Vaativan Vauvan Vanhemmuus

Mäkään en muista mitään auvoisisa imetyshetkiä. Aluksi maitoa tuli niin kovalla paineella, että vauva meinasi tukehtua. Sitten kun maidontulo tasaantui, alkoi raivarit.

Mäkin kokeilin vaikka mitä kikkoja. Omituisin oli asento, jossa vauva makaa selällään maassa ja äiti menee kontillaan siihen päälle imettämään. Ajattelin, että en ikinä alistu sellaiseksi "lehmäksi", mutta kun kaikki muut keinot oli käytetty, kokeilin kerran tätäkin asentoa. Vauva hiljeni hetkeksi, kun ihmetteli, että mitä ihmettä tuo äiti puuhaa, mutta alkoi pian raivota samalla tavalla. Eihän kukaan selällään pysty syömään.

Olisi kyllä mielenkiintoista tietää, onko tämä juuri temperamenttisten lasten ongelma. Onko muillakin täällä ollut pahoja rintaraivareita?

 

Meillä menee päivät imetyksen suhteen hyvin. Iltaa kohden alkaa rintaraivarit, ja tyttö vaan karjuu tissillä ja riuhtoo päätään edestakaisin ja työntää kädellään tissiä pois. Tuttipullo ei yleensä kelpaa, heti kun tuttiosan laittaa suuhun, alkaa kamala huuto - niin sydämistyneen kuuloinen, että tekee pahaa edes yrittää antaa tuttipulloa. Vasta, kun tytön on saanut kunnolla rauhoitettua, kelpaa taas tissi. Onneksi nämä raivarit eivät ole ihan joka iltaisia, sillä ovat melko rasittavia.

Nyt meillä on taas kahtena päivänä tuttipullo kelvannut edes vähän, joten toivoa sopii, että tyttö siihen nyt tottuisi. Tuossa välissä teki totaalistopin pullolle opettelussa, eikä viikkoon kelvannut pullo ollenkaan, vaikka mitä erilaisia pulloja ja tuttiosia kokeilin. Saisi tyttöä joskus isovanhemmille hoitoon, jos alkaisi tuo pullosta syöminen onnistua.

 

LILLEMI No.. juuri sama homma. Huokaus. Että mä syytin itteeni, luulin etten oikeesti osaa koko hommaa. KAtoin kaveria jolla lähes saman ikänen poika. Se lussutti tissiä nätisti ja nukahti maitotippa suupielessä onnellisena.
Ja toisin ku monilla nii meillä taas pullo kelpas heti eka kokeilusta paremmn ku hyvin, veti maidon ku viimeisellä hädällä. Tosin tytön imuote oli jo synnärillä raivokas, kätilöt ihmetteli miten vastasyntyny imee kuin 4kk ikäinen. Sit pullossa piti olla aika pieni reikä, muuten veti koko satsin nii kovalla vomulla että meni kokoajan henkeen.

Joo, en tiiä mihi tuo sitten pohjautuu. Tosin se on edelleen nähtävissä siinä, että ruoka on oltava NYT heti. Suu ammollaan oottaa salamana uutta lusikallista ruokaa. Ja ku näkeekään maitopulloa niin suu pitkällä hinkuu että eikö se jo tuu!!!

Ja vieläki sellasta välillä, et kädet ojossa oottaa pulloaan, sit alkaa vetää hulluna mut sit ei yhtäkkiä haluakkaan. Sit taas saman tien juokin ja sit kitisee-juo-kitisee.. haluaa-ei halua- haluaa--- Ihan aina en hiffaa mikä juttu se on enää tän ikäsellä vauvalla!?

 

KAUNISKUU: Juu, meillä on myös tuo ruoka maailman tärkein asia. Kun tulee nälkä, ruokaa on saatava heti tai muuten maailma romahtaa. Ja tuttipullon kanssa on sama homma. Kun tyttö näkee pullon, alkaa kova ininä ja maiskutus. Sitten pulloon tarraudutaan kiinni ennen kuin olen edes saanut tytön kunnolla syliin syöttämisasentoon.

