Uskonnottomat tai muuten ev.lut. seurakuntaan kuulumattomat/toista uskontokuntaa edustavat: miltä tämä teistä kuulostaa?

Toi on kyllä kristinuskon opetusta, mutta uskonnontunneillahan sitä voisi ajatella tehtävänkin?

Ei kuuluta kirkkoon, lapset on olleet uskonnontunneilla, koska koulu on niin pieni että ei ole et-opetusta. Vaihtoehtona olisi hyppytunteja, lapset eivät itsekään halua sellaista.

Mun mielestä ei ole niinkään paha juttu, oppia tollaisia raamatunlukujakaan tai kristinuskon asioita, vaikka olisi pakanakin. Tietäähän sitten ainakin, mihin ei ainakaan usko ja osaa jopa perustella, miksi ei usko.
Koska on melko tyhmää sanoa vaan, että ei usko johonkin, tietämättä edes mistä on kyse?

Mulla on ollut se hyvä puoli, kun luin aikanani raamatun hyvin. Osaan sieltä löytää aina ne kohdat, miten voin perustella, miksi en usko. Aika harva uskovainenkaan osaa siteerata sitä kirjaansa niin hyvin kuin minä.

Tosin, eri tarkoituksessa.

 

no kaikkihan se pitäis sallia kun kerran uskossa on muutenhan sitä on vääränlainen.ja siis hyvä jos joku haluaa viedä lapsensa kirkkoon vaikka ei itse uskokaan,ihmettelen vaan että miks?jos lapsellensa opettaa ettei ole Jumalaa niin eikö silloin ole aika ristiriitaista viedä kuitenkin kirkkoon.

Mä en muuten opeta lapsilleni tuollaista...

 

^ kuten jo aiemmin sanoin, kyllä voisin viedä, siinä missä muihinkin rakennuksiin ja/tai pyhiin paikkoihin. Eihän se sitä tarkoita, että opettaisin lapselleni toisin. Miksi ei voisi käydä?

Oletko uskossa oleva kristitty?

 

Toi on kyllä kristinuskon opetusta, mutta uskonnontunneillahan sitä voisi ajatella tehtävänkin?

Ei kuuluta kirkkoon, lapset on olleet uskonnontunneilla, koska koulu on niin pieni että ei ole et-opetusta. Vaihtoehtona olisi hyppytunteja, lapset eivät itsekään halua sellaista.

Mun mielestä ei ole niinkään paha juttu, oppia tollaisia raamatunlukujakaan tai kristinuskon asioita, vaikka olisi pakanakin. Tietäähän sitten ainakin, mihin ei ainakaan usko ja osaa jopa perustella, miksi ei usko.
Koska on melko tyhmää sanoa vaan, että ei usko johonkin, tietämättä edes mistä on kyse?

Mulla on ollut se hyvä puoli, kun luin aikanani raamatun hyvin. Osaan sieltä löytää aina ne kohdat, miten voin perustella, miksi en usko. Aika harva uskovainenkaan osaa siteerata sitä kirjaansa niin hyvin kuin minä.

Tosin, eri tarkoituksessa.

Olen minäkin tehnyt niin, mutta olen kyllä lukenut muitakin pyhiä kirjoja ja tutustunut niihin. En usko että lapseni tarvitsevat siihen uskonnontunteja

 

no kaikkihan se pitäis sallia kun kerran uskossa on muutenhan sitä on vääränlainen.ja siis hyvä jos joku haluaa viedä lapsensa kirkkoon vaikka ei itse uskokaan,ihmettelen vaan että miks?jos lapsellensa opettaa ettei ole Jumalaa niin eikö silloin ole aika ristiriitaista viedä kuitenkin kirkkoon.

Toistan vielä kerran, että me käymme sukulaisten ja ystävien juhlissa. Samoin kuin he käyvät meidän juhlissa. En edelleenkään näe ristiriitaa siinä, kumpaankaan suuntaan. Voisin pahoittaa varmaan mieleni, jos joku läheinen olisi jäänyt vaikka lasten nimiäisistä pois, samoin kuin luulisin että jos me olisimme jääneet vaikka risiäisistä pois, olisi mieliä pahoitettu. Minusta voi kunnioittaa ja arvostaa toisen tapaa elää ja uskoa/olla uskomatta, vaikka itse ei ajattelekaan samalla tapaa.

Enkä edelleenkään ymmärrä sitä tekopyhyyttä, mutta en ole selitystäkään saanut.

