Tyttöystävällä syömishäiriö, neuvoja ja kokemuksia kaivataan!!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja niklas84
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
N

niklas84

Vieras
Olen seurustellut tyttöystäväni (23v) kanssa nyt noin vajaa vuoden. Hän on oikein ihana ja viehättävä nuori nainen. Tavatessamme hän oli hoikka,nyt viimeisten kuukausien aikana lihonnut. Ei hän vieläkään ylipainoinen ole, painoa kuitenkin kertynyt varmaan 10kg lisää huolimatta kuinka vaikuttaa syövän tosi niukasti ja liikkuu säännöllisesti. Välillä olen hiukan kummastellut hänen syömistapojaan esim monesti hän skippaa aamiaisen tai sanoo ettei voi syödä mitään illalla klo 6 jälkeen.Pari kertaa on käynyt niin että olen yllättänyt hänet oksentamasta. Joka kerta hän on selitellyt jotain pahoinvointisuutta tai ruokamyrkytystä yms. En ole kelannut sen enempi, kun ei niitä kertoja nyt niin usein ole.

Nyt kävi vähän aikaa sitten niin, että olimme yhdessä viihteellä viikonloppuna. Hän tuli aika humalaan ja alkoi kotimatkalla itkeä..se ei ole hänen normaalia käytöstä. Yritin sitten kysellä mikä on hätänä. Sanoi että hänellä on bulimia ollut jo monta vuotta. En oikein tiennyt mitä ajatella, kun toinen oli selkeesti ihan sekaisin ja hysteerinenkin. Kysyin jotain että onko hän hakenut apua, ja hän sanoi että on käynyt nuorempana lukio aikoina psykologilal, mutta ei ilmeisesti enää. Tämä juttu oli mulle aika järkytys. Samalla hän selitti kaikkea kuinka ei tiedä mitä tarkoittaa normaali syöminen ja että aina salaa ahmii roskaruokaa ja sitten oksentaa, kun minä en ole paikalla. Kysyin mitä hän sitten syö tuolloin ja kertoi, että esim sipsipussin ja suklaalevyn ja pitsan ja paketin jäätelöä!!Huh huh.

Seuraavana päivänä hänellä oli tosi huono olo (varmaan siis viinasta)ja en tiedä muistiko hän mitä oli kertonut. Sanoin että meidän pitäisi ehkä jutella vähän niistä syömisongelmista ja hakea apua. Hän sanoi, ettei ole mitään ongelmaa ja oli vaan vähän liioitellut kännissä. En nyt tiedä mitä ajatella. Hän on ollut kovin erilainen viime aikoina, jotenkin alakuloinen ja ahdistuneen oloinen. Mun mielestä bulimia olisi aika järkevä selitys hänen lihomiseensa "vähästä" syönnistä huolimatta ja aiemmat oksentelut ym tukee tätä. Mutta miten ihmeessä tähän voisi nyt suhtautua ja mitä pitäisi tehdä? Haluan jotenkin auttaa häntä ja olen myös melko huolissani siitä, mitä tällainen oksentelu ja epäterveellinen syöminen aiheuttaa kropalle. Kaikki neuvot ja kokemukset otetaan kiitollisuudella vastaan!
 
Hyvä yleislääkäri tai psykologi voisi olla paikallaan. Kannattaa kuitenkin varoa - kummaltakaan puolelta ei aina löydy asiallista apua. Bulimiasta kannattaa puhua ja yrittää ulkoistaa sitä: bulimia on sairaus, ei osa tyttöystävän persoonallisuutta. Yrittäkää puhua asiasta niin, että se ei ole enää tabu ja salaisuus - jolloin siihen voi vähitellen alkaa puuttua.
 
Kannattaisi jotenkin ajatella niin, että tässä testataan myös parisuhteenne tilaa. Onko suhteessa salaisuuksia vai kyetäänkö niistä puhumaan päivänvalossa selvinpäin ja pystytäänkö niille löytämään joku ratkaisu? Varmaan bulimiassa on sama kuin alkoholismissakin, että tervehtyä ei voi, ennen kuin myöntää ongelman.

