V
vierailija
Vieras
Onko muilla ollut tilannetta, että edellisestä liitosta on jo lapsia ja on tullut ajankohtaiseksi hankkia lapsia uuden kumppanin kanssa? Tai että lapset on hankittu nuorena.
Itsellä tämä tilanne alkaa olla ajankohtainen ja minulla on jonkinlaisia traumoja omien lasten vauvavuosilta, jonka takia en ole aiemmin lasten hankkimista ajatellutkaan.
Lisäksi jäin lasten kanssa aikoinaan yksin ja olen heistä ollut vastuussa pääasiassa itse.
Sain siis 23 ja 25-vuotiaana aiemman liiton lapseni ja en tiedä, onko minulla vain ollut saumattoman huono tuuri, mutta muut ihmiset ja jopa kätilöt ja muut hoitoalan ammattilaiset olivat aivan järkyttäviä minua kohtaan silloin. Enkä tarkoita jotain yksittäistä tapausta vaan huono kohtelu oli jokapäiväistä ja niin usealta taholta tapahtuvaa ettei sitä enää voinut kutsua edes sattumaksi.
Nuorena sitä ei edes osannut aina sanoa vastaan ja tilanteet tulivat eteen niin yllättäen ettei niihin edes ehtinyt varautua. Pääasiassa raskaana ollessa tai rattaissa liikkuessa saattoi ohimennen joku huudella että huora ei ole huolehtinut ehkäisystä, lapsi parka... mulkoilua, muutaman kerran räkäistiin päälle, tönimistä jne. Kerran eräs vanhempi "herrasmies" päivitteli että tuo on varmaan raiskattu kun kukaan ei kyllä edes puutteessa tuota ottaisi.
Olikos lapsi sitten edes suunniteltu. Onko niillä sama isä. Eikös olisi ollut parempi keskeyttää kuin antaa lapsiparan syntyä... nämä siis alan ammattilaisten suusta.
Ja raskaudenaikaisissa tutkimuksissa eräs venäläistaustainen lääkäri huomasi ilmeisesti iän papereista ja teki sisätutkimuksen niin kovakouraisesti että oli pakko älähtää, johon hän tokaisi että meinasitko itkeä synnytyksessökin, tämä ei kuule tunnu missään siihen verrattuna.
Kätilöt sairaalassa tivasivat missä isä on, miksi emme asu yhdessä ja osaankohan vauvaa hoitaa.
Näistäkin selvitty, mutta en tiedä jaksanko enää lähteä tähän samaan uudestaan, vaikka alankin jo olla iän puolesta "hyväksytyssä lisääntymisiässä".
Miten muilla on suhtauduttu?
Itsellä tämä tilanne alkaa olla ajankohtainen ja minulla on jonkinlaisia traumoja omien lasten vauvavuosilta, jonka takia en ole aiemmin lasten hankkimista ajatellutkaan.
Lisäksi jäin lasten kanssa aikoinaan yksin ja olen heistä ollut vastuussa pääasiassa itse.
Sain siis 23 ja 25-vuotiaana aiemman liiton lapseni ja en tiedä, onko minulla vain ollut saumattoman huono tuuri, mutta muut ihmiset ja jopa kätilöt ja muut hoitoalan ammattilaiset olivat aivan järkyttäviä minua kohtaan silloin. Enkä tarkoita jotain yksittäistä tapausta vaan huono kohtelu oli jokapäiväistä ja niin usealta taholta tapahtuvaa ettei sitä enää voinut kutsua edes sattumaksi.
Nuorena sitä ei edes osannut aina sanoa vastaan ja tilanteet tulivat eteen niin yllättäen ettei niihin edes ehtinyt varautua. Pääasiassa raskaana ollessa tai rattaissa liikkuessa saattoi ohimennen joku huudella että huora ei ole huolehtinut ehkäisystä, lapsi parka... mulkoilua, muutaman kerran räkäistiin päälle, tönimistä jne. Kerran eräs vanhempi "herrasmies" päivitteli että tuo on varmaan raiskattu kun kukaan ei kyllä edes puutteessa tuota ottaisi.
Olikos lapsi sitten edes suunniteltu. Onko niillä sama isä. Eikös olisi ollut parempi keskeyttää kuin antaa lapsiparan syntyä... nämä siis alan ammattilaisten suusta.
Ja raskaudenaikaisissa tutkimuksissa eräs venäläistaustainen lääkäri huomasi ilmeisesti iän papereista ja teki sisätutkimuksen niin kovakouraisesti että oli pakko älähtää, johon hän tokaisi että meinasitko itkeä synnytyksessökin, tämä ei kuule tunnu missään siihen verrattuna.
Kätilöt sairaalassa tivasivat missä isä on, miksi emme asu yhdessä ja osaankohan vauvaa hoitaa.
Näistäkin selvitty, mutta en tiedä jaksanko enää lähteä tähän samaan uudestaan, vaikka alankin jo olla iän puolesta "hyväksytyssä lisääntymisiässä".
Miten muilla on suhtauduttu?