 

Ai joo ja esikoinen 7v. päätti joulun tienoilla että hän uskoo maailmassa olevan 15 jumalaa, ei sen enempää - olisi kuulemma liikaa jos olisi enemmän Hindulaisuudesta oli kovin kiinnostunut.

 

Ei lapsen luottamusta opettajaan tarvitse murentaa leimaamalla uskonto saduiksi, vaan erinomainen tilaisuus kasvattaa lasta ymmärtämään ja suvaitsemaan, että ihmiset ajattelevat erilailla joistain asioista, maailmankatsomuksia on erilaisia ja monet suomalaiset ovat opettajan kanssa samaa mieltä.
Kuulostaa siltä, että opettaja lähinnä huolehtii siitä, jaksaako niin pieni lapsi sitä edestakaisin reissaamista. Koska tosiaan noi perususkontotunnit on melkosen yleissivistäviä.
Voisin väittää että ET:ssä opetus on yhtä monesti vastaavasti uskonnollisuuden tuomitsemista kuin perus ev.lut. opetuksessa uskonnottomuuden, joten metsään mennään taas mutta vaan eri suunnasta.

Mä haluan että lapseni päättää uskonnostaan ihan itse sen jälkeen kun on saanut tarpeeksi tietoa eri vaihtoehdoista ja kuulostaa sivistymättömältä toi lapsen uskonnottomuuden tynnyrissä kasvattaminen. Ei mielestäni kunnioita lapsen ihmisoikeuksia ja nimenomaan vakaumuksenvapautta. Onhan se vaikea uskoa, että se 7-v. osaisi joskus pärjätä omillaan, mutta tulee kyllä aivan varmasti valitsemaan itselleen omasta mielestään todennäköisimmän maailmanselityksen, itselleen sopivan puolison, asuinpaikan, ammatin jne ja vanhempien tulee kunnioittaa näitä ratkaisuja!!

 

Mun lapseni aloitti juuri ekaluokan alle 40 lapsen kyläkoulussa. Tiedustelimme hyvissä ajoin elämänkatsomustedon opetuksen mahdollisuutta, mutta kävi ilmi, ettei edes keskustan vajaa 200 oppilaan koulussa ole kai koskaan ollut moista ryhmää.

Lapseni on aika ujo ja jotenkin en halua häntä tällaisen asian takia eristää muista - täällä kun ei ilmeisesti asu kuin kristittyjä. Menkööt ev.lut-tunneille vaikka salaa toivonkin, että uskonto aineena poistuisi kouluista kokonaan. Sama elämänkatsomustieto kaikille, voihan siinä sivuuttaa uskonnotkin samalla - sen kuuluisan yleissivistyksen vuoksi.

Minulla ei ole mitään toisten uskoa vastaan ja luulen, että selviäisin hengissä vaikka lapsenikin joskus jonkun niistä valitsisivat. Mutta jotenkin koen uskonnon kovin yksityisenä ja intiiminä asiana, minusta valtionkirkko ja sitä myötä julkisten laitosten (usein tunnustuksellinen) uskonnonharjoitus on hieman sama kuin että joku menisi töihin ilman housuja. Huono vertaus, mutta tarkoitan sitä, että mielestäni kys. juttu vain on kovin henkilökohtainen, jokaisen oma asia.

 

^Ajattelitko, että ainoa tapa opettaa lapsille jotain uskonnoista on antaa koulun huolehtia siitä? Kyllä meillä keskustellaan niistä paljon kotonakin ja esikoisella on varmaan 7-vuotiaaksi melko hyvät perustiedot eri uskonnoista. Vakaumuksenvapaus lähtee minusta siitä, että valinnanvaraa todella on. En tiedä miksi yksi uskonto pitäisi nostaa muiden yläpuolelle.

 

Voisin väittää että ET:ssä opetus on yhtä monesti vastaavasti uskonnollisuuden tuomitsemista kuin perus ev.lut. opetuksessa uskonnottomuuden, joten metsään mennään taas mutta vaan eri suunnasta.

Onko sinulla jonkinlaista yleistä tietoa tai tutkimusta tuosta asiasta? En nimittäin koskaan ole tuollaiseen väitteeseen törmännyt, ja tunnen kuitenkin kymmeniä et-tunneilla olleita. Haluaisin todellakin tietää tuosta enemmän.