Bulimia on terveydelle todella vaarallista. Usein bulimikot ovat aliravittuja, koska ruoan ei anneta imeytyä suolistoon. Siitä sitten aiheutuu ruoansulatuskanavan häiriöitä, huono yleisvointi, jatkuvia vatsavaivoja, vitamiinien puutosta jne. Myös suola- ja nestetasapaino häiriintyvät. Bulimia aiheuttaa myös henkistä ahdistusta ja minäkuva on heikko. Pahimmillaan syömishäiriöt aiheuttavat kuoleman, mutta voivat myös aiheuttaa pysyviä muutoksia kuten luuston haurastumista ja lapsettomuutta.

Usein puoliso ei voi toimia terapeuttina ja parantajana, vaan vaikeissa tapauksissa hoito kuuluu alan ammattilaisille. Syömishäiriöt ovat sellaisia, että ne voivat rikkoa parisuhteen, koska salailu, valehtelu yms. ei ainakaan lisää luottamusta ja kunnioitusta toista kohtaan.

Vaikka tyttöystäväsi vähättelee vaivaa, niin sitä suuremmalla syyllä asiaan pitää puuttua silloin, kun asia on vielä vähäinen. Fakta on kuitenkin se, että hänellä on jonkinasteinen syömishäiriö, joka ilmeisesti on ollut hänellä monta vuotta. Jos on sairaus, se pitää hoitaa.
 
On olemassa lääkitys lääkitys kyseiseen vaivaan. Kyseessä voi olla myös ahmimishäiriö. Suosittelen yhdessä menoa lääkärille (asiantuntija!!! Esim yksityisellä, psykiatri tms.) ei terveysasema lääkäri! Tai mahdollinen työpaikkalääkäri. Suhtaudu asiaan myönteisesti, älä hauku tai halvenna! Pyydä tyttöystävääsi pitämään ruokapäiväkirjaa, kirjoittaa kaikki mitä syö päivän aikana, ehkä hän sitten huomaa kuinka paljon syö herkkuja.
 
Minusta tuo oli huono neuvo. Kyllä bulimikko tietää ilman mitään ruokapäiväkirjojakin syövänsä liikaa.
Bulimiasta toipuminen ei ole sama asia kuin laiduttaminen. Laihduttaessa ruokapäiväkirjasta voi olla apua.
Bulimikon haaste on oppia pois tunnesyömisestä. Siinä tarvitaan usein mielialalääkitys ja terapiaa. Ap:lle sanoisin että yritä ohjata tyttöystäväsi lääkäriin, se on alku.
 
Kyllä ruokapäiväkirjasta voi olla apua bulimikolle. Visualisoinnista monissa tilanteissa on, vaikka periaatteessa tietäisikin mistä on kyse. Myös tunnesyömistä voi hallita pitämällä päiväkirjaa, jota voi tarkastella objektiivisemmin kuin omia muistikuviaan siitä, mitä on viikon aikana syönyt.
 
No miten se auttaa bulimikkoa, että hän lukee ruokapäiväkirjasta syöneensä kaikki ne hirveät ruokamäärät? Itseinhon tunne vain lisääntyy tuollaisesta ja pahentaa tilannetta.
Bulimikkoa ohjaa tunne, ei järki.
Ns. järkevillä keinoilla ei päästä kovin pitkälle tämän tyypisten häiriöiden hoidossa. Pohjimmiltaan nämä ovat tunne-elämän häiriöitä. Kyse ei ole vain siitä että ihminen olisi oppinut syömään väärin ja sitten hänen pitää opetella syömään oikein. Toipumisessa tietysti "normaalin syömisen" opettelu on tärkeää, mutta ei yksin riitä.
 
