uskotko?

  • Viestiketjun aloittaja kubia
  • Ensimmäinen viesti
sadjhwt
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja ebyjsd:
Mutta periaatteessahan tuo vastaa kysymykseen miksi uskoa valheeseen.. Mitään yliluonnolliseen perustuvaa uskoahan tuo ei perustele.
Samalla tavalla kuin miksi ei saa tappaa. Luonnontiede ei voi antaa vastauksia moraalisiin ongelmiin, muu tiede voi. Myös uskonnolle voidaan löytää tieteelliset perusteet, riippumatta onko Jumala olemassa vai ei.
Voidaan löytää tieteelliset perusteet sille, että MIKSI ihmiset uskovat psykologian kautta, MITEN koko uskon prosessi lähtee filosofialla, mutta sitten tulee teologia ja ei järkeen perustuva tiede sekoittaa sopan yhdeksi valheelksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja safka:
Mun lapsi alotti seurakunnan kerhon ja ihanaa että kuulee myös siellä Jumalasta.
Me saimme vihdoin vietyä postiin eroa kirkosta kaavakkeen. Kohta saamme lapsemme et:n tunnille. Tähän asti olin ainut joka ei kuulunut kirkkoon.
musta oli järkyttävää kuulla mitä potaskaa ne syötti siellä iltapäiväkerhossa niille lapsille. no otin lapseni pois sieltä, enkä kuopustakaan vie.

nyt erosin kirkosta, mutta koululaiseni halusi jatkaa uskonnontunneilla, kun oli kerran JOUTUNUT sen aloittamaan. silloin kuuluimme kirkkoon vielä.

no, kai se sit on sivistävää tietää, mihin maailman ihmiset USKOVAT.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Minttuhirviö:
Jos tässä aletaan järjellä tätä elämää miettimään, niin huonosti siinä käy. Alusta loppuun pelkkää järjettömyyttä. Ja kaikki se mikä on "järjellistä" menettää järjellisyytensä siinä vaiheessa kun ajatellaan että kuoleman jälkeen ei ole mitään.
Tätä en ole ikinä ymmärtänyt. Miten elämän pituus vaikuttaa elämän järjellisyyteen tai nautittavuuteen? Tai se, että olemassa olisi ylempi olento käskemässä?
Nautittavuuteen ei ainakaan, mukavaahan täällä on ainaki toisinaan :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Lumo:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Lumo:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja safka:
Mun lapsi alotti seurakunnan kerhon ja ihanaa että kuulee myös siellä Jumalasta.
Me saimme vihdoin vietyä postiin eroa kirkosta kaavakkeen. Kohta saamme lapsemme et:n tunnille. Tähän asti olin ainut joka ei kuulunut kirkkoon.
Netinkin kautta pystyy kätevästi eroamaan.
Ei voi, jos erottaa alaikäisiä. Vain täysi-ikäiset voivat erota kirkosta. Tiesittekö muuten, että kirkossa olevat eivät voi valita et-tunteja? Kirkkoon kuulumattomat voivat taas valita uskontotunnit. Aikamoinen epäsuhta tässä.
Kyllähän vanhemmat pystyy alaikäisen lapsensa erottamaan :whistle:
Taisin kirjoittaa epäselvästi. Siis voivat erottaa, mutta eivät netin kautta. Netistä saa kyllä tulostettua lomakkeen, mutta se pitää sitten postittaa perinteisesti. Aikuiset voivat taas erota pelkän netin välityksellä.
Ahaa, ok :whistle:
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja stjwtwa:
Alkuperäinen kirjoittaja ölömölö:
Alkuperäinen kirjoittaja enhän:
Mä jotenkin ahdistun niitten puolesta jotka ei usko ja mä haluisin siitä tunteesta eroon!!! En oo vastuussa muista!!
No jo on ongelma! Mua taas uskovat ei häiritse niin kauan kun ne ei tuputa uskoaan mulle tai mun lapsille (Meillä kylläkin niin pieni koulu että siellä ei ole ET:tä |O ).
ET tunnit on PAKKO järjestää vaikka olisi vain yksi lapsi jolle sitä järjestetään (meidän tyttö joutui yhden vuoden istumaan yksin ET tunneilla).
Onko tuo sitten muuttunut? Minun nuoruudessani raja oli kolme henkilöä. Tosin kaikkien ei tarvinnut olla samanikäisiä, vaan siellä napotettiin me sisarukset keskenämme.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Minttuhirviö:
No onko se sitten niin kamalaa jos joku sen menee tekemään? Eihän sen pitäs niin merkityksellistä olla jos ei siihen usko? Joo ymmärrän kyllä oikeasti että ihmisillä on periaatteita.

