Uniongelmista

[ja -koulusta]

Vauvani on nyt 8 kk. N. 2 kk yöt ovat olleet enemmän tai vähemmän risaisia, parhaimmillaan herätyksiä on 3, pahimmillaan en pysy laskuissa. Vauva alkaa itkeä usein jo pian nukkumaanmenon jälkeen, joka itsessään sujuu ihan hyvin. Itku on sellaista yhtäkkistä, mutta usein vaimenee melkein jokelteluksi, loppuu, ja alkaa taas uudestaan. Usein sitten kiihtyy. Aina ei ole hereillä. Useinmiten auttaa, kun tutin laittaa suuhun ja sivelee selästä. Nyt vauva on tosin yhä useammin alkanut huutaa myös tutti suussa, jolloin auttaa pepun rytmikäs taputtelu.

Yösyönnit vauva lopetti helposti - kokeiltu on, ei edes halua syödä.

Joskus päiväunille laitettaessakin on alkanut olla samaa, ja vauva saattaa väkisin mennä sängyn jalkopäähän ja katsella olohuoneen suuntaan. Tästä olen päätellyt, että nuo huudot ovat enemmänkin tarkastelua. Vauva haluaa, että tulemme paikalle ja taputamme.

Nyt neuvolalääkäri sanoi, että meidän olisi hyvä vähentää näitäkin apukeinoja ja harkita pehmeää unikoulua. Ongelmani on, etten todellakaan tiedä, millaista itkua voi hetken kuunnella ja milloin hätä on ns. todellinen. Kuinka kauan kannattaa odottaa jne.? Tiedän, että täälläkin on ihmisiä, jotka ovat toteuttaneet ohjattua unikoulua - olisin kiitollinen neuvoista. Mehän siis toimimme jo nyt niin kuin tassutteluissa neuvotaan - mutta vauva vaan heräilee vaatimaan tassuttelua ja tutittelua.

Alan olla aika väsynyt enkä oikein usko, että ihme tapahtuisi ja vauva itsestään lopettaisi huutonsa.

 

[väsynyt äiti]

Miten se unikoulu käytännössä siis menisi? Kun meillä ihan sama juttu, mutten ole kuullutkaan mistään unikouluista!

Meillä 10 kk ikäinen poika nukkui 3-8 kk iässä yönsä tosi hyvin. Meni kiltisti nukkumaan ja heräsi iloisena aamulla. Sama toimii tavallaan vieläkin - tosin nukkumaan meneminen on vaikeampaa, kun ei millään ilmeisesti malttaisi. Poika "huhuilee" sängystä, välillä saattaa itkeä, seisoo pinnoja vasten, heittää tuttia laidan yli ja hymyilee koko naaman leveydeltä kun sitten jossain vaiheessa menet laittamaan pitkälleen ja tuttia suuhun. Mutta nukahtaa kyllä ilman isompia huutoja ja herää iloisena aamuisin.

Vaan ne yöt, nyt on pari kuukautta heräilty vähintään pari kertaa yössä, keskimäärin 3-4 kertaa ja pahimmillaan paljon enemmän. Itku alkaa voimakkaana ja minusta ainakin tuntuu, että lapsi on ihan unessa. Meillä kanssa ensimmäinen juttu on laittaa tutti suuhun ja silitellä tai taputella. Joskus auttaa, usein ei. Huuto voi lakata hetkeksi ja alkaa taas minuutin päästä uudestaan. Jatkuu myös tutti suussa.

Välillä tuntuu, että poika pitää herätellä, jotta hänet saa rauhoittumaan. Mutta kun hän oikein todella herää, ei itku sitten lopukaan helposti. Ainoat keinot tähän mennessä on olleet syli, maito- tai vesipullo, tai viereen sänkyyn ottaminen. Usein vasta yhdistelmä näistä toimii.

Vaikka sitä kuinka ajattelee, ettei saisi ottaa viereen tai tarjoilla yöllä maitoa, mitä sitä muutakaan voi tehdä, kun vaikka 5:n kerran raahaudut sängystä ja yrität silmät ristissä rauhoittaa täysillä huutavaa lasta. Ei sitä jaksa joka yö. Olen jo alkanut huomata, että jokaöinen rikkonainen uni alkaa viedä mehuja ja flunssakin kiusaa koko ajan.

Mikä neuvoksi? Onko uuden opettelu tosiaan näin rankkaa lapsen psyykelle? Tv meillä oli koemielessä vajaan viikon melkein kokonaan kiinni - ei vaikutusta.

 

[alkuperäinenkirjoittaja]

Unikoulut ovat hyvin erilaisia. Laita vaikka nettiin hakusana "unikoulu" ja löydät tietoa. HUS:n sivuilla ihan hyviä vinkkejä tassuttelusta. Tilanteenne kuulostaa tutulta Väsynyt äiti. Ehkä tämä sitten on eroahdistusta, johon auttaa vain aika ja ymmärrys.

Televisiota meillä ei ole katseltu koskaan (silloin kun vauva on hereillä) ja muutenkin elämä on rauhallista.