Kiva kuulla, että jonkun muunkin lapsi käyttäytyy samoin! Niin ja meillä on myös tuo tuttipullo kelvannut aina. =)

 

LILLEMI sanos muuta.. luulin oikeesti et tää on joku ainoo "kummajainen" tai että en oo vaan oikeesti osannu lastani hoitaa :ashamed: Kyl monta itkusta aikaa vietin ku surin noita asioita ja sitä että mikä ihme on ku ei vaan onnistu. Olis sillon helpottanu tietää että kyse on jonkunlaisesta tempperamentista..

 

LILLEMI muuten.. piti viel kysyy pari asiaa.. ei tarvii vastata jos et halua.. ihan mielenkiinnosta.
Tyttösi on siis nyt 7kk, miten tytön pituus/painonkehitys on menny? Oliko hän pieni syntyessään? Millanen sun raskausaika oli?

Kuule, luin muute yhden teorian tällaisiin lapsiin :
He ovat ns. uudelleen syntyneitä, eli käyneet jo ennenki tämän vauvavaiheen läpi. Eli heitä v***aa kun tietää miten homma toimii ja menee mut pitää "leikkiä" vauvaa Musta se oli ihan loistava teoria

 

KAUNISKUU: Juu, tuo teoria selittäisi monta asiaa!

Kyllä, tyttö on nyt 7 kk. Syntyessään hän oli normaalikokoinen, 51 cm ja 3500 g. Rintaraivareidenkin aikana hänen painonsa pysyi normikäyrällä. Mutta sitten kun aloin antaa vastiketta, posket levisivät tosi paljon ja painoa tuli lisää runsaasti.

6 kk neuvolassa hänen mittansa olivat 8500 g ja 68 cm. Tämänhetkisistä mitoista minulla ei ole tarkkaa tietoa, mutta painoa on noin 10 kg. B)

Mites teillä?

 

Hehe.. kuule ihan sama homma.
3400g syntyessä vaikka kokoa seurattiin raskausaikana sillä mun oma paino nousi vain 500g koko raskausaikana (ja oon normi/alipainon rajalla..) Eli imi jo sillon itteesä evästä! Kai raukka oli raskausajan nii nälissään et kun pääsi "ulos" nii päätti että evästä on saatava.
Tosin jo rintamaidolla "paisui" aika hyvin, jopa 300g /vk.. Luulen et siks koska vähä joka kitinään tuli tissiä tarjottua.. Nyt 6kk neuvolassa 8200g ja 67 cm
Tyttö on sellanen "lyijypuntti" .. ei sellanen pullataikina vaan sellanen "tiukkalihainen"

 

Moikka!

Heh, Putterfly meidän poika on syntynyt klo 6.46 Me tosin ehdittiin olemaan synnärillä muutama tunti.

Meillä ei varsinaisia rintaraivareita ole ollut, mutta muuta hankaluutta senkin edestä. Nelikuiseksi asti imetykset olivat kummallista rimpuilua, oletettavasti suihkuamisen ja masuvaivojen takia. Niistä kun päästiin, alkoi ympäristö kiinnostaa niin ettei malta keskittyä syömiseen. Ainoastaan väsyneenä hämärässä huoneessa syö rauhallisesti... Ja meillä saatiin poika juomaan pullosta ensimmäistä kertaa neljän kuukauden ikäisenä, siihen asti kaikki yritykset olivat päättyneet naama sinisenä huutamiseen.

Meillä esikoinen siirtyi korvikkeelle n. kolmekuisena, hänen kanssa on tullut noikin rintaraivarit koettua vaikkei ole läheskään niin tulisieluinen kuin tämä pienempi poika. Silloin tuo imetyksen loppuminen ahdisti kovasti ja tunsin itseni huonoksi äidiksi, mutta kyllä tän toisen kanssa kaikki glooria on tuosta imettämisestä kaikonnut. Molemmissa on hyvät ja huonot puolensa, pääasia että vauva saa maitoa!

 

Täytyi tulla kiittämään, että jaksatte äidit kertoa teidän rankasta vauva-ajasta. Työ kerrotte kuin meidän elämästä. Tämä ketju auttoi ymmärtämään, että kyse on tosiaan lapsen omasta temperamentista, eikä suinkaan "huonosta äitiydestä" (kaikesta sitä itteä syyttääkin)... Kiitos!

