Vaativan Vauvan Vanhemmuus

Meillä on kotona 6kk neito, joka tuli maailmaan syöksyen, hyvä että sairaalaan ehdimme. Tyttäremme on erittäin temperamenttinen ja kovatahtoinen tapaus. Ja minun on myönnettävä, että vaikka rakastan häntä ylitse kaiken, on vaikeaa hyväksyä hänen luonteensa.
Meidän neiti ei viihdy vaunuissa, ei kantoliinoissa, eipä oikeastaan sitterissä tai leikkimatollakaan. Hän viihtyy sylissä tai pois sylistä vain, jos on koko ajan viihdykkeitä. Tyttö ei kitise, vaan jos häntä harmittaa jokin, hän huutaa kurkku suorana. Niinpä päiväni kuluvat pomppien, tanssien, laulaen, leikkien, kutitellen ym. ym. Ja nyt tietysti joku ajattelee, että sellaista vauvan kanssa on... koko ajanko?
Olemme käyneet kerhossa, muskarissa ja muutenkin ystävillä. Kaikissa paikoissa tyttö on se ainut, joka ei hetkeään viihdy ilman hurjaa actionia. Koita siinä kahvitella ystävien kanssa tms. kun tyttö huutaa kurkku suorana jos hänellä on tylsää. Muskarissa neiti vaan huusi, että sinne en enää uskalla. Sen verran kaikki tuijottivat, vaikka luulisi muillakin joskus olevan samanlaista.
Tytöllä ei ole allergiaa tms., ne asiat on tutkittu...
Olen väsynyt ja rehellisesti välillä myös pettynyt. Miksi meidän vauva ei ikinä viihdy missään.. vauva-arki ei ole vastannut edes prosentilla sitä mitä kuvittelin. On vaikea tehdä mitään vauvan kanssa, joka ei pidä matkustamisesta missään muodossa. Siispä olemmekin yleensä vain kahdestaan kotona...
Olen saatu sata ja tuhat ohjetta, tee näin tai noin. "meillä kyllä viihdyttiin kantorepussa" "meillä tykättiin katsella mobiilia" ym. ym. Nämä ovat vain lisänneet tunnettani siitä, että mikä ihme on meidän tytöllä, kun hän ei pidä mistyään mistä muut vauvat...
Rakastan häntä niiiiin paljon, mutta jos hän olisi ehdes yhtenä päivänä tyytyväinen kaikkeen siihen, mitä hänen eteensä teen. En odota ihmeitä, vaan sitä, että edes kerran voisin käydä vessassa ilman, että olohuoneesta kuuluu hirveä huuto.. ehkä jonain päivänä...?
 
:hug: Varmasti sinulla on todella raskasta...! Itsellä on myös ollut samoja ajatuksia, kuin sinulla, mutta tyttömme (reilu 5kk) ei ehkä ihan noin vaativa ole...
Mutta tuntuu minustakin todella haastavalta pitää pikkuinen tyytyväisenä! Meillä tosin on ollut juurikin koliikki ja allergioita yms.
Välillä kyllä tuntuu oudolta, kun tuttavien vauvat vaan istua möllöttävät sitterissä, hyväkun ääntä päästävät ! Mutta olen ajatellut asian niin, että meidän tyttö tulee sitten varmasti pärjäämään elämässä, kun omaa tahtoa löytyy :)
Ja muista, että eise sitten loppujenlopuksi niin kauaa kestä, että se vauva on pieni...kyllä se jossain vaiheessa rupee itsekseenkin viihtymään! :)
 
