Uskottomuus ja sen tuska...

[Op991]

Terapeuttini on sanonutkin ja olen tämän itsekin tajunnut - olen aivan liian kiltti. Olen jostain syystä hakenut hyväksyntää miellyttämällä muita ja antamalla heille mitä he tarvitsevat, ottamatta tai vaatimatta mitään itselleni. Olen pelännyt että joku leimaa minut itsekkääksi jos vaadinkin itselleni jotain. Jos joku väittää että freudin teoria siitä että lapsuudessa tapahtuneet asiat vaikuttavat meihin koko elämän, olisi puppua, siihen sanon että painukoon hiiteen. Syntyessämme olemme kuin valkoinen kangas odottamassa väriä, jotain kuvaa, joka muodostuu elämän viedessä meitä eteenpäin. En katso asiaa niin mustavalkoisesti, että kiusaamiseni, hyväksikäyttöni ja kasvatukseni olisivat syy virheen takana mieheni käytöksen lisäksi, omien tunteideni sisään sulkemisen lisäksi, että joku näistä olisi yksin syyllinen. Terapeuttini sanoi fiksusti "joskus ihmiset ajautuu tilaan, jossa ei vaan enää järki toimi ja tunteet ottaa vallan". Jokaisella tietty yksilöllisesti mutta yleensä fiksuna ihmisenä vaikka itse sanonkin, ei kyllä järki pelannut silloin.

Mieheni käytös on osasyy siihen mikä minut ajoi tekemään jotain tällaista. Mutta miestäni en yksinään voi siitä syyttää. Ehkä antaisin itselleni helpommin anteeksi jos voisin syyttää menneisyyttäni, tai lopettaa syylisten etsimisen ja käsittää päivänselväksi että ihmiset eivät ole täydellisiä - jokainen tekee virheitä ja se oppiiko niistä - on ihmisestä itsestään kiinni.

Ystävälleni sanoin myös että olen katsonut maailmaa lapsuudesta 15-vuoteen ruusunpunaiset piilolinssit päässäni. Niin ettei niitä ole saanut pois. 15-vuoden jälkeen olen vaihtanut laseihin, joiden läpi katsominen vain oli kivaa. Nyt omaan kyvyn elää ilman näitä laseja ja koen olevani vahvempi ja parempi ihminen. Menneisyydestä huolimatta.

 

[Op991]

Tänään taas olotila sellanen että oon läpimätä ihmisenä, kiero ku korkkiruuvi ja kieroon kasvanut mämmikoura. En saa otetta jostain syystä taas mistään.

Sätin itseäni niinä hetkinä kun ajattelen näin, mutta välillä mieheni käytös väsyttää minua enemmän kuin haluaisin. Katsoo jotain tvohjelmaa, kuulee kavereilta kuinka heidän miehet huomioi ja on romanttisia... Mutta mun mies... Hänen mielestään on isokin asia että hän on 8 tuntia töissä ja sen jälkeen hyppää tietokoneelle tai pleikkarille... Koska hän ansaitsee rentoutumisen, hänellä oli rankka päivä, hän ei jaksa. Tuntuu ettei hän huomioi minua ja mun tunteita tässä pätkääkään. Siivoon, laitan ruokaa, pesen pyykit, luen tentteihin ja teen koulutehtäviä... Tuntuu myös etten ole ainoa joka ei saa huomiota, koirakin jää huomiotta ja se ei tunnu hyvältä... Mies kuitenkin oli se joka koiraa halusi, miksei hän voi tehdä sen kanssa jotain? Roskia pyysin eilen viemään, siinä ne vielä eteisessä makaavat. Joku voikin nyt kysyä et jos niin paljon ketuttaa niin miksen vie itse....
Tuntuu vaan niin äärimmäisen häiritsevältä tuntea näin... Iltaisin kun on pieni hetki, jolloin saisin hetken olla hänen lähellään, kainalossa josta nautin, saan vinkua ja pyytämällä pyytää että hän ottaisi minut huomioon. Tuntuu niin itsekkäältä ajatella että jäisin jälleen huomiotta - vaadinko liikaa vai mikä on vialla. Inhoan sitä, kun pelkään etten saa häneltä edes joululahjaa, kun hän on välilläniin saamaton kaikessa muussa. Itse hän sanoo sitä mukavuudenhaluksi...
En haluaisi menettää häntä, mutta haluaisin, että myös mulla on jokin merkitys. Mun pahalla ololla olis jokin merkitys. Mutta kun ei.

