. Ajattelin, että tuollaisen kumppanin kanssa parisuhde toimii ja minä olen ja pysyn onnellisena, kun ei tarvitse pelätä mitään. Ongelmaksi tulinkin minä. En kyennyt elämään noin hajuttoman ja mauttoman miehen kanssa, niin ihana kuin hän olikin. Oli pakko päästää hänet menemään (jotta löytäisi sellaisen naisen, joka häntä todella arvostaa ja jotta minä löytäisin sellaisen miehen, jota todella rakastan ja jonka kanssa haluan olla).
Viimeinkin tunnen olevani onnellinen, mutta onni ei löytynytkään täydellisestä miehestä vaan hieman jurosta, tunteistaan harvoin puhuvasta mutta muutoin sosiaalisesta, ei-niin-romanttisesta unelmieni miehestä, joka on hieman huonotapainen ja viihtyy paljon autotallissa ja välillä kuppiloissakin, mutta jonka kanssa tunnen oikeasti eläväni. Sitä en tiedä, onko hänestä vastuulliseksi isäksi, mutta otan siitä selvää. Tärkeintä on, että vihdoinkin elämä on tässä ja nyt, ja että olen juuri nyt onnellinen ja tyytyväinen.
Viimeinkin tunnen olevani onnellinen, mutta onni ei löytynytkään täydellisestä miehestä vaan hieman jurosta, tunteistaan harvoin puhuvasta mutta muutoin sosiaalisesta, ei-niin-romanttisesta unelmieni miehestä, joka on hieman huonotapainen ja viihtyy paljon autotallissa ja välillä kuppiloissakin, mutta jonka kanssa tunnen oikeasti eläväni. Sitä en tiedä, onko hänestä vastuulliseksi isäksi, mutta otan siitä selvää. Tärkeintä on, että vihdoinkin elämä on tässä ja nyt, ja että olen juuri nyt onnellinen ja tyytyväinen.