Mielestäni on hyvä antaa lapselle jo vauvana unilelu, sillä jotkut lapset kiintyvät leluunsa niin paljon, että siitä on heille paljon hyötyä noin yhden vuoden tienoilla. Ensimmäisen vuoden aikana lapsi alkaa kokemaan pettymystä kun äiti ei ole aina paikalla, lelu auttaa lasta hallitsemaan eron aiheuttamaa tuskaa. Silloin lelusta käytetään nimitystä siirtymäobjekti. Lapselle alkaa muotoutua kyky käyttää objektia noin puolen vuoden iässä. Siirtymäobjektin käyttö on osoitus lapsen kyvystä käyttää mielikuvitustaan ja tärkeä askel tunne-elämän ja älyn kehityksessä.
Nukkumaanmeno on tavallisin tilanne, joka tuntuu lapsesta eroamiselta, silloin hän joutuu oman itsensä varaan. Tällöin unilelu edustaa yhteyttä hoitajaan. Toinen vastaava tilanne on hoitoon meno.
Joillakin lapsilla, kellä olisi eniten tarvetta käyttää siirtymäobjektia, ei ole välttämättä kykyä käyttää sitä. Lapsella tulee olla tarpeeksi turvallinen varhaisen vuorovaikutuksen kokemus, jotta hän osaa sijoittaa tunteita nalleen tai riepuun.
Myöhemmin kasvaessaan lapsi voi käsitellä eroa leikeissä ja objektin tarve vähenee luonnostaan.
Aikuinen ei voi oikein valita, mitä lapsi käyttää siirtymäobjektinaan,( tai käyttääkö ollenkaan), mutta jos hänellä on sellainen, aikuisen täytyisi arvostaa sitä. Vaikka lelu olisi likainen, sitä ei ehkä kannata pestä, koska se ei ole enää sama lapselle.
Siirtymäobjekti on lapselle yleensä elinikäinen, koska tunteet joita siihen on sijoitettu, ovat niin tärkeitä.
Teksti oli asiantuntijoiden sanomaa 8/2005 vauvalehdestä. Nyt itse kirjoitin tiivistettynä täysin omin sanoin.