En tiedä, taas on tunne ku olis hukassa ku neula heinäsuovassa... Rakastan häntä koko sydämestäni, mutta tällä hetkellä taas iski suuri ketutus...

 

[Kokemusta asiasta]

Tänään taas olotila sellanen että oon läpimätä ihmisenä, kiero ku korkkiruuvi ja kieroon kasvanut mämmikoura. En saa otetta jostain syystä taas mistään.

Sätin itseäni niinä hetkinä kun ajattelen näin, mutta välillä mieheni käytös väsyttää minua enemmän kuin haluaisin. Katsoo jotain tvohjelmaa, kuulee kavereilta kuinka heidän miehet huomioi ja on romanttisia... Mutta mun mies... Hänen mielestään on isokin asia että hän on 8 tuntia töissä ja sen jälkeen hyppää tietokoneelle tai pleikkarille... Koska hän ansaitsee rentoutumisen, hänellä oli rankka päivä, hän ei jaksa. Tuntuu ettei hän huomioi minua ja mun tunteita tässä pätkääkään. Siivoon, laitan ruokaa, pesen pyykit, luen tentteihin ja teen koulutehtäviä... Tuntuu myös etten ole ainoa joka ei saa huomiota, koirakin jää huomiotta ja se ei tunnu hyvältä... Mies kuitenkin oli se joka koiraa halusi, miksei hän voi tehdä sen kanssa jotain? Roskia pyysin eilen viemään, siinä ne vielä eteisessä makaavat. Joku voikin nyt kysyä et jos niin paljon ketuttaa niin miksen vie itse....
Tuntuu vaan niin äärimmäisen häiritsevältä tuntea näin... Iltaisin kun on pieni hetki, jolloin saisin hetken olla hänen lähellään, kainalossa josta nautin, saan vinkua ja pyytämällä pyytää että hän ottaisi minut huomioon. Tuntuu niin itsekkäältä ajatella että jäisin jälleen huomiotta - vaadinko liikaa vai mikä on vialla. Inhoan sitä, kun pelkään etten saa häneltä edes joululahjaa, kun hän on välilläniin saamaton kaikessa muussa. Itse hän sanoo sitä mukavuudenhaluksi...
En haluaisi menettää häntä, mutta haluaisin, että myös mulla on jokin merkitys. Mun pahalla ololla olis jokin merkitys. Mutta kun ei.

En tiedä, taas on tunne ku olis hukassa ku neula heinäsuovassa... Rakastan häntä koko sydämestäni, mutta tällä hetkellä taas iski suuri ketutus...

Nyt olet unohtanut taas antaa itsellesi anteeksi. Siis antaa anteeksi sitä, että sinulla on oikeus sinun tunteisiisi ja pahaan oloon. Toisaalta on myös niin, että osa pahasta olostasi tulee sisältäsi, koska ihminen vain on sellainen, että elämä kulkee jaksoissa. Hyväksy pahat päivät, niitä tulee kaikille ja aina kaverit muistuttavat niistä hyvistä tilanteista, juuri silloin.

Tietysti sinun pahalle olollesi on myös syy ja se on se, että et saa tarpeeksi huomiota. Mutta et mitenkään saa miestäsi sormia napsauttamalla lopettamaan pelaamista ja sohvalla makaamista, koska sekin voi olla tarpeellista tai myös riippuvuutta. ja ne eivät korjaannu hetkessä.