 

no kaikkihan se pitäis sallia kun kerran uskossa on muutenhan sitä on vääränlainen.ja siis hyvä jos joku haluaa viedä lapsensa kirkkoon vaikka ei itse uskokaan,ihmettelen vaan että miks?jos lapsellensa opettaa ettei ole Jumalaa niin eikö silloin ole aika ristiriitaista viedä kuitenkin kirkkoon.

Hmmmm. Minusta tuo sinun kysymys on ihan mielenkiintoinen pohtia. Onhan sekin tietysti yleissivistävää nähdä mitä siellä ihan oikeassa Jumalanpalveluksessa tehdään. Ja minusta nuo joulukirkot sun muut ovat nykyään suomalaista tapakulttuuria ja siihenkin on tärkeää tutustua. Paremmin siitä tapakulttuurista saa selkoa siellä kirkossa kuin uskonnon tunneilla. Itselleni kirkko on jotenkin rauhoittava paikka. En tosin sano olevani ateisti vaikken kirkkoon kuulukaan. Tämmöisille agnostikko-etsijöille ei vain ole sitä omaa paikkaa. Saikos tästä mitään selkoa?

Oma lapseni on vielä niin pieni, ettei näitä ole tarvinnut miettiä. Oma kokemukseni ET-opetuksesta on niin positiivinen, että haluaisin jo ihan siitä syystä lapseni ET-tunneille. Kristinuskoon voi tutustua muutenkin kuin uskonnon tunneilla.

 

Mä haluan että lapseni päättää uskonnostaan ihan itse sen jälkeen kun on saanut tarpeeksi tietoa eri vaihtoehdoista ja kuulostaa sivistymättömältä toi lapsen uskonnottomuuden tynnyrissä kasvattaminen.

Miten lapsesi saa tietoa eri vaihtoehdoista?

Meidän uskonnonopetukseen osallistumattomat lapset eivät todellakaan elä "uskonnottomuuden tynnyrissä ", vaan heille kerrotaan eri vaihtoehdoista ensin kotona, myöhemmin myös et-tunneilla. Se, että lapset eivät ole päiväkodissa istuneet kuuntelemassa kun ev.lut. kirkon pappi selittää että Jeesus rakastaa teitä kaikkia ja Jumala loi teidät ihaniksi lapsiksi (tai että he eivät istu uskonnon tunneilla koulussa) ei tarkoita sitä, että heiltä pimitettäisiin uskontojen olemassaolo tyystin.

 

Voisin väittää että ET:ssä opetus on yhtä monesti vastaavasti uskonnollisuuden tuomitsemista kuin perus ev.lut. opetuksessa uskonnottomuuden, joten metsään mennään taas mutta vaan eri suunnasta.

Onko sinulla jonkinlaista yleistä tietoa tai tutkimusta tuosta asiasta? En nimittäin koskaan ole tuollaiseen väitteeseen törmännyt, ja tunnen kuitenkin kymmeniä et-tunneilla olleita. Haluaisin todellakin tietää tuosta enemmän.

Minuakin kiinnostaa tuon väitteen alkuperä. Meidän lukiossa ET:tä opetti sama henkilö, joka opetti uskontoakin ja tämä henkilö oli pappi. Niillä tunneilla, joilla itse olen käynyt oppi enemmänkin suvaitsevaisuutta. Kristinuskostakin puhuttiin niin lempeästi.

 

Toi on kyllä kristinuskon opetusta, mutta uskonnontunneillahan sitä voisi ajatella tehtävänkin?

Ei kuuluta kirkkoon, lapset on olleet uskonnontunneilla, koska koulu on niin pieni että ei ole et-opetusta. Vaihtoehtona olisi hyppytunteja, lapset eivät itsekään halua sellaista.

Mun mielestä ei ole niinkään paha juttu, oppia tollaisia raamatunlukujakaan tai kristinuskon asioita, vaikka olisi pakanakin. Tietäähän sitten ainakin, mihin ei ainakaan usko ja osaa jopa perustella, miksi ei usko.
Koska on melko tyhmää sanoa vaan, että ei usko johonkin, tietämättä edes mistä on kyse?

Mulla on ollut se hyvä puoli, kun luin aikanani raamatun hyvin. Osaan sieltä löytää aina ne kohdat, miten voin perustella, miksi en usko. Aika harva uskovainenkaan osaa siteerata sitä kirjaansa niin hyvin kuin minä.

Tosin, eri tarkoituksessa.

