TYMPII AVIOEROT!!!!!!!!!!!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja KYPSÄ!
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

KYPSÄ!

Vieras
Nonni, taas ksi tuttavapariskunta eroaa. Pienet lapset. Pisti miettimään näitä parisuhdekuvioita, kun ihmiset lähtee "etsimään itseään" ja "löytämään romantiikkaa" eikä haluta olla yhdessä "vaan velvollisuudentunnosta". (psykopaatit tietysti asia erikseen, mutta niitä on harvassa). Että kertokaapas mulle mitä se rakkaus on?!? Eikö se ole velvollisuudentunnetta toista kohtaan? Anteeksiantoa? Loputonta pinnaa ja taas anteeksiantoa? Kykyä sietää toisen puuduttavia piirteitä ja puuduttavaa arkea kun se aika on? Mitä hittoa rakkaus on jos ei jotain mihin voi LUOTTAA? Silloinkin (varsinkin silloin) kun käytäntö pettää ja tulee lunta tupaan? Ei se ole mikään hormonitunne tai leiskuva intohimo, se on p***le TAHTOTILA.

Mua tympii tämä nykyelämä. Vapautta on joo, olla just niin itsekäs ja keskenkasvuinen kuin huvittaa. Täydellistä puolisoa ei ole, ei tule ja yksi aivan varmasti epätäydellinen tuijottaa aina peilistä vastaan. "Ei pelkästään lasten takia kannata pysyä yhdessä". Eikös edes viimeistään heidän?!? Jos se velvollisuudentunne olisi siis sattunut pettämään niistä "valituissa ihmissuhteissa".

No, siitä vaan itse rakennettu talo ja lasten koti vasaran alle, ollaanhan tässä hittolainen itseä etsimässä. Toivottavasti löytö on sen väärtti.
 
Rakkaus on myös sitä että toimii niin ettei toisen tarvitse olla kokoajan antamassa anteeksi.

Velvollisuus on mielestäni erittäin huono syy yhdessäoloon ja vain lasten vuoksi vielä huonompi. Ei lapset ole tyhmiä, kyllä ne ymmärtää.

Parempi eronneet, onnelliset vanhemmat kuin onnettomat jotka ovat yhdessä.
 
Ymmarran pointin taysin. Mutta joskus avioero on oikea vaihtoehto. Toisaalta liian usein se on ihan turhaa ja ne uudet kumppanitkin ovat ihan yhta tyhmia kuin se josta on erottu, koska sita omaa itsea on turha etsia muista ihmisista. Liian usein uusi suhde tai sen haluaminen on syy eroon.
 
Mä harkitsin todella tarkkaan ennen ku lähdin eron tielle, usko pois vuosikausia yritin ja yritin tahtoa, jaksaa jatkaa. päätöksen jälkeenkin viel kerran mietin, et juu kyl mä voisin sietää tätä nykyelämääkin, juuri lasten takia, mut toisaalta pitääkö mulle tosiaan riittää se, et nippa nappa jaksan sietää omaa elämääni, jota käytännössä elän yksin lasten kanssa vaikka ulospäin näyttäisi, et mun rinnalla on mies sitä elämää elämässä. Ap:n ja muiden on syytä muistaa, et kaikki asiat ei ulkopuolisille näy vaikka ei varsinaisesti mitään kulissia pystyssä pidettäisikään.
 
Minua ottaa myös päähän ihmiset jotka lähtevät sitoutumaan vaikkeivat siihen kykene ja usein tietävät sen itsekin. Se ei kuitenkaan oikeuta halveksumaan sitä suhteen petettyä puoliskoa, joka olisi halunnut avioliiton mutta kun se toinen halusikin vielä seikkailla, viis lapsista ja kaikesta muusta.
 
mä en kans tajua miks kaikki on aina sen eron kannalla. Meillä oli tässä kriisi (ei sisälly pettämistä tai väkivaltaa) ja purin sit sitä muutamille ihmisille,ku en tiennyt missä mieheni on ja kenen kans ja mitä tekee jne.
No sit ku tätä asiaa päästiin miehen kans selvittään,ni jokainen oli sitä mieltä et mun ei pidä usko mitään mitä se sanoo :o Ja että heti vaan tavarat jakoon... Kukaan ei ollu sitä mieltä et kannattaa vielä yrittää parantaa tätä suhdetta ja kattoo tapahtuuko mitään muutosta.
Mua jopa alko hävettään et aioin antaa viel yhden mahdollisuuden :ashamed: Mut ei kai kenenkään parisuhde kestä monia vuosia ilman ongelmia.
 