putterfly: Onko teidän neuvolasta mahdollisuus saada perhetyöntekijää? Maksaa 4?/4h tai jotain. Ja käy kerran pari viikossa. Se ei ole kytköksissä sosiaalipuoleen. On niin ihanaa kun joku tulee hyppyttämään vauvaa neljäksi tunniksi ja itse voi käydä vaikka hieronnassa! Meilläki oli tosi vaativa vauva, vaikka ei ollu koliikkia ym. Sylissä vain viihtyi pienenä. Ja piti olla koko ajan liikkeessä, sohvalla istuminen ei passannut. Sit 5-6kk iässä poika alkoi heräileen 2h välein yöllä ja olin ihan poikki. Sit opetin vauvan nukahtamaan itse ja sen jälkeen nukkui 12h putkeen öisin ja päikkärit suosiolla omassa sängyssä. Tuon "unikoulun" jälkeen vauva rauhoittui älyttömästi! Ei huutanut enää autossa, vaunuissa ym. Kannattaa lukaista Tracy Hoggin kirja "the baby whisperer solves all your problems". Siinä on oikeasti tosi paljon hyviä vinkkejä. Siinä otetaan huomioon eri tempperamenttiset vauvat. Jokainen vauvahan on erilainen ja samat konstit ei tehoa kaikkiin. Tuo unikoulukin oli ihana kun siinä ei huudateta lasta yksin sängyssä vaan rauhoitellaan sylissä. Oikeastaan se on enemmän kuin unikoulu. Siinä opetetaan vauva rauhoittumaan ja luottamaan, et kyllä se vanhempi aina tulee paikalle kun minulla on hätä. =) Tuon jälkeen meidän vauva tosiaan muuttui "helpoksi vauvaksi". =) Mut näin meillä...
 
Kylläpäs kuulosti tutulta! Meillä tätä showta on kestänyt jo 9 kuukautta. Aluksi tosiaan uskoin, että ajan myötä helpottaa, mutta enpä tiedä...Lattiaan on varmaan kulunut ura, kun täällä kannetaan ja keikutetaan. Unikouluakin pidin, mutta edelleen meillä voidaaan herätä kirkumaan 10 kertaa yössä. Mitään pikkukitinää meilläkään ei kuulu, vaan se on heti kovaa ja korkealta. Ja kauan! Mutta "kiva" huomata, että jossain muuallakin on samanlaista kuin meillä!
 
Eikös nykyinen unikoulu eli tassuhoito perustu hiukan samaan kuin tuo Tracy Hogginin kirja? Minun käsitykseni mukaan vauvaa ei nykyään enää huudateta yksin sängyssä. Vauva opetetaan kyllä nukahtamaan itsekseen sänkyyn, mutta hätiin mennään, kun vauva itkee. Tassuhoidossa on myös lupa ottaa syliin, jos itku ei helpota. Tassukoulu perustuu kuitenkin siihen, että vauva nukahtaa omaan sänkyyn.

Täytyy lukea Tracy Hogginin kirja. Lisävinkit on aina tarpeen! =)
 
tuossa tracy hoggin kirjassa lähdetään myös ensin liikkeelle siitä tassuttelusta. mut jos vauva vain rääkyy siinä sängyssä, niin eipä se silittely tahdo riittää. tuosta tassuttelu-unikoulusta en kovin tarkkaan osaa sanoa, mutta hyvä se varmasti on. =) hoggilla on semmoinen loistava konsti, et lasta nostellaan edes takaisin, kunnes se lopulta rauhoittuu. se on sit se viimeinen konsti jos lapsi ei muuten meinaa rauhoittua. se on vain hieman raskas vanhemmille. eka iltana tein 100 nostoa, toisena 10. hyvin tehoaa. =) kirjassa on tarkat ohjeet missä välissä lapsi lasketaan alas ja milloin taas uudestaan syliin. =)
 
Minulla myös aika temperamenttinen tapaus, joskaan ilmeisesti ei ihan yhtä haastava. Mutta tutulta kuulostaa tuo "ei viihdy vaunuissa, ei viihdy sitterissä jne". Juu ei meilläkään TODELLAKAAN vauva pienenä viihtynyt hereillä itsekseen jotain mobilea tuijotellen, ehei... Actionia on oltava, edelleen, ja poika nyt vajaa 11kk. Ja mitä hurjempi leikki, sitä parempi. Tyyppiä saa roikottaa suunnilleen pää alaspäin eikä hirvitä yhtään.