Olen minäkin tehnyt niin, mutta olen kyllä lukenut muitakin pyhiä kirjoja ja tutustunut niihin. En usko että lapseni tarvitsevat siihen uskonnontunteja

Olen minäkin lukenut muitakin pyhiä kirjoituksia. Mahdollisimman monia, juuri siksi että tietäisin, mihin en usko. Mm. Koraani, Veda-kirjoitukset, I´ching, Kiinalainen kuolleitten kirja, Asatru, Thelema, Kabbala

 

En laittaisi lastani missään nimessä uskonnontunneille. ET on yleissivistää ja sielläkin käydään perusluterilaisuusjutut läpi. Itse olin uskonnontunneilla ekaluokan ja kyllä se ihan tunnustuksellista uskon harjoittamista oli ainakin meidän koulussa :snotty: Eri rukousten opettelua, virsien veisuuta ja sellaista.

 

En todellakaan lastani tuollaiseen opetukseen laittaisi.

Ja selitykseksi:
Ongelma ei ole mielestäni siinä mitä suunnitelman mukaan opetetaan, vaan siinä mitä jätetään opettamatta. Jos lapselle puhutaan vaan yhdestä uskonnosta ja sen opeista, niin eipä se kauheen selkeäksi tule että maailmassa on muitakin uskontoja jotka ovat yhtä "oikeassa".

Lisäksi asioiden esitystapa ja opettajan asenne vaikuttaa paljon siihen mikä mielikuva lapsella jää. Ei tuon ikäinen lapsi kauheasti kyseenalaista opettajan kertomaa, vaan jos kuulee koulussa että "´jumala kuulee rukoukset" niin ajattelee että näinhän asia on. Mielestäni oikeampi tapa opettaa olisi kertoa että maailmassa on erilaisia uskontoja, kertoa miten ne ovat levinneet historian saatossa sotien yms. mukana maasta toiseen, ja sitten vasta alkaa puhumaan mitä eri uskonnoissa oikein opetetaan.

Ainakin omassa lapsuudesani uskonnontunnilla kaikki kristinuskon jutut opetettiin totuuksina ja yläasteella vasta alettiin kertomaan että on olemassa muitakin uskontoja jotka uskovat kaikenlaisiin hassuihin asioihin.

Kaikista mieluiten näkisin että lasta ei uskonasioilla vielä tuossa iässä kiusattaisi. Niissä kuitenkin riittää pohdittavaa ja sulateltavaa sitten vanhemmallakin iällä.

 

no niinhän tässä ketjussa on myös väitetty(et tulee hihhuli)käypä vaikka lukemassa...

Jospa lainaisit kunnolla niin muut pysyisivät perillä kuka on kirjoittanut ja mitä.

Oletan että kirjoitat minusta. En ole mitään tuollaista väittänyt. Minusta tuli hihhuli. Se oli monen tekijän summa. Kävin päiväkerhossa, opin iltarukouksen, kävin uskonnon tunnilla, häissä ja hautajaisissa, minulla oli tunteikas rippileiri. Kaikki asiat veivät samaan suuntaan enkä osannut kyseenalaistaa asioita ennen kuin olin aikuinen.

En pelkää laittaa lapsiani uskonnon tunnille. Tuo argumentti kuulostaa vähän samalta kuin "et uskalla heittää opea kuminpalalla". Ei ole mistään uskalluksesta kysymys, vaan lapsen kasvattamisesta. Laita itse lapsesi et-tunnille, jos pelkästä uskalluksesta on kysymys.

 

Ap:nä miettisin asiaa vielä lapsen ja opettajan välisen suhteen kannalta. Ekalla luokalla uskontoa opettaa yleensä luokanopettaja eli sama, joka opettaa muitakin aineita. 7-vuotias on vielä pieni lapsi, jonka on usein vaikea hahmottaa, milloin pitää puhua totta ja milloin saa olla puhumatta. Ekaluokkalaiselle on tärkeää voida luottaa opettajaan ja siihen, että opettaja puhuu totta. Jos uskonnottoman tai johonkin toiseen uskontokuntaan kuuluvan perheen lapsi osallistuu koulussa evankelisluterilaisen uskonnon tunneille, on syytä miettiä, miten kotona halutaan lapsen uskovan. Tarkoitan tällä sitä, että jos kotona lapselle kerrotaan, että Jumalaa ei ole, Jumala ei luonut maailmaa, Aatami ja Eeva eivät olleet ensimmäiset ihmiset jne, lasta alkaa ihmetyttää, miksi opettaja väittää toista. Ja jos opettaja laskee palturia uskonnon tunnilla, miten lapsi voi olla varma, ettei opettaja huijaa muillakin tunneilla? Lapsi saattaa myös tunnilla tuoda esille kotona oppimansa näkökannat asioihin, jolloin - jos ei ole tässä suhteessa taitava opettaja - opettaja joutuu joko väittämään olevansa oikeassa tai näyttämään muillekin oppilaille olevansa väärässä. Pahimmassa tapauksessa opettaja alkaa tuntea ainakin jonkinlaista vastenmielisyyttä lasta kohtaan ja koska sama opettaja on muissakin oppiaineissa, lapsen ja opettajan välille voi syntyä sellainen jännite, joka haittaa lapsen koko koulunkäyntiä ja voi vaikuttaa vuosia siihen, miten lapsi suhtautuu koko koulunkäyntiin.