 

DSARIAL sanos muuta.. kun olis ollu tää teksti muutama kk sitten nii olis välttyny moneta itkulta ja sydänsurulta.
:hug:

 

:wave: nostelen... tämä ketju on lohduttava... :hug:

 

Haluaisin kysyy sellasta vielä, että millasta teillä on nukkumaan menon kanssa?

 

Meillä 2kk tyttö vauva ja on todella vaativa tapaus. Ei koliikkia ja alussa oli vähän ilmavaivoja jotka helpotti cuplatonilla. Olin niin varma et sit muuttuu meijän vauva ns. helpoksi. Ei muuttunu, toisinaan huutaa pääpunasena ja mikään ei auta, vaikka kaiken ois tehny niin et ois hyvä olla. Ite väsyy tohon vaikka kuinka ois rauhallinen, niin jossakin vaiheessa palaa pinna ja tekis mieli itekki kirkuu nuppi punasena. Välillä tulee itekkin itkuseks ja sit onki sen jälkeen helvetti irti, neiti saa jumalattoman raivarin. Tiesin kyllä etukäteen että vauvat itkee mutta en tienny että voikin olla näin hankala ja vaativa tapaus. Meillä ei viihdy kuin jonkin aikaa sylissä, sit alkaa kihnuaminen ja kitinä hetken päästä huutaa, ei viihdy sängyssään, ei lattialla viltin päällä, välillä tuntuu että mikään ei oo hyvin ja mihinkään se ei oo tyytyväinen. Alussa kanniskeltiin miehen kanssa vuorotellen ja toisinaan edelleenkin joutuu keksii kaikkee että ei huutais. Ei vaan jaksais kuunnella sitä kiljumista ja karjumista.

Nukkumaan kun laittaa eli nukahtaa yleensä ensin syliin ja sit kannan omaan sänkyyn. Useesti herää jo siinä vaiheessa kun kannan omaan sänkyyn, torkkuu hetken ja herää ja huuto alkaa taas, sillon kyl korpee tosi paljon. Sit ei muuta uudestaan syliin ja otan mahan päälle mahalleen ja nukahtaa ja sit vasta saattaaa nukkuakki sikeesti. Mut nukkumaan menot on yleensä hirveetä taistelua, sylkee tuttia tai viskoo ja sit huutaa että haluu sen kuitenkin tai sit jotain muuta vastaavaa. Mut on toi kyl silti niin ihana tapaus, mutta hirveen vaativa. Vaunulenkeillä ei nukahda ja sama touhu käynnissä ton tutin kanssa, kerran jätin ulkoilun väliin sen takia kun iteltäni pärähti pinna kun huus vaan suoraa kurkkua, ei huvittanukka lähtee vaunuilee.

 

JOXU :hug: Mun mielestä pitäs "saada" enemmä puhua ja purkaa sitä,että miten helposti sitä väsyy ja pinna palaa periaatteessa viattomaan vauvaan. Tuntuu ettei sitä aina viitti myöntää monellekaan, tulee sellanen olo et porukka luulee et suunnilleen pahoinpitelee lasta. Mut niin se vaan on.. Oma itku oli välillä tosi herkässä,tuntu et hemmetti, huuda sitten.. Tuntu vaan et teki mieli huutaa pienelle ihmiselle et jumalauta kerro mikä hemmetti tässä nyt TAAAS maksaa jne. MUt rajahan siinä mene, että "huono" äiti ei näitä ajatuksiaan tunnista ja tekee jotain pahaa, ja taas "hyvä" äiti tajuaa ajoissa. Mut silti, välillä oli sellane olo jossain reissussakin, että pakkaan kamat ja häivyn takas kotiin

Ootteko muuten huomannu muutenki et tietyt asiat on paljon vaikeempia tällasilla lapsilla, esim vaikka vain ilmavaivat, hampaiden teko tai vaikka jos on hiki tms ahdistus. Kaikki osoitetaan tosi KOVASTI ja isolla raivolla. Siis oon vaa miettiny et onko kipukynnys jotenki alhaisempi tms.

Joo.. välillä oli hankalaa unille menoa, sit oli helppoa, nyt taas hankalaa. Tuntuu ettei illoista saa sellasia lepposia, menee niin tuurillaan.. Joskus menee nätisti ilta mut joskus samaan aikaan ollaan jo ihan yliväsyjä... vaikka päiväunet olis menny ihan samalla lailla.. Usein väsymys puskee päälle hetkessä silleen, että se on nopeesti 0-->100:n ja siihen ei sit enää paljon rutiinit auta. Siinä vaiheessa itketään jo pelkkää yöpuvun laittoa ja koko unille meno menee kaoottiseksi.

