Vierailen tuolta odotuspuolelta, joten äitinä minulla ei vielä ole asiasta kokemusta. Työn ja opiskelun puolelta kyllä ja minusta on hienoa, että "kissa on nostettu pöydälle". Ketjussa on monta hyvää kommenttia puolin ja toisin, mustavalkoinenhan tämäkään asia ei ole.
Mielestäni on todella hyvä, että alkuperäinen teksti painottaa ja muistuttaa äidin tärkeydestä. Sitähän ei voi kiistää, etteikö jo odotusaika rakentaisi lapsen ja äidin välille aivan erityistä suhdetta. Äiti on usein myös alussa lapsen ensisijainen hoitaja ja (valitettavastikin?) isällä ei aluksi ole edes mahdollisuutta ihan vastaavaan suhteeseen pienen lapsensa kanssa. MUTTA lapsen kasvaessa isän roolikin kasvaa usein, ja samoin lapsi alkaa luoda suhteita muihin läheisiin aikuisiin. Kiintymyssuhdetta on tutkittu paljon ja esimerkiksi Sinkkosen ja Kallandin kirjoja suosittelen minäkin lukemaan. Asia ei ole tuulesta temmattu, vaan lapsi todella voi kokea suurtakin ahdistusta äidistä erossa ollessaan, vaikkei edes näyttäisi sitä selkeästi ulos päin!
Sitten se toinen puoli, eli läsnäolo. Vaikkei äiti olisikaan masentunut tai vastaavaa, on luonnollista että pinna kiristyy vauvan kanssa 24h ollessa. Lapsi aistii vanhemman kireyden ja kärsii siitäkin. Ja tilanteen pitkittyessä ja äidin väsyessä lapsikin reagoi vastaavasti.. Kun äiti voi huonosti, niin voi lapsikin, siitäkin huolimatta, että saisi äidin fyysistä läsnäoloa jatkuvasti.
Pointtina tässä vuodatuksessani kai on, että äidin ei kannata tuntea syyllisyyttä siitä, että tarvitsee joskus omaa tilaa. Kenelle se sitten on tuopilla käymistä ja kenelle nukkumista tai vaikka shoppailua. On syytä tiedostaa asian molemmat puolet ja olla oman jaksamisen mukaan lapsen kanssa vauva-aikana mahdollisimman paljon, mutta vetämättä itseään äärirajoille. Hyvä äiti tunnistaa lapsen tarpeiden lisäksi omatkin tarpeensa, vaikka vauva on tietysti etusijalla.
Itse en vielä tiedä, kuinka kiinni tulen olemaan pikkuisessani ja kuinka herkästi uskallan hänet hoitoon antaa. Mutta eiköhän tilanne sitten näytä, mikä on meille parasta. Yön yli poissa olemista yritän varmasti ensimmäiset kuukaudet välttää, mutta isän hoiviin uskoisin pystyväni lapsen yhdeksi yöksi tarvittaessa jättämään vahingoittamatta sen enempää lasta kuin itseäni. Joku tuolla mainitsikin siitä 1 yö per ikävuosi periaatteesta ja sen olen kuullut muissakin yhteyksissä. Mutta kaikille ei sovi samat periaatteet, niin lapset kuin perheetkin ovat erilaisia. Joskus on parempi olla vaikka se yö tai pari tuulettumassa, jos vaihtoehtona on masentuminen ja vauvan henkinen tai pahimmassa tapauksessa fyysinen laiminlyöminen sitä kautta. Yritetään erilaisista tavoistamme huolimatta muistaa se, kuinka korvaamattoman ainutlaatuisia olemme omille lapsillemme.