Uskaltaisitko raskautua 38-vuotiaana?

En haluaisi enää tuossa iässä pilata elämääni. Eri asia olisi joskus 50-60 vuotiaana jonkun nuoren naisen kanssa joka jaksaisi huolehtia lapsesta ja joiden kanssa voisi käydä leikkimässä kotia aina kun siltä tuntuu.

 

Eka lapsi tuli kun olin 35v ja toka kun olin 38v. Nyt olen 40v enkä enää lasta tässä iässä haluaisi. Jos kierukka pettäisi, niin en kuitenkaan aborttia tekisi, paitsi jos lapsi ei olisi terve.

 

Uskalsin 40-vuotiaana.

 

EN! Mun takaraja lisääntymiselle meni kohta 2v sitten, eli siis 30v.

 

Mutta kuinka moni 4 kymppinen välttämättä onnistuu raskautumaan uudestaan?
Ja monet vammaiset lapset päätyvät kylläkin laitoshoitoon. Ja osa hoidetaan kotona. Mutta nekin on jokaisen henkilökohtaisia valintoja.

Muoks. 85% down vauvoista jää kiinni raskausaikana. Ja ne loput sitten jää mm ultrissa huomaamatta.

No mieluummin sitä kai yrittää raskautua uudelleen, kuin synnyttää tarkoituksella vammaisen lapsen (jos ajoissa huomataan asia).
Riippuu tietysti miten hyvin raskautuu, ei se kaikilla iästä ole kiinni. Kyllä sä ainakin olet hyvä raskautumaan miehes kanssa, kun teillä on kolme lasta.. tuskin se kyky yhtäkkiä on kadonnu ja munat loppunu.

On kyllä Lunaticilla kovat arvot. Jotkut ihmiset ovat valmiita ottamaan vastaan vammaisenkin lapsen ja Suomessa on paljon vammaisten lasten yksinhuoltajia. Myös kaksivanhempisten perheissä elää ja kasvaa vammaisia lapsia. Lapsi voi vammautua myös synnytyksessä tai syntymän jälkeen. Jotkut vammat ilmenevät vasta 1-3 -vuotiaina (esim. etenevät sairaudet).

 

Olen 38-v. ja raskaana, lapsen syntyessä olen 39. Meillä on 1-vuotias nyt kotona. Kävin istukkabiopsiassa, mutta pelkän downin syndrooman takia en olisi raskautta keskeyttänyt. Sen sijaan väistämättä vastasyntyneisyyskaudella tai jo ennen sitä kuolemaan johtavan raskauden olisin keskeyttänyt, koska meillä on niin pieni lapsi jo kotona. MInusta riski saada vammainen lapsi ei tässä iässä ole vielä kovin suuri, noin 4-5 % luokkaa muistelen. Minä en pidä sitä isona riskinä. Muuten olen terve ja hyvinvoiva, joten ikä ei mielestäni muita riskejä tuo. Elämää ei voi suunnitella niin tarkasti etukäteen, että itse voisin lyödä etukäteen lukkoon, minä ikäisenä en enää halua/haluan lapsia. Oma äitini sai minut 46-vuotiaana.

Asian vierestä, oliko se istukkabiopsia kivulias? Ja tuliko siitä jotain vuotoja tms? Siinähän on ( tosin pieni ) keskenmenonriski.

Keskenmenoriski on 0,5%. Minusta istukkabiopsia oli kivulias, jännityksen takia. Vuotoja tai mitään muitakaan oireita ei tullut. Tulos oli kromosomeiltaan terve lapsi. Kaikki sairaudethan eivät istukkabiopsiassa näy, vain kromosomipoikkeavuudet.

 

Jus sen ikäisenä tein lapsen, ei tehty lapsivesipunktiota. Eli kyllä uskalsin ja en välittänyt onko vammainen vai ei koska halusin lapsen. Kaksikymppinenkin voi saada vammaisen lapsen.

PS: Sain terveen vauvan

 

Olen saanut kaksi nuorimmaista 38 ja 40 v. Ja lapsivesitutkimuksissa kävin kumpaisenkin kohdalla. Vaikeasti vammaista en olisi synnyttänyt.

 

No jos lapsen haluaa, ei ole väliä on ko 20, 30 vai jopa 40. Monilta on mennyt kesken, lapsi kuollut synnytyksessä tai vaikka taaperoiässä. Jos ei uskalla ottaa riskiä, ei voi mitään saavuttaakaan.

Ei äidin ikä ole este!

