Ulkomaille muuttaneet, hoi!

  • Viestiketjun aloittaja kiinnostaa!!
  • Ensimmäinen viesti
kiinnostaa!!
Te suomalaiset, jotka olette muuttaneet ulkomaille asumaan, muutitteko oman tai puolison työn vuoksi, "huvikseen" vai miksi? Ja minne muutitte, eli missä asutte? Ja miten elämä lähti käyntiin uudessa maassa?
 
"Lontoon kukkuja"
Me ollaan asuttu Lontoossa vuodesta 99. Alku tietty oli hankalaa ja siihen menee aikaa etta tuntee olevansa 'kotona'
Muutettiin miehen tyon takia tai siis koska han on ulkomaalainen niin taala oli huomattavasti helpompi aloittaa tyoelamakuin suomessa.
 
"Huvikseen" muutimme Espanjaan Valenciaan viime heinäkuun alussa. On ihanaa ja tarkoituksena on etsiä töitä ja jäädä Espanjaan. Todennäköisesti joudumme muuttamaan töiden perässä Madridiin tai Barcelonaan, mutta huomattavasti parempia nekin ovat kuin Suomi, sinne ei ole mitään kiinnostusta palata.
 
rtee
Huvikseen muutin Saksaan opiskelemaan. Sopeutuminen oli yllättävän helppoa, varmaan koska kulttuuri on hyvin samanlainen suomalaisen kulttuurin kanssa. Vaikeuksiakin tietysti oli aluksi, mutta tykkäsin hirveästi. Nyt olen asunut taas vuoden Suomessa ja pyrkimyksenä oisi muuttaa lopullisesti ulkomaille.
 
"-p-"
muutin aikoinaan väikkärin tekoon pohjois-englantiin. käytännönasiat oli hankalia hoidettavia, mutta onneksi niihin sai apua sikäläisestä yliopistosta (britit osaavat olla uskomattoman byrokraattisia ja vanhanaikaisia näissä asioissa). kotiutuminen muuten tapahtui noin sekunnissa, ja viihdyin ihan älyttömän hyvin. nyt olen asunut hetken taas suomessa, mutta palaan heti takaisin britteihin, kunhan vauva hieman kasvaa.
 
"puddighinu"
Ensin opiskelujen takia espanjaan (1v), sieltä Englantiin (3v), ja sitten "miehen perässä" italiaan (nyt 5v). Ottaahan se aikansa aina maata vaihtaessa että tottuu kyseisen maan kuvioihin. Englannissa asiat hoitui huomattavasti helpommin kuin täällä saapasmaassa, ja oma-aloitteisuuttahan se vaatii että löytää työtä, omat kaveripiirit jne. Sama asiahan se on toisaalta suomessakin muuttaessa asuinpaikkakunnalta toiselle.
Aina välillä tekee mieli muuttaa takaisin suomeen, mutta se menee aika äkkiä sitten kanssa ohi.
 
[QUOTE="puddighinu";23263884]ja Ruttikselle suosittelen Madridia, aivan ihana kaupunki, ja helppo asua ja liikkua.[/QUOTE]

Puuttuu meri.
On meiltä täältäkin rantsuun parikymmentä kilometriä, mutta ilmasto on ihan erilainen kuin sisämaassa. Vaan katsotaan miten käy, en mä Madridiakaan mitenkään huonona paikkana pidä :)
 
Vive la France
Ollaan viettämässä "välivuotta" Etelä-Ranskassa, rannikolla, teen kyllä töitä täältä käsin Suomeen, joten ei ole tarvinnut hirveästi mitään käytännön asioita hoitaa. Sopeutuminen on ollut hyvin helppoa, tämä tuntuu jo kodilta ja ollaan jopa mietitty tänne muuttamista, mutta kesällä kuitenkin palataan Suomeen. Nuorempana lähdin yksin Italiaan, jossa vierähti miltei yhdeksän vuotta, au pair-hommia ensin, sitten opiskelua ja töitä vuorotellen. Siellä niitä käytännön asioita tuli sitten vastaan kasapäin eikä aina ollut helppoa, mutta siihen kyllä tottui, että asiat eivät hoidu välttämättä niin nopeasti ja vaivattomasti kuin Suomessa. Poliisiasemalla vierähti helposti koko aamupäivä oleskelulupa-asioissa jne. Muutin siis sinne ennen kuin Suomi oli EU:n jäsen. Kyllä moni asia helpottui, kun Suomi siihen liittyi, ehdin vielä sen jälkeen asua Italiassa kolmisen vuotta, joten huomasin kyllä eron. Sitten taas Suomeen palattuani en meinannut uskoa todeksi, miten helppoa eräiden asioiden hoitaminen oli, sen, että veroasioita voi hoitaa puhelimitse ja verokortin sai yhdellä puhelinsoitolla! Sopeutuminen takaisin Suomeen pitkän ajan jälkeen vei silti aikansa. Mutta elämänkokemuksia on kertynyt mukavasti!
 
Vive la France
[QUOTE="puddighinu";23263884]ja Ruttikselle suosittelen Madridia, aivan ihana kaupunki, ja helppo asua ja liikkua.[/QUOTE]

Kiitos vinkistä! Voi olla, että käymme vielä Espanjassa täältä Ranskasta käsin ennen Suomeen paluuta - kun kerran ollaan nyt "niin lähellä"..
 
Ulkomaille lähtö kiinnostaa täälläkin,lähinnä espanja. Vauva syntyy toukokuussa ja syksyllä ajateltiin lähteä. Mies on reissutöissä ja mulle ulkomaan jakso olisi lähinnä sapattivapaa vauvan kanssa. Joutuisin olemaan yksin n.6 viikon jakson kerrallaan ihan kuten suomessakin ja suunnitelmissa olisi kuluttaa aikaa esim kielen opiskeluun. Joten kaikki espanjan kokemukset kiinnostaa mm.järjestelyt,sopeutuminen..
 

Yhteistyössä