Työttymyys on AINA valinta!

  • Viestiketjun aloittaja grrrrr
  • Ensimmäinen viesti
vieras2
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras2:
Ehkä siksi, että olen 15 vuoden ajan palkannut siivoojia työhön suuressa suomalaisessa yrityksessä. Paljon on nähty. Koulutus ei ole välttämättömyys, kokemus on erittäin suotavaa. Kokemuksen ehtii hankkia työssäkin, mutta aluksi joutuu tekemään vähemmän tunteja koeajalla. Ja oikeasti koeajalla laitetaan pois, jos ei työn jälki miellytä asiakasta tai sovituista asioista ei pidetä kiinni. Niin, että ei sitä siivoustöihinkään noin vain marssita. Laman aikana oli paljonkin hakijoita, mutta töitä ei riittänyt kaikille hakijoille eikä riitä nytkään.
Ei välttämättä marssita, mutta jos motivaatia ja työn _halu_ on kova, töitä varmasti saa. Sillä silloin työn myös tahtoo tehdä hyvin alusta loppuun ja motivaatiokin on kohdallaan kun sinne hakee. Töitä ei tietenkään riitä jokaiselle työntekijälle, mutta yritystä pitää olla aina jos tosissaan haluaa.
Siinä olet ihan oikeassa, että aidosti motivoitunut, reipas ja tunnollinen saa luultavasti paikan. Valitettavasti tosiasia on kuitenkin se, että viime laman aikana näitä erittäin motivoituneita, taloudellisessa ahdingossa eläviä työttömiä oli enemmän kuin tarpeeksi. Motivaation perusteeksi työnantajalle ei aina riitä se, ettei muita töitä saa. Sitten on vielä ne ihmiset, joista ei oikeasti ole siivoustyöhön hyvällä tahdolla ja motivaatiollakaan. Toiset viime laman aikana siivousalalle siirtyneet ovat halunneet edetä, saaneet lisäkoulutusta ja toimivat nykyään esimiestehtävissä ja tienaavatkin kohtuullisen hyvin.
 
vai?
Alkuperäinen kirjoittaja Öhh..:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Öööh..:
5 hoitajan paikkaa, ei mitään mainintaa että pitäisi olla koulutus. Työkokemus 0-1v.

2 lähihoitajaa, ei mitään mainintaa että pitäisi olla koulutus. Työkokemus 0-1v.

1 Lähihoitaja, sama juttu kuin ylemmissä
Ja sun aivosi ovat jääneet mihin? Lähihoitajalla on oltava suoritettuna sosiaali- ja terveysalan perustutkinto. Se rekisteröidään Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksessa (TEO), joka valvoo ammatin harjoittamista. Ei siis ole se ja sama kuka hommissa heiluu. Sijaisuuksia voivat tietysti tehdä alan opiskelijatkin.
Jos ne jäi sinne työpaikkalle?

T: Lähihoitaja ILMAN ammattia, jo 3:nessa erityöpaikkassa, joissa on ollut USEITA ilman ammattia olevia myöskin lähihoitajina.
Mutta vakituista paikka et kuitenkaan voi saada?
 
Öhh..
Alkuperäinen kirjoittaja vai?:

Olen tällähetkellä ihan vakituisesti, miksi en voisi saada?
 
Samoista syistä mitä mainittiin edellä. Oletko yksityisellä puolella?
 
En ole yksityisellä puolella, mikä tässä nyt on niin ihmeellistä?
 
Ennen ei ollut lain mukaan mahdollista palkata sairaanhoidon töihin sellaista, jolla ei ole pätevyyttä. Oletko jotenkin kouluttautunut työssä ja osoittanut pätevyyden? Tai sitten lakia on muutettu? En tiedä, eikä minua haittaa niin kauan kuin ei sentään oma henkeni ole käsissäsi. ;)
 
voevoe
Alkuperäinen kirjoittaja jee:
Mitähän aihetta jankkaamiseen tässäkin on.
Jos ap on sitä mieltä, niin menköön sinne paska töihin, itse en alaa vaihda.
ei ap oo ketään käskeny töihin. eikä tuominnu työttömäksi jääneitä. eikä haukkunu ketään vaikka häntä on haukuttu monilla sanoin.

Hän vaan sano, että rasittaa ku ihmiset valittaa omien valintojensa seurauksia. ja mää oon samaa mieltä! älä vaihda alaa älä, mutta älä sitten valita jos ei oo töitä.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja voevoe:

Mulla on, mutta rasittaa teidän jankkaaminen.
 
Öhh..
Alkuperäinen kirjoittaja vai?:
Ennen ei ollut lain mukaan mahdollista palkata sairaanhoidon töihin sellaista, jolla ei ole pätevyyttä. Oletko jotenkin kouluttautunut työssä ja osoittanut pätevyyden? Tai sitten lakia on muutettu? En tiedä, eikä minua haittaa niin kauan kuin ei sentään oma henkeni ole käsissäsi. ;)
Olen lähihoitaja, en sairaanhoitaja. En ole kouluttautunut työssä. Ja sinun henkesi tuskin tulee koskaan olemaan käsissäni, jos et mene iltapäiväkerhoon, ole kehitysvammainen tai joudu perhekotiin ja tuskin tulet olemaan mikään noista?
 