hmm, erotaanhan sitä nykyisin liian helposti, mutta mun mielestä kun kerran täällä eletään vain kerran, niin kannattaa elää se onnellisena.. ei niin että viikosta toiseen, vuodesta toiseen annetaan anteeksi, ymmärretään,unohdetaan.. jos ei suhde toimi niin se ei toimi, jos ei toista fyysisesti halua niin eipä se pakottamallakaan halu palaudu.. kuka oikeasti enää nykypäivänä haluaa elää suhteessa jossa ei ole mitään sanottavaa toiselle, seksi on aviollinen velvollisuus ja arki on yhtä taistelua.. en mä ainakaan.. ihmiset kasvavat joskus erilleen rakkaudesta huolimatta, ja joskus halutaan niin eri asioita ettei yhteinen elämä enää toimi ellei toinen luovu unelmistaan... joskus se puhdas vitutus ja väsymys pikkulapsi perheessä voi muuttua ihan inhoksi toista kohtaan, kun kokee olevansa yksin kaiken keskellä, kun toiselta ei saa ymmärrystä,apua tai tukea.. joskus se ero on se mikä opettaa, ja seuraavalla kerralla on jo paljon viisaampi näissä asioissa.. niin meillä kävi.. kun menettää jotain niin sitä oppii arvostamaan sitä mitä on...
 
Alkuperäinen kirjoittaja sef:
Rakkaus on myös sitä että toimii niin ettei toisen tarvitse olla kokoajan antamassa anteeksi.

Velvollisuus on mielestäni erittäin huono syy yhdessäoloon ja vain lasten vuoksi vielä huonompi. Ei lapset ole tyhmiä, kyllä ne ymmärtää.

Parempi eronneet, onnelliset vanhemmat kuin onnettomat jotka ovat yhdessä.

Täysi peesi sefille.
 
Alkuperäinen kirjoittaja KYPSÄ!:
Nonni, taas ksi tuttavapariskunta eroaa. Pienet lapset. Pisti miettimään näitä parisuhdekuvioita, kun ihmiset lähtee "etsimään itseään" ja "löytämään romantiikkaa" eikä haluta olla yhdessä "vaan velvollisuudentunnosta". (psykopaatit tietysti asia erikseen, mutta niitä on harvassa). Että kertokaapas mulle mitä se rakkaus on?!? Eikö se ole velvollisuudentunnetta toista kohtaan? Anteeksiantoa? Loputonta pinnaa ja taas anteeksiantoa? Kykyä sietää toisen puuduttavia piirteitä ja puuduttavaa arkea kun se aika on? Mitä hittoa rakkaus on jos ei jotain mihin voi LUOTTAA? Silloinkin (varsinkin silloin) kun käytäntö pettää ja tulee lunta tupaan? Ei se ole mikään hormonitunne tai leiskuva intohimo, se on p***le TAHTOTILA.

Mua tympii tämä nykyelämä. Vapautta on joo, olla just niin itsekäs ja keskenkasvuinen kuin huvittaa. Täydellistä puolisoa ei ole, ei tule ja yksi aivan varmasti epätäydellinen tuijottaa aina peilistä vastaan. "Ei pelkästään lasten takia kannata pysyä yhdessä". Eikös edes viimeistään heidän?!? Jos se velvollisuudentunne olisi siis sattunut pettämään niistä "valituissa ihmissuhteissa".

No, siitä vaan itse rakennettu talo ja lasten koti vasaran alle, ollaanhan tässä hittolainen itseä etsimässä. Toivottavasti löytö on sen väärtti.

Joka sana täyttä asiaa!
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja KYPSÄ!:
Nonni, taas ksi tuttavapariskunta eroaa. Pienet lapset. Pisti miettimään näitä parisuhdekuvioita, kun ihmiset lähtee "etsimään itseään" ja "löytämään romantiikkaa" eikä haluta olla yhdessä "vaan velvollisuudentunnosta". (psykopaatit tietysti asia erikseen, mutta niitä on harvassa). Että kertokaapas mulle mitä se rakkaus on?!? Eikö se ole velvollisuudentunnetta toista kohtaan? Anteeksiantoa? Loputonta pinnaa ja taas anteeksiantoa? Kykyä sietää toisen puuduttavia piirteitä ja puuduttavaa arkea kun se aika on? Mitä hittoa rakkaus on jos ei jotain mihin voi LUOTTAA? Silloinkin (varsinkin silloin) kun käytäntö pettää ja tulee lunta tupaan? Ei se ole mikään hormonitunne tai leiskuva intohimo, se on p***le TAHTOTILA.

