Tää taas liittyy suoraan alkuperäiseen aiheeseen.

Mulle sanoi miespuolinen ystävä opiskeluaikoina, että sä oot just sellainen, joka saa poikaystäviä, mutta et yhden yön juttuja. Kuulemma oon liian viattoman oloinen, kukaan ei halua "turmella" mua. On ihan totta, että näytän vielä kolmikymppisenäkin ihan joltain maitotytöltä, mutta ulkonäölleen ei vaan kukaan voi mitään.
Oma rakas mies sit onneksi löytyi, yhteinen elämä on ollut onnellista jo vuosia ja lapsikin saatu aikaiseksi. Minä taisin olla vaimoainesta siksi, että:
- olen valinnut sellaiset sosiaaliset ympyrät, joita ymmärrän. Olen maalta ja deittaillut lähinnä maalaispoikia, joten meidän on aina ollut helppo ymmärtää toistemme taustat, ja erot maalais- ja kaupunkikulttuurin välillä.
- olen aika rauhallinen ja looginen, mikä tarkoittaa, että miehen on helppo ymmärtää minua, koska ehtii eri tavalla keskusteluun mukaan, kun saa rauhassa sanoa sanottavansa. (Sori vaan, mutta monet viehättävät ja älykkäät naiset puhuu niin nopsasti, eikä pidä riittävän isoja taukoja välillä, että kaikki miehet ei pysy perässä, vaikka älyssä ja verbaalisissa taidoissa ei ois mitään vikaa. Miestä turhauttaa, jos tuntee jatkuvasti olevansa puoli kierrosta naista jäljessä) Kun keskustelu on rauhallista, päästään yleensä yhteisymmärrykseen asioista. Se luo miehelle luottamusta, että hän on hyvä ja pärjää tässä ihmissuhteessa.
- Vaikka naiset onkin sisäistäneet, että heidän pitäisi olla Maailman Vahvimpia ja pärjätä aina kaikessa (mieluiten yksin), niin miehet ei tätä juttua oikein ymmärrä. Heistä olisi mukava päästä välistä tuntemaan, että voivat suojella ja auttaa rakastaan. Se ei tarkoita, että pitäisi teeskennellä olevansa heikko, vaan että tunnustaa oman inhimillisen heikkoutensa, eikä yritä kätkeä sitä hyvän jätkän käytökseen. Yllättäen monia rakastetaan osittain juuri tuon heikkoudenkin takia, ei siitä huolimatta. Ehkä tää eloveena- look herättää tietynlaista suojelunhalua.
- Miehen kanssa ei pidä kilpailla, vaan olla hyvä tiimi, oltiin sitten vasta seurustelu - tai tapailuvaiheessa. On aika rasittavaa, jos nainen on vaan jatkuvasti iskettelyn kohteena ja mies analysoinnin kohteena, tyyliin kelpaakohan toi mulle. Naisen tehtävä on myös huolehtia, että mies saa tapaamisen aikana onnistumisen kokemuksia, tuntee olevansa hyvä ja arvostettu, vaikka molemmille on selvää, ettei juttu jatkuiskaan. Alussa jokainen tapaaminen voi miehelle olla suoritus ja ponnistus, jota hän arvioi itsekin kriittisesti. Jos miehen saa rentoutumaan ja tuntemaan itsensä hyväksi seuramieheksi, joka hallitsee tilanteen, niin on jo päästy pitkälle. Aviomies- tyypit ei jaksa pelata mitään sosiaalisia pelejä, vaan tulevat niistä vaan epävarmoiksi ja stressaantuneiksi. Treffeillä kannattaa siis keskittyä muuhun kuin omaan napaan ja omaan ulkonäköön ja olla reilu tiimipelaaja. Vaimomatsku yleensä on vähän vaatimattomampaa tyyppiä, ja voi olla tarvittaessa myös hyvän yleisön roolissa, jos se auttaa miestä rentoutumaan.
Mut, kyllä totta on, että nainen aika pitkälle päättää,miten parisuhteessa edetään. Jokainen luo oman parisuhteensa, eikä kaikki naiset edes halua perinteistä aviomiestyyppiä. Tässä on nähty niin monenlaista onnistunutta parisuhdetta niin erilaisilla kokoonpanoilla, ettei yhtä reseptiä taida olla..