L
little princess
Vieras
Mistä johtuu että mies seurustelun alkaessa jaksaa kehua naista, ylistää tätä ja kohdella kuin kukkaa kämmenellä ja sitten muutaman vuoden/kuukauden kuluttua kun on saanut naisen "omakseen" ei lausu uhtäkään superlatiivia naisesta?
Mieheni oli alussa ihan hullaantunut minusta. Toisti kuinka on hulluna minuun ja rakastaa jne. mutta heti papin aamenen jlk ei ole kovin paljon tuhlannut adjektiivejä. Tiedän että olen kaunis, lahjakas, joskus ärsyttävä ja inhottava, mutta miehelle rakas, silti olisi joskus kiva kuulla näitä kauniita sanoja, samoja mitä mies jaksoi jaella suhteen alussa. Itse jaksan iloita miehestäni (twice around..) ja kerron hänelle usein kuinka upea hän on. Hän saattaa taputtaa vatsaani ja ohimennen tokaista; "pikkuisen on vatsanseutu kasvanut".. (olen hoikka..) mutta ei koskaan mitään "olet tänään kaunis, rakastan sua" tai vastaavaa. Ei hauku mutta ei kehukaan. (ellei tuo vatsan taputtaminen ole "haukkumista"?) Ei kiinnitä huomiota minuun. Olen siis vaan "vaimo". Eli itsensäselvyys?
Koskaan en saa kukkia, kauniita sanoja tai muuta. Mies on uskollinen ja kiltti mutta siinäkö kaikki? Eikö pidemmässä suhteessa ole edes oikeutta haluta/vaatia enempää? Vieraat miehet jakelevat superlatiivejä mutta haluan niitä edes joskus vielä kuulla omalta, rakkaalta aviomieheltä. Vaadinko liikaa?
En ole prinsessa, olen ahkera puurtaja ja tottunut pitämään huolta itsestäni, en siis elä miehen varjossa mutta haluaisin olla omalle miehelle se kaikkein tärkein.
Mieheni oli alussa ihan hullaantunut minusta. Toisti kuinka on hulluna minuun ja rakastaa jne. mutta heti papin aamenen jlk ei ole kovin paljon tuhlannut adjektiivejä. Tiedän että olen kaunis, lahjakas, joskus ärsyttävä ja inhottava, mutta miehelle rakas, silti olisi joskus kiva kuulla näitä kauniita sanoja, samoja mitä mies jaksoi jaella suhteen alussa. Itse jaksan iloita miehestäni (twice around..) ja kerron hänelle usein kuinka upea hän on. Hän saattaa taputtaa vatsaani ja ohimennen tokaista; "pikkuisen on vatsanseutu kasvanut".. (olen hoikka..) mutta ei koskaan mitään "olet tänään kaunis, rakastan sua" tai vastaavaa. Ei hauku mutta ei kehukaan. (ellei tuo vatsan taputtaminen ole "haukkumista"?) Ei kiinnitä huomiota minuun. Olen siis vaan "vaimo". Eli itsensäselvyys?
Koskaan en saa kukkia, kauniita sanoja tai muuta. Mies on uskollinen ja kiltti mutta siinäkö kaikki? Eikö pidemmässä suhteessa ole edes oikeutta haluta/vaatia enempää? Vieraat miehet jakelevat superlatiivejä mutta haluan niitä edes joskus vielä kuulla omalta, rakkaalta aviomieheltä. Vaadinko liikaa?
En ole prinsessa, olen ahkera puurtaja ja tottunut pitämään huolta itsestäni, en siis elä miehen varjossa mutta haluaisin olla omalle miehelle se kaikkein tärkein.