Meillä liikkumaan oppiminen toi hieman helpotusta siinä mielessä, että nyt poika touhottaa välillä itsekseenkin ja penkoo kaikki laatikot ja kaapit jne. Enää ei syli oikein edes kelpaa, vaan rimpuilee pois ja haluaa mennä viipottaa... Että ehkä teilläkin liikkuminen tuo hieman helpotusta, toivottavasti. :hug: Tosin kyllä meillä edelleenkin vaaditaan, että jompikumpi aikuinen on leikeissä mukana - vähintään ottamassa koppia, kun poika muksii menemään... :D

Enpä oikein muuta osaa todeta kuin että jos vauva vaatii actionia niin sitä on kai sitten vaan pakko järjestää. Youtubesta musaa ja tanssaamaan, tuttu juttu meilläkin ja toimii vielä lähes vuosikkaankin kanssa... Ja jos esim. rattaissa alkaa huuto, niin kaikennäköiset "rallikurvit" ja pelleilyt kehiin vaan. Kyllä siinä väsyy, tiedän.. Jaksamista!
 
:hug:
Täällä kans voimakastahtoinen ja tempperamenttinen neiti. Paljon itkuisuutta pienenä. Oliko osaamattomuutta vai mitä-koliikkia se ei ollut. Mä olen kehittäny sellasen teorian, että raskausaika ja synnytys on jollaintapaa vaikuttaneet. Siis tyttö oli tosi tiukilla mun masussa, supisteli paljon ja tyttö kohtuu "iso"mun mahan kokoon nähden. Synnytyttyään taas pitkähkön ponnistusvaiheen myötä tyttö itki kuuluvimmin ja koviten koko synnärin vauvoista. Tuntu että oli tiukilla myös synnytyskanavassa. Mun parilla tutulla sama hommeli, ja heidän vauvat myös olleet "kiukkusia" ja itkuisia pienenä.
Joo-on hiekkalaatikkotiedettä, mutta jotenki vaan voisin kohta tehdä väitöskirjan aiheesta :)
HAlit kohtalotovereille, kuten PUTTERFLYkin kirjotti, mä ajoittain aikanaan painiskelin niiden "pettymysten" tunteiden kanssa. Olin kuvitellu vauva-ajan auvoisammaksi jne.. Ja kun tuntui ettei saanu mitään "palautetta" vauvalta pienempänä vaikka teki kaikkensa.
Joo.. edelleen on paljon voimaa ja tahtoa.. hymyilee paljon ja on aurinkoinen mutta myös tulistuu sekunneissa..
Voimia kaikille!
 
putterfly Voi miten tutulta kuulostaa kaikki mitä kirjoitit, ihan kuin omasta kynästä olisi tullut. Ainoa poikkeus, että meidän vaativa lapsi on poika. Meilläkin päivät ovat kuluneet jatkuvaa teatteria pitäessä yllä, muutoin ei poika viihtyisi ja huutaisi vaan. Päivät on meilläkin hypitty, pompittu yms. Päällänikin voisin opetella seisomaan ja käsillä kävelemään, jos se vaan pitäisi lapsen hetken tyytyväisenä. Mutta kun mikään ei viihdytä kuin puoli minuuttia ja taas on seuraavan ohjelmanumeron vuoro.
Itsekin olen kokenut monesti olevani huono vanhempi, että enkö osaa hoitaa oikein, kun poika on koko ajan niin itkuinen. Allergiat meilläkin on tutkittu ja suljettu pois. Muskarissa mekin ollaan sinnikkäästi käyty, vaikka katseita ollaankin saatu, kun koko ajan pitää herraa hyppyyttää, keikuttaa jne. että viihtyisi, kun taas muut lapset istuvat kiltisti sylissä.
Meidän poika on nyt 9 kk ja ehkä arki on vähän helpottunut, kun lähti ryömimään n. 7 kk:n iässä. Nyt viihtyy ehkä minuutin tai kaksi tutkien omia lelujaan, kunnes huomaa jääneensä yksin ja ryömii vauhdilla lahkeeseen roikkumaan ja itkeä tihrustamaan että syliin, syliin. Näinä yhdeksänä kuukautena en ole kertaakaan vain istunut poika sylissä ja nauttinut ihanasta hetkestä vaan koko ajan on pitänty suulla päristää, maiskuttaa ja päästää erilaisia ääniä samalla kun on heijannut lasta puolelta toiselle.
Ihanaa huomata, että on muitakin, joilla on vaativa lapsi. Ei tätä voi ymmärtää kuin saman kokenut. Uskoisin, että jos näitä kirjoituksia lukee joku ns. "helpon" lapsen vanhempi niin ei näistä teksteistä välity sitä mitä me oikeasti tunnemme, kun sitä on niin vaikea pukea sanoiksi. Senpä takia tuttavilta ja sukulaisilta onkin joutunut kuulemaan ties mitä "typeriä" kommentteja, kuin että olet vain opettanut lapsen sylissä roikkujaksi ja kullähän se nukkuu, kun laitat sänkyyn tai vaunuihin. Meillä kun 6 ensimmäistä kuukautta poika nukutettiin syliin ja usein se vaati parinkin tunnin kanniskelun ennen kuin uni tuli.
Olipa ihanaa lukea muidenkin kokemuksia rankasta vauva-arjesta. Täytyy myöntää, että toisenlaiseksi tämän kuvitteli, mutta ei kai se loppujen lopuksi niin kamalaa ole ollut (ts. aika kultaa muistot). Ja kyllä niitä hyviäkin hetkiä on näihin kuukausiin mahtunut.
 
