T
Tanja
Vieras
Hei! Oletko saanut lapsen alle 22-vuotiaana?
Kerro minulle oma tarinasi siitä, mitä on olla nuori ja äiti. Tarina voi alkaa esimerkiksi siitä, kun sait tietää olevasi raskaana. Millainen elämäntilanteesi (esimerkiksi koulutus, työ, seurustelu, asuminen) oli ennen raskautta ja muuttuiko elämäsi jotenkin, kun sait tietää raskaudesta? Mitä ajatuksia ja tunteita tieto raskaudesta sinussa herätti? Kerro myös odotusajasta ja elämästä lapsen syntymän jälkeen. Juuri sinun tarinasi on tärkeä tutkimukseni onnistumiseksi.
Teen kandidaatin tutkielmaa Jyväskylän yliopistoon, kasvatustieteen laitokselle. Tutkielmani aiheena ovat nuorten äitien omat kokemukset äidiksi tulostaan. Tutkielmaa ohjaa kasvatustieteen assistentti Eija Sevon. Tarinan voit palauttaa minulle sähköpostitse 10.11.2006 mennessä. Ainoastaan minä tutkielman tekijänä hyödynnän kerättyä aineistoa. Halutessasi voit kirjoittaa nimettömänä. Toivoisin kirjeestäsi kuitenkin ilmenevän ikäsi, montako lasta sinulla on ja minkä ikäisenä olet heidät saanut. Tarvittaessa annan lisätietoja tutkimuksesta.
Kiitos osallistumisestasi ja mukavia talvipäiviä!
Tanja Aakko
taanaakk@cc.jyu.fi
Itkimme molemmat innosta ja parin viikon päästä menimme kihloihin ja muutimme omaan asuntoon. Raskausaika oli todella vaikea. Oksensin koko odotusajan ihan synnytykseen asti. Olin 6kk:lla, kun minulla todettiin munuaistulehdus ja jouduin viikoksi sairaalaan tiputukseen. Lapsella ei ollut hätää, mutta minulla ei ollut kuolema kaukana - lääkärin sanojen mukaan. Mutta loppuaika meni hyvin ja 4 päivää ennen laskettua aikaa syntyi terve, 3260g painava ja 51cm pitkä poikavauva. Se oli ihmeellistä aikaa. Synnytyskin oli aika pitkä, 15h 31min. Mutta tämän uurastuksen jälkeen olimme onnemme kukkuloilla. Aikaa meni n. 8kk, kun erosimme lapsen isän kanssa. Vuoden 2004 kesällä huomasin olevani taas raskaana, tälle samalle miehelle. Silloin hän vaati minua tekemään abortin, mutta en suostunut. Sanoin että itse päätät osallistutko lapsen elämään vai et, mutta synnytän lapsen joka tapauksessa. Meni muutama päivä ja hän halusi palata virallisesti yhteen ja niin hän muutti luokseni. Olimme onnellisia. Saman vuoden marraskuussa (2004), isäni kuoli keuhkosyöpään. Olin tuolloin 5kk raskaana. Se oli minulle kova pala. Isän hautajaisten jälkeen minulla alkoi voimakkaat supistukset ja jouduin sairaalaan. Loppuajan olinkin vuodelevossa. 3 päivää ennen laskettua aikaa syntyi terve, 48cm pitkä ja 3250g painava poikavauva. Synntys oli helppo, 5h 4min. Ja kaikki oli hyvin. Nyt olen 22-vuotias, 3,5-v. ja 1,7-v. poikien äiti. Opiskelen lastenohjaajaksi ensimmäistä vuotta. Kaikki on muuten hyvin, mutta olemme asumuserossa lasteni isän kanssa. Mutta hyvissä väleissä. Lasten saanti niin nuorena oli elämäni suurin päätös. Ja vaikka se on todella raskasta kahden lapsen kanssa ja opiskella pitkiä päiviä, niin en ole katunut päätöksiäni tehdä molemmat lapset. Jos lapsia ei olisi, en tiedä mitä elämäni olisi juuri nyt vai olisiko mitään. Lapset on auttanut jaksamaan mm. isän kuoleman yli ja kaikista muista murheista!!