Mua tympii tämä nykyelämä. Vapautta on joo, olla just niin itsekäs ja keskenkasvuinen kuin huvittaa. Täydellistä puolisoa ei ole, ei tule ja yksi aivan varmasti epätäydellinen tuijottaa aina peilistä vastaan. "Ei pelkästään lasten takia kannata pysyä yhdessä". Eikös edes viimeistään heidän?!? Jos se velvollisuudentunne olisi siis sattunut pettämään niistä "valituissa ihmissuhteissa".

No, siitä vaan itse rakennettu talo ja lasten koti vasaran alle, ollaanhan tässä hittolainen itseä etsimässä. Toivottavasti löytö on sen väärtti.

Joka sana täyttä asiaa!
Kyllä! Ja sen myötä täysin käsittämätön konsepti suurimmalle osalle palstalaisista.

 
Pienten lasten vanhempien erot mietityttävät erityisesti. Se on kuitenkin poikkeuksellista aikaa elämässä. Ollaan väsyneitä, tekemistä on paljon. Sitten vielä jos luullaan että pääsee helpommalla eroamalla. Kuvaan tulee uudet kumppanit ja uusperhekuviot, jotka ovat vielä haastavampia. Ei aina ajatella ihan loppuun asti. Ei huonossa suhteessa pidä olla, mutta kyllä jotain kärsivällisyyttä pitäisi olla katsoa raskaampien aikojen yli ennen kuin lähdetään etsimään "uutta onnea", koska mulla ei oo niinku kivaa nyt koko ajan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja KahdenÄiti:
Alkuperäinen kirjoittaja sef:
Rakkaus on myös sitä että toimii niin ettei toisen tarvitse olla kokoajan antamassa anteeksi.

Velvollisuus on mielestäni erittäin huono syy yhdessäoloon ja vain lasten vuoksi vielä huonompi. Ei lapset ole tyhmiä, kyllä ne ymmärtää.

Parempi eronneet, onnelliset vanhemmat kuin onnettomat jotka ovat yhdessä.

Täysi peesi sefille.

Ei ole totta. Lapsille on parasta vanhemmat, jotka ovat yhdessä. (En nyt puhu mistään väkivaltaisista suhteista tms.) Se, että vanhemmat nukkuvat eri huoneissa tai eivät pussaile ja halaile, on pienempi paha kuin eronneet vanhemmat. Ei ne kaksi "kotia" (minusta koteja on aina vain yksi) ja hienot lelut ja muut huvitukset korvaa koskaan ehjää perhettä ja molempien vanhempien läsnäoloa. Lapsi ikävöi aina puuttuvaa vanhempaa.
Vastahan tästä tuli jokin tutkimuskin, josta oli täälläkin pitkä keskustelu.
 
Ja se, että ulkopuoliset ei useinkaan tiedä mikä eron syy oikeasti on. Jos "kulissit" on ollut kunnossa. En minäkään ala tilittämään ihmettelijöille mitä helvettiä elämä on vuosia ollut, ennenkuin sain rohkeutta lähteä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ******:
Pienten lasten vanhempien erot mietityttävät erityisesti. Se on kuitenkin poikkeuksellista aikaa elämässä. Ollaan väsyneitä, tekemistä on paljon. Sitten vielä jos luullaan että pääsee helpommalla eroamalla. Kuvaan tulee uudet kumppanit ja uusperhekuviot, jotka ovat vielä haastavampia. Ei aina ajatella ihan loppuun asti. Ei huonossa suhteessa pidä olla, mutta kyllä jotain kärsivällisyyttä pitäisi olla katsoa raskaampien aikojen yli ennen kuin lähdetään etsimään "uutta onnea", koska mulla ei oo niinku kivaa nyt koko ajan.

Totta! Uusperheessä tulee sitte eteen tuplaten ongelmia.
 
No niin... Kyllähän nykypäivänä aika hepposesti erotaan (oliko se niin, että 50% avioliitoista päätyy eroon)...

On miehen kanssa puhuttu ja mietitty, että onneksi rakkautta riittää ja vielä ollaan ONNELLISESTI yhdessä. :heart:
11vuotta on takana yhteiseloa ja kolme lasta... Kaikenlaista on koettu, että ei pumpulissa asuta ja vaal.punaset lasit silmillä kuljeta... B)
 
Alkuperäinen kirjoittaja ******:
Pienten lasten vanhempien erot mietityttävät erityisesti. Se on kuitenkin poikkeuksellista aikaa elämässä. Ollaan väsyneitä, tekemistä on paljon. Sitten vielä jos luullaan että pääsee helpommalla eroamalla. Kuvaan tulee uudet kumppanit ja uusperhekuviot, jotka ovat vielä haastavampia. Ei aina ajatella ihan loppuun asti. Ei huonossa suhteessa pidä olla, mutta kyllä jotain kärsivällisyyttä pitäisi olla katsoa raskaampien aikojen yli ennen kuin lähdetään etsimään "uutta onnea", koska mulla ei oo niinku kivaa nyt koko ajan.