Voi että, näitä temperamenttisia tapauksia löytyy siis muualtakin :)

Palezzun kysymykseen perhetyöntekijästä, minulla asuu sisko lähellä, joka käy välillä tyttöä hoitamassa että pääsen esim. kampaajalle jne. Hän on kyllä yleensä aian hiestä märkä ja ääni käheänä laulamisesta kun tulen kotiin ja muistaa todeta aina "miten sä jaksat tätä joka päivä?"

Vifi, toivotaan että liikkumaan oppiminen auttaisi. Mietityttää välillä, että missä vaiheessa neiti oppii liikkumaan, kun ei lattialla hetkeäkään viihdy....

Kauniskuu on todella saanut oman vauvan kanssa sanoa hyvästit omille kuvitelmille vauva-ajasta. Vaikka ei omaa vauvaa vaihtaisi mihinkään, voisiko sen saada astetta tyytyväisempänä versiona :)


mii-tu
Pitäiskö tutustuttaa meidän lapset? Olisi mielenkiintoista nähdä, millaisia lapsia kaksi näin voimakastaihtoista ihmistä saisi aikaan ;) Todella samastuin kirjoituksiisi. Typeristä kommenteista "paras" on anoppini "ei tyttö olisi tuollainen, jos et stressaisi siitä koko ajan". Se kommentti tuntui todella hyvälle...huoh.
 
putterfly: tuli muuten mieleen tuosta kun sanoit et jos liikkuminen auttais. se auttoi meillä tosi paljon. poika oppi 7kk iässä kääntyyn ja 8kk iässä ryömiin. sen jälkeen on viihtynyt lattialla tyytyväisenä ihan tunteja kun voi tutkia paikkoja. sitä ennen oli aika rankkaa koittaa vain hyppyttää/viihdyttää/lauleskella ym.. varmasti alkoi vauvaakin 6kk ikäisenä jo tympiin kun puoli vuotta on vain selällään maannut.. xD
olipa kyllä typerä kommentti anopilta! jos ei mitään hyödyllistä saa suustansa sanottua, niin voisi olla ihan hiljaa.. :kieh:
Voimia kovasti! :flower:
 
Nuo muiden suusta kuullut kommentit "lämmittävät" kyllä aina yhtä mukavasti. Miedänkin vauva oli etenkin ihan pienenä erittäin hankala. Hänellä oli ilmavaivoja mutta ei hyvinäkään päivinä suostunut olemaan oikeastaan hetkeäkään yksin ilman viihdyttämistä. Kun vauva ei ollut vielä kuukauttakaan, toiset sanoivat, että olimme opettaneet vauvan sylivauvaksi, kun pidimme häntä sylissä niin paljon. Olisiko pieni, melkein vastasyntynyt vauva pitänyt jättää yksin lattialle tai sänkyyn itkemään???