 

^ Keittiönoita, tätä samaa olen itse pohtinyt myös. En niinkään pelkää sitä, mitä muut lapset sanovat jos/kun esikoinen kulkee eri koulussa elämänkatsomustiedon tunneilla - lapseni osaa varmasti suhtautua siihen, onhan muissakin asioissa erilaisia tapoja. Joulun aikaan kävimme keskustelua siitä, miksi eskarissa sanottiin joulua Jeesuksen syntymäjuhlaksi ja miksi sitä kotona juhlitaan muista syistä - olisiko sama sitten edessä jatkuvasti uskonnontuntien myötä?

Olen saanut loistavia mielipiteitä ja argumentteja, luultavasti tulen siis pysymään kannassani ja pyydän lapselleni kuljetuksen et:n tunneille toiseen kouluun.

 

Ap:nä miettisin asiaa vielä lapsen ja opettajan välisen suhteen kannalta. Ekalla luokalla uskontoa opettaa yleensä luokanopettaja eli sama, joka opettaa muitakin aineita. 7-vuotias on vielä pieni lapsi, jonka on usein vaikea hahmottaa, milloin pitää puhua totta ja milloin saa olla puhumatta. Ekaluokkalaiselle on tärkeää voida luottaa opettajaan ja siihen, että opettaja puhuu totta. Jos uskonnottoman tai johonkin toiseen uskontokuntaan kuuluvan perheen lapsi osallistuu koulussa evankelisluterilaisen uskonnon tunneille, on syytä miettiä, miten kotona halutaan lapsen uskovan. Tarkoitan tällä sitä, että jos kotona lapselle kerrotaan, että Jumalaa ei ole, Jumala ei luonut maailmaa, Aatami ja Eeva eivät olleet ensimmäiset ihmiset jne, lasta alkaa ihmetyttää, miksi opettaja väittää toista. Ja jos opettaja laskee palturia uskonnon tunnilla, miten lapsi voi olla varma, ettei opettaja huijaa muillakin tunneilla? Lapsi saattaa myös tunnilla tuoda esille kotona oppimansa näkökannat asioihin, jolloin - jos ei ole tässä suhteessa taitava opettaja - opettaja joutuu joko väittämään olevansa oikeassa tai näyttämään muillekin oppilaille olevansa väärässä. Pahimmassa tapauksessa opettaja alkaa tuntea ainakin jonkinlaista vastenmielisyyttä lasta kohtaan ja koska sama opettaja on muissakin oppiaineissa, lapsen ja opettajan välille voi syntyä sellainen jännite, joka haittaa lapsen koko koulunkäyntiä ja voi vaikuttaa vuosia siihen, miten lapsi suhtautuu koko koulunkäyntiin.

Suuri peesi, sillä erotuksella että en kerro lapsilleni, että jumala ei tehnyt sitä tai tätä. Kerron, että emme usko tietyllä tavalla. Yritän välittää lapselleni mahdollisimman hyvin sen asian mikä suurimmalle osalle on erittäin epäselvää: Minulta puuttuu jumalusko.

En pidä eriyttävästä uskonnon opetuksesta. Kaikki samalle uskontotiedon tunnille on minun mielipiteeni. Siihen saakka tahdon että lapseni pysyy et-tunnilla.

 

Ja ongelmana ei ole se, ettenkö voisi asioita selittää esikoiselleni, minusta on mukavaa kertoa lapsilleni uskonnoista, tavoista ja perinteistä. En vain halua "todistaa opettajan olevan väärässä".

 

Tarkennan.