Tai ruokailu on yks.. ollu jo tissin imemisestä lähtien. Tuntuu ettei paljoo "odotella" sapuskaa.. jos ehtii ekat nälän merkit tulla niin sit tarvii olla ruoka heti eikä 5min päästä. Siks yleensä pidän huolen et ruokavälit on säännölliset ja ei liian pitkät,eli tavallaan hoidan asian ennakkoon..

joo..no vastapainoks tyttö on nykysin itse aurinko, paljon tulee myös hymyä ja mukava mennä ja tulla jne. Mut edelleen asiat kuten nukkumaan meno tai väsymys on aika taistelua ja kiihtyminen tapahtuu sekunnissa. Ensin ylihymyilevä vauva, sitten hetkessä kiukutaan ja kunnolla.

Mut sellasta se on. Luotan siihen et tempperamentti kantaa sitten isompana, ei tuu sellanen "ihan-sama-..kyllä-kulta-kaikki-käy" tyyppi

 

Joxu nuo ajatukset on varmasti monelle vaativan vauvan vanhemmille tuttuja, että välillä meinaa itseltäkin mennä hermot. Mulla ainakin oli välillä sellainen olo, että oikein säikähdin omia ajatuksiani, vaikken ikipäivänä tietenkään voisi tytölle mitään tehdä. Tuollaisessa tilanteessa oli ainakin itselleni hyvä antaa tyttö hetkeksi miehelle ja rauhoittua ennen kuin otti taas tytön. Nuo tunteet on tosiaan luvallisia ja sallittuja, mielestäni myös erittäin inhimillisiä.

Kauniskuu meilläkin kaikki osoitetaan suurella tunteella ja raivolla, tyttö on oikea drama queen, kun jokin on pielessä. Ruuan pitää tosiaan olla sekunnissa edessä ja pienikin epämukavuustekijä ilmoitetaan erittäin suureen ääneen - ja heti sata lasissa, eikä aloiteta millään pienellä kitinällä. Nykyisin tuolle nollasta sataan kiihtymiselle osaa välillä jo nauraakin, mutta alkuaikoina siihen ei oikein osannut suhtautua etenkään, kun tuttavapiirissä tuntuu olevan todella helppoja vauvoja. Välillä mietti, että mikä vika meidän vauvassa on, kun muut vaan nököttää sylissä tai sohvan nurkassa ja meidän neitiä saa jatkuvasti kantaa ja itse olla liikkeessä. Ja odotan jo mielenkiinnolla, minkälainen show täällä järjestetään, kun hampaita alkaa tulla.

Mutta kyllä tästä arjesta osaa nauttia, kun itku on vähentynyt ja mahakivut helpottaneet. On tuo tyttö kaikesta huolimatta vaan niin ihana, ja onhan se tosiaan elämässä ihan hyväkin, että temperamenttia löytyy.

 

IKUISUUS joo..kuule, tuttuja tunteita. Nii mäkin alkuun olin ihan rikki, koska mietin vaan et miks en osaa toimia koskaan oikein, enkö osaa tulkita lastani tai että tytössä on oltava jotain vikaa ku "ei oo niinku muut".. sellanen rentous puutui. No , eikä hirveesti ole vieläkään..satunnaisesti joskus osaanykyisin olla sylissä silleen "lötkötellen"..Muuten alkaa samantien punnertaa pystyyn tai reuhtoa jos yrittää pitää silleen "vauvamaisesti"puolimakaavassa. Mut tosiaan, nyttemmin siihen osaa jo suhtautua, että nää kaikki jutut on vaan lapsen ominaisuuksia eikä pidä verrata ja vertailla muita vauvoja. Mut tosiaan, sillo pienenä tuntu että kaikki valveillaolo oli haastavaa.. sellasta natinaa ja kitinää. Ja välillä tuntui aikoinaan et sai kokoajan olla selittämässä et "joo,heräs kesken unien" tai "tää on iha väsy ku on uniaika" tms. jos alkoi venkoilla hulluna jossain kylässä. Tuntu niin pöljälle, ihanku kaikki olis kattonu et miks toi lapsi on tollanen tms. vaikka tuskin kukaan oikeesti katsoi. Kyllähä kaikki vauvat kitisee. Mut kamun vauvan kitinää en aluksi ees tajunnu, itki nii hiljaa tyttööni verrattuna!! Luulin suunnilleen että jokelteleeko se! :/