Jos et saa yhteyttä mieheesi puhumalla, niin kirjoita hänelle kaunis lyhyt kirje, jossa kerrot huolesi ja tarpeesi syyllistämättä ja ymmärtämällä hänen väsymyksensä. Älä tee asiasta riitaa.
Toivon sinulle voimia edetä tässä asiassa..

 

[höh]

"En haluaisi menettää häntä, mutta haluaisin, että myös mulla on jokin merkitys. Mun pahalla ololla olis jokin merkitys. Mutta kun ei."

Mitä sinä lopulta menettäisit? Vain negaiivisia asioita, kuten pahanolon, arvottomuuden- ja yksinäisyydentunteen. Saisit elämällesi uuden merkityksen.

 

[Kokemusta asiasta]

"En haluaisi menettää häntä, mutta haluaisin, että myös mulla on jokin merkitys. Mun pahalla ololla olis jokin merkitys. Mutta kun ei."

Mitä sinä lopulta menettäisit? Vain negaiivisia asioita, kuten pahanolon, arvottomuuden- ja yksinäisyydentunteen. Saisit elämällesi uuden merkityksen.

Sekin on totta, mutta ei aina voi paeta ja etsia.

 

[Op991]

En halua paeta ja etsiä jotain uutta johon on taas opettelunsa ja siinäkin huonot puolensa, vaan haluan tehdä kaikkeni tämän suhteen eteen joka on jo pitkä aika näinkin nuoren elämästä, vaikken mikään pikkutyttö enää olekaan... En halua lyödä hanskoja tiskiin ennen kuin on vallan pakko.

Olen siinä mielessä omasta mielestäni helppo ihminen, koska vaadin itselleni loppujen lopuksi aika vähän, ja olen suhteessa aina pyrkinyt siihen, että en nalkuta ja haasta riitaa turhista asioista, ja jos joku mättää, haluan ensin keskustella asiasta, koska olen huomannut että hyvin usein asiat mättää vain mun pää sisässä eikä muualla... Keskustelin miehen kanssa ja hän vain sanoi että mun täytyis välittää itsestäni enemmän - ensin otettuaan marttyyriasenteen "mä oon sit niin paska ihminen"... Meni aikansa että sain hänelle taottua päähän että kyse ei siitä oo että hän olis paska ihminen vaan toimii eri tavalla kuin minä tietyissä asioissa, ja haluaisin meidän molempien pystyvän joustamaan ja tekemään kompromissin, joka miellyttäisi molempia. Välillä mua pännii kun hän on "mukavuudenhaluinen" liiaksikin asti, ja välillä taas ei.

Yhtenä yönä näin unta että kerroin hänelle, ja hänen suhtautumisensa siihen oli aika hassu... Hän sanoi ettei voi olla mulle vihainen koska hän tietää itse tehneensä mokan siinä, että on antanut minun luulla hänen pitävän minua itsestäänselvyytenä/kodinkoneena, vaikkei asia niin ole...

Välillä mietinkin että olisiko enemmän oikein hänen kuulla se nyt kun vasta vuoden päästä, minulta vai jos hän sattuisikin kuulemaan tämän tältä kaverilta... En kyllä usko että miehet menis toiselle asiaa kertomaan vaan siitä oltaisiin hyvinkin hissuksiin... Mutta välillä tulee mieleen, että entä jos hän saakin tietää ja minä en ole hänelle sitä kertonut... Olen ajatellut sanoa noudattaneeni psykoterapeutin ohjetta siinä vaiheessa. Mietin välillä kuinka kusipäisenä mut nähdään sellaisen tultua "julki"... Koska kumma kyllä en osaa itseäni pitää kusipäänä, en... Olen välillä vihannut itseäni ja sitä että olisin kamala ihminen mutta kusipää en ole ajatellut olevani.

Olisiko kenelläkään kertoa omakohtaisia kokemuksia, mitä tapahtui kun kuuli kumppanin pettäneen, tai kertoi pettäneensä? Ihan viitteellisiä siis, eihän ole takeita että mulla menis niin mutta antaisi se jotain suuntaa...