 

Uskaltaisin.

 

On kyllä Lunaticilla kovat arvot. Jotkut ihmiset ovat valmiita ottamaan vastaan vammaisenkin lapsen ja Suomessa on paljon vammaisten lasten yksinhuoltajia. Myös kaksivanhempisten perheissä elää ja kasvaa vammaisia lapsia. Lapsi voi vammautua myös synnytyksessä tai syntymän jälkeen. Jotkut vammat ilmenevät vasta 1-3 -vuotiaina (esim. etenevät sairaudet).

Joo no minä en ainakaan synnyttäisi vammasta lasta, jos sen voisi estää.
Ei se vammasen elämä mitään herkkua ole sille itselleenkään.
Sille ei sitten mitään voi jos vammautuu myöhemmin.

 

Joo, sain esikoisenkin vasta 30-vuotiaana.

 

Uskaltaisin. Ja aion yrittää, ellei sitä ennen ole onnistunut tai käynyt selväksi, ettei meille lapsia enempää suoda (toinen torvi poissa, toinen arpeutunut ).
Tuttavani sai lapsen 46 vuotiaana. Hyvin on mennyt heillä. Raskausmyrkytys tuli lopussa. Saattoi toki ikä vaikuttaa, mutta tuleehan noita nuorillekin.

Itse varmaan lopettelisin yrittämisen ja toivomisen neljänkympin jälkeen. Luulisin.

 

Uskalsin ja terve lapsi. Ei mitään ongelmia minkään suhteen.

 

Ei se vammasen elämä mitään herkkua ole sille itselleenkään.

Mistä sinä sen tiedät?
Moneltako vammaiselta olet asiaa kysynyt?

Kysyy vammaisten, onnellisten ja elämäänsä tyytyväisten aikuisten hoitolaitoksessa vuosia työskennellyt:wave:

 

Uskaltaisin mutta pakko kertoa, kun tässä on käynyt niin, että sanoin aina et lapset teen alle kolmekymppisenä. No, lapsi tuli meille kun olin 31 ja toinen kun olin 34. Rajaksi olin 31 vuotiaana vetäny 35 mutta nyt mun mielestä se raja voisi olla tuo 40 =) Koskaan ei kannata sanoa ei koskaan...

 

Voisin uskaltaakkin, mutta kyllä meille nää kolme kullannuppua riittää

 

Tottakai, miksi en ??

Riskit raskauden suhteen kasvavat mitä enemmän tulee ikää.

Silti suurin osa vammaisista lapsista syntyy nuoremmille äideille! Tilastoja voi lukea millä tavalla vaan!

ihan perstuntumalta veikkasiin,et suurin osa yleensäkin lapsista syntyy nuoremmille äideille...??ainakin vielä toistaiseksi

 

Hah, hupaisa kysymys. Olen synnyttänyt esikoisen 37 ja tän kuopuksen 39-vuotiaana. Kaksi täysin tervettä ja ihanaa lasta. Missään vaiheessa odotusta ei tarvinnut edes miettiä että jokin voisi olla hullusti. Raskausaikana vähän verenpainetta, ei muuta ongelmaa. Sen sijaan lähes kymmenen vuotta nuoremmalla ystävälläni oli kaikki mahdolliset häikät.

 

Mistä sinä sen tiedät?
Moneltako vammaiselta olet asiaa kysynyt?

Kysyy vammaisten, onnellisten ja elämäänsä tyytyväisten aikuisten hoitolaitoksessa vuosia työskennellyt:wave:

No eräs ystäväni on vammanen, ja juuri pari viikkoa sitten tokaisi että vihaa omaa kehoaan.. että kunpa ei olisi syntynyt siihen. Sairastelee kokoajan, on syöpää, munuaiset viottunu -ne pitää poistaa seuraavaksi, sydän reistaa, kokoajan joutuu ramppaamaan hoidoissa tai kotona laittamaan letkulla myrkkyjä sisäänsä. Kaikenlisäksi aivot toimii, mutta muut ihmiset kyttäävät ja pitävät idioottina. Ystävän sisällä menee johtoja, jotka pitää elämää yllä.. kiva jos sellanen johto menee tukkoon tai irtoaa. Ja minä en ees tiedä puoliakaan mitä joutuu kestämään, ei kerro vaivoistaan.

En usko että se muilla vammasilla sen ihanampaa on.. tietysti jos on kehitysvammanen, ni siinä on se etu ettei välttämästtä tajua mistään mitään.