Ja niin, tiedän että täällä on varmasti perheitä joilla asiat on pahemmin tai kaoottisempaa. Eikä mulla ole silleen enää valittamista vaikka arki on välillä edelleen aika haastavaa.. tyttö tuntuu menevän aika vuoristorataa tunteiden kanssa. Hymystä itkuun sekunnissa. Mut kaikkien kirjotuksista muistuu ne omat tunteet ja epätietosuus niin elävästi mieleen.

 

Nukkuminen meillä on ollut aina jollain tavalla hankalaa. Aivan vauvana neiti nukkui vain sylissä tai kantoliinassa, joten itse ei tarvinnutkaan sitten nukkua...Sitten seurasi vaihe, jolloin kaikki päiväunet nukutin häntä liikkuvissa vaunuissa. Aivan sama tuliko taivaalta alas pieniä mummoja keppi kädessä, me olimme ulkona. Ja sillä sekunnilla, kun saavuimme kotipihaan, alkoi karjunta. Usein itkin näillä lenkeillä ihan solkenaan :ashamed: Olin niin väsynyt siihen tuntikausien tarpomiseen. Iltaunille saaminen edellytti itkua ja huutoa puolesta tunnista puoleentoista, mutta sitten kun viimein nukahti, nukkui kyllä syöttövälit hyvin.

Nykyään neiti nukkuu toiset päiväunet sisällä taistelun jälkeen. Hän voi nukkua 20 minuuttia tai joskus jopa tunnin. Toiset unet sitten vaunulenkillä. Iltaisin hän temppuilee sängyssään jonkun aikaa, mutta sitten nukahtaa yleensä itsekseen, mutta heräilee pitkin yötä itkemään. Joskus rauhoittuu itse, mutta usein pitää ottaa syliin. Eikä meillä koskaan ole nukuttu sellaisia määriä, mitä lasten yleensä kerrotaan nukkuvan, mutta eipä meno muutenkaan ole ihan tavanomaista!

 

En ehdi kaikkia kirjoituksia lukemaan mutta tuosta jäykkyydestä. Meillä oli keskimmäinen (nyt 4,5 v) erittäin jäykkä vauva ja meillä kävikin fysioterapeutti jumppaamassa häntä muutaman ensimmäisen kuukauden ajan kotona. Vauva oli temperamenttinen mutta ei noin vaikea mitä useat teistä kuvailevat. Raskaudessa oli ennenaikaisia supistuksia ja olin levossa sen takia jonkin aikaa. Synnytys oli nopea mutta helppo.

Sen vain halusin tänne kirjoittaa, mitä neuvoja fysioterapeutilta itse sain. Nyt kun meillä on kolmas vauva ja hän on myös hieman jäykkä, noudatan taas noita ohjeita käytännössä. Jos vauva haluaa seistä, suosi tahalleen hänelle istuma-asentoja eikä seisonta-asentoa. Kantaessa pidä häntä selkä itseäsi vasten ja laita hänen jalat koukkuun, jolloin hän "istuu". Samalla hytkytät, jolloin hän rentoutuu. Sylissä pyri saamaan hänet istuma-asentoon eikä seisomaan. Maatessa koukistele hänen jalkojaan. koukkuasennossa vauva rentoutuu paremmin kuin pystyssä.

tämä kolmas vauvamme on hieman jäykkä ja ennenaikaisia supistuksia oli paljon. hän ei kuitenkaan ole kovinkaan temperamenttinen. ensimmäinen raskaus meni ilman en.aik. supistuksia ja ei ollut jäykkyytttä. olisikohan noilla seikoilla tosiaan jotain yhteyksiä toisiinsa...