 

[Kokemusta asiasta]

Ensiksi en saanut happea, sitten kaaduin lattialle, olin monta päivää sängyssä voimattomana, en syönyt kunnolla, masennuin, erosin, sitten tajusin, että elämä jatkuu ja hyvä vain, että pääsin eroon petturista. Ei kai yhteen hairahdukseen näin voimakkaasti koeta, mutta kuka sen takaa? Ei se ainakaan unohdu koskaan petetyltä, mutta voi sen kanssa elää?

 

[lyyli]

Ensiksi en saanut happea, sitten kaaduin lattialle, olin monta päivää sängyssä voimattomana, en syönyt kunnolla, masennuin, erosin, sitten tajusin, että elämä jatkuu ja hyvä vain, että pääsin eroon petturista. Ei kai yhteen hairahdukseen näin voimakkaasti koeta, mutta kuka sen takaa? Ei se ainakaan unohdu koskaan petetyltä, mutta voi sen kanssa elää?

Voi elää mutta minä en pystynyt antamaan ikinä anteeksi. Samat tunteet vatsa ympäri ja oksentamista... Laihduin kymenen kiloa ja tällaiseen pieneen naiseen se oli niin paljon, että ihmiset huolestui. Kaksi kk meni pimentoon, selvisin vaikka vain suoritin arkea erotessani. Nyt ei enää ole sitä sinisilmäistä asennetta, että elän parisuhteessa aina kuolemaan asti Siinä on hyvätkin puolensa, osaa elää sitä hetkeä mitä tarjotaan ja tietää, että vain itseensä voi luottaa. Yksin olo ei ahdista ja ajatuksessa on aina välimatkaa myös parisuhteessa. Eniten minua loukkasi ystäväpiirini joka oli tietoinen petollisesta puolisosta, vääränlainen sääli on ärsyttävää!! Joten hekin sai jäädä petturin mukana.

Tuosta on yli kymmenen vuotta, miehiä ei elämästäni ole puuttunut. Nykyään naimisissa, tiedän nykyisen arvoni ja olen onnellinen.. Tarvittiin vain paljon aikaa ja kokemuksia perisuhteista. Nykyään ainakin tiedän mitkä asiat ovat itselleni tärkeitä ja mitä kumppanissa arvostan. Jos nykyinen pettäisi, muuttuisi samantien vääräksi kumppaniksi minulle. Sellaista huorahtavaa piirettä miehessä en arvosta.

 

[Vesku]

Ensiksi en saanut happea, sitten kaaduin lattialle, olin monta päivää sängyssä voimattomana, en syönyt kunnolla, masennuin, erosin, sitten tajusin, että elämä jatkuu ja hyvä vain, että pääsin eroon petturista. Ei kai yhteen hairahdukseen näin voimakkaasti koeta, mutta kuka sen takaa? Ei se ainakaan unohdu koskaan petetyltä, mutta voi sen kanssa elää?

No, eikös sun pitänyt pysyä pois elleistä!

 

[puskista huutelija]

No, eikös sun pitänyt pysyä pois elleistä!

Mistä lähtien veskulla on ollut pimppi?

 

[Veskulla on]

Mistä lähtien veskulla on ollut pimppi?

Piristävä huppeli...

 

[mitäkö menettäisit?]

"En haluaisi menettää häntä, mutta haluaisin, että myös mulla on jokin merkitys. Mun pahalla ololla olis jokin merkitys. Mutta kun ei."

Mitä sinä lopulta menettäisit? Vain negaiivisia asioita, kuten pahanolon, arvottomuuden- ja yksinäisyydentunteen. Saisit elämällesi uuden merkityksen.

Eilisessä telenovelajaksossa vanha rouva lohdutti petettyä nuorta naista sanoin: "tuskaan ei pidä jäädä koukkuun. Se on kuin huumetta."

Suomeksi sanottuna tuleen ei pidä jäädä makaamaan. Muutaman päivän kieriskely tuskassa on ihan ok, mutta sitten pitää laittaa elämä järjestykseen.

