Juu. Voi olla että kertomassasai tapauksessa kyseessä on se, että kumpikin tai toinen vanhempi lapsineen tulee toimeen paremmin kun on virallisesti yh, mutta seurustelee. Eli on oikeutettu asumistukeen, yh-korotukseen lapsilisässä, isompaan kodinhoidontukeen jne, jolloin näiden etujen yhteenlaskettu summa on enemmän, kuin jos molempien palkka/tulopussit laskettaisi yhteen.
Mutta ihan ekana minulle tuli mieleen aivan toinen syy; syy jonka takia itse voisin elääkin kuvaamallasi tavalla.
Se on ihan vain se, että suhde ja perhesopu säilyy tällä tavalla, kun kummallakin on oma kotinsa. Rakkautta on, halua olla yhdessä on myös - siis aikuisilla keskenään menisi hyvin ja onnellisesti yhteisen katon alla - mutta yhteiselämä sinun, minun ja yhteisten lasten kanssa takkuaa niin pahasti, että siinä kärsisi kaikki.
Sinusta se kuulostaa kummalliselta, mutta tässä muutamia syitä, joiden takia se saman katon alla asuminen saattaa muuttua taistelutantereeksi - vaikka rakkautta ja tahtoa olisin! :
- viikonloppulapset: he tuovat mukanaan omat lähikotinsa tavat, eivätkä suostu tai hyväksy toiminaan "talossa talon tavoilla", jolloin on aina koflikteja
- viikonloppulapset eivät siedä uutta kumppania; keskustelujen yms. jälkeenkin on kireä ilmapiiri
- jomman kumman edell.liiton lapsi - vkl-lapsi tai lähilapsi - on äärimmäisen hankala ja aikaa ja huomiota vaativa - kuluttaa suhdetta.
- ei ole varaa ostaa omaa asuntoa, eikä vuokramarkkinoilta löydy niin isoa asuntoa, johon koko uusperhe sopisi. Tai vuokra nousee niin isoksi, ettei sitä ole tavallisella palkollisella varaa maksaa.
Esim. entinen työkaverini asuu kuvaamallasi tavalla: kummallakin on lapsia edellisistä liitoista, he kumpikin ovat lastensa lähihuoltajia. He asuvat samassa talossa, ja muuttaisivat isompaan vuokrakämppään, mutta niin isoa ei ole, että siihen sopisi noin 10-henkinen perhe. Eri-ikäisille koululaisille pitäisi kuitenkin kaikille saada jonkinlainen oma soppi, joten mihinkään 4h+k -luukkuun he eivät sopisi - heillä on nyt suunnilleen sitä kokoluokkaa olevat asunnot, ja täyttä on nytkin. Ainakin työkaverillani on 3 tai 4 lasta, hänen miesystävällään saman verran. Yhteistä heillä ei käsittääkseni ole . ei ollut ainakaan sillojn kun oltiin samassa työpaikassa...
Heillä ei ole varaa ostaa pk-seudulta niin isoa kämppää, että koko porukka sopisi siihen, asuntojen hinnat hipoo taivaita ja molemmat ovat pienipalkkaisia.
Riippumatta siitä, miten uusperheet tai perheet ylipäätään asuvat, pitää muistaa että kun vanhemmat voi hyvin, myös lapsi voi hyvin.
Olen uusperheellinen ja aina välillä minulla ja miehellä on kovia riitoja, kun minä väsyn hänen viikonloppulapsiinsa. HEillä on kotonaan kovin erilaiset tavat. Tai sitten he muuten vaan ovat meillä aika välinpitämättömiä. Yhteiset säännöt, joo, mutta jos ei kiinnosta noudattaa. Sanotaan aina että joo joo, kyllä kyllä, mutta toimitaan ihan miten itseä huvittaa. Kun yhtenä viikonloppuna mies on tiukka ja vaativa, kaikki on hyvin, mutta seuraavalla tapaamisella on kaikki taas unohtunut ja minun ylitseni kävellään ja samoista perusasioista pitää olla perässä muistuttamassa. Minua se rassaa. Lopputulos on se, että joka toinen vkl mies joutuu kävelemään kouluikäisten lasten perässä ja vahtii jopa semmoisenkin, että vaatteet osuvat naulakkoon, likaiset pyykkikoppaan, hiukset kammataan, ulkona ollaan kengät jalassa, sisällä taas ei, jos jotain otetaan se myös laitetaan takaisin paikoilleen (esim. pihalelut). Ja myös minua pitää totella eikä kävellä kuuroin korvin ohitse.
Jos meillä olisi mahdollista, emme asuisi kokoaikaisesti saman katon alla.
Nyt alkaa tilanne olla niin, ettÄ mies voi tavata lapsiaan jossain muualla kuin täällä - ja se taas olisi pois meidän yhteisestä ajasta ja yhteisen lapsen saamasta ajasta, sillä aika vähän hänellä aikaa jää tälle yhteiselle: työpäivä on lyhyempi silloin (perjantaisin), kun omat lapset tulee, mutta ei koskaan tämän yhteisen lapsen takia... Omille lapsilleen hän sanoo hei hei kun lähtee jonnekin, mutta ei tälle pienelle, yhteiselle. Hän vain menee. Ja pieni jää huutamaan hämmillään: isiiii!
Jos olisin ollut fiksumpi, olisi pitänyt avioliiton ajankohtaa hieman tarkemmin ajatella, mutta jostain syystä ei tullut mieleeni ensimmäiseksi kela kun naimisiinmenoa ajattelin. Tsori, tais hieman poiketa aiheesta. 