 

PINGVIINI Kiitos jumppavinkistä. Oon huomannu et n. 5kk iässä tapahtui jonkunlainen rentoutuminen kropan osalta. Ennen esim. "lentokoneasennossa" kannettaessa oli ihan lautasuorana, nykysin roikottaa jalkojaan "normaalisti" ja kädetkin saa jo aika lemmessä hihoihin, ei oo sellasta rautakankivääntöä.
No joo.. mä uskon ainakin, että mulla tyttö oli tosi tiukilla mahassa.. Tai ainaki maha oli sellanen umpi kireä pallukka joka supisteli joka käännöksellä. Mä uskon siihen että se vaikuttaa siihen kireysasiaan. Millanen tää sun 4.5v lapsi nyt on?

IIRIS hohhoi.. kylläpä kuulostaa tutulle. Täälläkin on monet itkut itketty ja toisaalta vaunut oli sillo pienenä se henkireikä, ties että viimein on "hetken" rauha.. Tosiaan, vaunut oli paikka missä nukuttiin vaikka kuinka joten minähän lykin vaunuja tosiaan säällä kun säällä. Ikinä en saanu oikeen luotua mitään rytmiä koska unet oli niin tuurista kii.. Ja joo.. Niin monet kerrat itse verensokeri nollassa tulin vaunujen kanssa kotiin ja kuvittelin että Jeee! nyt tyttö nukku kunnon unet ja herää varmaan hyvällä tuulella, mut paskan latingit.. 9 kertaa 10:stä herääminen tapahtui karjumalla. Siitä tuli aina nii paha mieli ja itselläkin pettynyt itku :ashamed: Nykysin vaunut ei oo enää pop.. niissä nukutaan yhtä hyvin/huonosti ku sisälläkin.. Ja ihan samalla lailla ku teillä.. yleensä lyhyitä pätkiä ja vaihtelevalla menestyksellä nukkumaan. Tutin kans meni ok, nyt sitten karjutaan enemmä ja joskus sit ei ollenkaan.. mut ihan tuurista kii.

Yöunet on tosiaan ollu kyl ok kunhan vaan nukahtaa. Mut joo, mistäköhän muuten johtuu toi itkeskely.. siis tiiän että havahtuu unestaan ja ei ehke osaa nukahtaa uudelleen.. tai jotain. Meilläkin sitä on. Harvoin herää hissukseen puuhaamaan, joskus, mutta yleensä yhtäkkiä vaan itkemään ja sit tarvii "asennella" takasin uneen. Aikasemmin oli paljonkin ja sillo pienenä aina kuvittelin et nälkäänsä herää.. mut tuskimpa se sitä oli. Ja sit luulin että mahaansa itkee mut tuskimpa sitäkään joka kerta. Nykysin nukkuu kohtuu pätkiä öisin kerralla, mutta ei mee kyl koskaan yötä että nukkus koko yön putkeen.. Unikoulutettu on tutista pois, se autto todella paljon, tutin kans yöt meni jatkuvaan tutin nosteluun. No mut silti yöt vaihtelee paljon. Joskus nukkuu JOPA 7-8h putkeen mut sit viimestään ensimmäinen haraaminen alkaa..

Miten te saatte luotua rytmit päivään? Tiiän et tää tyttö ainaki tykkäis rutiineista ja rytmistä.-mut koska unet on niin vaihtelevia ja aamuherääminen vaihtelee, niin ikinä en oo saanu järkevää rytmiä. Välillä tuntuu et jaksaa olla hereillä unien välissä sika pitkään ja toisinaan alkaa väsykitinä ja silmien harominen ja narina jo tunnin sisään heräämisestä. Sit jos yrittää pitää uniajoista kiinni nii menee ihan hulabalooksi. Illatkin on tosi tuurissaan.. siis viim. 19 sammuu mutta joskus vaikka heräis vikoilta pv-unilta klo 15 niin jaksaa ihan nätisti illan ja toisinaan vaik heräis vasta 16-17 pv unilta niin hädin tuskin pystyn pitämän hereillä 19 asti.. tai ainakin se on ihan kamalaa metakkaa ja iltarutiineista ei tuu mitään. Kylässä ja menoissa tottakai valvois mut sitten kotiin tultua yliväsy painaa päälle sekunnissa.

 

Meidän 4,5 vuotias on nykyään täysin normaali lapsi, ei mistään huomaa että on ollut jäykkä vauvana. Temperamenttia löytyy vieläkin mutta ei enää haitalle asti.