 

[Elämänkokemuksella]

En vertaa tuossa kyllä lainkaan omiin kokemuksiini, vaan elämän varrella opittuun ja nähtyyn. Toki olen elänyt itsekin ja virheitä tehnyt ja sen perusteella omakohtaisesti tiedän, jotta eivät ne maailmaa kaada. Kun oppii olemaan itselleen armollinen, voi antaa itselleen anteeksi ja oppia virheistä. Sitä kautta me itsekukin elämän varrella kasvamme.

Ei kaikkeen tarvita kirjaviisautta. Elämä on hyvä opettaja varsinkin, jos se laittaa ajattelemaan. Tämä AP on todella ajatellut ja itseään rangaissut jo ihan riittämiin. On kuitenkin hyvä lukea ja oppia ymmärtämään asioita myös niitä pohtineitten kanssa kirjallisuudestakin. Olen itsekin lueskellut vinon pinon oivaltavien kirjoittajien teoksia eri aiheista psykologiasta ja ihmisen käyttäytymisestä. Mielenkiintoista! Oma ajattelu pitää kuitenkin kuljettaa matkassa niitä lukiessa ja pohtia asioita, eikä omaksua asioitta sanatarkasti. On lupa olla myös ihan toista mieltä, kuin kirjoittaja. Tietojen soveltaminen on sitten tilannekohtaista ja silloin tarvitaan oma sydän ja oma mieli punnitsemaan, mikä on tilanteeseen parasta. Siitähän on kyse terapaissakin, kun terapeutti asiakastaan ohjailee ratkomaan solmujaan.

Elämä on pitkä opintie.

 

[nokikolareista]

"Siitähän on kyse terapaissakin, kun terapeutti asiakastaan ohjailee ratkomaan solmujaan.

Elämä on pitkä opintie."

Kävelen työmatkaa hyötyliikuntana. Kyllä kävellessäkin oppii asioita. Hoksaa milloin mitäkin.
Tänään ihmettelin erikoista tummaa pilveä ja sitten huomasin, että kyseessä on edestakaisin poukkoileva lintuparvi. Kai varpusia tai jotain muuta jouluaiheisiä lintuja. Varpusparvi aamulla työmatkalla. Tuskin siitä saisi kyyneliä nostattavaa joululaulua.

Eilen asunnossani kävi nokikolareita. Olivat jättäneet sisäoven auki sepposen selälleen.
Toivottavasti röörini ovat nyt kunnossa.

Opintie. Se taas jatkuu ensi vuonna. Osallistun erään tietokoneohjelman uuden version koulutukseen.

Mitäpä haluaisin oppia elämäntiellä. Sitä mietin vasta ensi vuonna.

 

[miehen valinta]

Miehelle kertomisesta: on hassua että täällä pauhataan ettei toiselle saa kertoa, toisen maailmaa ei saa särkeä. Pitää siis antaa elää valheessa. Minusta tämä on jokaisen oma päätös, ja luulisi että parisuhteessa olevat ovat asiasta keskustelleet. Eli ap, sinun pitää kunnioittaa miehesi ajatuksia pettämisestä - jos hän haluaisi tietää sinun tulee kertoa, jos ei sinun tulee jättää kertomatta.

Toiset ovat sellaisia jotka haluavat työntää päänsä puskaan eivätkä tietää pettämisestä, toiset taas haluaisivat ehdottomasti tietää jos heitä petetään. Vaikka sinä ap ajattelisit yhdellä tavalla, miehesi käsitys voi olla eri. Luulisi hänellä olevan käsitys onko mieluummin pimennossa vai tietääkö asiasta, koska häntä on jo aiemmin petetty. Jos ette jostain syystä ole asiasta keskustelleet, suosittelen pikimmiten selvittämään hänen kantansa. Niinpä saat tietää, kerrotko vai etkö.