Meille annettiin ennen synnytystä lomake jossa kysyttiin mm tuota asiaa ja joka palautettiin sairaalahenkilökunnalle. jos se sua niin huolettaa niin vothan siitä erikseen sanoa että niin ei saa tehdä.
No miltä se susta tuntuis jos sun lapselle EI tehtäis niin? Ja kyllä ihan periaatekin, että joutuisin sitten erikseen vaihtamaan nimeä ja erottamaan lapsen kirkosta (?) vaan jonkin asian vuoksi joka ei edes minun mitenkkän liity.
 
Alkuperäinen kirjoittaja sadjhwt:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja ebyjsd:
Mutta periaatteessahan tuo vastaa kysymykseen miksi uskoa valheeseen.. Mitään yliluonnolliseen perustuvaa uskoahan tuo ei perustele.
Samalla tavalla kuin miksi ei saa tappaa. Luonnontiede ei voi antaa vastauksia moraalisiin ongelmiin, muu tiede voi. Myös uskonnolle voidaan löytää tieteelliset perusteet, riippumatta onko Jumala olemassa vai ei.
Voidaan löytää tieteelliset perusteet sille, että MIKSI ihmiset uskovat psykologian kautta, MITEN koko uskon prosessi lähtee filosofialla, mutta sitten tulee teologia ja ei järkeen perustuva tiede sekoittaa sopan yhdeksi valheelksi.
tai toisinpäin.
 
Aivan kuten sanoin, rinnastettavissa moraalin tutkimiseen :) Tosin tutkimus on parhaillaan monitieteistä, kuten meemiteoria osoittaa. Itse pidän meemiteoriaa vielä kiistanalaisena, mutta on se ihan mielenkiintoinen.
 
astwrt5
Alkuperäinen kirjoittaja ölömölö:
Alkuperäinen kirjoittaja stjwtwa:
ET tunnit on PAKKO järjestää vaikka olisi vain yksi lapsi jolle sitä järjestetään (meidän tyttö joutui yhden vuoden istumaan yksin ET tunneilla).
HÄH? Meille ilmoitettiin että pitää olla vähintään 3 ennen kuin järjestävät! Mistäköhän löytyy asetus tms. johon voisin tutustua?
http://www.edu.fi/peruskoulu/uskonto/perusopetuslaki.pdf

Tämä on totta näemmä. Onneksi kuitenkin luulivat edes joutuvansa opettamaan vain meidän tyttöä sitten (kolme pitää olla).
 
Alkuperäinen kirjoittaja ölömölö:
Alkuperäinen kirjoittaja Minttuhirviö:
No onko se sitten niin kamalaa jos joku sen menee tekemään? Eihän sen pitäs niin merkityksellistä olla jos ei siihen usko? Joo ymmärrän kyllä oikeasti että ihmisillä on periaatteita.

Meille annettiin ennen synnytystä lomake jossa kysyttiin mm tuota asiaa ja joka palautettiin sairaalahenkilökunnalle. jos se sua niin huolettaa niin vothan siitä erikseen sanoa että niin ei saa tehdä.
No miltä se susta tuntuis jos sun lapselle EI tehtäis niin? Ja kyllä ihan periaatekin, että joutuisin sitten erikseen vaihtamaan nimeä ja erottamaan lapsen kirkosta (?) vaan jonkin asian vuoksi joka ei edes minun mitenkkän liity.

Jos mun lapselle ei tehtäisi hätäkastetta, ei se nyt maailman loppu olisi (vaikka saattaisihan lapsen kuolema itsessään sitä olla hetken ajan) koska eihän se sitä asiaa miksikään oleellisesti muuttaisi. Mun lapsi olisi kuollut, ja lapsi on aina Jumalan silmissä viaton ja puhdas. Hätäkasteella ja kasteella yleensä on merkitystä vain tässä ajassa, ei tuonpuoleisessa.
 