Vielä noista terapeutin ohjeista tuli mieleen nämä: laita avoin kätesi vauvan rinnan päälle, pidä joko paikallaan tai liikuttele, vauva rauhoittuu kummasti kun tulee hieman painoa rinnalle, varmaan tuo turvallisuudenkin tunnetta. Ja toinen, jos sylissä ollessa vauva vetää päätään taaksepäin, pidä huoli ettet omalla kädelläsi ärsytä päätä taipumaan vielä lisää taakse, eli älä paina kädellä päätä/niskaa, se vain edistää tuota taipumusta.

 

Kauniskuu kyseli vauvan päivärytmistä. Meillä ei oikeastaan mitään rytmiä ole - kaikki päivät on erilaisia. Ensimmäiset 2kk lähdin melko kellon tarkasti aamupäivällä puoleksitoista tunniksi ulos vaunuja lykkimään säästä riippumatta - näin tyttö nukkui edes sen 1,5h ja joskus nukkui vielä jonkin aikaa kotiin tultua. Monesti heräsi kuitenkin jo rappukäytävässä. Viikko sitten, kun tuli yhtäkkiä kovat helteet, tyttö ei nukkunut enää lähes ollenkaan päiväunia ja sellaisena rytmi on nyt parin viikon ajan pysynyt. Iltaa kohden meno alkaa olla aika villiä, mutta minkäs teet, kun päivällä ei käy unille sisälle eikä ulos vaikka mitä tekisi. Tänään oli taas pitkästä aikaa sellainen päivä, että tyttö nukahti mun syliin aamupäivällä ja sain nukkuvan vauvan siirrettyä vaunuihin ja käytyä tunnin lenkillä - nukkuipa tyttö vielä pari tuntia parvekkeella kotiin päästyämme. Tuntuu ihanalta, että pitkästä aikaa oli tällaiset päiväunet. Nykyisin tyttö alkaa karjua suoraa huutoa vaunuissa, jos herää, eikä lykkiminen enää oikein auta uneen. En siis enää oikein uskalla lähteä esim. kauppaan tytön kanssa, vaikka alkuunsa sain hyvin käytyä kaupoilla päivisin itsekseni tytön kanssa. Päivät siis vaihtelee ja ikinä ei voi tietää, mitä tuleva päivä tuo tullessaan.

Yöunille tyttö on käynyt alusta asti melko myöhään, klo: 23 meinaa olla aikaisin hetki, kun tytön saa nukahtamaan. Monesti menee puolillekin öin, eli illasta ei oikein ole omaa aikaa. Nukahtaa rinnalle meidän sänkyyn ja siitä siirrän omaan sänkyynsä, kun on sikeässä unessa. Yöt menee nykyään poikkeuksetta yhdellä syötöllä, mikä tuntuu ihan ruhtinaalliselta alun valvomisen jälkeen.

 

Kiitos pingviini noista jumppavinkeistä!

Kauniskuu meilläkin tyttö lentokoneasennossa pysyy jämäkkänä kuin mikäkin, ei retkota mikään vartalon osa.

 

Miten teillä vauvat muuten, haikaileeko he äidin perään (tietty ikäkysymyskin..) tai "kaipaako" he? Musta tuntuu, että tyttö ei kaipaa mua (tosin pulloruokittu..saattaa vaikuttaa?? ) eli ei väliä jos jää hoitoon tms. eikä silleen "etsi" mua mitenkään. Välillä tuntuu, että hymyilee kaikille ihan samalla lailla eikä hae multa esim lohtua tms. mitenkää erityisesti. Tulee sellanen olo, että sama kuka ottaa syliin tms. :ashamed: Välillä aina mietin että eikö vauvojen pitäs "ilahtua" ku he näkee äidin tms. Joskus tuntuu että katsoo mua ihan ku vierasta . En osaa selittää.. Tottakai tää hymyileekin mulle, mutta tuntuu et samallalailla kaikille..

Sit nukkuminen tai vaikka vain oleilu tuntu aina vähä jännälle vauvasta asti.. kaikki sanoi et vauva rauhottuu viimestää äidin rinnalle tms. Tää lähes panikoituu jos otan liki ja ns. rutistan viereeni. Lähekkäin nukkuminen olis siis ihan mahdotonta.

 

http://www.vauva.fi/artikkeli/terveys/666/pulauttelu_ja_refluksitauti