Esimerkiksi minä olen sanonut miehelleni että ehdottomasti haluaisin tietää, en pidä mistään salailusta ja haluan tehdä omat päätökseni ja elää oman elämäni ilman valheita. Jos kuulisin 10vuoden päästä että mieheni on pettänyt minua, se satuttaisi kovemmin kuin jos hän olisi kertonut asiasta heti. Lisäksi kokisin hukkaavani 10 vuotta jotka ehkä olisin elänyt eri tavalla jos olisin tiennyt. Joko miehen kanssa tai ilman. Jos pysyisimme yhdessä olisi ainakin mahdollista selvittää pettämiseen johtaneet syyt, ja elää se 10 vuotta ehkä rakentavammin kuin jos en pettämisestä tietäisi.

Mieheni taas ei haluaisi tietää jos minä pettäisin häntä, näin ei ole käynyt mutta jos kävisi niin tiedän miten toimisin.

 

[Minä ja sinä]

Ensi kerran kun kuulin mieheni pettäneen, tuntui että maailma ja kaikki johon on elämänsä perustunut hajoaa.Lapset olivat pieniä Itkin varmaan päivän. Säilytin nenäliinan vielä pitkään. Seuraavana päivänä tuli viha ja päätin, että koskaan enää en itke miehen vuoksi. Enkä ole itkenyt.

On miehiä jotka pettävät kerran ja on miehiä joille se on tapa. Jälkimmäisestä lajikkeesta tulee hankkiutua eroon. Niin tein minäkin, toki vasta myöhemmin kun tämä tajusin "tapa" näkyi jääneen päälle.

Suhdetta on vaikea jatkaa pettämisen jälkeen jos ei ole tosi hyvä itsetunto. Pettäminen kalvaa suhdetta ja toista ei voi pakottaa huomioimaan, rakastamaan ja olemaan uskollinen jos se ei kuulu hänen perusominaisuuksiinsa.

Älkää tuhlatko elämäänne onnettomaan parisuhteeseen. Elämä on siihen liian kallisarvoinen. Tinkikää jostain vaatimuksestanne miehen suhteen ja keskittykää tärkeimpiin ominaisuuksiin. Jos jättää sukat lattialle mutta omaa lämpimän sydämen niin kumpi on tärkeämpi?

Minulla on tällä hetkellä uskollinen mies. Olen sen uskollisena naisena ansainnut. En voisi muuta suhdetta itselleni kuvitella.

 

[Moro]

Mun tyttöystävä kiukutteli eilen mulle onko ok jos käyn vähän pettämässä häntä? Hänenhän syy se on tietysti. Toinen käyttäytyy törkeästi niin sitten minäki käyttäydyn. Eikä edes tarvitse kertoa toiselle siitä, ettei kohtaa omia tekojaan oikeasti. Tietysti etten loukkaa häntä. Onhan se ihan oikein ettei toinen tiedä millainen ihminen oikeasti olen. Huorissa käymisestäkään en kerro ettei vaan harmistuisi ja menisi joulu pilalle.

 

[Perketti]

Miehelle kertomisesta: on hassua että täällä pauhataan ettei toiselle saa kertoa, toisen maailmaa ei saa särkeä. Pitää siis antaa elää valheessa. Minusta tämä on jokaisen oma päätös, ja luulisi että parisuhteessa olevat ovat asiasta keskustelleet. Eli ap, sinun pitää kunnioittaa miehesi ajatuksia pettämisestä - jos hän haluaisi tietää sinun tulee kertoa, jos ei sinun tulee jättää kertomatta.

Toiset ovat sellaisia jotka haluavat työntää päänsä puskaan eivätkä tietää pettämisestä, toiset taas haluaisivat ehdottomasti tietää jos heitä petetään. Vaikka sinä ap ajattelisit yhdellä tavalla, miehesi käsitys voi olla eri. Luulisi hänellä olevan käsitys onko mieluummin pimennossa vai tietääkö asiasta, koska häntä on jo aiemmin petetty. Jos ette jostain syystä ole asiasta keskustelleet, suosittelen pikimmiten selvittämään hänen kantansa. Niinpä saat tietää, kerrotko vai etkö.