- Yleislääkäri (seuraa fysiikkaa eli verikokeet ym.)
- psykiatri (määrää lääkityksen esim. Seronil)
- psykologi (hoitaa bulimiaa eli psyykkistä häiriötä puhumalla)

Syömishäiriö on psyykkisen sairauden oire mikä haittaa myös ruumiin toimintoja eli fysistä puolta pidemmän päälle.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ainokainen:
No miten se auttaa bulimikkoa, että hän lukee ruokapäiväkirjasta syöneensä kaikki ne hirveät ruokamäärät? Itseinhon tunne vain lisääntyy tuollaisesta ja pahentaa tilannetta.
Bulimikkoa ohjaa tunne, ei järki.
Ns. järkevillä keinoilla ei päästä kovin pitkälle tämän tyypisten häiriöiden hoidossa. Pohjimmiltaan nämä ovat tunne-elämän häiriöitä. Kyse ei ole vain siitä että ihminen olisi oppinut syömään väärin ja sitten hänen pitää opetella syömään oikein. Toipumisessa tietysti "normaalin syömisen" opettelu on tärkeää, mutta ei yksin riitä.

Tunne-elämän häiriöissä hoitona on tunteiden organisointi ja loogistaminen. Ruokapäiväkirjaan voi merkitä myös muita tuntemuksia ja voi olla, että huomaakin että aina kun se anoppi tulee käymään tekee mieli ahmia.

Itse olen ainakin joutunut käyttämään ulkoistettuja keinoja, kuten muistiota syömistottumusteni hahmottamisessa. Rationalisoinnin takia tiedän, milloin ahmin.

Tunne ja järki eivät ole toisensa poissulkevia, elintilasta kilpailevia järjestelmiä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Bulimian hoito:
- Yleislääkäri (seuraa fysiikkaa eli verikokeet ym.)
- psykiatri (määrää lääkityksen esim. Seronil)
- psykologi (hoitaa bulimiaa eli psyykkistä häiriötä puhumalla)

Syömishäiriö on psyykkisen sairauden oire mikä haittaa myös ruumiin toimintoja eli fysistä puolta pidemmän päälle.

Tiedoksi vain, että ketään ei voi pakottaa lääkäriin eikä bulimikot sitä yleensä edes tahdo. He eivät myönnä olevansa sairaita, kuten eivät anoreksikotkaan.
Lähipiirissä on ollut yksi syömishäiriötä sairastanut ihminen, ja ei häntä kyllä lääkäriin saanut kirveelläkään.
Itse tajusi lopettaa temppunsa, huomasi, että kunto alkoi rapistumaan ja hampaat mennä pilalle ikuisesta oksentamisesta.

Kaikki bulimikot eivät myöskään ahmi, voivat syödä kaikenmaailman terveysruokia, ja pieniä määriä, pelkäävät siitä huolimatta lihovansa, ja sitten työnnetään sormet kurkkuun. Monesti se puhuminen läheisille auttaa enemmän kuin puhuminen jollekin psykologille. Ja bulimiasta voi parantua ilman lääkkeitäkin.

Läheisten tuki on tärkein, ja se, että jutellaan asioista, mikä hänelle aiheuttaa sitä pahaa oloa, että pitää oksennella. Yleensä sen bulimian takana on jotkut ongelmat omassa elämässä.

Mutta se, että aletaan tuputtamaan jotain lääkäriä, pahentaa vain asiaa, ja ajaa tämän ihmisen kauemmas.
 
Kokemuksesta ja lähipiirissä havainneena: Kyllä ne kummasti ovat paremmin jaloilleen päässeet, jotka ovat kokeilleet jonkinlaista terapiaa. Jopa ne, joiden terapeutti on ollut lähinnä onneton, eikä terapiasta itsestään ole ollut suoranaista hyötyä. Kuitenkin tuntuu, että se prosessi, joka tehdään ammattilaisen kanssa vie eteenpäin paremmin kuin läheisten kanssa tehty.

Lääkärin "tuputtaminen" on eri asia kuin lääkärin ehdottaminen, mutta kyllä ammattiapu kannattaa ottaa esille.

Kyllä ne murtumatkin paranee ajan kanssa, mutta vähemmän kivuliaaksi jos ne on oiottu oikeaan asentoon.