Tuo viihdyttäminen ja kaikenlaisten erilaisten temppujen teko kuulostaa kyllä tutulta, vaikkei meidän 7 kk ikäinen vauva enää niin kovin vaikea tapaus olekaan. Muistan myös sen, miten toiset parin kuukauden ikäiset vauvat näyttivät jotenkin "jälkeenjääneiltä" ja vaisuilta, kun he vain makasivat hiljaa lattialla tuijotellen jotain esinettä, kun taas meidän neiti huitoi, äänteli, seurasi kaikkea ja vaati koko ajan lisää actionia! Vaikka juuri tuo muiden vauvojen käytös oli sille iälle ominaista. =)
 
Meillä poika on kohta 4 kuukautta. Syntyi raskausviikolla 32. Muistan synnytyssalista, että poika itki aivan valtavasti, kun tuli maailmaan. Hänet vietiin tietenkin vastasyntyneiden teholle ja kuulin hänen itkunsa synnytyssaliin, kun häntä vietiin jo kaukana käytävässä. Poika tykkää olla paljon sylissä ja on tempperamentiltaan ihan eri luokkaa kuin sisaruksensa, jotka ovat myöskin syntyneet rv 32. Sisarusten syntymästä en muista samanlaista itkua.
 
Olen myös saanut osani noista "olet opettanut sen sylivauvaksi" -kommenteista. Myöskään "anna sen huutaa" -neuvo ei ihan hirveästi auta, kun toinen tosiaankin sitten huutaa niin kauan, että tulee oksennus ja jatkaa vielä senkin jälkeen. Paras oli kuitenkin lasntenlääkärin kommentti: "Tämä lapsi tarvitsee iloisen äidin!" Lohdutti ja auttoi ihan valtavasti...Mulla oli myös tosi vaikea raskaus, joka päättyi ennenaikaisesti. Lastenosastolla vauvamme huusi niin, että ääni kuului osaston ovelle. Myös pettymyksen tunteet ovat tulleet tutuiksi, vaikka yritänkin muistaa joka päivä olla hänestä kiitollinen.

Sitähän voisi kirjoittaa vaikka kirjan aiheesta "omituisemmat temput, joihin olet turvautunut selvitäksesi" =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja iiris77:
. Paras oli kuitenkin lasntenlääkärin kommentti: "Tämä lapsi tarvitsee iloisen äidin!"
Meillä neuvolassa, kun puhuin asiasta, neuvolantäti sanoi, että "kaikki vauvat itkevät" ja kirjoitti neuvolakorttiin "äiti kokee vauvan erittäin itkuiseksi". Eli vauva ei siis ole itkuinen, vaan kyse on vain minun kokemastani.... niinpä kait sitten...
Inhoan myös sitä, kun alusta asti käskettiin menemään vauvan kanssa rohkeasti sinne ja tänne. varsinkin muuta "lapselliset" jaksoivat mainostaa missä kaikkialla lastensa kanssa käyvät. Sitten rohkaisin mieleni ja lähdin näiden mammojen kanssa syömään. Tyttö itki matkan ravintolaan, ravintolassa pysyi hiljaa vain jos kävelin hänen kanssaa ympäri pöytää ja matkan kotiin raivosi, kunnen nukahti viimein vaunuihin. Kyllä siinä oli mammoilla ihmettelimistä, heidän vauvat kun katselivat maailmaa syöttötuoleista tyytyväisenä.