Mutta kun sitä kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä ei tunnu riittävän kuin kuukaudeksi, jonka jälkeen voidaan sitten jo erota "perusteellisen harkinnan jälkeen".
 
Alkuperäinen kirjoittaja s:
miksi se ero tulee yleensä silloin kun lapset on pieniä ? Miksei erota ennen sitä?

Ongelmat kärjistyy lasten ollessa pieniä, kun elämästä tulee rankempaa. Ei jakseta ajatella, että raskain vauva- ja pikkulapsiaika kestää kuitenkin vain lyhyen ajan elämästä, vaan mielummin erotaan. Sittehän se helppoa on joo...
 
Alkuperäinen kirjoittaja s:
miksi se ero tulee yleensä silloin kun lapset on pieniä ? Miksei erota ennen sitä?

koska joskus lapsen syntymä on se mikä näyttää puolisosta uusia piirteitä..ja joskus se suhde vaan kaatuu siihen.. omakohtaista kokemusta löytyy asiasta...
 
Eihän ne muiden erot mulle mitään kuulu, mutta itse yritän kyllä niin pitkään kuin ikinää mahdollista. Jos alkoholi tai väkivalta kuvioissa sitten ymmärrän eron, muuten en.
 
Alkuperäinen kirjoittaja catlady:
No niin... Kyllähän nykypäivänä aika hepposesti erotaan (oliko se niin, että 50% avioliitoista päätyy eroon)...

On miehen kanssa puhuttu ja mietitty, että onneksi rakkautta riittää ja vielä ollaan ONNELLISESTI yhdessä. :heart:
11vuotta on takana yhteiseloa ja kolme lasta... Kaikenlaista on koettu, että ei pumpulissa asuta ja vaal.punaset lasit silmillä kuljeta... B)

50% päätyy eroon on keltaisten lehtien virhetulkinta tilastotiedoista, joka on iskostunut pysyvästi ihmisten päähän. Jos katsotaan vain yhtä vuotta, esim tätä vuotta, niin erojen määrä on puolet solmittujen avioliittojen määrästä. Jos tämä meno jatkuisi vuosikymmeniä, niin sitten voisi sanoa, että puolet avioliitoista päätyy eroon. Mutta kun on tosi paljon pareja, jotka ovat menneet naimisiin jo vuosikymmeniä sitten. Kun otetaan kaikki elossa olevat ihmiset huomioon, niin puolet avioliitoista ei ole päätynyt eroon, ei lähellekään.

Sen sijaan tämä pitää paikkansa: 80% naimisissa olevista on naimisissa edelleenkin ensimmäisen puolisonsa kanssa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja sekoboltsi tilhi:
Alkuperäinen kirjoittaja s:
miksi se ero tulee yleensä silloin kun lapset on pieniä ? Miksei erota ennen sitä?

koska joskus lapsen syntymä on se mikä näyttää puolisosta uusia piirteitä..ja joskus se suhde vaan kaatuu siihen.. omakohtaista kokemusta löytyy asiasta...

Eikä anneta molemmille osapuolille aikaa kasvaa vanhemmuuteen? Ei kaikki käy silmän räpäyksessä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja s:
miksi se ero tulee yleensä silloin kun lapset on pieniä ? Miksei erota ennen sitä?

Ongelmat kärjistyy lasten ollessa pieniä, kun elämästä tulee rankempaa. Ei jakseta ajatella, että raskain vauva- ja pikkulapsiaika kestää kuitenkin vain lyhyen ajan elämästä, vaan mielummin erotaan. Sittehän se helppoa on joo...

"mutku se toinen ei hali ja pusi ja mä niin kaipaan hellyyttä ja se hoitaa väärin mun nuppua ja jättää sukkia levälleen ja meillä on sisko ja veli-suhde ja se aattelee vaan kavereita ja se sano mulle väsyneenä pahasti ja mä saisin paremmat tuet yyhoona ja vituttaa sen naama ja mä en enää romanttisesti rakasta sitä ja se kattoo pornoo ja mä olen läski ja kaikkee"
Ja nyt kaikki palstalaiset yhteen ääneen tukea: JSSAP!!!!!!!!!
 

Similar threads

Yhteistyössä