Lisäksi käsittääkseni Suomessa voi joissain tapauksissa "pakottaa" lääkäriin. Lähinnä kai psyykkisissä ongelmissa, joksi paha syömishäiriökin voi äityä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ei lääkäriä.:
Alkuperäinen kirjoittaja Bulimian hoito:
- Yleislääkäri (seuraa fysiikkaa eli verikokeet ym.)
- psykiatri (määrää lääkityksen esim. Seronil)
- psykologi (hoitaa bulimiaa eli psyykkistä häiriötä puhumalla)

Syömishäiriö on psyykkisen sairauden oire mikä haittaa myös ruumiin toimintoja eli fysistä puolta pidemmän päälle.

Tiedoksi vain, että ketään ei voi pakottaa lääkäriin eikä bulimikot sitä yleensä edes tahdo. He eivät myönnä olevansa sairaita, kuten eivät anoreksikotkaan.
Lähipiirissä on ollut yksi syömishäiriötä sairastanut ihminen, ja ei häntä kyllä lääkäriin saanut kirveelläkään.
Itse tajusi lopettaa temppunsa, huomasi, että kunto alkoi rapistumaan ja hampaat mennä pilalle ikuisesta oksentamisesta.

Kaikki bulimikot eivät myöskään ahmi, voivat syödä kaikenmaailman terveysruokia, ja pieniä määriä, pelkäävät siitä huolimatta lihovansa, ja sitten työnnetään sormet kurkkuun. Monesti se puhuminen läheisille auttaa enemmän kuin puhuminen jollekin psykologille. Ja bulimiasta voi parantua ilman lääkkeitäkin.

Läheisten tuki on tärkein, ja se, että jutellaan asioista, mikä hänelle aiheuttaa sitä pahaa oloa, että pitää oksennella. Yleensä sen bulimian takana on jotkut ongelmat omassa elämässä.

Mutta se, että aletaan tuputtamaan jotain lääkäriä, pahentaa vain asiaa, ja ajaa tämän ihmisen kauemmas.

Suomalaiset pelkäävät yleensä lääkäriä ja poliisia. Mutta ennen kaikkea he pelkäävät omaa peilikuvaansa ja läheistensä peilikuvia, mistä bulimiassakin on kysymys.
 
Itse seuraan nyt todella läheltä nuorta naista, jolla on anoreksia....hän pitää juuri ja juuri painonsa siinä tilassa, ettei joudu sairaalaan, mutta myös lähipiirin täytyisi seurata näitä syömistottumuksia. Ei ole millään tavoin auttavaa ja helpottavaa anorektikkoa/bulimikkoa kohtaan, että nähdään hänen syövän puolet leipäpalasta, ja lasin rasvatonta maitoa! (jotka hän melko varmasti oksentaa pois), ja katsellaan vaan muualle, eikä uskalleta ottaa asiaa puheeksi!!!

Näihin tilanteisiin täytyy puuttua kotioloissakin, ja olla kovana...olemalla huomaamatta ongelmaa, annetaan "potilaalle" vapaat kädet tuhota itseään enemmän ja pahemmin koko ajan!
Puuttukaa tähän, jos tiedätte tuttujanne ym. samanlaisissa tilanteissa - SE on välittämistä. Lääkäristä puhuminenkaan ei saa olla tabu!!! Nuo ovat tappavia ja rampauttavia sairauksia pidemmän päälle!
(tuttuni on nyt sairaalassa, koska häntä ei jätetty yksin, ja hän alkaa löytää omaa itseään ja alkaa tajuta, miten vaarallisessa tilanteessa oli).
 
Ehkä tilanteeseen on jo saatu joku selvyys kun viestistäsi on kulunut jo viikon verran.

Olipa hyvä, että tyttöystäväsi uskalsi kertoa sinulle, vaikka sitten vain kännissä. Salailu on varmasti ollut hänelle raskasta ja hänen oloaan varmasti helpottaa jo se, että tiedät tilanteen. Lääkäriinhän hänet pitää saada, varaa vaikka aika hänen puolestaan ja mene lääkäriin hänen kanssaan ja kerro lääkärille sama mitä hän kertoi sinulle.

Netistä löytyy varmasti paljon tietoa aiheesta. Bulimia on joka tapauksessa vakava sairaus, ja tuskin paranee itsestään.
 

Yhteistyössä