Esimerkiksi minä olen sanonut miehelleni että ehdottomasti haluaisin tietää, en pidä mistään salailusta ja haluan tehdä omat päätökseni ja elää oman elämäni ilman valheita. Jos kuulisin 10vuoden päästä että mieheni on pettänyt minua, se satuttaisi kovemmin kuin jos hän olisi kertonut asiasta heti. Lisäksi kokisin hukkaavani 10 vuotta jotka ehkä olisin elänyt eri tavalla jos olisin tiennyt. Joko miehen kanssa tai ilman. Jos pysyisimme yhdessä olisi ainakin mahdollista selvittää pettämiseen johtaneet syyt, ja elää se 10 vuotta ehkä rakentavammin kuin jos en pettämisestä tietäisi.

Mieheni taas ei haluaisi tietää jos minä pettäisin häntä, näin ei ole käynyt mutta jos kävisi niin tiedän miten toimisin.

Edes yksi järkevä teksti.

 

[ai miten niin]

Edes yksi järkevä teksti.

Siis kysyä asiasta, että haluaisitko tietää olenko pettänyt sinua? Minkälaiset taunot näitä ohjeita oikein antaa?

 

[joulupukki31]

Entinen tyttöystäväni petti minua erään baari-illan jälkeen jonku satunnaisen miehen kanssa ja kertoi minulle siitä pari kuukautta tapahtuneen jälkeen. Jätin hänet samantien eikä mitkään selittelyt ja pahoittelut siinä auttaneet. Kannoin kamani vanhempien luokse seuraavan viikon aikana ja katkaisin kaikki välit eksääni. Hän yritti vielä soitella ja tekstitellä useiden kuukausien ajan minulle, mutta ikinä en antainut pettämistä anteeksi. olimme 6 vuotta yhdessä ja nainen hetkessä tuhosi elämäni. Onneksi oli hyviä ystäviä, duuni ja harrastuksia niin sai muuta ajateltavaa.

Tapahtuneesta on nyt kulunut n. 1.5 vuotta ja vieläkin on vaikea luottaa naisiin. Treffeillä olen käynyt ja tapaillutkin muutamia naisia, mutta paskat muistot tuosta tapahtuneesta ovat pilanneet uskoni naisiin. Ehkä tästä joskus toipuu ja uskoo, että luotettaviakin naisia on olemassa.

 

[joku]

Entinen tyttöystäväni petti minua erään baari-illan jälkeen jonku satunnaisen miehen kanssa ja kertoi minulle siitä pari kuukautta tapahtuneen jälkeen. Jätin hänet samantien eikä mitkään selittelyt ja pahoittelut siinä auttaneet. Kannoin kamani vanhempien luokse seuraavan viikon aikana ja katkaisin kaikki välit eksääni. Hän yritti vielä soitella ja tekstitellä useiden kuukausien ajan minulle, mutta ikinä en antainut pettämistä anteeksi. olimme 6 vuotta yhdessä ja nainen hetkessä tuhosi elämäni. Onneksi oli hyviä ystäviä, duuni ja harrastuksia niin sai muuta ajateltavaa.

Tapahtuneesta on nyt kulunut n. 1.5 vuotta ja vieläkin on vaikea luottaa naisiin. Treffeillä olen käynyt ja tapaillutkin muutamia naisia, mutta paskat muistot tuosta tapahtuneesta ovat pilanneet uskoni naisiin. Ehkä tästä joskus toipuu ja uskoo, että luotettaviakin naisia on olemassa.

Hmmm, uskon että pettämiseenkin on syy ja asioista pitäisi osata puhua. Mietin vain että oliko se kuuden vuoden hukkaan heittämisen arvoista. Ehkä oli ehkä ei.

 

[mistä huomaa..]

miun miehellä oli nuha, yhtääkkii vain sen nuha vaan oli ohitse, haihtui kuin pierun tuuleen, juu..
no tiesin sitten , että äijä oli paneskellut jonkun toisen muijan kaa, juuuuu kyllä tämä pitänee paikkaa pojat ja tytöt, että Nussimalla nuha lähtee!!