Opetan lapselleni kuinka olla hyvä ihminen ilman uskontoa. Ei lapselleni tarvitse kovin aikaisin kertoa jumalista mitään. Jos lapsi kysyy, vastaan ikään sopivalla tavalla. Jossain vaiheessa saatan aloittaa keskustelun itse. Aika näyttää. Lapseni on vielä nuori.

 

Ja ongelmana ei ole se, ettenkö voisi asioita selittää esikoiselleni, minusta on mukavaa kertoa lapsilleni uskonnoista, tavoista ja perinteistä. En vain halua "todistaa opettajan olevan väärässä".

Tämän tarve on paljon kiinni opettajasta. Jos luokanopettaja on itse uskonnoton tai johonkin ei-kristilliseen uskontokuntaan kuuluva, opettaja pystyy suhtautumaan paremmin siihen, että opetussuunnitelma sisältää uskomuksia, ei totuutta. Jos taas opettaja on kristitty ja ennenkaikkea jos hän on harras uskovainen, hänen on vaikeampi suhtautua asiaan objektiivisesti. Silloin hänelle opettamansa asia on totuus, ei uskomus.

 

Ap:nä miettisin asiaa vielä lapsen ja opettajan välisen suhteen kannalta. Ekalla luokalla uskontoa opettaa yleensä luokanopettaja eli sama, joka opettaa muitakin aineita. 7-vuotias on vielä pieni lapsi, jonka on usein vaikea hahmottaa, milloin pitää puhua totta ja milloin saa olla puhumatta. Ekaluokkalaiselle on tärkeää voida luottaa opettajaan ja siihen, että opettaja puhuu totta. Jos uskonnottoman tai johonkin toiseen uskontokuntaan kuuluvan perheen lapsi osallistuu koulussa evankelisluterilaisen uskonnon tunneille, on syytä miettiä, miten kotona halutaan lapsen uskovan. Tarkoitan tällä sitä, että jos kotona lapselle kerrotaan, että Jumalaa ei ole, Jumala ei luonut maailmaa, Aatami ja Eeva eivät olleet ensimmäiset ihmiset jne, lasta alkaa ihmetyttää, miksi opettaja väittää toista. Ja jos opettaja laskee palturia uskonnon tunnilla, miten lapsi voi olla varma, ettei opettaja huijaa muillakin tunneilla? Lapsi saattaa myös tunnilla tuoda esille kotona oppimansa näkökannat asioihin, jolloin - jos ei ole tässä suhteessa taitava opettaja - opettaja joutuu joko väittämään olevansa oikeassa tai näyttämään muillekin oppilaille olevansa väärässä. Pahimmassa tapauksessa opettaja alkaa tuntea ainakin jonkinlaista vastenmielisyyttä lasta kohtaan ja koska sama opettaja on muissakin oppiaineissa, lapsen ja opettajan välille voi syntyä sellainen jännite, joka haittaa lapsen koko koulunkäyntiä ja voi vaikuttaa vuosia siihen, miten lapsi suhtautuu koko koulunkäyntiin.

Totta. Omat lapseni ovat uskonnon tunneilla, mutta olen sanonut heille että vaikka ei kristinuskon tarinoita pidä ottaakaan totena, ne ovat vertauskuvallisia tarinoita. Ja että kaikissa uskonnoissa on, ja on ollut, ihan samanlaisia, vertauskuvallisia juttuja. Vanhasta sumerilaisesta Gilgamesh- eepoksesta löytyy myös tarina vedenpaisumuksesta. Tosin, paljon vanhemmalta ajalta kuin mitä se olisi Raamatun mukaan tapahtunut.

 

Ja ongelmana ei ole se, ettenkö voisi asioita selittää esikoiselleni, minusta on mukavaa kertoa lapsilleni uskonnoista, tavoista ja perinteistä. En vain halua "todistaa opettajan olevan väärässä".

Tämän tarve on paljon kiinni opettajasta. Jos luokanopettaja on itse uskonnoton tai johonkin ei-kristilliseen uskontokuntaan kuuluva, opettaja pystyy suhtautumaan paremmin siihen, että opetussuunnitelma sisältää uskomuksia, ei totuutta. Jos taas opettaja on kristitty ja ennenkaikkea jos hän on harras uskovainen, hänen on vaikeampi suhtautua asiaan objektiivisesti. Silloin hänelle opettamansa asia on totuus, ei uskomus.

Totta, mutta sitä on niin kovin vaikea tietää etukäteen Lyhentäisin lainausta, mutta hiiri on hieman rikki.