:D

Mutta, me ollaan kaikki PARHAITA äitejä meidän vaativille muksuille. Ja siinä on varmaan syy, miksi juuri meidän vauvamme ovat tällaisia. Ja ajatus siitä, että tätä jatkuvasti kirkuva vauva vietäisiin pois, saa minut fyysisesti voimaan pahoin. Joten eikun takaisin pomputtamaan ja viihdyttämään :heart:

Ai niin, ja pakko kommentoida vielä Lillemin juttua, myös itse olen katsellut samanikäisiä vauvoja ja ajatellut, että mikä niissä on vikana kun eivät KOKO AJAn potki, heilu, pyöri, kitise ym.ym. :LOL:
 
Meidänkin neiti oli ensimmäiset 3-4 kk varsin vaativa tapaus ja häntä piti viihdyttää todella paljon, pitää sylissä, hytkytellä uneen jne... Nyt hän on 6 kk ja muuttunut todella paljon parempaan suuntaan sen jälkeen, kun oppi nukkumaan päiväunia ja pitkät (12 h) yöunet. Aikaisemmin hän oli pätkänukkuja, sitten alkoi oma pinna palaa, ja hankin Pantleyn kirjan Pehmeä matka höyhensaarille, jonka uniohjelman avulla tyttö oppi nukkumaan pidempiä unia. Nyt viihtyy vaunuissa, sitterissä, leikkii ja ryömii itsekseen lattialla jne. Ilmoittaa kyllä edelleen äänekkäästi, jos jokin on joskus vialla, mutta pääasia on, että enää ei ole kaikki aina vialla. Siltikään en toista lasta tähän ihan heti perään hankkisi, on sen verran tuoreessa muistissa nuo ensimmäiset 3-4 kk...

Tyttö on erittäin energinen ja liikkuvainen tapaus ja nauratti kovasti myös tuo Lillemin mainitsema muiden vauvojen "flegmaattisuus", joka joskus pistänyt minunkin silmääni. Eikö kaikki vauvat olekaan tällaisia hyörijöitä :LOL:

Niin, ja henkistä helpotusta olen myös saanut tuosta mainitusta Hoggin kirjasta sekä Liisa Keltikangas-Järvisen kirjasta Temperamentti - ihmisen yksilöllisyys.
 
Lillemi, Putterfly, Ulpu niinpä!!! Ja varsinkin siinä iässä kun vauvat osaavat jo liikkua, olen välillä hiljaa mielessäni ajatellut, että onpa OUTOJA ja velttoja tapauksia, kun istuvat paikallaan. Meillä 2 min taitaa olla ennätys. Pitkään luulin, että tuo ei ossaa istua tuetta vieläkään, mutta totuus lienee se, ettei malta. Kiireinen poika, liikaa tekemistä. B)
 
HALIT kaikille
Oon monesti miettiny miks tosi usein hankala raskaus/synnytys liittyy ns, vaativaan vauvaan?? Onkohan se joku stressijuttu vauvalla vai mikä? Liekö pysyvä tila vai menee ajankanssa pois? Samoin tuntuu se ns. "yli"jäntevyys olla monella se juttu.
 
Mun synnytykseni ei ollut hankala, mutta tyttö kyllä huusi kurkku suorana siihen asti, kunnes pääsi rinnalle. Hän oli viikon verran hiljaa, kunnes huusi pari kuukautta ilmavaivojen takia. Tyttö oli myös erittäin jäntevä ja jäykkä. Kun normaalisti pienet vauvat ovat kaarevaselkäisiä, meidän vauva oli aina tikkusuora. Vyöhyketerapeutin mukaan vauva oli ollut jumissa mahassani ja hänen selkänsä oli siksi jäykkä.

Näitä kirjoutuksia on ollut kyllä hienoa lukea ja huomata, kuinka monet muutkin ovat kokeneet samoja asioita. Toivottavasti Putterflyn ja kaikkien muidenkin vauvojen vaativuus kaikkoaisi iän myötä. Meidän 7-kuukautinen vauvamme on tosiaan jo rauhoittunut suunnattomasti, mutta ei ole kuitenkaan vielä lähelläkään sellaista "ihannetilaa", jossa lapsi viihtyisi paljon yksikseen. Joku sanoi, että kun lapsi oppii istumaan, hän viihtyy siinä asennossa yksin leikkien, mutta ei meillä. Lapseni on silti maailman ihanin, enkä ikinä vaihtaisi häntä toiseen, vaikka hän huutaisi kuinka. :heart:
 
LILLEMI no, niin, mulla oli sama juttu, tyttö oli "pinkeällä" mun mahassa, maha vauvaan nähden pieni ja kireä, supisteli jatkuvalla syötöllä jne.. Siis tää on vaan mun keittiöfilosfiaa, mut olis "hauska" tietää onko ajatuksessa perää..