 

[Neitoperho]

Jos itse olisin miehesi housuissa, niin en haluaisi tietää pettämisestäsi, koska kadut sitä suuresti, eikä siinä varmastikaan ollut romanttisia tunteita mukana? Sen sijaan haluaisin kuulla, jos tekoni tai tekemättä jättämäni asiat tekisivät kumppanini onnettomaksi. Minusta tässä tilanteessa totuuden kertomisella ei saavuteta mitään positiivista. Puhu miehesi kanssa tunteistasi ja siitä, jos koet parisuhteesi epätyydyttäväksi. Kerro hänelle myös, ettei syy ole vain hänessä ja että tekisitte yhdessä töitä sen eteen, että molemmilla olisi hyvä olla. Jos koet hirveää syyllisyyden tuskaa pettämisestä, niin kokeile vaikkaa kirjoittaa miehellesi kirje, jossa kerrot asiasta ja pahoittelet tapahtumaa, sitten poltat sen. Se voisi symboloida asian unohtamista ja sitä, että jatkat elämässäsi eteenpäin ja annat itsellesi tekemäsi virheen anteeksi. Kukaan ei ole täydellinen.

 

[Perketti]

Jos itse olisin miehesi housuissa, niin en haluaisi tietää pettämisestäsi, koska kadut sitä suuresti, eikä siinä varmastikaan ollut romanttisia tunteita mukana? Sen sijaan haluaisin kuulla, jos tekoni tai tekemättä jättämäni asiat tekisivät kumppanini onnettomaksi. Minusta tässä tilanteessa totuuden kertomisella ei saavuteta mitään positiivista. Puhu miehesi kanssa tunteistasi ja siitä, jos koet parisuhteesi epätyydyttäväksi. Kerro hänelle myös, ettei syy ole vain hänessä ja että tekisitte yhdessä töitä sen eteen, että molemmilla olisi hyvä olla. Jos koet hirveää syyllisyyden tuskaa pettämisestä, niin kokeile vaikkaa kirjoittaa miehellesi kirje, jossa kerrot asiasta ja pahoittelet tapahtumaa, sitten poltat sen. Se voisi symboloida asian unohtamista ja sitä, että jatkat elämässäsi eteenpäin ja annat itsellesi tekemäsi virheen anteeksi. Kukaan ei ole täydellinen.

Oikeasti valehtelu on se ratkaisu? Oikeasti? Haluaisitko itse ihmissuhteen joka perustuu valheille? Jos miehesi pettää sua jonkun naisen kanssa niin olisiko muka oikeasti parempi ettet kuulisi siitä? Kiittäisitkö häntä jos kuulisit siitä 10 vuoden päästä? "kiitti kun valehtelit" Ihmiset on aivan sekaisin.

 

[Neitoperho]

Oikeasti valehtelu on se ratkaisu? Oikeasti? Haluaisitko itse ihmissuhteen joka perustuu valheille? Jos miehesi pettää sua jonkun naisen kanssa niin olisiko muka oikeasti parempi ettet kuulisi siitä? Kiittäisitkö häntä jos kuulisit siitä 10 vuoden päästä? "kiitti kun valehtelit" Ihmiset on aivan sekaisin.

Siitä tiedosta ei yksinkertaisesti olisi yhtään mitään hyötyä! Siitä ei tule muuta kuin paha mieli ja raskas taakka kantaa. Tuskin petetty osapuoli pystyy enää kunnolla luottamaan pettäjään, vaikka pettäjä sitä katuisikin. Paljon helpommalla pääsee, kun on vain hiljaa asiasta, valheessa elämistä tai ei. Itse pyrin aina joka asiassa rehellisyyteen, mutta sen nimissä joistakin asioista on vain hyvä olla hiljaa, jos niissä ei sen suurempaa tunnetta ollut mukana ja tapahtuma oli kertaluontoinen. Mutta kukin tyylillään!