:wave: Sori H jos kerroin väärin nuo sun vaivat. Siinä tuskin oli kaikki edes. :|

 

En usko että se muilla vammasilla sen ihanampaa on.. tietysti jos on kehitysvammanen, ni siinä on se etu ettei välttämästtä tajua mistään mitään.

Riippuu vamman laadusta, hyvä ystävä:hug:

Vammojahan on monen laatuisia ja monen laajuisia, niinku varmaan tajuat.

Mulla on näkövamma, suht lievä mut ilman apuvälineitä en pärjää.
Kuitenki mulla on ihana elämä, enkä vaihtais pois!

 

Aikomus olisi jos vaan lapsia siunaantuu. Onhan siihen aikaa vielä 15 vuotta, mutta iltatähdet haluaisin sitten joskus

 

Mietin vain kun kuulin joulunaikaan ilouutisia kahdeltakin taholta :saint:

Muoks. Laitan tähän lisäkysymyksen. Entäs jos paljastuisi että odottottaisit vammaista lasta ( riskihän kasvaa iän myötä ). Pitäisitkö lapsen? Oletetaan siis että mahdollisesti uusia raskauksia ei enään tulisi?

Olin nelikymppinen saadessani kuopukseni, lapsia siis kolmella vuosikymmenellä. Eipä ole ollut ongelmia. Mukava kun reipas murkkupoika vielä kotona auttamassa ja kantelemassa painavimpia.
Odotin vielä kaksosia joka paljastui kun toinen tuli v9 pois.

Heh, meilläkin tulossa lapset kolmelle vuosikymmenelle. Ja tosiaan, ei tällaisen melkein 40v hedelmällisyys välttämättä vielä ole kärsinyt - kun poistettiin hormonikierukka (ei ollut 7v menkkoja lainkaan), siitä 4 viikkoa tuli menkat - sitten olinkin jo raskaana, eli la 10kk kierukan poistosta....

Poiketen aikaisemmista, kävin np-ultran ja veriseulan, istukkabiopsiaan en halunnut vaik iän perusteella olisin sen saanut, vaikka seula negatiivinen. Toki noita riskejä tuli mietittyä vielä enemmän kuin nuorempana, mutta ei ne vielä niin valtavat ole...

 

On kyllä Lunaticilla kovat arvot. Jotkut ihmiset ovat valmiita ottamaan vastaan vammaisenkin lapsen ja Suomessa on paljon vammaisten lasten yksinhuoltajia. Myös kaksivanhempisten perheissä elää ja kasvaa vammaisia lapsia. Lapsi voi vammautua myös synnytyksessä tai syntymän jälkeen. Jotkut vammat ilmenevät vasta 1-3 -vuotiaina (esim. etenevät sairaudet).

Joo no minä en ainakaan synnyttäisi vammasta lasta, jos sen voisi estää.
Ei se vammasen elämä mitään herkkua ole sille itselleenkään.
Sille ei sitten mitään voi jos vammautuu myöhemmin.

Kirjoitat aika yleistäen,vaikka kirjoitat vain omia mielipiteitäsi. Tuolla aiemmin kirjoitit, että jos vammainen on tulossa, niin pois vaan ja uutta tilalle. Kaikki ihmiset eivät ajattele tuohon tyyliin. Joidenkin ihmisten mielestä vammaisen ihmisen elämä voi olla ihmisarvoista ja hyvää elämää. Elämää sisältyy valitettavasti myös kärsimystä, myös fyysisesti terveillä. Monet fyysisesti sairaatkin elävät ihan täyttä elämää. Joillekin vammaisille elämä on ihan herkkua. Joillekin ei-vammaisille täyttä kärsimystä. Noh, ei kuulu aiheeseen tämä täysin, mutta aika kovat arvot sinulla kyllä on ja aika yleistäen omia mielipiteitäsi lauot. Meillä on vaikeasti vammainen, hyvin iloisen ja onnellisen oloinen tyttö.

 

No jos masennusta on, ei silloin pidäkään raskautua.

Missä tässä masennuksesta puhuttiin?

Mutta jos otetaan aihe puheeksi, niin mitä luulet moniko raskautunut päätyisi aborttiin jos LAKI vaatisi että masentuneilta kiellettäisiin lapsen saaminen? Saattaisi olla yllättävän suuri tuo luku.

Entäs JOS masentuu raskausaikana? Tai lapsen synnyttyä?

Joillekin masentuneille raskaus saattaa ollla se tie ulos masennuksesta.