O
Op991
Vieras
Terapeuttini on sanonutkin ja olen tämän itsekin tajunnut - olen aivan liian kiltti. Olen jostain syystä hakenut hyväksyntää miellyttämällä muita ja antamalla heille mitä he tarvitsevat, ottamatta tai vaatimatta mitään itselleni. Olen pelännyt että joku leimaa minut itsekkääksi jos vaadinkin itselleni jotain. Jos joku väittää että freudin teoria siitä että lapsuudessa tapahtuneet asiat vaikuttavat meihin koko elämän, olisi puppua, siihen sanon että painukoon hiiteen. Syntyessämme olemme kuin valkoinen kangas odottamassa väriä, jotain kuvaa, joka muodostuu elämän viedessä meitä eteenpäin. En katso asiaa niin mustavalkoisesti, että kiusaamiseni, hyväksikäyttöni ja kasvatukseni olisivat syy virheen takana mieheni käytöksen lisäksi, omien tunteideni sisään sulkemisen lisäksi, että joku näistä olisi yksin syyllinen. Terapeuttini sanoi fiksusti "joskus ihmiset ajautuu tilaan, jossa ei vaan enää järki toimi ja tunteet ottaa vallan". Jokaisella tietty yksilöllisesti mutta yleensä fiksuna ihmisenä vaikka itse sanonkin, ei kyllä järki pelannut silloin.
Mieheni käytös on osasyy siihen mikä minut ajoi tekemään jotain tällaista. Mutta miestäni en yksinään voi siitä syyttää. Ehkä antaisin itselleni helpommin anteeksi jos voisin syyttää menneisyyttäni, tai lopettaa syylisten etsimisen ja käsittää päivänselväksi että ihmiset eivät ole täydellisiä - jokainen tekee virheitä ja se oppiiko niistä - on ihmisestä itsestään kiinni.
Ystävälleni sanoin myös että olen katsonut maailmaa lapsuudesta 15-vuoteen ruusunpunaiset piilolinssit päässäni. Niin ettei niitä ole saanut pois. 15-vuoden jälkeen olen vaihtanut laseihin, joiden läpi katsominen vain oli kivaa. Nyt omaan kyvyn elää ilman näitä laseja ja koen olevani vahvempi ja parempi ihminen. Menneisyydestä huolimatta.
Mieheni käytös on osasyy siihen mikä minut ajoi tekemään jotain tällaista. Mutta miestäni en yksinään voi siitä syyttää. Ehkä antaisin itselleni helpommin anteeksi jos voisin syyttää menneisyyttäni, tai lopettaa syylisten etsimisen ja käsittää päivänselväksi että ihmiset eivät ole täydellisiä - jokainen tekee virheitä ja se oppiiko niistä - on ihmisestä itsestään kiinni.
Ystävälleni sanoin myös että olen katsonut maailmaa lapsuudesta 15-vuoteen ruusunpunaiset piilolinssit päässäni. Niin ettei niitä ole saanut pois. 15-vuoden jälkeen olen vaihtanut laseihin, joiden läpi katsominen vain oli kivaa. Nyt omaan kyvyn elää ilman näitä laseja ja koen olevani vahvempi ja parempi ihminen. Menneisyydestä huolimatta.