Uni ja huuto

Ahdistaa kun lastani "kiusaan". Yritän opettaa hänet nukkumaan omaan sänkyyn ja kahtena iltana on ollut sellainen 15min huutokonsertti että itsekin itken. Mutta nyt olen päättänyt! Tissiä saa kyllä mutta se nautitaan sohvalla. Yöllä vielä herätään pari kertaa ja kerran saa yötissiä.

Tähän asti (7kk)ollaan nukahdettu äidin tissille tai viereen. Mikä on ollutkaan kauniimpaa kuin unta hakeva lapsi vieressä tuhisemassa. Usein nukahtamisen jälkeen herää tunnin päästää huutamaan, mut rauhoittuu tutilla ja silityksellä.

Olisi varmaan pitänyt opettaa aikaisemmin nukahtamaan omin avuin.
 
anli
Kyllä vauveli oppii itsekin nukahtamaan ajan kanssa. Itse annoin neidillemme rintaa öisin noin kymmenkuiseksi (kerran yössä), sitten jätti itse sen pois. Iltaisin tyttö nukahti rintaan vuoden ikäiseksi, sitten jätti sen itse pois. Yritin minäkin sitä unikouluhommaa, mutta itsestäni se tuntui pahalle huudattaa lasta, joten jätin sikseen. Tyttö on nyt 1.5 v ja hyvin nukkuu omassa sängyssään, iltaisin nukahtaa sinne unilelunsa kanssa.
 
Jumbo
Meillä tyttö söi 9kk tissiä, myös yöllä. Lopetin tissin syöttämisen kokonaan ja pehmeäksi laskuksi annoin korviketta pullosta myös yöllä kerran. Lopulta jätin yö-syötön kokonaan pois. Rupesi nukkumaan vähän pitempiä jaksoja jopa 4h kerralla. Lopulta siirsin neidin veljensä kanssa samaan huoneeseen ja yllätys yllätys nyt nukkuu koko yön putkeen heräämättä. Molemmat lapset nukkuu tosi hyvin (velikin heräsi joskus satunnaisesti aiemmin) nyt heräävät aamulla pirteinä yhtä aikaa ja menevät nukkumaan yhtä aikaa illalla. Osa syy tytön heräilyyn oli mieheni kuorsaaminen, joka ei nyt haittaa kun kaikki nukkuu omissa huoneissaan, paitsi minua joka, on asia erikseen... Tyttö täyttää elokuussa 1-vuotta, olisi kannattanut jo aiemmin laittaa nukkumaan eri huoneeseen.
 

Yhteistyössä