aerthq5
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja sadjhwt:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja ebyjsd:
Mutta periaatteessahan tuo vastaa kysymykseen miksi uskoa valheeseen.. Mitään yliluonnolliseen perustuvaa uskoahan tuo ei perustele.
Samalla tavalla kuin miksi ei saa tappaa. Luonnontiede ei voi antaa vastauksia moraalisiin ongelmiin, muu tiede voi. Myös uskonnolle voidaan löytää tieteelliset perusteet, riippumatta onko Jumala olemassa vai ei.
Voidaan löytää tieteelliset perusteet sille, että MIKSI ihmiset uskovat psykologian kautta, MITEN koko uskon prosessi lähtee filosofialla, mutta sitten tulee teologia ja ei järkeen perustuva tiede sekoittaa sopan yhdeksi valheelksi.
Aivan kuten sanoin, rinnastettavissa moraalin tutkimiseen :) Tosin tutkimus on parhaillaan monitieteistä, kuten meemiteoria osoittaa. Itse pidän meemiteoriaa vielä kiistanalaisena, mutta on se ihan mielenkiintoinen.
Millä tavalla kiistanalaisena?
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja aerthq5:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Aivan kuten sanoin, rinnastettavissa moraalin tutkimiseen :) Tosin tutkimus on parhaillaan monitieteistä, kuten meemiteoria osoittaa. Itse pidän meemiteoriaa vielä kiistanalaisena, mutta on se ihan mielenkiintoinen.
Millä tavalla kiistanalaisena?
Tietääkseni sillä on vielä ongelmia falsivoituvuuden kanssa, jollei tilanne ole muuttunut parin vuoden aikana. En ole jjurikaan tutkinut uusimpia artikkeleita asiasta.
 
tbj,tyi,r

Toki. Tätä en ikinä oikealla nimelläni allekirjoittaisi kun puhutaan tieteestä, mutta meemien suhteen... ei niitä niin vakavasti pidä ottaakkaan.. :) Vaikka teoria itsessään onkin ihan (teoriassa) käyttökelpoinen ja hauska.
 
voi itku suakin
Alkuperäinen kirjoittaja Kaffepaussi:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja safka:
Mun lapsi alotti seurakunnan kerhon ja ihanaa että kuulee myös siellä Jumalasta.
Me saimme vihdoin vietyä postiin eroa kirkosta kaavakkeen. Kohta saamme lapsemme et:n tunnille. Tähän asti olin ainut joka ei kuulunut kirkkoon.
musta oli järkyttävää kuulla mitä potaskaa ne syötti siellä iltapäiväkerhossa niille lapsille. no otin lapseni pois sieltä, enkä kuopustakaan vie.

nyt erosin kirkosta, mutta koululaiseni halusi jatkaa uskonnontunneilla, kun oli kerran JOUTUNUT sen aloittamaan. silloin kuuluimme kirkkoon vielä.

no, kai se sit on sivistävää tietää, mihin maailman ihmiset USKOVAT.
Luulisi sitä nyt tietävän mitä lapsille opetetaan jos srk:n kerhoon lapsensa vie. Turha siitä on järkyttyä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Minttuhirviö:
Jos mun lapselle ei tehtäisi hätäkastetta, ei se nyt maailman loppu olisi (vaikka saattaisihan lapsen kuolema itsessään sitä olla hetken ajan) koska eihän se sitä asiaa miksikään oleellisesti muuttaisi. Mun lapsi olisi kuollut, ja lapsi on aina Jumalan silmissä viaton ja puhdas. Hätäkasteella ja kasteella yleensä on merkitystä vain tässä ajassa, ei tuonpuoleisessa.
No joo en mäkään varmaan sitä ensimmäisenä tuossa tilanteessa miettisi. Mutta sä kysyit merkityksellisyydestä. Miksi muuten sitten ylipäätään hätäkastetaan?
 
No tarkkaan en kyllä osaa sanoa. Kasteessahan lapsi otetaan jumalan seurakunnan yhteyteen, joka toimii täällä maan päällä ja siis eihän sillä ole sitten enää merkitystä jos lapsi on kuollut. Kysykää joltai viisaammalta :snotty:
 
Tai miksi ylipäätään kastetaan?
 
Otetaan Jumalan seurakunnan yhteyteen. Mä tiedän/muistan aika vähän näistä sakramenteista ja niiden tarkoituksista :p

Mutta eihän uskomisen tarkoitus olekaan tiettyjen yksityiskohtien muistaminen vaan suurempi kokonaisuus.
 
Jos kasteella on merkitystä vain tässä ajassa, ei tuonpuoleisessa eli on vain ns. rituaali niin miksi kastaa?
 
jwrtsrtsrt
Eiköhän se ole nimenomaan katolisille tärkeä koska muuten lapsi menisi perisynnin vuoksi helvettiin..

There's an invisible man living in the sky who watches everything you do, every minute of every day. And the invisible man has a special list of ten things he does not want you to do. And if you do any of these ten things, he has a special place, full of fire and smoke and burning and torture and anguish, where he will send you to live and suffer and burn and choke and scream and cry forever and ever 'til the end of time!

But He loves you.

(George Carlin)
 
Yhteistyössä