Alkuperäinen kirjoittaja heh:
Alkuperäinen kirjoittaja en enää luota keneenkään:
Apua, en jaksa koko ketjua lukea, vastaan vain otsikkoon.
Miten työttömyys on oma valinta silloin, kun työnantaja irtisanoo tuotannollisista ja taloudellisista syistä?
Näitä on nyt lähipiirissäkin lähiaikoina tullut monta. Kaikki olisivat jatkaneet työssään mielellään.
Missä kohdassa he tekivät valinnan työttömyyteen?
siinä kohtaa kun on alunperin valinnut firman joka irtisanoo porukkaa =)
Voi luoja :LOL: :headwall: :LOL:

valinta...
just joo..
täällä pohjoisessa ei oo työpaikkoja kaikille.
ei sille voi mitään, vai pitäskö toisella puolisolla asua pohjoisessa ja toisella etelässä että on molemmilla töitä
ajattele nyt aivoilla tuota asiaa |O
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Mellu:

no se on lässyn lässyn. Aina tuota täällä pohjoisessa...bullshittiä. Jos ei halua muuttaa, pitää perustaa yritys tai muuten elättää itsensä. Ei ainakaan voi odottaa ilmaista rahaa muilta. pohjoisen ihmiset ovat rikkaita, asuminen halpaa. pärjää paremmin yhden palkalla kuin etelässä kahden.
 
Boogyman

Mitäs yritystä mun kannattas ajatella? Joka tänä aikana saisi starttirahan kannattavana?
 
Muuttakaa sitten pohjoiseen, älkääkä aina etelään. Ei oikein yritys pyöri kun ei ole maksukykyisiä tarpeeksi. Mutta työttömänä pärjää paremmin, kun on metsät ympärillä.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Boogyman:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Mellu:
valinta...
just joo..
täällä pohjoisessa ei oo työpaikkoja kaikille.
ei sille voi mitään, vai pitäskö toisella puolisolla asua pohjoisessa ja toisella etelässä että on molemmilla töitä
ajattele nyt aivoilla tuota asiaa |O
no se on lässyn lässyn. Aina tuota täällä pohjoisessa...bullshittiä. Jos ei halua muuttaa, pitää perustaa yritys tai muuten elättää itsensä. Ei ainakaan voi odottaa ilmaista rahaa muilta. pohjoisen ihmiset ovat rikkaita, asuminen halpaa. pärjää paremmin yhden palkalla kuin etelässä kahden.
Mitäs yritystä mun kannattas ajatella? Joka tänä aikana saisi starttirahan kannattavana?
just. just tätä porukkaa että kaikki pitää tulla ilmaiseksi kuin manulle illalline, jopa yritysideat jonkun toisen selkänahasta kiskoa
 
Minulla on suuri monialanyritys ja halusin vain tietää kun itse olen mukana ollut noissa....jos sinä annat sanan, että jos ei töitä ole niin perusta yritys niin kyllähän pitää silloin olla tieto, että mikä on tänä päivänä se kannattavin vaihtoehto, että saa laittaa sen yrityksen pystyyn kannattavana.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
just. just tätä porukkaa että kaikki pitää tulla ilmaiseksi kuin manulle illalline, jopa yritysideat jonkun toisen selkänahasta kiskoa
Taas joku sellainen valittaa, jolle isi on järjestänyt työpaikan. Kultalusikka p***ssä on vaikea ymmärtää muita.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja ieras:
Provo. Ei kai kukaan voi olla noin idiootti? Jonain päivänä tippuu ja korkealta.
Hah! Jännää että et edes perustele miksi olen väärässä? Koska tiedät että en ole :) En sano, että aina on helppo valinta lähteä esim. "paskahomiin" tai kauemman kotoa duuniin, mutta valinta se on silti jäädä kotiin. Töitä löytyy AINA!

Mitähän te työttömät tekisitte jos ei valtio teitä elättäis? Olisiko ehkä pakko etsiä se toimeentulo jostain? Luuletko että kuolisitte nälkään?
Moni ei mene töihin koska elää menemättäkin töihin? Missä kohtaa olen väärässä?
mua ei valtio elätä vaikka työtön olen. olen kouluttanut itseni uuteen ammattiin, alalle jolta piti löytyä töitä - ei töitä. tietyt perussairaudet estävät muualle työllistymisen. mutta en valita. jatkan sitkeästi yrittämistä - en anna periksi.
 
huh huh
Ei helvetti täällä on koomisia ihmisiä.

"Työkkärin sivuilla oli sata lähihoitajan paikkaa auki, ei niissä yhdessäkään lukenut, että pitäisi olla koulutus."

No kas kun lähihoitaja on nimikesuojattu ammatti ja lähihoitajana ei voi toimia kuin lähihoitajan koulutuksen saanut, tai korkeintaan sairaanhoitaja voi mennä tekemään koulutustaan alempaa duunia. Ei siinä erikseen tarvitse edellyttää koulutusta, koska nimikesuojattujen hoitajien töitä ei vaan voi tehdä ilman sitä koulutusta.
 
Yhteistyössä