M
mieheltä
Vieras
Olen todennut, etten enää halua ""mukavaa"" suhdetta ""ihan ok""-miehen kanssa. Haluan miehen, josta saan haastetta ja innoitusta niin älyllisellä tasolla kuin makuukamarin puolella.
Viime aikoina tapaamilleni miehille olen heti tehnyt selväksi, etten hae jotenkuten sujuvaa arkea miehen kanssa, vaan sielunkumppanuutta. Miehen pitäisi olla ahkera (eli töissä), sivistynyt, sosiaalinen, kunnostaan ja ulkonäöstään huolehtiva, tyylitajuinen, lapseton ja naimaton, savuton ja alkoholia sivistyneesti käyttävä.
En myöskään enää halua ""kerta 3 viikossa seksiä riittää""-tyyppistä parisuhdetta vaan miehen, joka alkuinnostuksenkin jälkeen on halukas laadukkaaseen seksiin. Lisäksi haluaisin, että miehellä olisi edes joitakin samoja kiinnostuksenkohteita kuin minulla (matkustaminen, arkkitehtuuri, historia, stylet autot) ja että hänet saisi lähtemään paitsi kaupungin menoihin myös metsäretkelle. Pitkässäkin suhteessa mielestäni edes pari iltaa viikossa pitäisi olla varattu ajanviettoon kumppanin kanssa. Jos molemmat pyörivät vapaa-aikansa vain omassa työssään ja harrastuksissaan, mitä järkeä olla yhdessä?
Pelaan avoimin kortein, enkä vaadi mieheltä mitään, mitä en itse olisi. Silti jo muutama mies on suorastaan suuttunut tai ainakin hermostunut kuultuaan odotukseni. Mitä siitä suutahtamaan, sillä jos kyseessä ei ollut etsimäni herrasmies, niin eihän siinä muuta kuin kiitos ja hyvästi. Ihmettelen miesten reaktioita. Vaadinko muka liikaa?
Viime aikoina tapaamilleni miehille olen heti tehnyt selväksi, etten hae jotenkuten sujuvaa arkea miehen kanssa, vaan sielunkumppanuutta. Miehen pitäisi olla ahkera (eli töissä), sivistynyt, sosiaalinen, kunnostaan ja ulkonäöstään huolehtiva, tyylitajuinen, lapseton ja naimaton, savuton ja alkoholia sivistyneesti käyttävä.
En myöskään enää halua ""kerta 3 viikossa seksiä riittää""-tyyppistä parisuhdetta vaan miehen, joka alkuinnostuksenkin jälkeen on halukas laadukkaaseen seksiin. Lisäksi haluaisin, että miehellä olisi edes joitakin samoja kiinnostuksenkohteita kuin minulla (matkustaminen, arkkitehtuuri, historia, stylet autot) ja että hänet saisi lähtemään paitsi kaupungin menoihin myös metsäretkelle. Pitkässäkin suhteessa mielestäni edes pari iltaa viikossa pitäisi olla varattu ajanviettoon kumppanin kanssa. Jos molemmat pyörivät vapaa-aikansa vain omassa työssään ja harrastuksissaan, mitä järkeä olla yhdessä?
Pelaan avoimin kortein, enkä vaadi mieheltä mitään, mitä en itse olisi. Silti jo muutama mies on suorastaan suuttunut tai ainakin hermostunut kuultuaan odotukseni. Mitä siitä suutahtamaan, sillä jos kyseessä ei ollut etsimäni herrasmies, niin eihän siinä muuta kuin kiitos ja hyvästi. Ihmettelen miesten reaktioita. Vaadinko muka liikaa?