Ja joo, onhan itkusuuteen ollu muitaki syitä, allergiat yms. Ja ehkä kiukkusuus kuiten kohtuullistunut nyt ajan kanssa. Vieläkin on kyllä ikäisekseen jäntevä ja lähti aikaseen liikkeelle.. mut joskus tuntuu et just sellasta "kireyttä" lihaksissa, ei sellanen veltto luttero vauva ollu koskaan.
 
Mielenkiinnolla oon seurannut kirjotteluanne... meillä myös tällainen ns. vaativa vauva, tosin ei varmaankaan vaativammasta päästä. Ja ikää nyt vajaa 5kk. Alkuun oli koliikki, jolloin sai illat kanniskella ja toisinaan päivätkin...nukkui n. 15-30 min pätkissä unensa, yötä lukuunottamatta. Koliikki loppui onneksi jo ennen kun 3kk tuli täyteen ja alkoi nukkua n. 2kk iästä pidempiä päiväunijaksoja. Ajattelin, että nyt helpottaa, mutta ei ihan. Iltahuudot jäivät, mutta sen sijaan neiti vaatii myös tuota JATKUVAA actionia: kanniskelua, hyppyyttämistä, höpinää, laulua, leikkiä, muuten alkaa huuto. Joskus hyvin nukkuneena ja syöneenä saattaa olla n. 30 min sellaista "helpompaa" aikaa, jolloin viihtyy vähän paremmin ilman isompia sirkustemppuja. Helpointa on kun ollaan kotona omalla väellä. Jos meille tulee vieraita, menee huudoksi ellei koko ajan kanniskella ja touhuta hänen kanssaan, sama toistuu kyläpaikoissa. Juttele siinä sitten vieraiden kanssa... :headwall: :) Oonkin ihmetellyt, miten toiset vauvat istuvat esim. sylissä paikallaan huomattavan pitkiä aikoja ihan hiljaa... meillä alkaa heti huuto ja kiemurtelu. Ja parhaita on just nää "mitä oot opettanu sen tollaseks", "se on tottunu et saa huutamalla huomion" jne. :kieh: MITEN toiset äidit sit muka osaa opettaa vauvansa tyytyväisiks ja rauhallisiks??? vinkkejä, kiitos :saint:

Välillä tosiaan väsyy tähän kaikkeen, vaikka tyttö onkin maailman ihanin :heart: Oon toiveajatellu et tää helpottais kun tyttö lähtee liikkeelle, mutta ei kai se sit ookkaan aina niin. Hyvä tietää etukäteen :D

Raskaus suht normaali, vähän oli kyl ylimääräistä stressiä ja huolta vauvasta, kun yritti pois ennen aikojaan. Syntyi kuitenkin täysaikasena. Synnytys helppo, vaikka ponnistusvaihe oli kyl tosi pitkä...olis kiva tietää onko näillä joku yhteys lapsen ärtyvyyteen ja vaativuuten!

...tulipas tekstiä, mutta sainpahan purkautua =) Ja voimia taas jatkaa, kun huomaa et muillakin samantapaista meininkiä. Voimia jokaiselle vaativan vauvan vanhemmalle! :hug:
 
Kauniskuu: Juu, tästä aiheesta olis mielenkiintoista tehdä oikein jotain tilastoa. :D Eli ovatko kaikki temperamenttiset vauvat olleet jäykkiä? Ja niin muuten, myös minulla oli kivuttomia supistuksia viimeisen kolmanneksen ajan tosi paljon.

Mäkin kuvittelin, että koska meidän tyttö oli niin jäntevä jo pienenä, hän lähtisi liikkellekin nopeasti, mutta ei. Hän on 7 kk, eikä esim ryömi vieläkään. Kuitenkin hän on tykännyt seisoa jalat ihan suorina jo todella pienestä pitäen. Aina on pitänyt seistä sylissä.
 

Yhteistyössä